Itä-Vantaa ja Itä-Helsinki ovat kuuluisia siitä, että siellä on paljon koskematonta luontoa, mutta myös vehreitä puistoja. Rajakylässä on peräti 22 puistoa tai puistikkoa ja Länsimäki rajoittuu idässä metsiin, peltoihin ja soihin. Rajakylän länsipuolella on Kivikon ulkoilualue, joka on osa ns. itäistä keskuspuistoa, joka ulottuu Helsingin Arabiaan asti. Länsimäen itäpuolelta on lyhyt matka Mustavuoreen, Vuosaareen ja Sipooseen. Kummastakin pääsee helposti Vaaralaan, jossa on keidassuoalue Slåttmossen sekä runsaasti metsää. Kovin kaukana ei ole Sotungin ulkoilualue Hakunilassa eikä Sipoonkorven kansallispuistokaan. Retkeilymahdollisuuksia onkin lähes ylenpalttisesti aivan kotiovelta ulos lähtemällä.

Tästä löydät monenlaisia retkivinkkejä ja -ohjeita, joiden avulla osaat mennä hyviin retkikohteisiin joko yksin ja kavereiden kanssa. Liitteistä avautuu powerpoint -esityksiä, joissa on lyhyesti esitelty retkimahdollisuuksia. Klikkaa ja lähde pienemmälle tai isommalle retkelle. Se kannattaa!

Retkiohjeita lähiretkille

pitää sisällään perustiedot lähiretken suunnittelusta, jokamiehenoikeuksista, suunnistuksesta ja saat myös karttalinkkejä. Mukana myös kuvia muutamasta lähiretkikohteesta. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2021/04/Retkiohjeita_lahiretkille1-2.pdf)

Mainiot lähiretkipuistot Rajakylässä ja Länsimäessä (lähipuistoretket_bongaa puistot)

esittelee otsikon mukaisesti alueen puistot ja vähän sen ulkopuoleltakin. . https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2021/04/Lahipuistoretket_bongaapuistot3-3.zip

Linturetki kuu kiurusta kesään…

esittelee ohjeet helppoon linturetkeen lähialueilla. Löydät myös lisätietoa lintuharrastuksen aloittamiseen ja opit tunnistamaan lintujen ääniä. Mukana myös lintujen tunnistamiskisa. https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2021/04/Linturetki_kuu-kiurusta-kesaan.zip

Roskaretki – ilonhetki

Mitä ja miksi roskaretkelle? On monta syytä lähteä roskaretkelle – klikkaa esitykseen niin saat lisäbuustia aikeellesi. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2021/04/Roskaretki__pp-esitys_2021.zip).

Mediassa on käyty vilkkaasti keskustelua olympiakomitean puheenjohtajakandidaateista ja -kandidaattien kanssa. Kirjoitin 11. lokakuuta blogin 2020-luvun liikuntapolitiikka: nyt on rakennemuutosten aika!, jossa esitin mielestäni tärkeimmät liikuntapoliittiset kysymykset tulevalle vuosikymmenelle. Näihin toivoin sekä puheenjohtajakandidaattien että median edustajien tarttuvan. Ei tartuttu kuin ehkä yhteen eli Veikkauksen rahoitukseen.

Olin pettynyt, että politiikassakin kokeneet hakijat näkivät OK:n puheenjohtajuuden lähinnä urheilujärjestöjohtajan tehtävänä eivätkä liikuntapoliittisen vaikuttajan tehtävänä. Suomalaisessa järjestökentässä OK:n puheenjohtajalle on kuitenkin annettu mandaatti puhua ja vaikuttaa koko liikuntakulttuurin ja -politiikan hyväksi. Joku voisi nähdä hänet koko kansalaisyhteiskunnankin puolestapuhujana.

Johtopäätös voi olla vain se, ettei olympiakomitea nauti kansalaisten luottamusta ajaessaan veltosti liikkujien, urheiluseurojen ja myös huippu-urheilun asemaa. Urheilumediakaan ei kyennyt laajentamaan näköalaa eikä vaatimaan kunnollisia argumentteja oikeisiin kysymyksiin näissä sinänsä hyvin toimitetuissa paneeleissa.

Puhutaan nyt sitten vielä kerran siitä epädemokraattisesta ja erittäin poikkeuksellisesta järjestelystä, jonka perusteella Veikkaus Oy:n tuotot määrittävät niin liikunnan, urheilun, kulttuurin, nuorisotyön, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ja osan tutkimuksesta arvon suomalaisessa kulttuurissa, yhteiskunnassa ja politiikassa. Annan tässä muutaman anonyymin kansalaisen kommentoida asiaa ja esittää ihmettelynsä myös tulevalle olympiakomitean puheenjohtajalle.

”Veronmaksajana tunnen itseni petetyksi, koska en pääse vaikuttamaan itselleni erittäin tärkeisiin asioihin. Haluaisin antaa näille hyville asioille, joita vain Veikkauksen tuotoilla tuetaan, huomattavasti enemmän rahaa valtion budjetista. Eduskunta on kuitenkin päättänyt, että minun veroni käytetään joihinkin muihin kohteisiin, kun yksi yritys, jota en itse toimillani rahoita, on saanut monopolin näiden hyvien asioiden rahoittamiseen. Onhan tämä nyt törkeää veronmaksajien aliarvioimista!”

”Äänestäjänä pidän eduskunnan toimintaa todella epädemokraattisena, koska en voi vaikuttaa minulle tärkeiden asioiden edistämiseen valtiollisella tasolla. Kunnat käyttävät huomattavasti enemmän ja fiksummin rahaa liikunnan edistämiseen kuin valtio. Siellä kuntalaiset saavatkin päättää, mihin verovarat käytetään. Löytyykö eduskunnasta yhtään puoluetta, joka kuuntelisi minua ja kaltaisiani ja vaatisi Veikkaus-kytköksen välitöntä katkaisemista ja esittäisi konkreettisesti, miten tärkeitä nämä vain juhlapuheissa kiitetyt (kansalais)yhteiskunnan toimijat ovat? Kuulemani asiantuntijathan ovat puhuneet 600 miljoonasta 3,5 miljardiin pelkästään liikunnan määrärahoina. Jos kansalaisia ei kuulla, niin pitäisikö edes kuunnella asiantuntijoita?”

”Järjestöaktiivina en kritisoi pelkästään eduskuntaa ja poliittisia puolueita, vaan myös omia kollegoitani ja itseäni. Miksi olen antanut viedä itseäni kuin pässiä narussa, vaikka tiedän, että vapaan kansalaisyhteiskunnan jäsenenä minun ja meidän velvollisuutemme olisi vaatia valtiolta ja poliittiselta järjestelmältä avoimuutta ja demokraattisuutta. Nythän pienet sisäpiirit päättävät miten se aivan liian pieni Veikkauksen tuotto meidän kesken jaetaan. Kyllä meidän kansalaisyhteiskunnan toimijoiden pitäisi olla aktiivisempia ja meidän tulisi pitää kansalaisten ja pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolia tässä(kin) asiassa. Kyse ei ole vain rahasta, vaan avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan luovuttamattomista periaatteista.”

”Peliyhtiön edustajina me emme pidä oikeudenmukaisena, että yksi monopoliyhtiö kerää sekä voitot että tappiot rahapelitoiminnasta Suomessa. Rahapelitoimintaa voidaan aivan hyvin säädellä (muualla onkin säädelty jo kauan paremmin kuin Suomessa) tasaveroisessa markkinakilpailussa eikä siihen monopoliyhtiötä tarvita. Onhan nähty, että Veikkauksen valvonta on ollut eettisesti mahdotonta, kun edunsaajat itse (järjestövaikuttajat ja eduskuntapuolueet) ovat valvoneet huonosti Veikkausta, joka tuonut toiselle rahaa ja säästänyt toisen verovarojen käytöltä ja vaikeilta poliittisilta päätöksiltä. Kaikkien peliyhtiöiden (myös Veikkauksen) etu olisi, että myös haittavaikutukset jakautuisivat eri toimijoiden kesken.”  

”Terveys- ja sosiaalialan toimijana pidän erittäin hankalana sitä, että hyvinvoinnille tärkeät toimijat ja toiminnot, kuten liikunta ja kulttuuri, on eristetty rahoituksen ja samalla päätöksenteon osalta omiksi saarekkeikseen. Olisi äärimmäisen tärkeää, että sote-uudistuksessa maakunnilla ja muilla toimijoilla olisi parempi mahdollisuus vaikuttaa ihmisten liikkumiseen ja muuhunkin aktiivisuuteen resursoimalla vapaaehtois- harrastustoimintaan alueellaan. Meillähän on kymmenien miljardien budjetit, mutta emme silti voi vaikuttaa juurikaan ihmisten elämäntapoihin tai harrastuksiin. Eihän mikään rahamäärä riitä ikääntyvän ja huonosti liikkuvan väestön hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja hoitamiseen, jos emme voi tehokkaammin vaikuttaa ihmisiin. Rakenne, järjestelmä ja rahoitusmallit eivät toimi – haloo, kuuleeko kukaan?”

”Asiantuntijana pidän erittäin arveluttavana, että eduskunta (myös poliittiset puolueet) ovat antaneet yhden yrityksen tuottojen määrittää ihmisten ja kansakunnan hyvinvoinnille äärimmäisen tärkeiden toimijoiden arvon tällä tavoin. Eikö eduskunta arvosta hyvinvointia, joka lisäksi tuotetaan äärimmäisen edullisesti? Kyse ei kuitenkaan ole vain terveydestä ja hyvinvoinnista, vaan sosiaalisesta pääomasta eli luottamuksen, vastavuoroisuuden ja vertaisuuden rakentamisesta koko yhteiskunnassa. Kyse on suomalaisesta identiteetistä ja merkityksellisistä yhteisistä kokemuksista, joilla ihmisyyteen kasvetaan ja opitaan asettamaan tavoitteita ja saavuttamaan niitä. Ja muistutettakoon, että esimerkiksi urheilun suurten lajiliittojen tuotoista valtionapu on vain noin 10 prosenttia.”

Kansanedustajana tunnen valtavaa tuskaa, kun en voi vaikuttaa itselleni, yhteiskunnalle ja äänestäjilleni tärkeisiin asioihin, kun eduskunta on joskus viisaudessaan päättänyt tukea näitä itselleni rakkaita asioita, joita mielelläni tukisin, vain sen verran kuin Veikkaus tuottaa. Pelkään kohdata äänestäjiä, joille en osaa sanoa, mitä teen, koska käteni ovat sidotut. Kaikki järki- ja tunnesyytkin puolustaisivat nykyistä suurempaa rahoitusta näihin kohteisiin, joiden merkitys on meille suomalaisille suunnaton. Olisinpa onnellinen, jos oma puolueeni irrottautuisi tästä Veikkauskytköksestä (käsittääkseni melkein kaikki puolueet ovat sitä mieltä, että monopoliyhtiöiden aika on jo taaksejäänyttä aikaa) ja päättäisi näistäkin asioista demokratian normaalien pelisääntöjen mukaisesti. Vaikka valtio joka tapauksessa kerää tuottoja rahapeleistä joko Veikkauksen tai sen ja muiden yhteisesti toimiessa, niin jokaisessa tapauksessa eduskunnan ja meidän kansanedustajien tulee saada aidosti päättää, miten paljon millekin toiminnalle rahaa annetaan. Merkitys ratkaiskoon tuettavien asioiden arvon meille kansanedustajillekin. En muuten usko, että meissä olisi ketään, joka tosipaikan tullen uskaltaisi alentaa näiden Veikkauksen avulla tuettujen toimintojen määrärahoja. Sen sijaan minäkin keksin helposti toista miljardia sellaisia menoja, joista voisi ottaa pois eikä kukaan huomaisi mitään. Ja eikö se ole aika outoa, etten voi hyödyntää vaalikampanjassani juuri lainkaan osaamistani laajassa järjestötoiminnassani, kun en voi päättää näistä rahoista eduskunnassa? Olisi todella terveellistä ja merkittävää, että esimerkiksi liikunta, kulttuuri, nuorisotoiminta, järjestötoiminta ja urheilu olisivat jatkuvasti eduskunnan ja poliittisen puheen agendalla.”

Tällaisia ääniä kuulee, kun kansan keskuudessa liikkuu. Ymmärrän, ettei (urheilu)media näitä kuule eikä ymmärrä, kun olympiakomitean puheenjohtajakeskusteluissakin joudutaan puheenaiheet rajaamaan siihen, mitä on joskus aiemmin julkisuudessa käsitelty. Kun näistä asioista ei ole koskaan ennenkään käyty keskustelua, niin ei ole olemassa ”mediatarinaa”, johon ne voisi kytkeä. Media on nyt syksyn aikana hiukan tormistautunut, joten voisiko tästä jatkaa matkaa myös laajempiin rakenteellisiin substanssikysymyksiin?

Olympiakomitean puheenjohtaja ja hallitus voivat tietysti itse olla aktiivisia nostamaan uusiakin aiheita julkiselle agendalle (joku voisi ajatella, että se on yksi heidän tärkeimmistä tehtävistäänkin). Olympiakomitean eroava nuijanheiluttaja Timo Ritakallio uskalsi ottaa kantaa tähän Veikkausasiaan vasta viimeisinä hetkinään puheenjohtajana. Käsittääkseni hänkin oli lähes samaa mieltä kuin tässä lainaamani kansalaiset. Voisikohan toivoa, että tuleva puheenjohtaja jatkaisi tuon perustellun ajatuksen myös aidosti vaikuttavaksi toiminnaksi?

Olympiakomitean puheenjohtajan valinta on herättänyt pienimuotoista julkista keskustelua. Puheenjohtajakandidaateilta ei ole vaadittu eikä kuultu liikuntapoliittisia linjanvetoja tai tavoitteita. Seuraavassa vinkkilista sekä kandidaateille että heitä mahdollisesti tenttaaville: listasin neljä tärkeintä rakenteellista uudistusta, jotka tulisi toteuttaa lähivuosina ja viimeistään tämän vuosikymmenen aikana.

Tärkeimmät uudistustarpeet:

• Liikkuminen ja muukin harrastus- ja vapaaehtoistoiminta on vähentynyt jo pitkään samaan aikaan kun niiden merkitys kaikenlaista hyvinvointia lisäävänä toimintana korostuu ikääntyvässä yhteiskunnassamme. Nykyiset rakenteet toimivat aivan liian tehottomasti. Ja jos rehellisiä ollaan, niin Suomessa ei edes ole mitään toimivaa rakennetta kansalaisten liikkumisen järjestämiseen ja tukemiseen.

• Sote ja siihen liittyvä maakuntauudistus mullistaa terveyden ja hyvinvoinnin toimintarakenteet, rahoituksen ja päätöksenteon. Kolmannen sektorin toimijoiden on uudistettava toimintaansa, jotta kunta-, maakunta- ja valtiotasoinen toiminta voidaan integroida uusiin rakenteisiin väestöä ja yhteiskuntaa hyödyttävästi. Sama koskee tietysti kuntia, valtiota, maakuntia ja yrittäjiäkin.

• Veikkauksen aiheuttamat eettiset, poliittiset ja rahoitusongelmat vaativat rakenneratkaisun, joka perustuu avoimelle, demokraattiselle ja kestävälle pohjalle, jossa kansalaisyhteiskunnan vapaa kannanmuodostus, äärimmäisen merkityksellinen ja kansantaloudellisesti edullinen toiminta saavat tarvitsemansa arvon sekä yleisessä mielipiteessä, politiikassa että rahoituksessa. Eduskunnan on otettava vastuu ja valta myös liikunnan ja urheilun rahoituksen turvaamisesta ja kehittämisestä.

• Siiloutumisesta on nyt kerta kaikkiaan päästävä irti ja on rakennettava rakenteet, jotka vastaavat tulevaisuuden haasteisiin ja joissa voidaan riittävillä resursseilla toimia yhdessä väestön hyvinvoinnin ja yhteiskunnan toimivuuden eteen taloudellisesti vaikeampien aikojenkin koittaessa. Yhteiskunnan eri sektoreiden – yksityisen, julkisen, kolmannen ja neljännen (kotitalouden ja perheet) täytyy toimia paremmin yhteen hyvinvoinnin edistämisessä. Liikuntalaki on uudistettava perustuksiltaan ja muutakin lainsäädäntöä on muutettava, jotta perustoiltaan vanhentunut lainsäädäntö saadaan päivitettyä 2020-luvun tarpeisiin.

Yleisesti perusteluiksi riittäisivät toki vain nämä kaksi termiä: korona ja ilmastonmuutos. Kummatkin ovat mullistaneet omilla tavoillaan aiemmat ajattelutavat pakottamalla koko yhteiskunnan toimimaan yhdessä. Kummatkin tulevat vaikuttamaan vahvasti sekä eri toimintojen rahoitukseen että toimintatapoihin. Nuo edellä olevat asiat olisi tosin pitänyt pistää kuntoon ilman koronaa ja ilman ilmastonmuutostakin.

Jos kansalaisyhteiskunnan toimijat (kolmas sektori) eivät ole nyt poliittisesti aktiivisia, niin se ja koko Suomi menettää mahdollisuuden, joka koittaa vähemmän kuin kerran elämässä. Parhaimmillaan luomme aktiivisen, yhteen hiileen puhaltavan ja hyvinvoivan Suomen, kun pahimmillaan vapaa kansalais-, harrastus- ja vapaaehtoistoiminta vähenevät ja sosiaalinen pääoma jää vain etuoikeutettujen omaisuudeksi. 

Rakennemuutoksia tarvitaan, sillä toimintatapojen muutos ei onnistu ilman radikaalia rakenteiden muuttamista – tämähän nähtiin jo surullisen kuuluisan Huippu-urheilun muutosryhmän työn jäljiltä. Toimintatapoja muuttamalla Suomesta ei tehty maailman liikkuvinta urheilukansaa ja parhainta Pohjoismaata huippu-urheilussa vuodeksi 2020.

Ja tässähän on kyse laajemmasta rakennemuutoksesta, joka koskee koko kansalaisyhteiskunnan tai kolmannen sektorin asemaa, toimintaa ja rahoitusta. Siihen tarvitaan suuria tavoitteita, mutta myös konkreettisia ratkaisuja, joita tuosta alta löytyykin runsaasti.

Tarvitaan myös ihmisiä, jotka osaavat ja uskaltavat tarttua vaativiin tehtäviin tekemään muutoksia, joita jo lähitulevaisuudessa tarvitaan koko suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta erityisesti liikuntapolitiikassa.

Olympiakomitean jokaisen puheenjohtajakandidaatin (jäsenjärjestöjen ja ehdollepanokomitean) kannattaisi mielestäni miettiä, miten noihin neljään teemaan tarttuu ja vastaa ennen kuin asettuu vakavasti ehdolle Suomen tärkeimpään ja vaikutusvaltaisimpaan tehtävään kansalaisyhteiskunnan sektorilla.

Kyse ei kuitenkaan ole yhdestä henkilöstä eikä yhdestä organisaatiosta, vaan vastuu on meillä kaikilla, joilla on jonkinlainen intressi kehittää yhteiskuntaa ja sen osa-alueita, kuten tässä liikuntakulttuuria ja –politiikkaa.

Olisikohan liikaa vaadittu, jos liikuntapolitiikan ja –hallinnon johtavat henkilöt, valtion liikuntaneuvoston jäsenet ja valtamedian edustajatkin tarttuisivat tähän tilaisuuteen käydä rakentavaa keskustelua liikuntakulttuurin tulevaisuudesta?

Toistetaan vielä: Nyt on erinomainen ajankohta rakennemuutoksille todella monesta syystä. Tällaista hetkeä ei ole ollut vuosikymmeniin eikä välttämättä tulekaan, jos nyt nukutaan. Herätys vastuulliset, ja vähän vastuuttomammatkin!

Suomessa, 10.10.2020, FT, liikuntasosiologi, Arto Tiihonen

JK. Edellä esitin melko voimakkaita käsityksiä suomalaisesta liikuntapolitiikasta, joita ei muualla näy eikä keskustelua juurikaan käydä. Siksi keräsin tähän alle muutaman linkin, joiden kautta pääsee nopeasti kiinni ajatuksiin, jotka eivät tietenkään ole vain itse keksimiäni. Suosittelen myös Juho-Pekka Rantalan Mikä maksaa – ohjelmaa YLE Radio 1:ssä, joka löytyy tästä linkistä (https://areena.yle.fi/audio/1-50475177). Koska ohjelmassakin on runsaasti ainesta, jota voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ole seurannut liikuntapolitiikkaa eikä tunne yhteiskunnan rakenteita ja toimintaa, niin alta löytyy myös ohjelman ”selitysosa”.

Tiihonen A. 2019. Ikääntyvä Suomi tarvitsee yhä enemmän vapaaehtoistoimintaa (https://www.hs.fi/paivanlehti/20032019/art-2000006040764.html), HS-mielipide, 20.3.2019.

Tiihonen A. 2017. LiHy-uudistus – liikunnallista hyvinvointia insentiivien avulla yksilöille ja organisaatioille. (https://www.miksiliikun.fi/2017/08/18/lihy-uudistus-liikunnallista-hyvinvointia-insentiivien-avulla-yksiloille-ja-organisaatioille/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.8.2017.

Tiihonen A. 2017. Veikkauksen epäterve pelimaailma. (https://www.miksiliikun.fi/2017/12/22/veikkauksen-epaterve-pelimaailma/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 22.12.2017.

Tiihonen, Arto (2014) Miten tästä eteenpäin hyvinvoinnin tiellä? Having, Loving, Being ja Experiencing, Meaning, Doing. Teoksessa Nieminen, A., Tarkiainen, A. & Vuorio, E. (toim.). 2014. Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 177. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 228-246. (http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164353.pdf)  

Tiihonen A. 2020. Poikkeustilakevät 2020 liikkumisen ja miesten näkökulmista – koronakirjoituksiani1 (https://www.miksiliikun.fi/2020/06/07/poikkeustilakevat-2020-liikkumisen-ja-miesten-nakokulmista-koronakirjoituksiani1/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 7.6.2020.

Tiihonen A. 2019. Liikunnanmuutos1.0. (https://www.miksiliikun.fi/2019/10/01/liikunnanmuutos1-0/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 1.10.2019.

Mikä maksaa, kuka maksaa ja miksi maksaa liikkumisesta ja urheilusta?

Olin koronakevään Vappuaattona toimittaja Juho-Pekka Rantalan Mikä maksaa – ohjelmassa YLE Radio 1:ssä (https://areena.yle.fi/audio/1-50475177). JiiPee oli valinnut otsikoksi ”Liikkuminen ei ole rahasta kiinni”. Taustalla oli kirjoittamani blogiartikkeli, jossa käsittelin aihetta omakohtaisesti (https://www.miksiliikun.fi/2017/04/13/liikkuminen-on-aina-hintansa-vaartti/).

Itse valmistauduinkin puhumaan melkein koko ohjelman tästä tavallisen ihmisen liikkumisen hinnasta, mutta lopulta käsittelimme todella laajasti suomalaisen liikuntakulttuurin ja –politiikan teemoja rahoituksen näkökulmasta.

Olen melko varma, että ainakin jokunen kuulija tipahti kyydistä, koska suomalaiset liikunnan ja urheilun rakenteet, toimintatavat ja rahoitus ovat asioita, joita ei julkisuudessa juurikaan käsitellä. Erittäin monilla on aivan vääriä käsityksiä siitä, miten paljon rahaa käytetään ja mihin ne suunnataan. Ja mitkä tahot näitä resursseja liikuttelevat.

Yritänkin nyt tässä blogissani antaa asiasta kiinnostuneelle syvällisempää ja varmasti myös monisyisempää tietoa ja varsinkin näkemyksiä aihepiiristä, joka ei ole missään mielessä yksinkertainen. Äärimmäisen tärkeä ja ajankohtainen se on nyt koronavuoden syksyllä, kun talousasiat ovat nousemassa koko yhteiskuntapoliittisen keskustelun keskipisteeksi sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti.

Radio-ohjelmassa emme käsitelleet lainkaan koronaa, mikä oli ymmärrettävää, koska emme siinä vaiheessa tienneet juuri mitään koronan mahdollisista vaikutuksista. Tässäkään blogissa en puutu koronaan, mutta teen sen kahdesta hyvästä syystä eli

1. kirjoitin aiheesta erittäin paljon kevään aikana myös liikunnan edistämisen näkökulmista (https://www.miksiliikun.fi/2020/06/07/poikkeustilakevat-2020-liikkumisen-ja-miesten-nakokulmista-koronakirjoituksiani1/). Katso myös: Nykänen, Anna-Stina (HS, 12.7.2020) Suomelle syntyi kuntovelkaa (https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006567657.html?share=73bf2778b61bb009dcd79d820c124120&fbclid=IwAR1qtsXHofQATLuhgp4mBh_o3k8mYsDOwlxAElx_bycwOCt2Gz4BdxhXx2k). ja
2. liikuntapolitiikkaa ja liikuntakulttuurin rakenteita ja rahoitusta on muutettava koronasta riippumatta. Korona varmasti kiihdyttää muutostarvetta, mutta jos nyt ei toimita fiksusti, niin aivan väärään suuntaan.

Pidin JiiPeen ohjelman rakenteesta, joten lainaan sen myös tämän blogin rakenteeksi. Samalla voin syventää ohjelmassa esitettyjä teemoja tässä blogissani ja varsinkin siihen linkitetyissä materiaaleissani.

Juoksutan blogiani suurin piirtein radio-ohjelman mukaisessa järjestyksessä. Ensin siis lämmittelyksi suosittelen Muistojen Bulevardia (MuBu) samalta kanavalta klo 9.05-10.00. Sen nostalgisista tahdeista onkin hyvä siirtyä tulevaisuuden visiointiin eli tähän mainitsemaani ohjelmaan, jonka voi klikata tuolta YLE Areenan linkistä auki ja jatkaa samalla tämän blogin lukemista eteenpäin.

Mutta nyt on MuBu kuunneltu ja on aika vastata JiiPeen ensimmäiseen kysymykseen (varastin nämä otsikot JiiPeen käsikirjoituksesta. Sori siitä! Toisaalta ne kuultiin myös radio-ohjelmassa).  

Mitä on liikuntasosiologia, muutama henkilökohtainen kysymys omasta liikkumisestasi, liikunta ja urheilu käsitteinä.

Ohjelmassa jaarittelin jotain liikuntasosiologiasta ja sen tutkimuskohteista, mutta paremman kuvan saanee näistä linkeistä (https://www.miksiliikun.fi/tekijakokija/ ja https://www.miksiliikun.fi/ajassaliikuttavaa/), joiden alta voi lukea, minkälainen liikuntasosiologi on tekijänä – ehkä kokijanakin.

Omasta liikkumisestani kerroin JiiPeelle melko normaalilla tavalla eli yritin käyttää käsitteitä, joilla kuuntelija voisi ymmärtää ohjelman teemaa eli liikkumisen hintaa. Itse kuitenkin koen, kuvaan ja ymmärrän liikkumiseni myös hyvin toisella tavalla eli kokemuksellisesti. Seuraavassa kolme esimerkkiä siitä, miten oman liikkumisensa voi kokea ja merkityksellistää, mutta myös tilastoida ja järjestää.

Tiihonen A. 2020. Liikuttavan ikämiehen vuosikymmenkatsaus 2010-2019. (https://www.miksiliikun.fi/2020/01/03/liikuttavan-ikamiehen-vuosikymmenkatsaus-2010-2019/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 3.1.2020.

Tiihonen A. 2018. Miksi hiihdän (https://www.miksiliikun.fi/2018/04/03/miksi-hiihdan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 3.4.2018.

Tiihonen A. 2016. 10 vuotta – eikä suotta. (https://www.miksiliikun.fi/2016/01/19/10-vuotta-eika-suotta/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.1.2016.

Aika pinnallisesti luettelin liikuntakulttuurin, liikunnan ja urheilun käsitteet. Se nyt ei toisaalta ole ihme, sillä meillä Suomessahan näitä käsitteitä ja käytäntöjäkin riittää. Käyttämämme käsitteet eivät kuitenkaan ole mitenkään ”viattomia”, sillä mielikuva asiasta syntyy sekä kokemuksesta että käsitteestä. En ole esittämässä käsitteiden yhdenmukaistamista, mutta toivoisin suurempaa herkkyyttä niiden ymmärtämiseksi.

Liikkumisen ja varsinkin arkiliikkumisen lisäämisen kannalta tässä ohjelmassa keskeistä on se, että ymmärretään liikkumisen ja liikunnan harrastamisen edullisuus suhteessa joihinkin melko harvoihin urheilu- ja liikuntaharrastuksiin, jotka voivat olla hyvinkin kalliita. Seuraavassa melko ”deepistikin” käsitteistä. Itse suosittelisin perusteiksi tuota tiedetoimittajille kirjoittamaani kokonaisuutta, vaikka tuossa toisessa on tekstejä, joista itse kovasti pidän.

Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news). 

Tiihonen, Arto (2015) Liikuntakulttuurin käsitteitä tiedetoimittajille. Julkaisu Suomen Tiedetoimittajat ry:lle. 17.2.2015. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2012/08/Liikuntakulttuurin_k%C3%A4sitteit%C3%A4_Tiihonen2015.pdf)

Liikkumisen hinta – onko se kallista, mikä luo mielikuvaa kalleudesta. Käydään läpi myös se blogisi, jossa avaat omaa liikuntabudjettiasi. Se on hyvä esimerkki. Lähialueen mahdollisuudet – esimerkkinä Rajakylä.

Tässä alla blogit, joista saanee riittävän tarkan kuvan siitä, mistä ohjelmassa puhuin huomattavasti yleisemmällä tasolla.

Tiihonen A. 2017.  Liikkuminen on aina hintansa väärtti! (https://www.miksiliikun.fi/2017/04/13/liikkuminen-on-aina-hintansa-vaartti/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi,  13.4. 2017.

Tiihonen A. 2018. Rajakylä – liikkujan paratiisi (https://www.miksiliikun.fi/2018/04/27/rajakyla-liikkujan-paratiisi/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 30.4.2018.

Lienee syytä mainita, että liikkumiseni hinta on tuostakin esimerkistä laskenut, sillä jalkapalloa en pystynyt pariin vuoteen pelaamaan (liikunta-ajasta se tuolloinkin kattoi hyvin pienen ajan). En myöskään ole hankkinut uusia liikuntavarusteita pitkään aikaan. Kuntosaliharjoittelun teen joko kotona tai ulkotelineillä. Jos yhtä Lapin hiihtoviikkoa ei laskettaisi, niin liikkumiseni olisi melkein ilmaista.

Tein tuon Vantaan Rajakylän liikuntamahdollisuuksien kokemuksellisen kartoituksen luullen, että tunnen alueen hyvin. Olin väärässä, sillä viimeisten kuukausien aikana olen tutustunut perusteellisesti mm. kylämme 22 puistoon tai puistikkoon, joissa en aiemmin juurikaan liikkunut. Teen nyt viikoittain pienen puistoretken, jolloin ihmettelen, miksi en aiemmin ole eksynyt metsäpoluille tässä ihan vieressä?

Vain hiukan kylämme ulkopuolelta olen myös löytänyt luonnonkauniita ja historiallisestikin arvokkaita paikkoja, uusia reittejä on myös rakennettu ulkoilijoiden iloksi. Täytyykin päivittää ”paratiisikirjoitus” – suosittelen sitä Suomen jokaiseen kylään ja kaupunginosaan!

Suomalainen liikuntapolitiikka – onko se epäonnistunut, koska liikkumisemme vähenee jatkuvasti, muutostarpeet, etsivä työ, Tiihosen liikkumis- ja hyvinvointiuudistuksen kulmakivet.

Tässä kohdin JiiPee pisti pahan – en toki ole suuruudenhullu enkä ole pannut yksiin kansiin ajatuksiani liikkumis- ja hyvinvointiuudistuksesta. Suosiolla luovuinkin todella ison kuvan ja historiallisen taustan piirtämisestä. Itse asiassa paras esitys tästä on vielä julkaisematta eli kyllä se on mielessäkin ollut.

Ohjelmassa kylläkin toistin useampaankin kertaan ajatukseni kolmannen sektorin tai kansalaisyhteiskunnan toimijoiden – liikunta, nuoriso, kulttuuri, vapaaehtoistoiminta – yhteisestä poolista, joka toimisi maakunnissa tai suurimmissa kaupungeissa niin, että vähän liikkuvat ja syrjäytymisvaarassa olevat löydettäisiin ja houkutettaisiin mukaan kokemuksellisesti merkitykselliseen toimintaan. Yhdessä toimien nämä yksin pistemäisesti toimivat organisaatiot ja osaajat voisivat rakentaa yhdessä julkisen sektorin ja ehkä myös pienyrittäjien kanssa osuuskuntatyyppisen organisaation, jonka toiminnan pääasiallinen kustantaja olisi maakunta (valtio), kuten sote-uudistuksen suhteen on päätetty.

En esittänyt ohjelmassa aiheellista kritiikkiä sote-uudistuksen sudenkuoppia kohtaan, joista osaa käsittelen tuossa alla, mutta joista osa on myös konkretisoitunut vasta ohjelman jälkeen. Lyhyesti iso vaara: sosiaali- ja terveysasiat, -rakenteet ja –rahat eivät saa missään tapauksessa syödä kuntien, kolmannen sektorin tai pienyrittäjien mahdollisuuksia toimia laajasti väestön hyvinvointia edistävästi.

Ohjelmassa minun olisi pitänyt myös selittää insentiivi (kannuste), joka on keskeinen osa tätä koko uutta ajattelua. Insentiivihän olisi tässä se, jonka avulla maakunta itse, mutta myös sen alla ja yhdessä toimivat organisaatiot – kuten tämä pooli – tuottaisi toimintaa ja palvelua, jolla olisi mahdollisimman konkreetti (hyvinvointi)tavoite tai -tavoitteet, josta tätä toimijaa palkittaisiin. Tunnettuja käsitteitä käyttäen hyvinvointipolitikassa alettaisiin ensisijaisesti maksaa terveyden ja hyvinvoinnin tuottamisesta eikä sairauden hoitamisesta.

Näin korona-aikana tämä ehkä tulee ymmärrettäväksi vaikeimman kautta: yksittäinen ihminen, yhteisö ja yhteiskunta voi varautua tällaisiin jatkossakin tuleviin pandemioihin parhaiten ja aina toimivasti siten, että yksilön, yhteisöjen ja väestön vastustuskyky eli kunto, terveys, hyvinvointi – mitä käsitettä käytetäänkin – on mahdollisimman hyvä. Toimintahan on periaatteessa yksinkertaista ja edullista, mutta ilman yhteistä tahtoa, fiksua organisointia ja riittäviä kannusteita asia ei kuitenkaan ole ollut organisaatioille riittävän kiinnostavaa eikä taloudellisestikaan kannattavaa. 

Organisaatioiden osalta meillä ei ole ollut kummoisia kannustimia tällaiseen hyvinvointia lisäävään järjestelmälliseen, pitkäjänteiseen ja vakiintuneeseen toimintaan. Resurssien painopisteenä on ollut todella kauan lyhytjänteisten hankkeiden tukeminen. Alla sekä filosofisempia että hyvinkin konkreetteja ajatuksia ”Tiihosen liikkumis- ja hyvinvointiuudistuksen kulmakivistä”.

Tiihonen A. 2017. LiHy-uudistus – liikunnallista hyvinvointia insentiivien avulla yksilöille ja organisaatioille. (https://www.miksiliikun.fi/2017/08/18/lihy-uudistus-liikunnallista-hyvinvointia-insentiivien-avulla-yksiloille-ja-organisaatioille/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.8.2017.

Tiihonen, Arto (2014) Miten tästä eteenpäin hyvinvoinnin tiellä? Having, Loving, Being ja Experiencing, Meaning, Doing. Teoksessa Nieminen, A., Tarkiainen, A. & Vuorio, E. (toim.). 2014. Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 177. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 228-246. (http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164353.pdf) 

Tiihonen A. 2015. Vähän liikkuvien liikkumispolku – kokemuksellista kotouttamista liikuntakultturiin. (https://www.miksiliikun.fi/2015/12/22/vahan-liikkuvien-liikkumispolku-kokemuksellista-kotouttamista-liikuntakultturiin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 22.12. 2015.

Tiihonen A. 2016. Edunvalvonnasta väestön liikuttamiseen (https://www.miksiliikun.fi/2016/09/08/edunvalvonnasta-vaeston-liikuttamiseen/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 8.9.2016.

Pirnes, Esa & Tiihonen, Arto (2010) Hyvinvointia liikunnasta ja kulttuurista, Käsitteiden, kokemusten ja vastuiden uusia tulkintoja. Kasvatus & Aika 4(2) 2010, 203-235. (http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=275). 

Ohjelmassa saattoi jäädä hiukan epäselväksi myös se, mikä on kantani liikkumisen maksullisuuteen. JiiPee kysyi mm. hiihtolatujen maksullisuudesta, joiden suhteen olisi tosiaankin hyvä tietää, miten kallista (tai itse asiassa halpaa) on jopa keinolumilatujen tekeminen, jos sen suhteuttaa saavutettuihin hyötyihin. Vastaukseni jäi kaiketi hiukan ympäripyöreäksi, koska en ole pitänyt ulkoliikuntapaikkojen maksullisuutta järkevänä asiana, mutta vastustan kyllä virheellistä ajatusta siitä, että julkiset palvelut olisivat ilmaisia. Aina me ne jotenkin maksamme.

Asialle voi löytää montakin argumenttia, mutta talouden näkökulmasta ajattelen rahaa edelleenkin myös arvon mittana. Jos on valmis maksamaan jostain, niin se myös merkitsee minulle enemmän kuin jos en maksaisi siitä mitään. Pieni maksu myös sitouttaa minua tuohon toimintaan. Hinnan oikean tason määrittely on tosin hankalaa, koska kysyntä ja tarjonta eivät voi määrittää kokonaan tällaista julkisen ja kolmannen sektorin pääosin järjestämää toimintaa. Usein on jopa viisasta, että julkinen puoli subventoi näitä kolmannen sektorin tuottamia palveluja asiakkaalle. Ja silti pidän viisaana, että myös asiakas maksaa osansa tai ainakin ymmärtää, että joku sen maksaa.

Perinteisessä urheiluseurassahan tuon maksun saattaa edelleenkin suorittaa ainakin osin (talkoo)työnä tai nykykielellä toimimalla vapaaehtoisena. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään maksusta, vaan ennen kaikkea toimijuudesta eli oman vastuun ja velvollisuuden täyttämisestä. Tämä on äärimmäisen tärkeää, vaikka monet nykyihmiset pitävät kaikkia velvollisuuksia lähtökohtaisesti vastustettavina asioina. Nämä samat ihmiset saattavat sitten korona-aikana hurrata sairaanhoitajille, jotka vain hoitavat velvollisuutensa – paradoksi? Minusta jokaisen olisi hyvä oppia tekemään velvollisuutensa itseään ja muita kohtaan. Siitä tulee se kuuluisa hyvä mielikin. Ja hyvästä mielestä ei ole pitkä matka hyvinvointiin.

Ehdottomasti siis ennemmin talkootyö kuin maksu, jos nämä asetetaan rinnan. Aina talkootyö ei kuitenkaan ole mahdollista ja silloin maksu ”tarpeen mukaan” on hyvä periaate. Kolmannella sektorillahan se tarkoittaa yleishyödyllisyyttä eikä organisaation voittoa.

Kun totuus on kuitenkin se, että osa vähän liikkuvista tai muuten ei-aktiivisista tarvitsee voimakkaampaa (kalliimpaakin) tukea, niin silloin yhteiskunnan takalaudan tulisi tulla auttamaan subventioidensa kanssa. Sama voi toki toimia hyvän insentiivinkin avulla eli hyvästä toiminnasta saadulla palkkiolla kustannetaan laadukkaampaa ja määrällisesti kattavampaa palvelua. Jos siis jokin organisaatio (urheiluseura tai vaikka terveyspalveluyritys) saa vähän liikkuvat liikkumaan, niin se saa siitä palkkion. Tässä en nyt puutu siihen, mitkä keinot olisivat parhaimpia, sillä tärkeämpää olisi se, että organisaatiot saataisiin nyt toimimaan pitkäjänteisesti ja kokonaistaloudellisesti fiksusti oman alueensa ihmisten hyvinvoinnin hyväksi.

Maakunnallisuutta tai alueellisuutta perustelen myös sillä, että maamme on vapaaehtoistoiminta-aktiivisuuden perusteella kovin jakautunut. Karkeasti ottaen raja noudattelee kuuluisaa Pähkinäsaaren rauhan rajaa, jossa menee myös sairastavuuden ja sitä kautta kuolleisuudenkin iso raja. On hyvä, että eri puolilla maata toimitaan fiksusti eikä pakoteta kaikkia samoihin kaavoihin. Toisessa ääripäässähän ovat Pohjanmaan rantaruotsalaiset sosiaalisen pääoman suurkapitalisteina ja hyvinvoinnin mallioppilaina.

Tulevaisuudessa saattaa muuten käydä niin, että maakunnista tulee kuntia (kunnat yhdistyvät) ja silloin esimerkiksi Helsingin ajama sote-malli toteutuu. Ongelmammehan ovat liian pienet kuntayksiköt, joilla ei ole mahdollisuuksia tuottaa kaikkia palveluita asukkailleen. Tuleva sote-ratkaisu ei ole ihanteellinen, koska se saattaa rikkoa toimivan yhteistyön kuntien sisällä eri toimialojen, 3. sektorin ja yksityissektorin kanssa. Maakunta voi kuitenkin parhaimmillaan kehittää vielä paremmat yhteistyökuviot.

Alla muutama kirjoitus aiheesta sekä vapaaehtoistoiminnan ja sosiaalisen pääoman merkityksistä.

Tiihonen A. 2018.  Kulttuuri pidentää ikää – mutta onko se kulttuurin ainut tehtävä? (https://www.miksiliikun.fi/2018/01/12/kulttuuri-pidentaa-ikaa-mutta-onko-se-kulttuurin-ainut-tehtava/).   Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 12.1. 2018.

Tiihonen Arto (2010) Vapaaehtoisuus ja järjestöt lähimmäisvastuussa. Julkaisussa Lähimmäisvastuu Suomessa – ketä kiinnostaa? Etene-julkaisuja 28/2010 (https://etene.fi/documents/1429646/1559062/ETENE-julkaisuja+28+L%C3%A4himm%C3%A4isvastuu+Suomessa+-+ket%C3%A4+kiinnostaa.pdf/1df0746d-2657-478e-8e5f-47229b8ab3db/ETENE-julkaisuja+28+L%C3%A4himm%C3%A4isvastuu+Suomessa+-+ket%C3%A4+kiinnostaa.pdf). 

Tiihonen A. 2015. Love hurts, trust kills – sosiaalinen pääoma ja amerikkalainen unelma. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/10/Lovehurts.pdf). Artikkeli blogisivulla www.miksiliikun.fi, 2. 10. 2015.

Tiihonen A. 2015. Onko Suomi kuin Amerikka? (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/10/OnkoSuomiAmerikka.pdf). Artikkeli blogisivulla www.miksiliikun.fi, 2. 10. 2015.

Tiihonen A. 2019. Ikääntyvä Suomi tarvitsee yhä enemmän vapaaehtoistoimintaa (https://www.hs.fi/paivanlehti/20032019/art-2000006040764.html), HS-mielipide, 20.3.2019.

Kansalaisyhteiskunta (3. sektori) on pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tärkeä peruspilari, vaikka usein väitetäänkin suuren julkisen sektorin olevan meidän ihmeemme takana. Muistettava kuitenkin on, että ainoastaan aktiivisen kansalaistoiminnan tuloksena meillä ovat nämä erinomaiset julkiset palvelut ja että ilman aktiivisia ihmisiä ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioita meillä ei olisi varaa kovin hyviin julkisiin palveluihinkaan. Mutta ei unohdeta yksityissektoria eikä perheitä tai kotitalouksiakaan.

Poikkeustilan aikana olen ollut todella ilahtunut mm. siitä, että perheet ovat alkaneet liikkua keskenään niin kotona kuin luonnossakin. Toivon, että tällainen monin tavoin fiksu ja edullinen perheliikkuminen jatkuu koronan jälkeenkin. Jos meillä 2000-luvun ihmisillä jokin on ollut hukassa, niin se on ollut perhe tai se, minkälaista perheessä pitäisi olla.

Sukupuolten ja sukupolvien rooliodotukset on rakennettu hyvin itsekkäistä näkökohdista ikään kuin muut perheenjäsenet olisivat kunkin yksilön onnen tiellä. Tästä ei nyt tässä enempää, vaikka aihe on erinomaisen tärkeä etenkin liikkumisen näkökulmasta, sillä kyse ei ole vain rahasta, vaan myös ajasta. Ja aika on rahaa. Jos liikut yhdessä puolisosi tai lastesi kanssa, olet lyönyt kaksi tai jopa kolme kärpästä yhdellä iskulla.

Meillähän on rooliodotuksia niin vanhempina (äitinä/isänä), puolisoina (miehenä/vaimona), työntekijöinä kuin harrastajina/kavereina/ystävinä. Näille kaikille pitäisi löytää arjesta aikaa. Monet varmaan huomasivat, että koronakaranteenit saattoivat helpottaa juuri tätä ahdistusta, kun aina pitäisi olla jossain muualla täyttämässä jotakin toista rooliodotusta. Nyt ne kaikki olivat siinä saman olohuoneen pöydän ääressä.

Näistä en muuten puhunut ohjelmassa oikein mitään, vaikka olisi pitänyt, jos olisin ehtinyt (alla joitakin linkkejä, vaikka iso osa näistä teemoista kirjoittamistani jutuista on vain paperijulkaisuissa).

Sen sijaan annoin välivinkin eli kehotin seniorikansalaisia kuluttamaan hyvinvointipalveluihin, joista olisi triplahyöty eli se toisi heille itselleen hyvinvointia, työllistäisi nuoria ammattilaisia ja vaikuttaisi kumpaakin kautta siihen kirottuun tilanteeseen, josta eläkeläisiä syytetään kalliiden palveluiden käyttäjinä. 

Tiihonen A. 2020. Koronasta käänteen tekevä kokemus: liikkumisen aloitus, lisääminen ja jatkaminen koronan jälkeenkin… (https://tuki.kunnolla.fi/2020/05/12/blogi-koronasta-kaanteen-tekeva-kokemus-liikkumisen-aloitus-lisaaminen-ja-jatkaminen-koronan-jalkeenkin/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 12.5.2020.

Tiihonen A. 2020. KAEMista innovoitua: alkaako nyt ulkona liikkumisen renessanssi? (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/23/blogi-kaemista-innovoitua-alkaako-nyt-ulkona-liikkumisen-renessanssi/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 23.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Muistakaa kannustaa eri sukupolvia liikkumaan koronankin aikana! (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/17/blogi-muistakaa-kannustaa-eri-sukupolvia-liikkumaan-koronankin-aikana/).  Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 17.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Kokemusliikunnalla selviämme koronankin kanssa (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/10/blogi-mista-on-kysymys-kaemissa/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 10.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Mistä on kysymys KAEMissa? https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/09/mista-on-kysymys-kaemissa/) Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 9.4.2020.

Tiihonen Arto & Pirnes Esa (2011)Maaseutuyhteisöllisyyden muutos ja tulevaisuuden näkymät -viitekehyksenä kulttuuri- ja liikuntaharrastukset. Teoksessa Kattilakoski M, Kilpeläinen A & Peltomäki P Yhteisöllisyydellä hyvinvointia ja palveluja maaseudulle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 9/2011,Tampere. (http://www.maaseutupolitiikka.fi/files/2150/MMM_YTR_2012-WEB.pdf). 

Pirnes, Esa & Tiihonen, Arto (2011) Merkityksellisen ja kokemuksellisen (kansalais)toimijuuden pelikenttä. Yhteiskuntapolitiikka 76 (4), 436–448. (http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102867/pirnes.pdf?sequence=1) 

Urheiluseurojen rooli – tarvitaanko rinnalle liikuntaseuroja tai -osuuskuntia – niiden idea.

Edellä esittelinkin tuota liikuntaosuuskuntaa tai –poolia aika monipuolisesti, joten keskitytään tässä urheiluseuroihin. Niistähän sanoin, että jos urheiluseuroja ei olisi jo keksitty, ne tulisi keksiä mahdollisimman nopeasti. Usein unohtuu, että urheiluseurat ovat aivan ylivoimaisia ihmisten – varsinkin lasten ja nuorten, mutta myös heidän vanhempiensa – aktivoijia suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kriitikoiden kannattaisi miettiä, minkälaiselta maailmamme näyttäisi, jos meillä ei olisi urheiluseuroja. Ehkä tämä kotikaranteeni antaa pientä esimakua siitä, minkälaista se tosiaan olisi? Ja urheiluseurassa tämä kansalaisten aktiivisuus tapahtuu varsin edullisesti sekä yksilöitten että yhteiskunnan kannalta.

Itse olen kokenut sen eri-ikäisenä monissa hienoissa urheiluseuroissa, joissa olen saanut urheilla ja oppia elämää. Kovin kallista se ei koskaan ole ollut, vaikka 1970-luvulla maksut olivatkin pieniä nykypäivään verrattuna. Rahaakin oli paljon vähemmän. Viime aikoina julkisuudessa yleistyneestä negatiivisesta ja kriittisestä puheesta huolimatta seuratoimijat ovat hyvinkin tyytyväisiä urheiluseurassa toimimiseensa. Tämä näkyy hyvin myös tässä tutkimuksessamme, jota avasin myös ao. blogikirjoituksessani.

Tiihonen, Arto; Keskinen, Lauri (2016) Piireistä verkkoihin – urheilun tekijät äänessä. Urheilujärjestötoiminnan muutosprosessien vaikutukset käytäntöihin. (http://minedu.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-263-421-4).  Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2016:31.

Tiihonen A. 2016. Piireistä verkkoihin. (https://www.miksiliikun.fi/2016/10/12/piireista-verkkoihin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 12.10.2016.

Vaikka itsekin olen kritisoinut suomalaista huippu-urheilua ja sitä ohjelmassakin kuvasin ”laiskaksi”, koska yksi maailman tunnetuimmista brändeistä eli Olympia(komitea) ei saa hankittua kunnolla yksityistä rahaa huippu-urheiluun. Tässähän me olemme paljon pohjoismaisia veljiämme jäljessä. Silti Suomessa myös osataan hoitaa asioita fiksusti, mitä osoittaa vaikkapa tämä pieni selvitykseni suomalaisista liigapalloilujoukkueista. Hämmästyin itsekin, miten laajasti eri paikkakunnilla meillä pelataan liigatasoista pallopeliä. Onhan silloin kyse paljon muustakin kuin alueen taloudellisesta kapasiteetista.

Tiihonen A. 2016. Missä on Suomen Leicester – mitä liigapalloilukartasta voi lukea? (https://www.miksiliikun.fi/2016/06/06/missa-on-suomen-leicester-mita-liigapalloilukartasta-voi-lukea/).   Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 6.6.2016.

Liikunnan julkinen rahoitus – taso ja oikea kohdennus. Veikkaus-kritiikkiä. Lopuksi pari sanaa huippu-urheilun rahoituksesta: sijoittajamessut ja mesenaattitoiminta

JiiPee Rantalalla nuo kolme olivat erillään, mutta niputan ne samaan pakettiin, koska niillä on looginen yhteys. Aloitan Veikkaus-kritiikistä, josta sanoinkin ohjelmassa melko painavasti sen, että en pidä ollenkaan hyvänä, että liikunta/urheilu, kulttuuri, nuorisotoiminta ja osa tieteestä rahoitetaan epäeettisin tavoin hankitulla rahalla, joka kaiken lisäksi määrittää näiden äärimmäisen tärkeiden toimintojen poliittisen arvon. Tähän samaan päätelmään on nyt tullut mm. Olympiakomitean väistyvä puheenjohtaja Timo Ritakallio (https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006661565.html).  

Olen aivan varma, että esimerkiksi liikunnalle ja urheilulle annettaisiin enemmän tukea, jos eduskunta päättäisi puhtaalta pöydältä näistä samoin perustein kuin muistakin lähinnä verovaroin kustannetuista toimista. Mikään tutkimus, järki eikä edes kokemus ja tunne voi tulla muuhun tulokseen. Ainoastaan laiskuus ja nykyisen systeemin helppous sekä siitä johtuva julkisen keskustelun puute ja heikkotasoisuus voisi selittää sen, että jotkut kansanedustajat vastustaisivat liikuntamäärärahojen nostamista. Sehän on äärimmäisen tehokasta ja edullista hyvinvointipolitiikkaa.

Tiukassa paikassa haluaisin nähdä sen kansanedustajan, joka uskaltaisi esittää nykyisten melko vaatimattomien liikuntamäärärahojen alentamista, vaikka nyt kun sitä tiukkaa paikkaa ei tule, tämä sama edustaja saattaakin esittää kriittisiä kannanottojaan. Tosin niitäkään en ole paljon kuullut. Itse ihmettelen eniten ”Veikkauksen edunsaajien” porukkaa, joka näyttää olevan aina hirveän tyytyväinen siihen, mitä sattuvat sieltä Veikkaukselta saamaan. Kovin harva veronmaksaja on niin läpeensä tyytyväinen siihen, mitä saavat verovaroin kustannettuna, vaikka syytä tyytyväisyyteen olisikin.

Edunsaajathan puolustavat epädemokraattista ja sisäpiiritoimintaa suosivaa Veikkaus-kytköstä aivan kuin he olisivat varmoja, että valtio (eduskunta) ei tälle meidän toiminnallamme juuri mitään antaisi ellei tällaista erillistä tulonlähdettä olisi olemassa.   

Veikkaus-kritiikkiähän ei kuitenkaan muilta osin enää tarvitse tässä tehdäkään, koska ”ne ovat tehneet sen itse”. Tässä kuitenkin blogini ajalta ennen kuin tämä keskustelu varsinaisesti alkoi. Siinä on toki monia sellaisia teemoja, joita ei ole vielä käsitelty julkisuudessa.

Tiihonen A. 2017. Veikkauksen epäterve pelimaailma. (https://www.miksiliikun.fi/2017/12/22/veikkauksen-epaterve-pelimaailma/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 22.12.2017.

Huippu-urheilun tukemisen suhteen huomasin toisen mokani tuossa ohjelmassa tai ehkä ne olivat tiedostamattomia esteitä itselleni? En siis puhunut insentiiveista, vaikka olisi pitänyt, mutta en myöskään saanut kielen päälleni joukkorahoitus –termiä. Osin se johtui tuosta toimittajan kysymyksestäkin, mutta kyllä se oli oma moka.

Joukkorahoitus on käsitteenä juuri sitä, mitä nyt huippu-urheilun rahoituksessa tulisi kokeilla. Periaatteessa se toki on samaa, mitä sijoittajamessuilla ja mesenaattitoiminnassa tehdäänkin. Jälkimmäiset antavat kuitenkin ehkä kapeamman kuvan aiheesta. Minähän pohdin tuossa ao. blogissani sitä, miten kansa joukkorahoitusmallin avulla voisi osallistua huippu-urheilun rahoittamiseen vähän YLE-veron periaatteita mukaillen.  

Tiihonen A. 2018. Kansa tukemaan huippu-urheilua (https://www.miksiliikun.fi/2018/01/18/kansa-tukemaan-huippu-urheilua/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.1.2018.

Paljon siis tuli sanottua ja paljon jäi – onneksi – sanomattakin. Tästä blogista ja näistä linkeistä siis tarkempaa ja perustellumpaa tietoa aiheista.

Ohjelmassa mainitsin jossakin vaiheessa, etteivät monetkaan tiedä kokemuksellisesti, miten valmennus tai vaikka systemaattinen liikkuminen ja kuntoilu vaikuttavat. Joskus silloinkin, kun tulokset ovat ilmiselviä, ihmiset eivät näe syy- ja seuraussuhteita kovin selvästi.

Tarkoitukseni oli mainita tästä lonkkaproteesileikkauksesta, toipumisesta ja kuntoutumisesta kertovasta blogisarjastani, jolla on ollut vuosien mittaan paljon lukijoita, joilta olen myös saanut runsaasti kiittävää palautetta. Sehän on erinomainen esimerkki siitä, miten taloudellisestikin hyödyllistä on pitää itsestään huolta ja kuntouttaa itseään.

Tiihonen, Arto (2013) Lonkalta meni-vuosi lonkkaproteesileikkauksen jälkeen. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2012/08/1.1LONKKAJULKAISUTIIHONEN.pdf). Blogiartikkeli sivulla www.miksiliikun.fi, 3.3.2013.

Ja ihan lopuksi – kuten ohjelman kuuntelijana tiedät: viikon talousvinkki- tai viisaus.

Tätä en kuitenkaan paljasta, vaan kehotan arvoisaa lukijaani menemään YLE Areenaan.

Sen sijaan, jos haluatte, paljastan uuden sanonnan, jonka ohjelmassa keksin. No, ei se mitään, kerron kuitenkin, sillä joku ehkä saattoi luulla sitä mokaksi. Mikä maksaa –ohjelman lisäksi suosikkeihini kuuluu Pasi Heikuran Aristoteleen kantapää, jossa olinkin muutama vuosi sitten tulkitsemassa erilaisten tanssillisten liikuntamuotojen, kuten aerobic jne., käsitteitä. Seuraava sitaatti siis ajatuksistani, kun itse huomasin kielellisen innovaationi.

Fraasirikos vai sitaattivinkki? Tätä mietin, kun kuuntelin Mikä maksaa? –ohjelmaa YLE Areenasta (https://areena.yle.fi/audio/1-1811853). Huomasin käyttäneeni innovatiivista ilmaisua ”huuli poskessa”, millä tarkoitin näkyä, joka loistaa naamataulustani sen jälkeen, kun liikuntapolitiikasta päättävät kuuntelevat tuon saman äänitteen. Uskon, että silloin avokämmen läpsähtää päin näköäni niin, että huuli repeytyy verisenä poskelleni. Toivon kuitenkin, että se on vain ensireaktio ja sillä välin kun – tietenkin – käännän toisen huuli-poskiyhdistelmäni pahoinpideltäväksi, tämä valtaapitävien joukko oivaltaa, mitä puheillani tarkoitin ja se jo käteen nostettu kivi jää heittämättä. Syntiseenhän se kalikka lopulta kalahtaa eikä kukaan ehdoin tahdoin omaan jalkaansa ammu. Todellisuudessa, siinä, jota en kellokkaiden kanssa kuitenkaan jaa, vaikeneminen on varmaankin edelleenkin jopa kultaa kovempaa valuuttaa. ”Sanattomaksi vetää”, sanoi pistetty sikakin, kun huulesta vedettiin.

Nyt kuitenkin odotan Pasi Heikuran vetämän Aristoteleen kantapään avustavien stasistien ilmiantavan kielipoliisin fraasirikosryhmälle tuon juuri keksimäni sanonnan, vaikka sen tulisi kuulua päivystävien sitaattirefereiden hakukoneissa raksuttavien kielenuudistusalgoritmien soitetuimpien listoille.

Ohjelma loppuu, mutta maailma toivottavasti ei…

Mikä maksaa –ohjelmassa käsittelimme laajasti liikunnan ja urheilun rahoitusta eri näkökulmista. Silti näkökulma on näinä ilmastonmuutokseen havahtumisen aikoina aivan liian kapea. Käsittelin aihetta blogissani syksyllä 2019, kun valmistauduimme taas kerran irvokkaaseen kulutusjuhlaan nimeltä Black Friday.

Päätin pistää myyntiin parhaimmat säästötarjoukseni, joilla maailmaa voisi säästää turhalta kuluttamiselta ja lisätä fiksua elämää säilyttävää aktiivisuutta. Tarjous on edelleen voimassa!

Tiihonen A. 2019. Black Friday – mahtavat säästöt juuri sinulle Suomi ja maailma! (https://www.miksiliikun.fi/2019/11/29/black-friday-mahtavat-saastot-juuri-sinulle-suomi-ja-maailma/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 29.11.2019.

#Rajis_Länskä_kylätapahtuma2020

Mistähän nämä mystiset kiviolennot ovat peräisin? Nämä löytyvät Rajakylän koulun takaa, mutta lisää tällaisia asustelee Länsimäentien pohjoispään molemmin puolin heti liikenneympyrän jälkeen Kehä III:lle mentäessä. Käy kylässä…

Elämme erikoisia aikoja. Matkustamista on rajoitettu koronan takia erittäin paljon eikä se tulle koskaan palaamaan entiselleen. Lähikontakteja pitäisi välttää ja yhteislaulamista täytyy erityisesti varoa. Julkinen talous kuten myös monen perheen ja yksilön talous on heikentynyt vakavasti.

Myös me Itä-Vantaan asukkaat koemme nuo tapahtumat sekä yhteisesti että erityisesti – meillä on yhteisiä sääntöjä ja rajoituksia, joita meidän tulee noudattaa. Korona kohdistuu meistä jokaiseen myös omilla erityisillä tavoillaan.

Erikoiset ajat vaativat erikoiset toimenpiteet. Jos emme voi matkustaa ulkomaille tai emme voi harrastaa asioita jonkun koronarajoituksen takia, niin meidän tulee olla kekseliäitä löytääksemme matkailu- ja retkeilykohteita lähempää. Voimme myös vaihtaa ainakin väliaikaisesti harrastuksiamme ja vältellä kotisohvaa aktiivisesti.

Kuorolaulaminenkin on mahdollista, kun toimitaan fiksusti. Vivacelaiset harjoittelevat Länsimäen koulun isossa auditoriossa suojavisiireihin sonnustautuneina. Esityksissä turvavälit muihin laulajiin ja yleisöön pidetään riittävän suurina.

Selvää myös on, ett tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän vapaaehtoistoimintaa. Se oli selvää senkin vuoksi, että väestömme ikääntyy edelleen, vaikka olemme jo nyt yksi maailman ikääntyneimmistä kansakunnista. Tiedämme, että vapaaehtoistoiminta auttaa vapaaehtoista ehkä jopa enemmän kuin autettavaa tai tuettavaa. Koronan aikana tarvitsemmekin myös uusia vapaaehtoistoiminnan muotoja.

Mitä me voimme tehdä täällä Rajakylässä ja Länsimäessä?

Voimme lähteä kotiovelta liikkumaan. Upeaa luontoa ja luontoreittejä löytyy joka puolelta, eikä todellakaan tarvitse lähteä autolla lenkkireittejä etsimään. Kansallispuistokin on kulman takana. Valtavan hienoja lähiliikuntapaikkoja on sekä Vantaan että Helsingin puolella suorastaan ylenpalttisesti. Sisäliikuntaankin löytyy aivan riittävästi hyviä tiloja.

Jos suihkussa laulamisen lisäksi tuntuisi hyvältä idealta mennä kuoroon laulamaan, niin kylältämme löytyy aivan mahtava Vivacen kuoroperhe (https://www.vivacekuorot.fi/), jossa lapset, teinit, nuoret, aikuiset ja seniorit voivat harrastaa laulua loistavan kuoronjohtaja Mia Makaroffin ohjauksessa. Alueelta löytyy muitakin kuoroja.

Harrastus- ja vapaaehtoistoiminnan mahdollisuudet ovat myös erinomaiset, sillä urheiluseuroja ja muita yhdistyksiä toimii alueella – esim. aktiivinen Rajakylän pientaloyhdistys. Rajakylän liikuntapuisto ja Pallopuisto ovat mahtavia lähiliikuntapaikkoja ja sisäliikuntamahdollisuudet Rajakylän tenniskeskuksessa ja Campo Centerissä ovat nekin erinomaiset.

Mitä voisimme tehdä enemmän ja paremmin? ”Kokeilepa ihan omalle kohalle!”

Suomalaiset liikkuvat vähemmän kuin ennen, yksinäisyys ja toimettomuus ovat yhä suuremman osan ongelmina, ja monet ennen aktiiviset yhdistyksetkin ovat joutuneet lopettamaan toimintansa. Vaikka elämme melkein paratiisissa mitä tulee olosuhteisiin, niin läheskään kaikki naapureistamme eivät voi, osaa tai uskalla lähteä liikkumaan tai harrastamaan.

Varmaan on niitäkin, jotka eivät haluakaan olla aktiivisia, ja heillä on tietysti täysi oikeus siihen. Maailmamme ja kulutusyhteiskuntamme tukee passiivista elämäntapaa tuottamalla palveluja ja viihdettä reilusti yli jokaisen oman tarpeen. Koukuttavaa ohjelmaa löytyy kaikista mahdollisista laitteista, joten hyvätkään vaihtoehdot kodin oven ulkopuolella eivät välttämättä avaudu edes niille, jotka haluaisivat mukaan toimintaan.

Tiedämme, että pelkkä tieto ei saa ihmisiä liikkumaan tai osallistumaan vapaaehtoistoimintaan. Meitä pitää suostutella, meitä pitää pyytää ja meitä täytyy kannustaa.

No nyt suostuttelemme ja suosittelemme. Tarkoitus on, että liikkujat, laulajat ja muut aktivistit ja heidän lähipiirinsä kertoisivat, miten hienoja kokemuksia siellä saa ja miten merkityksellistä harrastaminen on.

Me myös pyydämme, että kokeilette jotain uutta ja itsellenne mahdollisesti sopivaa toimintaa. Ihan varmaa on, että mukaan tulostanne ilahdutaan – koskaan harrastajia ei liene liikaa.

Uskon, että saatte myös kannustusta sekä siihen, että hakeudutte harrastamaan, mutta myös harrastuksen aloitettuanne. Aika harva on tainnut lopettaa harrastuksensa pelkkään kannustuksen puutteeseen.

Kynnys voi olla kaikesta huolimatta liian korkea; ”enhän minä ole liikuntaihminen”, ”toiset ovat niin paljon parempia”, ”eikös kuorossa pidä osata laulaa”, ”mitä siellä oikein tehdään?”, ”enhän minä tunne sieltä ketään” tai ”minulla on niin paljon muutakin” ovat kaikki hyvin tyypillisiä vastauksia, kun kysytään, miksi emme osallistu harrastus- tai vapaaehtoistoimintaan. Ne ovat myös aidosti oikeita syitä olla harrastamatta.

Mutta ovat ne myös sitä ”tietoa” (suomeksi myös mielikuvia tai ennakkoluuloja), joka pitäisi testata ”kokeilemalla ihan omalla kohalle”, kuten juuri edesmennyt kansantaiteilija Jope Ruonansuu olisi asian ilmaissut.

Suostuttelen, pyydän ja kannustan sinua – siis juuri sinua – tulemaan mukaan kokeilemaan erilaista toimintaa tai lähtemään ainakin luontoon lenkkeilemään. Ja kysy naapuri, ystävä tai perheenjäsen mukaan.

Järjestämme ensimmäisen Rajakylän ja Länsimäen kylätapahtuman virtuaalisena 28.9.-10.10. välisenä aikana Rajakylän ja Länsimäen alueen facebook-sivuilla ja muualla somessa.

Haastamme myös sinut kertomaan omista harrastuskokemuksistasi tällä viestillä:

”Hei, tämä on haaste kaikille rajakyläläisille ja länsimäkeläisille: nyt saa kehua alueemme harrastusmahdollisuuksia ja vinkata niistä myös muille. Kertokaa, missä ja miten liikutte, urheilette, lenkkeilette, laulatte, soitatte tai osallistutte muuhun harrastus- ja vapaaehtoistoimintaan. Älkää pitäkö kynttilää vakan alla, vaan tulkaa rohkeasti ulos kuplastanne. Tehdään tästä vielä hienompi paikka elää ja harrastaa! Tämä on muuten avoin kutsu ensimmäiseen Rajis-Länskä_kylätapahtumaan, joka toteutetaan virtuaalisena (18.9.-10.10.) #Rajis-Länskä_kylätapahtuma2020”

Aiheeseen liittyviä lukusuosituksia

Tiihonen A. 2020. Sitkeää koronaliikkumista eli koronaliikuntasosiologin ajankohtaiskatsaus (https://tuki.kunnolla.fi/2020/09/18/blogi-sitkeaa-koronaliikkumista-eli-koronaliikuntasosiologin-ajankohtaiskatsaus/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 18.9.2020.

Tiihonen A. 2020. Poikkeustilakevät 2020 liikkumisen ja miesten näkökulmista – koronakirjoituksiani1 (https://www.miksiliikun.fi/2020/06/07/poikkeustilakevat-2020-liikkumisen-ja-miesten-nakokulmista-koronakirjoituksiani1/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 7.6.2020.

Nykänen, Anna-Stina (HS, 12.7.2020) Suomelle syntyi kuntovelkaa (https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006567657.html?share=73bf2778b61bb009dcd79d820c124120&fbclid=IwAR1qtsXHofQATLuhgp4mBh_o3k8mYsDOwlxAElx_bycwOCt2Gz4BdxhXx2k).   

Tiihonen A. 2019. Ikääntyvä Suomi tarvitsee yhä enemmän vapaaehtoistoimintaa (https://www.hs.fi/paivanlehti/20032019/art-2000006040764.html), HS-mielipide, 20.3.2019.

Tiihonen A. 2018.  Kulttuuri pidentää ikää – mutta onko se kulttuurin ainut tehtävä? (https://www.miksiliikun.fi/2018/01/12/kulttuuri-pidentaa-ikaa-mutta-onko-se-kulttuurin-ainut-tehtava/).   Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 12.1. 2018.

Kolme kuukautta koronapoikkeustilaa – 26 julkaistua kirjoitusta, 33 sivua koronapäiväkirjaa (lopetin 2.5.) ja lisäksi monenmoisia keskusteluja, joissa koronan aiheuttama poikkeustila on ollut keskeisenä aiheena.

Koronan vaikutus omaan arkeeni oli melkein minimaalista. Olen tehnyt etätöitä melkein 10 vuoden ajan, joten olen osaava ”kokemusasiantuntija”. Suurimmat muutokset olivat se, etten voinut tavata lapsenlastani emmekä voineen pelata sulkapalloa kavereiden kanssa. Iäkkäästä äidistäni huolehdin lähes tavalliseen tapaan alun epätietoisuuden jälkeen. Tai oikeastaan teimme sitä vaimoni kanssa normaalia enemmän, koska muut pitivät häneen suositeltua etäisyyttä. Muuten elin hyvin normaalisi ja lähipiirissänikin osattiin sopeutua helposti turvaväleihin eivätkä ne vaikuttaneet vuorovaikutukseemme tai tekemisiimme paljonkaan. Ulkona liikuttiin ja seurusteltiin ehkä jopa tavallista enemmän. Kaupoissakin kävimme lähes normaalisti.

Koronan vaikutus ajatteluuni, töitteni sisältöön ja osin muotoonkin oli kuitenkin suuri. Poikkeustilan erilaiset vaikutukset ovat keskeisinä teemoina noissa kirjoituksissani. Koronapäiväkirjoissani yritin selvittää itselleni, miten tämä koronapandemia ja poikkeustila vaikuttavat elämääni ja miten siihen pitäisi suhtautua.

Julkaistuissa kirjoituksissani pyrin keskittymään ”koivistomaisesti” voimaannuttaviin asioihin. Kun en tiennyt, mikä on totta omaani laajemmassa maailmassa ja minkälainen tulevaisuus on, niin keskityin niihin asioihin, jotka ovat varmasti hyviä, oli poikkeustila tai ei. Poikkeustilahavainnoista tai -kokemuksista käytin vain joitakin esimerkkejä kirjoituksissani väittämättä, että ne ovat ainut totuus kyseisestä asiasta.

Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden nettisivun otsikko ”Poikkeustilapuuhaa” oli minusta erinomainen, vaikka itse tuotin sinne myös ajattelua virittävää materiaalia. Omissa jutuissanikin oli toki paljon konkreettisia ja kokemuksellisia esimerkkejä siitä, miten myös poikkeustilassa voi ja kannattaa liikkua.

Erityisen tärkeäksi muodostui myöhemmin se, miten pidettäisiin yllä poikkeustilassa opittuja uusia liikkumistapoja eli luontoliikkumista, perheen kanssa leikkimistä, kotijumppaa ja yleensäkin arkeen hyvin sopivia liikuntatapoja.

Miessakit ry:n ”koronakaranteeniblogit” tuntui sekin hyvältä, sillä sen alla saatoin pohtia syvällisiä asioita hyvästä tahdosta, armosta, selviytymisestä, lähimmäisvastuusta, miehisyydestä, kokemusliikunnasta ja jalkapallosta eri tavoin tulkittuna. Ja tulevaisuudesta poikkeustilan ykkösvaiheen jälkeen.

Nyt emme vielä tiedä, mikä koronapandemiassa ja poikkeustilassa oli hyvää ja mikä huonoa. Selvää on, että tämä vaikutti talouteemme negatiivisesti, mutta siinäkin on sekä voittajia että häviäjiä. Niin käy aina. Omaan elämäämme korona vaikutti mielestäni suurimmaksi osaksi positiivisesti. Nyt olisikin siis erittäin tärkeä pitää yllä näitä hyviä tottumuksia niin hyvin kuin voimme.

Ja nyt paljastan sen, mitkä asiat minua eniten ihmetyttivät ja ärsyttivät poikkeustilan aikana. Pakko tunnustaa, että tieteestä ja tutkimuksesta ei ole ollut tässä poikkeustilassa paljon hyötyä. Vaikka koronavirus käyttäytyi jonkin verran epänormaalisti, niin olisi voinut olettaa, että tällaisiin erittäin todennäköisiin pandemiatilanteisiin olisi ollut laadittuna valmiita malleja siitä, miten ihmisten, instituutioiden, kansakuntien ja kansainvälisten yhteisöjen tulisi toimia – eikö kenelläkään suurissa yliopistoissa tai tutkimuslaitoksissa tullut mieleen tehdä tällaisia?

Liikuntasosiologina ja ikääntymistäkin tutkineena nostan esiin vain kaksi esimerkkiä, vaikka niitä olisi runsaasti. Poikkeustilan alkupuolella haastateltiin ihmisten liikuntakäyttäytymistä tutkinutta sosiaalipsykologia, jonka pääviestinä oli se, että ihmiset eivät noudata suosituksia, vaan heille pitää antaa vahvempia ja velvoittavampia ohjeita.

Luettuani jutun olin todella ärsyyntynyt sekä siitä, että oletin tutkijan olevan pahasti väärässä ja toiseksi siitä, että miten tieteessä yleensäkin oletetaan asioita ”laboratoriotutkimusten” eli ns. näyttöön perustuvien tutkimustulosten perusteella. Ongelmahan on, ettei tuollaisissa tutkimuksissa voida juuri ottaa huomioon ”sosiaalisissa todellisuuksissa” olevia ratkaisevia eroja tutkittavien ja muiden kansalaisten ja heidän todellisuuksiensa välillä. Poikkeustila nimittäin on sananmukaisesti poikkeustila ja silloin ihmisetkin käyttäytyvät toisin kuin normaalioloissa.

Tähän liittyen riskiryhmien eli varsinkin yli 70-vuotiaiden eristämisen negatiivisista vaikutuksista olisin kuvitellut esimerkiksi gerontologia- ja liikuntatiedeorganisaatioiden nostavan kovan metelin aiempien tutkimusten perusteella. Tähän herättiin vasta toukokuun puolivälin tienoilla, vaikka jo paljon aiemmin oli myös kokemustietoa asiasta.

Menettivätkö tutkijat ja heidän organisaationsa ”akateemisen ajattelun ja mielipiteen ilmaisun vapautensa” poikkeustilassa – vai onko sitä ollut viime aikoina muutenkaan, kun itsenäisen ajattelun profeetta Esa Saarinenkin liputtaa nyt sopeutumisen ja byrokraateille alistumisen puolesta. Entä jos Esa olisi asunut poikkeustila-ajan Ruotsissa, olisiko hän samaa mieltä?

Valitettavasti intuitioni oli oikeassa eli me suomalaiset noudatimme suosituksia liiankin hyvin. Koronan etenemisen kannalta tämä oli tietysti hyvä yllätys, vaikka tieteestä ja tieteilijöistä saikin näiden esimerkkienkin pohjalta kuvan, ettei niihin kannata luottaa. Sama ongelma tietysti näkyi tavalliselle kansalle THL:n ja epidemiologien sekavina ennustuksina.

En tietenkään väitä, että tieteen tulisi tietää kaikkia asioita etukäteen, mutta aivan varmasti jopa eri tieteenalat tai vaikkapa monialainen yliopisto olisi voinut aika pienelläkin panostuksella saada aikaan erilaisia skenaarioita tartuntatautien etenemisestä ja siitä, miten jopa yksittäisten ihmisten kannattaisi silloin toimia.

Aika yksinkertaista olisi tässäkin tapauksessa ollut antaa vahva ohje siitä, että ihmiset pitäisivät huolta kunnostaan turvallisilla tavoilla, joita oli koko ajan aivan riittävästi käytössä. Itsehän kirjoitin tästä melkein jokaisessa kirjoituksessani.

Toinen asia, josta olen erityisen huolissani on se, että me suomalaiset olimme tosiaan hyviä ”heittämään lusikan nurkkaan” (mitä sekin alun perin lienee tarkoittanutkin) ja pistämään valtiolle anomuksia vetämään. Mutta olemmeko yhtä hyviä nousemaan poikkeustilan lamaannuksesta aktiiviseen, mutta turvalliseen ja fiksuun todellisuuteen? Varmasti jatkan aiheen seuraamista ja siihen vaikuttamista tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina, sillä ”hyvää poikkeustilaa” ei kannata jättää käyttämättä hyväksi.

Itse kuitenkin pelkään, että poikkeustilasta nostetaan esiin ja tutkitaankin lähes pelkästään sen negatiivisia vaikutuksia. Etujärjestöt ja hyvää ajattelevat tutkimuslaitoksethan saavat ”käyttöaineensa” ongelmista ja kurjuusdiskursseista eivätkä positiivisista, voimaannuttavista tai resilienssiä lisäävistä ilmiöistä.

Jos olisin oikein positiivinen, niin toivoisinkin monipuolista työryhmää pohtimaan sitä, mitä tästä koronapandemiasta ja poikkeustilasta kannattaisi oppia ja tutkia, jotta saisimme ne positiiviset asiat esille ainakin samalla volyymilla kuin negatiivisetkin. Ehkä tämä on liikaa toivottu, mutta vielä sen kuitenkin saa sanoa.

Mutta nyt toivorikkaana kesää kohti ja muistakaa ottaa mukaan ne poikkeustilan hyvät asiat reppuunne evääksi. Tässä alla linkit 26 kirjoitukseeni, joissa sitä evästä aika paljon olisikin sekä luettavaksi että toteutettavaksi.

Poikkeustilablogit

Tiihonen A. 2020. Kadonnutta aikaa etsimässä – minkälainen on sinun kuuskytlukusi? (https://www.miksiliikun.fi/2020/03/09/kadonnutta-aikaa-etsimassa-minkalainen-on-sinun-kuuskytlukusi/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 9.3.2020.

Tiihonen A. 2020. Kokemuksellista oppimista kotikouluihin – kyllä tästäkin selvitään! (https://www.miksiliikun.fi/2020/03/19/kokemuksellista-oppimista-kotikouluihin-kylla-tastakin-selvitaan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.3.2020.

Tiihonen A. 2020. Jalkapalloa. Kyllä, sitäkin. (https://www.miksiliikun.fi/2020/03/18/jalkapalloa-kylla-sitakin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.3.2020.

Tiihonen A. 2020. Hyvän tahdon metsästystä eli koronakaranteenitarinoita miesten kokemuksista ja niiden merkityksistä. (https://www.miessakit.fi/2020/04/09/hyvan-tahdon-metsastysta-eli-koronakaranteenitarinoita-miesten-kokemuksista-ja-niiden-merkityksista/). Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 9.4..2020.

Tiihonen A. 2020. Mistä on kysymys KAEMissa? (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/14/blogi-mista-on-kysymys-kaemissa-2/).  Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 9.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Kokemusliikunnalla selviämme koronankin kanssa (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/10/blogi-mista-on-kysymys-kaemissa/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 10.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Miksi liikut? (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/11/blogi-miksi-liikut/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 11.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Kokemuksellista oppimista kotikouluihin – kyllä tästäkin selvitään! (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/12/blogi-kokemuksellista-oppimista-kotikouluihin-kylla-tastakin-selvitaan/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 12.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Hyvää ja armollista pääsiäistä miehet. (https://www.miessakit.fi/2020/04/12/hyvaa-ja-armollista-paasiaista-miehet/). Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 12.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Rajakylä – liikkujan paratiisi. (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/14/blogi-mista-on-kysymys-kaemissa-2/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 14.4.2020.

 Tiihonen A. 2020. Miksi mies käy ryhmäliikunnassa? (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/15/blogi-miksi-mies-kay-ryhmaliikunnassa/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 15.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Parempien liikkumiskokemusten avulla enemmän liikettä (yrittäjän) arkeen  https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/15/blogi-enemmanliikettaarkeen/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 15.4.2020

Tiihonen A. 2020. Identiteettikokemukset liikunnassa ja urheilussa – rakentamista ja jälleenrakentamista. (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/16/__trashed/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 16.4.2020

Tiihonen A. 2020. Muistakaa kannustaa eri sukupolvia liikkumaan koronankin aikana! (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/17/blogi-muistakaa-kannustaa-eri-sukupolvia-liikkumaan-koronankin-aikana/).  Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 17.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Ruokaa ajattelulle (https://www.miessakit.fi/2020/04/17/ruokaa-ajattelulle-mika-on-hyvaa/?fbclid=IwAR2ZMfLbnJEHI2MS2n51OjoqZ1afmoMy7d13EgXw0ZilRT3qFZ_-hK_dDlM).  Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 17.4.2020. (Visa Kuusikallion esipuheella).

Tiihonen A. 2020. Leikkiminen on nyt kaikkien työtä. (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/21/blogi-leikkiminen-on-nyt-kaikkien-tyota/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 21.4.2020.

Tiihonen A. 2020. KAEMista innovoitua: alkaako nyt ulkona liikkumisen renessanssi? (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/23/blogi-kaemista-innovoitua-alkaako-nyt-ulkona-liikkumisen-renessanssi/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 23.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Kokemusliikunnalla selviämme koronankin kanssa. (https://www.miessakit.fi/2020/04/24/kokemusliikunnalla-selviamme-koronankin-kanssa/). Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 24.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Liikkuminenko kallista? Ei kai. (https://tuki.kunnolla.fi/2020/04/30/blogi-liikkuminenko-liian-kallista-ei-kai/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 30.4.2020.

Tiihonen A. 2020. Lähimmäisvastuu – ketä kiinnostaa? (https://www.miessakit.fi/2020/05/01/lahimmaisvastuu-keta-kiinnostaa/). Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 1.5.2020.

Tiihonen A. 2020. Hauskaa ja liikunnallista vappua (https://tuki.kunnolla.fi/2020/05/01/blogi-hauskaa-ja-liikunnallista-vappua/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 1.5.2020.

Tiihonen A. 2020. Miesten kokemuksista, mielikuvista ja näiden oudosta suhteesta – mitä opin Irwinistä ja Matti Johannes Koivusta? (https://www.miessakit.fi/2020/05/08/miesten-kokemuksista-mielikuvista-ja-naiden-oudosta-suhteesta-mita-opin-irwinista-ja-matti-johannes-koivusta/). Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 8.5.2020.

Tiihonen A. 2020. Koronasta käänteen tekevä kokemus: liikkumisen aloitus, lisääminen ja jatkaminen koronan jälkeenkin… (https://tuki.kunnolla.fi/2020/05/12/blogi-koronasta-kaanteen-tekeva-kokemus-liikkumisen-aloitus-lisaaminen-ja-jatkaminen-koronan-jalkeenkin/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 12.5.2020.

Tiihonen A. 2020. Mihin urheilumuistoja tarvitaan? Onko elämää ilman huippu-urheilua ja mitä tehdä, kun jalkapallon EM-kisat ja kesäolympialaiset jäävät väliin? (https://www.miessakit.fi/2020/05/15/mihin-urheilumuistoja-tarvitaan/). Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 15.5.2020.

Tiihonen A. 2020. Kohti parempaa tulevaisuutta eli mitä karanteenista pitäisi oppia (https://www.miessakit.fi/2020/05/29/kohti-parempaa-tulevaisuutta-eli-mita-karanteenista-pitaisi-oppia/). Blogi Miessakit ry:n nettisivulla, 28.5.2020.

Tiihonen A. 2020. Miten rakentaa fiksut liikkumistavoitteet poikkeustilan jälkeen? (https://tuki.kunnolla.fi/2020/06/05/blogi-miten-rakentaa-fiksut-liikkumistavoitteet-poikkeustilan-jalkeen/). Blogi Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden www.kunnolla.fi –sivustolla 5.6.2020.

Hyvät kotikoululaiset!

Oppilaat/koululaiset, opettajat ja vanhemmat ala- ja yläkouluissa, lukioissa ja ammattioppilaitoksissa joutuivat yllättäen aivan uuteen tilanteeseen. Kouluissa oppilaiden motivointi on yleensä paljon helpompaa kuin kotona. Ei auta surkutella, sillä nyt meillä kaikilla on edessämme hieno kasvunpaikka. Lapset ja nuoret saavat oivan mahdollisuuden ottaa vastuuta oppimisestaan ja muustakin aktiivisuudestaan. Sama koskee opettajia ja vanhempia.

Olen/olemme tehneet vuosien ajan monenlaista materiaalia, jonka päätavoitteena on ollut ihmisten aktiivisuuden lisääminen ja oppimisen tukeminen. Lähtökohtana on ajatus ja tutkimustieto siitä, että kokemuksemme ja niille antamamme merkitykset sekä selittävät että auttavat meitä tekemään itsellemme tärkeitä asioita.

Kokosin tähän kokonaisuuteen erilaisia tekstejä, videoluentoja ja podcasteja, joita opettajat ja vanhemmat – mikseivät myös oppilaat – voivat käyttää hyväkseen ”korona- ja kotikouluissa”. Niitä ei ollut helppo luokitella, joten ehdotan, että klikkailette niitä auki sieltä täältä ja etsitte itsellenne ja tilanteeseenne sopivia materiaaleja.

Kokemuksellisiin oppimisiin!

Vähän perusteita

Tiihonen, Arto (2018) Kokemuksellinen oppiminen ja muutoksen tukeminen osa 1. (https://vimeo.com/251473638/1199c43533), 27 min. Kokemuksellisen oppimisen perusteita. Helsingin yliopiston, Opetushallituksen ja Outward Bound Finlandin yhteinen opettajien täydennyskoulutus ”Oppimista ilmiöiden ja elämysten kautta”.

Tiihonen A. 2018. Voimaantumista ja kokemuksellista oppimista. (https://www.miksiliikun.fi/2018/03/14/voimaantumista-ja-kokemuksellista-oppimista/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.3.2018.

Tiihonen A. 2016. Liikkumisen kokemukselliset merkitykset kasvatuksen tukena (http://www.outwardbound.fi/blogit/ammattilaisblogi/liikkumisen-kokemukselliset-merkitykset-kasvatuksen-tukena-) Blogi sivulla www.outwardbound.fi, 17.2. 2016.

Tiihonen A. 2015. Vähän liikkuvien liikkumispolku – kokemuksellista kotouttamista liikuntakultturiin. (https://www.miksiliikun.fi/2015/12/22/vahan-liikkuvien-liikkumispolku-kokemuksellista-kotouttamista-liikuntakultturiin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 22.12. 2015.

Liikkumiskokemukset lyhyesti blogeina ja podcasteina

Tiihonen A. 2015. Kokemusten kirjo. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/kokemusten-kirjo). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 26.1. 2015.

Tiihonen A. 2015. Elämyksellisyyttä liikunnassa – riittävästi, muttei liikaa eikä liian vähän. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/elamyksellisyytta-liikunnassa-riittavasti-muttei-liikaa-eika-liian-vahan).   Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 18.2. 2015. Podcastina:   (http://outwardboundfinland.libsyn.com/elmyskokemuksen-merkityksest)

Tiihonen A. 2015. Identiteettikokemukset liikunnassa ja urheilussa – rakentamista ja jälleenrakentamista. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/identiteettikokemukset-liikunnassa-ja-urheilussa-rakentamista-ja-jalleenrakentamista). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 24.4. 2015. Podcastina: (http://outwardboundfinland.libsyn.com/identiteettitarinamme)

Tiihonen A. 2015. Hei, olen aina osa (jotakin) ryhmää – osallisuuskokemusten merkitys. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/hei-olen-aina-osa-jotakin-ryhmaa-osallisuuskokemusten-merkitys).  Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 17.9. 2015. Podcastina: (http://outwardboundfinland.libsyn.com/osallisuuskokemus-ja-sen-monenlaiset-merkitykset)

Tiihonen A. 2016. Toimijuuskokemukset tärkeitä toisten tukemisessa. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/toimijuuskokemukset-tarkeita-toisten-tukemisessa). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 3.2. 2016.

Tiihonen  A. 2011. Pelkkiä hyviä elämyksiäkö vain – liiku identiteettiäsi rakentaen osallistuvaksi toimijaksi. Blogi sivulla (https://www.miksiliikun.fi/2011/11/24/173/) 24.11.2011.

Tiihonen A. 2018. Parempien liikkumiskokemusten avulla enemmän liikettä yrittäjän arkeen (https://www.yrittajat.fi/helsingin-yrittajat/hymy/a/blogit/parempien-liikkumiskokemusten-avulla-enemman-liiketta-yrittajan-arkeen). Blogi sivulla (www.yrittajat.fi/helsingin-yrittajat/), 2.11.2018.

Videoluentoja ja -keskusteluja

Tiihonen, Arto (2018) Kokemuksellinen oppiminen ja muutoksen tukeminen osa 1. (https://vimeo.com/251473638/1199c43533), 27 min. Kokemuksellisen oppimisen perusteita. Helsingin yliopiston, Opetushallituksen ja Outward Bound Finlandin yhteinen opettajien täydennyskoulutus”Oppimista ilmiöiden ja elämysten kautta”

Tiihonen, Arto (2018) Kokemuksellinen oppiminen ja muutoksen tukeminen osa 2. (https://vimeo.com/251474405/85c2b10b67) 35 min. Kokemusten ja kokemuksellisen oppimisen vaikutuksia. Helsingin yliopiston, Opetushallituksen ja Outward Bound Finlandin yhteinen opettajien täydennyskoulutus”Oppimista ilmiöiden ja elämysten kautta”

Arto Tiihonen: Kokemuksista ja niiden merkityksistä. Outward Bound ry.  (https://www.youtube.com/watch?v=ra69aU1x97g&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG&index=2)

Arto Tiihonen: Seikkailukasvatuspäivät 2016: Liikkumisen merkitykset kasvatuksen tukena. (https://www.youtube.com/watch?v=2l4Dw2AcECc).

Arto Tiihonen: OBF:n kokemuksellisen oppimisen kurssirakenne ja  toimintamalli. https://www.youtube.com/watch?v=Mpfdn-xRtMo&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG&index=1) .

Nea Kujala ja Arto Tiihonen: elämys-, identiteetti-, osallisuus- ja toimijuuskokemusten käyttö Outward Boundin kokemuksellisen oppimisen kursseilla. (https://www.youtube.com/watch?v=ZdZAMhKXBXg&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG&index=4)

Nea Kujala ja Arto Tiihonen: elämys-, identiteetti-, osallisuus- ja toimijuuskokemusten käyttö ja arviointi Outward Boundin kokemuksellisen oppimisen kursseilla (https://youtu.be/SgLpFPKohcw). Podcastina: (http://outwardboundfinland.libsyn.com/kokemuksen-ja-tekemisen-tason-arviointi-kursseilla-0)

Senja Greijus ja Arto Tiihonen: elämys-, identiteetti-, osallisuus- ja toimijuuskokemukset ohjaajan toiminnan taustana. (https://www.youtube.com/watch?v=1kDiJGNSd2k&index=3&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG)

Taustajuttuja

Tiihonen A. 2020. Yy-kaa-koo… ei vielä! (https://www.miksiliikun.fi/2020/02/28/yy-kaa-koo-ei-viela/). Blogi sivulla  www.miksiliikun.fi, 28.2.2020.

Tiihonen A. 2020. Än-Yy-Tee Nyt! Helsingin Sanomat, 23.2.2020. (https://dynamic.hs.fi/a/2020/anyyteenyt/?fbclid=IwAR3Ij_c5Nui2-ZTBdhXWTzQmpnulw1B99f1SGGFG7vZRmohMdDSWQMxk-ZoYy-kaa-koo).

Tiihonen A. 2018. Miksi hiihdän (https://www.miksiliikun.fi/2018/04/03/miksi-hiihdan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 3.4.2018.

Tiihonen A. 2011. Kokemuksellista liikuntaa. Blogit sivulla (https://www.miksiliikun.fi/2011/11/24/173/) 24.11.2011.

Tiihonen A. 2011. Liikkuminen ja urheileminen on kokemuksellista toimintaa – katsaus tutkimushistoriaani. Blogi sivulla (https://www.miksiliikun.fi/2011/11/24/173/) 24.11.2011.

Lisätietoja:

FT, liikuntasosiologi, Arto Tiihonen (https://www.miksiliikun.fi/tekijakokija/).

 

 

 

JALKAPALLON MM-KISAT 7.6.2002: ENGLANTI-ARGENTIINA. Autenttinen muisto, joka julkaistu Peili-lehdessä.

Onneton fani

Olen käyttänyt peliä edeltävän yön puhumalla liikunta- ja urheilupolitiikkaa, välillä kovaäänisestikin. Löysin pitkästä aikaa intohimoa itsestäni tuon aiheen parissa.. Nyt väsyttää ja fiilikseen on vaikea päästä, vaikka kyseessä on MM-kisojen alkulohkojen odotetuin matsi. Minulla ei ole suosikkijoukkuetta. Ei oikeastaan ole koskaan ollutkaan – olen onneton fani.

Hyvän pelin rakastaja

Rakastan hyvää peliä, mutta olen epäluotettava rakastaja: 60-luvulla ihailin Brasiliaa, 70-luvun alussa Hollantia, myöhemmin olen pitänyt Puolan, Argentiinan, Nigerian, Ranskan ja jopa Kroatian pelistä. Englantilaiseen futikseen minulla on tietysti erityissuhde: TV2:n liigamatsit ja Kevin Keegan melkein yhtä tärkeänä idolina kuin Johan Cruyff. Keeganin puolesta puhui pituus tai lyhyys – olemme about yhtä pitkiä pätkiä.

Rakastamani hyvä peli tarvitsee siis hyviä rakastajia – pelaajia, joihin samastua. Peliurani alkuaikoina juosta vipelsin laidasta karkuun, nopeahko kun olin. Matkin Keegania. Vähän myöhemmin löysin Cruyffin; nostin leukani aristokraattisesti ylös, siirryin rakentavaksi kärjeksi ja vedin pelipaidan pois housusta. Pelinumerokseni jäi suosikeistani huolimatta ysi. Numeromagiasta en olekaan koskaan kärsinyt.

Englantilaisen futiksen metamorfoosi

Innoissani – ja osin huvittuneena – olen seurannut sitä metamorfoosia, mikä on muokannut englantilaista jalkapalloa ja jalkapalloilijaa viime vuosikymmenen aikana. Maahan on siirtynyt Tony Adams –dinosauruksista David Beckham –virtuaalimiehen aikakauteen. Muutoksessa se on kärsinyt kovia kipuja mm. silloin, kun evoluutio heitti kentille Gazza-hirviön, jolla oli mannermaiset tai jopa latinojalat, mutta englantilaisen työväenluokan miehen pää. Jotenkin pateettistahan touhu on ollut. Beckhamkaan ei osaa ”kynätä” ketään, mutta toisaalta hänestä ei myöskään ole englantilaisten perinteisesti hallitsemaan pääpeliin.

Argentiina-matsissakin ”Becksy” hyppää horjuen Kili Gonzalesin nenää vasten – tahallisuudesta ei ollut tietoakaan siinä teknisesti heikossa suorituksessa. Vanha ja uusi englantilainen futis elää nyt Beckhamin oikeassa jalassa: pitkä, korkea pallo ja kaikki perään –taktiikka on saanut uuden merkityksen numero seiskan mahtavien sisäkierteiden ansiosta. Nykyhyökkääjän täytyy vain rynnistää otsalohko eteen työnnettynä niihin loistavasti tarjoiltuihin palloihin, ja maali on varma.

Maradonan valtakauden kaikuja

Entä sitten Argentiina: Maradona oli vielä minuakin pienempi, eikä iso ollut Ossie Ardileskaan, joka tuli pyörittämään peliä Englannin maaperälle vuoden 1978 MM-voiton jälkeen. Se joukkue olikin rautaa, vaikka voittikin silloisen suosikkini Hollannin. Maradonan valtakauden Argentiinasta en pitänyt; se oli liikaa yhden miehen joukkue – kova puolustus, rappaus tai raju riisto, pallo M:lle, loistava syöttö, kuljetus tai laukaus. Ja taas alas puolustamaan.

Valmentajasieluni kärsi; tuollaista peliä voi pelata vain yksi joukkue maailmassa. Filmaaminen ja pelin rikkominen muodostui taiteeksi, minä olin jo heittämässä futikselle hyvästit vuosikymmen sitten. Syy: Argentiinan luoma pelikulttuuri.

Ja sitä paitsi: katsokaa Pelén suorituksia 60-luvulla, niin näette vielä täydellisempää ruumiin ja pelin hallintaa. No, nyt symppaan Maradonaakin – lähes ikätoveriani. Näen hänessä oman ikääntymiseni ja kiitän luojaa, että jalkani pettivät ennemmin kuin pää.

Suosikkispekulointeja

Minulla ei siis ole suosikkia, vai onko? 13-vuotias poikani tivaa kumpaa kannatan, ja tunnen itseni jotenkin keski-ikäiseksi, turhan rationaaliseksi ja intohimottomaksi katsojaksi. On vaikea selittää syitä, miksi kulloinkin kannatan eri joukkueita. Näissäkin kisoissa toivon afrikkalaisten ja muiden yllättäjien pärjäävän, vaikka aina muistutan, että jalkapallon MM-kisoja ei ole koskaan voittanut todellinen yllättäjä.

Semifinaaleihin voi päästä, mutta, sori, ei pidemmälle. Koko maailman seuraamaa turnausta ei voi voittaa ellei ole kanttia, historiaa, asennetta – ”että me nyt vaan emme voi hävitä”. Sitä ei synny tyhjästä.

Ennen kisoja epäilen Ranskan joukkueen voitontahtoa, vaikka se eittämättä on materiaaliltaan paras. En usko Argentiinaan tai Italiaankaan, mutta keitä sitten tilalle. Espanja voisi nyt onnistua, mutta joukkueesta puuttuu edelleen pelintekijä – ei yksitoista yksilöä voi koskaan voittaa.

Entä Englanti? Pääseeköhän edes jatkoon? Ruotsinkin toivoisin pärjäävän. Tosin aika salaisesti. Voisiko Englanti tehdä jotain niin riemukasta kuin vuoden 1996 EM-kisoissa, joiden muistoista olen hekumoinut katsoessani jopa uusintoina sitä mainiota elokuvaa, jossa toinen ”huonosti käyttäytyvistä miehistä” näyttelee pääosaa. En myöskään saa mielestäni vuoden 1990 kisoja, joissa Englanti yllätti minut – ja Kamerunin leijonat – muuttamalla loistavasti pelitaktiikkaansa kesken pelin. Vaikka Paul Gascoigne oli kentällä, niin taktiikka siinä pelasi.

Tässä pelissä taidan sittenkin sympata Englantia, vaikka – tai koska – se lähtee kentälle lähes pateettisena altavastaajana. Beckhamin punaisen kortin tuonut sievä jalanojennus viime kisoista vielä pisteenä i:n päällä. Englannin on vaikea hävitä, Argentiinalla saattaa olla varaakin hävitä.

Taktinen välisoitto

No, peli alkaa – kolme 13-vuotiasta futaajaa syöksyy sisään. Tunnelma on odottava. Kentällä otetaan luuloja pois. Englannin puolustajat Cole ja Ferdinand menevät jatkuvasti tarpeettoman kovaa tilanteisiin. Ja Argentiina ikään kuin tyytyy tehottomaan pelin hallintaan. Se ei kuitenkaan johdu vain muutamien miesten välisestä henkien taistelusta, vaan myös joukkuepelitaktiikasta. Tunnen innostuvani, sillä tästähän kirjoitin jo gradussani reilu kymmenen vuotta sitten eli ”kohtaamisen alueesta”.

Ideani oli ja on se, että joukkueella on tai sillä pitäisi olla tiedossa se, missä kohden kenttää se pyrkii riistämään pallon vastustajaltaan. Jos se pystyy toteuttamaan taktiikkaansa, se pystyy hallitsemaan peliä, vaikka toinen joukkue hallitsisi näennäisesti palloa, esimerkiksi 64 prosenttisesti, kuten nyt näemme jo ruudussakin.

Englanti on siis päättänyt päästää Argentiinalaiset yli puolenkentän, mutta sitten alkaa systemaattinen ja kova riistopeli. Tarkoituksena on saada vastustaja houkuteltua hyökkäämään, mutta ei liian vaarallisesti – ja sitten pallo pois ja pitkä Owenille tai Heskeylle, joka on ovelasti vedetty normaalia alemmas. Heskey on hidas kiihdytyksissä ja kömpelö käännöksissä, mutta vahva ”neljännesmailerityyppi”, joka pitää kovaa vauhtia päästyään huippunopeuteensa. Beckhamin ja Scholesin on tarkoitus avata näitä juoksupalloja kärjille. Aivan täysin taktiikka ei onnistu, mutta Argentiinan pelin se kuitenkin tukehduttaa.

Tämän taktiikan vuoksi Littikään ei meinaa mahtua Liverpoolin kokoonpanoon – hyvin peliä lukeva, rakentava pelaaja ei sovi tähän taktiikkaan. Eikä Jari pärjää Owenille tai Heskeylle juoksussa, vaikka pyörittäisi herrat umpisolmuun pallon kanssa.

Poliittinen harha-ajatus

Takaisin peliin. Hargreaves vaihdetaan pohjevamman vuoksi heti pelistä – tilannetta en ehtinyt nähdä. Sen sijaan mietin, mahtaako hän olla tunnetun urheilusosiologin ja feministin Jennifer Hargreavesin poika. Ehkä ei, äitihän on ajanut jopa huippu-urheilun vastaista linjaa kannanotoissaan. Vaikka ei se nyt mikään todiste ole, onhan meidän olympiakomitean pääsihteerikin nuoruudessaan vastustanut huippu-urheilua. Ei tarvitse olla takinkääntäjä, jos lapsista tulee vanhempiensa kanssa erimielisiä.

Vähän pedagogiikkaa

Ottelun pelillisesti hienoin hetki on se, kun Michael Owen kääntyy, ottaa muutaman vauhtiaskeleen irrottautuen vastustajastaan ja vetäisee pallon Argentiinan maalin tolppaan. Sen sijaan rankkaritilanne on ”älytön”, vaikka käytänkin sen opetustarkoitukseen. Pojat ovat hävinneet monta ottelua osin siitä syystä, ettei heillä ole ollut rohkeutta ”mennä sisään”, siis rynnätä rankkarialueelle haastamaan vastustajaa.

Hidastusten aikana muistan korostaa, että kannattaa haastaa vastustaja, vaikka ”näittehän, miten älytön yritys oli – kolme pelaajaa, joista ei varmasti pääse läpi”. Rankkari, ja pelin ratkaisu.

Sovitus ja latistus

On jotenkin vaikea eläytyä Beckhamin riemuun maalin jälkeen, vaikka se on enemmän kuin aitoa. ”Kaikki on sovitettu”, hän tietää, että tämän jälkeen englantilaiset ovat antaneet anteeksi. Hän on myös näyttänyt ”närhen värkit” niille samoille argentiinalaisille, jotka viimeksi tiputtivat Englannin jatkosta. Potku on jännittyneen miehen veto, jossa kovuus on tärkeämpää kuin suunta. Hermostunutkin pelaaja saa palloon vauhtia, vaikka tarkkuus silloin kärsiikin.

Tuossa tilanteessa olisi katastrofaalisinta vetää loistava laukaus sinne, minne Beckham yleensä laukoo vain huomatakseen, että maalivahti ottaa sen kiinni. Se murtaisi miehen ja koko joukkueen. Argentiinan maalivahti tietää Beckhamin tietävän ja ajattelee: minä otan sen kiinni, missä sinä olet hyvä. Nujerran sinut siihen pisteeseen, sinut ja joukkueesi.

Ei siis ihme, että puoli-irokeesin paita on revetä päältä. Tukkakin näyttää hyvältä. Tämä oli draamallisesti liian helppoa, liian aikaisin – kärsimystä oli liian vähän. Vaadinko jo liikoja?

Teddy piristää

Toinen puoliaika on tylsää, pojatkin lähtevät pihalle pelaamaan. Ottavat videoille kikkojaan. Onneksi TV ei ole voittanut omaa kokemusta näiden poikien elämässä. Jotenkin tuntuu, että tästä ei tule elämää suurempaa peliä muille kuin englantilaisille. Omaa asennettani kuvannee se, että iloitsen 36-vuotiaan Teddy Sheringhamin kentälle tulosta. Muistan kun manasin saman miehen surkeutta joskus kymmenisen vuotta sitten; ihmettelin, miten niin huono viimeistelijä voi olla Englannin maajoukkueessa.

Teddyn seniorivaihtopelaajana tekemät maalit ManU:n Mestarien liiga –peleissä tekivät minusta myöhemmin Teddy-fanin. Mikä loistava vaihtomies hän onkaan. On kokemusta, peli-iloa ja pelisilmää – nytkin Teddy tykittää unelmavedon ilmasta takanurkkaan. Vain huono säkä estää maalin synnyn.

Mestaruus sille, joka sitä eniten tarvitsee?!

Miksei Argentiina voittanut, vaikka maa ja kansa tarvitsi voittoa niin paljon? Tämähän on hyvä peruste: Slovakia tarvitsi jääkiekon MM-kultaa enemmän kuin Pohjoismaat tai Amerikan mantereen joukkueet. Venäjä halasi sitä myös, mutta Slovakia halusi enemmän. Tässä pelissä tosin Englanti tarvitsi voittoa enemmän – se ei tarkoita, etteikö Argentiina olisi edelleenkin johtava mestarisuosikki. MM-turnaus alkaa yleensä vasta alkulohkojen jälkeen.

Tämä turnaus on vähän niin kuin Falklandin sota. Olen aina ihmetellyt sitä järjettömyyttä, kun kaksi viikkoa purjehditaan maailman toiselle puolelle – ja sitten aloitetaan sota. Eikö siinä vaikka päiväntasaajalla voinut tulla mieleen, ettei tässä ole mitään järkeä.

Kai tämä on myös futiksen alkulohkojen tarkoitus: pari viikkoa käytetään henkisen energian lataamiseen. Se joukkue, joka alkulohkojen aikana huomaa, että tämä sinänsä järjetön retki täytyy päättää voittoon, on mestari.

Arto Tiihonen

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja liikuntasosiologi, jonka nuoruutta ei voi ymmärtää ilman jalkapalloa ja jalkapalloilun rakentamia merkityksiä. Aikuisuuden ymmärtäminen on vielä pahasti kesken – työn alla kuitenkin.

Olenko oikeasti elänyt kuuskytluvulla?

Täytän näinä päivinä kuusikymmentä vuotta, olen siis todistettavasti syntynyt vuonna 1960. Olen myös elänyt ensimmäiset kymmenen vuottani kuuskytluvulla, jonka olen otsikon perusteella kadottamassa. Varhaisdementiaako vai mistä on kysymys?

Väitän, että kyse on jostain aivan muusta. Huomasin saman jo 1980-luvulla, kun tein pro gradu –työtäni Urheilu kertomuksena. Jo silloin tajusin, että kuuskytluku oli ”mennyttä aikaa”, vaikka se ei kuulunutkaan ”takavuosiin”, ”sota-aikaan” tai ”aikaan ennen sotia”. En muuten koskaan ymmärtänyt näitä isoisäni viittauksia, joissa hän käytti noita termejä. No, sota-ajan tajusin. Mistä hän oikein puhui?

Kuuskytluku tuntui silloin iloisella 1980-luvulla esimodernilta ajalta, jolloin tehtiin heinää, hevosia oli yleisesti työkäytössä, koneita oli vähän ja ruokaa saatiin pelloilta ja metsistä tai suoraan kotieläimistä. Meidän sukupolvemme – ainakin maalla kasvaneet – kuitenkin muisti sen kaiken oikein hyvin.

Nyt tilanne on toinen, sillä jo seitkytluvulla syntyneet ovat lähes autuaan tietämättömiä tuosta maaseutuyhteiskunnasta, jossa me noin kuuskymppiset vietimme lapsuutemme ennen kunnallista päiväkotia, peruskoulua tai vaikkapa ikäkausiurheilua.

Ai niin, eihän silloin ollut kunnollista julkista terveydenhuoltoa, ei toimivaa työeläkejärjestelmää eikä autoissa ollut turvavöitä eikä teillä ollut nopeusrajoituksiakaan. Tupakkaa poltettiin joka paikassa.

Moni varmaan sanoo, että silloin oli ainakin turvallista olla lapsi. Ei ollut, elämä oli paljon vaarallisempaa. Meistä melkein jokainen on sairastanut esimerkiksi nykyään supervaarallisen tuhkarokon, sikotaudin ja ihan jokainen joutui ottamaan tuberkuloosirokotteen vai miksi sitä nyt sanottiinkaan. Aika monelta ehti kuolla kaveri tai sisarus ennen kuin päästiin teini-ikään.

Pointtini ei kuitenkaan ole vertailussa, vaan siinä, että on tärkeää muistaa ja ymmärtää sitä, minkälainen se meidän lapsuutemme kuuskytluku oikein oli. Mitä me oikein edes muistamme siitä, tai haluamme muistaa? Mitkä olivat ensimmäiset laulut, jotka opit, mitä tärkeitä tapahtumia muistat, mitkä olivat lapsena sinun elämäsi kohokohdat?

All My Loving ja We shall Overcome olivat minun ekat biisini, jotka opin ulkoa, sekä yksi venäjänkielinen laulu, josta äitini ei jostain syystä pitänyt. Njet ponimai, siinä sanottiin. Isosiskoni opettivat minulle nuo Beatlesin ja Bob Dylanin suositut ja iskevät riimitykset. Olen aika varma, että tiesin, mitä niissä sanottiin. No, ehkä en ymmärtänyt tuota overcomia ihan sanatarkasti. Ajattelin, että me tullaan jotenkin voittamaan tää kisa joskus…

Muistan senkin, kun JFK kuoli. Isosisko tuli itkien koulusta. Kuolema järkytti myös isääni, joka ihaili Kennedya ja Koivistoa. Olivat moderneja demokraatteja. Isäkin oli erkkolainen sosialidemokraatti, joka tilasi Hesarin ja Valitut Palat.

Valittujen Palojen karttakirjasta minä opin lukemaankin. Ihan omia aikojani. Muistan, kun äitini kysyi leikillään, että mitä sinä nyt sieltä oikein luet. Luuli, että katsoin vain karttoja. Aloin sitten lukemaan…

Mutta siis asiaan. Pari vuotta sitten aloin kirjoittelemaan joskus iltaisin muistojani kotikylästäni Tenholahdesta, joka on Vuolingon kylän itäinen osa. Läntisellä puolella on rautatiepysäkki ja kansakoulu ja Iso Vuolinko, järvi siis. Tenholahti taas on Pienen Vuolingon itään kurkottava lahti. Vuolingon kylä kuului kuuskytluvulla Mikkelin maalaiskuntaan.

Jotkut sanoivat kotikylääni virheellisesti Tuskuksi, koska sitä kautta meille päästiin. Tuskussa oli lähin kauppa ja bus.. eikun linja-autopysäkki ja linja Tusku-Tuppurala. Sillä mentiin talvella Mikkelin keskustaan kunhan oli ensin luikuteltu potkurilla Tuskuun, joka oli Mikkelin puolella.

Tenholahti on muuten aika hieno nimi, keksin sille englanninnoksenkin: Glamour Bay (Village). Aika pähee. Kyllä kotikylässäni on edelleenkin jotain minua ”tenhoavaa”… Liitteenä olevassa pdf-tiedostossa onkin muutama kymmenen sivua monenlaisia muistojani kotikylästäni ja –kyläläisistäni.

”Comeback’n USSR” eli takaisin muistojeni Tenholahteen, jota ei kohta kukaan muista. Mainiossa Beatles-elokuvassa Yesterday on muuten vähän tätä muistamistani/muistamattomuuttani sivuava idea, kun vain yksi ihminen maailmassa muistaa, että Beatles oli olemassa ja hän on ainut, joka osaa nuo meidän lapsuutemme upeat biisit.

No, varmasti kaikki kotikyläni ikätoverit muistavat Tenholahden paremminkin kuin minä. Mutta varmaa on sekin, että he muistavat eri asioita tai muistavat samat asiat eri tavoin. Minä kuitenkin luulen, että olisin unohtanut – olinkin – monet tapahtumat, jotkut paikat ja ihmisetkin, jos en olisi kirjoittanut näitä muistojani ylös. Tiihonen_Tenholahti_osa1 Tiihonen_Tenholahti_osa2

Nyt voin väittää ja todistaa, että olen elänyt kuuskytluvulla, koska minulla on siitä dokumentti, tai oikeastaan dokumentteja, olemassa. Kuvia minulla onkin todella vähän, joten mielikuvat ja tarinat ovat muistamiselleni hyvin tärkeitä.

Tämän Tenholahtitarinan lisäksi tästä postauksestani voi klikata näkyviin kirjoitukseni lapsuuteni leikeistä, ensimmäisestä hiihtokilpailustani ja Vuolingon koulun 100-vuotisjuhlassa pitämästäni puheesta. https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2013/07/LEIKINAIKA.pdf URHEILUKOKEMUS Tiihonen_Vuolingonkoulu_100puhe

Yritän edelleenkin opettaa nykylapsia leikkimään luonnossa (3.3.2020 viimeksi), hiihdän (heti, kun lumi tulee) ja kirjoitan edelleen (joidenkin mielestä valitettavan) aktiivisesti niin hiihtämisestä kuin monesta muustakin asiasta. Tuo Vuolingon kansakoulu on kuitenkin jo lakkautettu. Sen muistoa pitävät yllä vain meidän entisten koululaisten muistot siitä.

Seuraavassa jaksossa kirjoitan muuten seitkytluvusta, jonka tiedän olleen oikeastikin olemassa, vaikka en olisi millään uskonut, että oppikouluni – ikuiselta tuntunut sodan pommituksetkin kestänyt – Mikkelin Lyseokin on nyt jo lakkautettu.

Pidetään kuitenkin huolta, ettei kuuskytlukua vielä lakkauteta. Meidän sukupolvemme voisi itse asiassa kirjoittaa oman tulkintansa tuosta vuosikymmenestä, joka on totuttu muistamaan suurten ikäluokkien sukupolvikokemuksen kautta.

Ehkä olisi syytä nostaa esiin meidän nuorempiemmekin tulkinnat tuosta vuosikymmenestä, joka ei meille edustakaan uutta aikaa, nuorisokulttuurin nousua eikä radikalismia, vaan jotain aivan muuta. (Melkein) kadonnutta aikaa, joka kaipaa tulkintaansa.

Minkälainen on sinun kuuskytlukusi?

Suomalaista jalkapallo- ja urheilukansaa ovat viime aikoina puhuttaneet sekä Huuhkajien EM-kisapaikka, (Subway) Kansallinen Liiga että jalkapalloprofessori – ja lätkäistään päälle vielä Supercupin loppuottelu ja Kansojen liigan suhteellisen edullinen lohko.

On siis ihme, että julkista keskustelua käydään yllättävän vähän, sillä melkein jokaista noista uutisista voisi todellakin pitää ihmeenä suomalaisessa urheilussa ja etenkin jalkapallossa.

Vielä ei tiedetä, miten Huuhkajat pärjäävät EM-kisoissa, miten Kansallinen liiga onnistuu brandaamaan itsensä suuren yleisön sydämiin eikä sitäkään, kuka valitaan jalkapalloprofessoriksi. Hiukan realistisemmat odotukset kohdistuvat siihen, että olympiastadion saadaan pelikuntoon tai että Huuhkajat pärjäävät Kansojen liigassa paremmin kuin EM-kisojen lohkossaan. Odotukset ovat kuitenkin varsin korkealla.

En lähde tässä spekuloimaan Huuhkajien enkä kansallisen liigankaan tulevaa menestystä. Sen sijaan minua kiinnostaa erityisen paljon se, kuka ja millä perusteilla, valitaan jalkapalloprofessoriksi 12 muun hakijan kanssa. Kolmetoista professorikandidaattia – kuusi Suomen ulkopuoleltakin – on siis tarjonnut Palloliitolle ja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliselle tiedekunnalle omaa osaamistaan suomalaisen ja kansainvälisenkin jalkapallon kehittämiseksi.

Yhtenä hakijana ja nykyaikaisen yhteiskunnan, tutkimus- ja kehitystoiminnan sekä asiantuntijatyön ymmärtäjänä näen, että taustaorganisaatioilla ja valinnan tekijöillä on ainutlaatuinen mahdollisuus käyttää suomalaisen jalkapallon hyväksi valtavasti tietämystä, jonka hakijat ovat jo hakemuksissaan – ja töissään ennen sitä – suunnanneet suomalaisen jalkapallon kehittämiseen.

Itseäni kiinnostaisi aivan valtavasti tietää, mitä kaikkea muut hakijat ovat saaneet aikaiseksi ja miten he ovat aikoneet tuota osaamistaan jalostaa suomalaisessa kontekstissa. Olen aivan varma, että suomalainen jalkapalloyhteisö oppisi aivan mielettömästi jo pelkästään siitä, että näiden huippuasiantuntijoiden hakemukset olisivat julkisia tai että heiltä/meiltä pyydettäisiin erilaisia seminaariesityksiä tai julkaisuja, joissa esittelisimme osaamistamme suomalaisille tekijöille.

Jos olisimme täällä Suomessa olleet todella tulevaisuusorientoituneita, niin emme ehkä olisi edes hakeneet yhtä työelämäprofessoria, vaan olisimme satsanneet osa-aikaisten ”professoreiden” palkkaamiseen ja erilaisten asiantuntijaverkostojen luomiseen tuon hankitun resurssin. Oletan, että aika moni hakijoista olisi halukas antamaan osaamistaan Palloliiton ja yliopiston käyttöön korvausta vastaan, mutta ilman kokoaikaprofessorin pestiä.

Voin hyvin kuvitella, ettei ulkomailta tulevan asiantuntijan ole aivan helppo oppia suomalaisen yliopiston ja urheilujärjestön, saati tutkimus- ja kehitysrahoituksen kiemuroita kovin nopeasti. Entä jos samalla rahalla olisi palkattu kaksi osa-aikaista – suomalainen ja ulkomainen?

No, tämä nyt vain esimerkkinä siitä, miten Suomessa, jossa meillä on rajalliset resurssit, voitaisiin toimia fiksusti ja noustaisiin siitä keskinkertaisuudesta, josta Helsingin yliopiston entinen kansleri Kari Raivio suomalaisia yliopistoja moitti Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla (4.3.2020).

Rajalliset resurssit on käytettävä tehokkaammin eli on saatava olemassa oleva tieto paremmin kentän käyttöön ja on tuotettava uutta tietoa yhteistyön ja erilaisten insentiivien eli kannustimien avulla entistä kustannustehokkaammin. Minä ainakin hyödyntäisin näiden kolmentoista osaajan tietämystä ja verkostoja, vaikka vain yksi heistä tultaneen tehtävään valitsemaankin.

Aloitankin siis itsestäni eli julkaisen tässä alla oman hakemukseni liitteet, joista kaikki suomalaiset jalkapallon kehittäjät saavat vapaasti ammentaa vaatimatonta osaamistani omiin tehtäviinsä jalkapallon parissa. Ymmärrän toki, että läheskään kaikki osaamiseni eivät ole vain kirjallisista lähteistä omaksuttavissa. Mutta tämä olkoon kuitenkin hyvä alku. Ja väitän, että olen tehnyt harvinaisen paljon materiaaleja, joiden sovellettavuus käytännön kentillä on erittäinkin hyvä. Niihin pitää tosin ensin tutustua.

Ensin kuitenkin pohdin tätä jalkapalloprofessorihakua hakijan, mutta myös valitsijan näkökulmista. Tämähän on ainutlaatuinen haku, johon kellään ei taida olla aiempaa kokemusta.

Minkälaista jalkapallon työelämäprofessoria haetaan ja miten?

Liikunnan (jalkapalloilun tutkimus ja kehitys) työelämäprofessorin (professor of practice) tehtävä on perustettu Suomen Palloliiton ja Jyväskylän yliopiston välisellä yhteistyösopimuksella ajalle 1.5.2020 – 30.4.2025. Hakijoita löytyi kolmetoista ja heidän nimensä on myös julkaistu sekä yliopiston että Palloliiton toimesta.

Tällaiset valinnat, joissa yhdistetään ainakin kaksi asiaa eli akateeminen ja käytännöllinen osaaminen ja kokemus, voivat olla vaikeita. Voivat ne olla helppojakin tai jotain siltä väliltä. Pohditaanpa asiaa.

Olen itse ollut neljä vuotta Jyväskylän yliopiston hallituksessa ja monena vuonna valtion liikuntatieteellisessä neuvostossa arvioimassa ja päättämässä tieteellisestä pätevyydestä ja tutkimuksen laadukkuudesta. Sekään ei ole ollut yksinkertaista, mutta kun yhdistetään kaksi elämänaluetta toisiinsa niin mahdollisuudet painottaa eri tekijöitä (mahdollisesti jonkun hakijan eduksi ja jonkun toisen haitaksi) moninkertaistuvat.

Joskus käy niinkin, että valintaan vaikuttavat lopulta aivan muut seikat kuin ne, joita hakuohjeessa on painotettu. Ehkä on syytä lukaista tuo hakuohje siltä osin kuin siinä kerrotaan näistä vaatimuksista ja odotuksista.

”Liikunnan (jalkapalloilun tutkimus ja kehitys) työelämäprofessorin (professor of practice) tehtävä perustuu Suomen Palloliiton ja Jyväskylän yliopiston väliseen yhteistyösopimukseen ajalle 1.5.2020 – 30.4.2025. Tehtävä sijoittuu Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Tavoitteena on luoda uudenlaisia tiedolla johtamisen toimintamalleja akateemisen ja urheilumaailman välille sekä tuottaa toimintaa tukevaa tutkimustietoa. Tavoitetta tukevat tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulokset sekä niiden nopea käytäntöihin levittäminen.

Työelämäprofessorin tehtävänä on johtaa Suomen Palloliiton (SPL) tutkimustyötä sekä rakentaa jalkapallon ja futsalin kehitystyötä palveleva tutkimusohjelma ja –verkosto sekä seurata kansallista ja kansainvälistä monitieteistä jalkapallotutkimusta. Tehtäviin sisältyvät myös Suomen Palloliiton urheilutoiminnan tutkimus- ja kehittämistoimintojen koordinointi yhdessä SPL:n tutkimus- ja kehityspäällikön kanssa sekä koulutus- ja valmennustoiminnan kehittäminen.

Työelämäprofessori osallistuu liikuntatieteellisen tiedekunnan opetustoimintaan (enintään 40t / lukuvuosi), opinnäytteiden ohjaamiseen, jalkapalloiluun liittyvän monitieteisen tutkimuksen tukemiseen tiedekunnassa sekä mahdollisiin muihin tiedekunnan johdon osoittamiin tehtäviin. Tehtävään valittavan odotetaan osallistuvan täydentävän tutkimus- ja kehittämisrahoituksen hankkimiseen. Professorin tehtävänä on myös tuottaa ja levittää tutkittua tietoa valtakunnallisesti jalkapallon ja laajemminkin liikunnan ja urheilun edistämiseksi Suomessa sekä tuottaa uusia avauksia valmennukseen, valmentajakoulutukseen sekä valmennuskeskus-, urheiluakatemia- ja seuratoimintaan. Jyväskylän yliopiston ja Suomen Palloliiton yhteistyö on tehtävän hoidossa keskeisessä roolissa.

Työelämäprofessorilta edellytetään soveltuvaa tohtorin tutkintoa, vahvoja näyttöjä tieteellisestä tutkimustyöstä sekä näyttöjä edustamansa alan kansallisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä ja vahvaa käytännöllistä perehtyneisyyttä tehtäväalaan. Käytännöllisellä perehtyneisyydellä tarkoitetaan tässä yhteydessä näyttöä muodostaa tutkimusohjelmia ja tutkijaverkostoja. Käytännöllistä perehtyneisyyttä kuvaavat ymmärrys urheilujohtamisesta, jalkapallosta kansallisena ja kansainvälisenä järjestelmänä sekä pelaajakehityksestä. Muu kansallinen tai kansainvälinen tehtävää tukeva tutkinto katsotaan eduksi. Tehtävässä vaaditaan sujuva suullinen ja kirjallinen englanninkielen taito.

Työelämäprofessorin tehtävään haetaan henkilöä, jolla on valmiudet johtaa toimintaa sekä kokemusta johtotehtävistä ja vaativien kehityshankkeiden toteuttamisesta; erinomaiset sosiaaliset taidot ja esiintymistaidot; näyttöä pedagogisesta osaamisesta sekä liikunnan käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteiden tuntemusta.

Eduksi katsotaan tuntemus eurooppalaisen jalkapallon parhaista käytännöistä ja kyky johtaa niiden soveltamista suomalaisen jalkapallojärjestelmän kehittämiseen; hyvät tiimityö-, yhteistyö- ja vuorovaikutus- sekä viestintätaidot. Lisäksi eduksi katsotaan hyvät IT –taidot ja kokemus erilaisten sähköisten järjestelmien käytöstä; mahdollisuus työskennellä tarvittaessa iltaisin ja viikonloppuisin sekä valmius matkustaa sekä Suomessa että ulkomailla.”

Oletuksena täytyisi siis olla, että päättäjät ainakin yrittävät pitäytyä etukäteen määrittämissään ehdoissa, joiden perusteella he ovat saaneet hakijoita houkuteltua tänne jopa kuudesta eri maasta. Nyt kun hakijoiden nimet on julkistettu, mitä pidän erittäin hyvänä asiana, olisi hyvä tietää sekin, ketkä tekevät asiassa päätöksen? Läpinäkyvyys on nykyään erinomaisen tärkeää niin urheilujärjestöille kuin yliopistoillekin.

Läpinäkyvyys johtaa tietysti jollakin todennäköisyydellä julkiseen keskusteluun, mikä saattaa olla asialle hyväksi, mutta voi se olla haitaksikin. Valtamediastakin voi lukea erikoisia tulkintoja hakijoiden pätevyyksistä vaikkapa kansliapäällikkövalintoja koskien. Jos kaikki professorivalinnat olisivat julkisia, niin aika monet tehtävät riitautettaisiin tai jäisivät jopa täyttämättä.

Professorin tehtävään valinta ei ole 100 metrin juoksu, vaan se on lähempänä jotakin arvostelulajia, kuten vaikkapa taitoluistelua, jossa arvioidaan inhimillisin kyvyin suorituksen tekniset ja taiteelliset ansiot. Kun nyt valinta tehdään jopa työelämäprofessorikriteeristöllä erikoisesti, niin ei ole olemassa traditiota, mihin peilata tätä valintaa. Tämähän on hyvin akateeminen valinta moniin työelämäprofessoreihin verrattuna myös siksi, että hakuasiakirjat piti toimittaa akateemisin kriteerein Jyväskylän yliopistoon.

Hakijana jouduinkin kovasti pohtimaan, minkälaisen kuvan annan itsestäni valitsijoille? Mitä osaamistani ja kokemustani painotan, ja mitä taas pidän taka-alalla?

Työelämäprofessori tehtävänä on minulle erittäinkin tuttu ”pelipaikka” (positio), olenhan tehnyt melkein koko työurani korkeaa akateemista osaamista vaativissa tehtävissä yliopistojen ulkopuolella. Viime vuonna tein ”työelämädosenttiteoksen”, josta saa erittäin hyvän kuvan tästä ”rajapintaosaamisestani” (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2019/05/Tiihonen_dosenttiteos1.pdf).

Tehtävään vaadittavan tai ajatellun ”jalkapallokokemuksen tai –osaamisen” määritteleminen oli paljon haasteellisempaa. Sehän pitäisi sisällään oman pelaaja- ja mahdollisen valmentajauran, jalkapallon tutkimisen ja kehittämisen, kouluttajakokemuksen, materiaalituotannon, suomalaisen liikunta- ja urheilujärjestelmien tuntemuksen jne.

Hakemuksesta saa erinomaisen kuvan näistä osaamisistani, mutta kun näissä urheilutehtävissä aina kuitenkin kysytään sitä omaa urheilutaustaa – ja aika usein sen perusteella määritellään ”oikea” kokemuskin – niin liitteessä on nyt tosi tiivistetysti oma jalkapallourani nähtävissä. TiihonenA_Jalkapalloura

Itse toki ajattelen, ettei pelkkä ”jalkapallokokemus” riitä osoittamaan kelpoisuutta professorin tehtävään, vaan siihen tarvitaan vähintäänkin jonkin tason reflektiota eli osoitusta siitä, että ymmärtää kokemustensa merkityksen ja kykenee sen pohjalta luomaan uusia ratkaisuja.

Pro graduni ja sen jälkeen kirjoittamani useat artikkelit ja pari toimitettua kirjaakin ovat juuri tätä teoreettista reflektiota. Esimerkiksi otan kuitenkin ihka uuden postaukseni, joka selittää aihetta Hesariin kirjoittamani lyhyen artikkelin pohjalta (https://www.miksiliikun.fi/2020/02/28/yy-kaa-koo-ei-viela/).

Hakemusasiakirjoihin ei voinut mahduttaa tätä reilu vuosi sitten kokoamaani jalkapallon 2010-luvun EM- ja MM-kisoja monipuolisesti käsittelemääni digiteosta, josta saanee aika hyvän kuvan omasta reflektoidusta ”jalkapallokokemuksestani” (https://www.miksiliikun.fi/2019/11/19/2010-luvun-jalkapallo-mm-em-kisojen-kautta-koettuna-ja-tulkittuna-2/).

Suomalaisen jalkapallon kehittämisestä ja omasta osaamisestani sen suhteen tein pari vuotta sitten paperin, joka lienee edelleenkin sellainen, joka jalkapalloihmisten kannattaisi lukea. TiihonenA_jalkapallon_kehittämisestä

Jalkapalloprofessorilta edellytetään laajempaa osaamista ja kokemusta, jota uskon itselläni olevan ehkä liikaakin yhdelle tieteenalalle, joten on hyvä tietää, että olen ollut aika paljonkin tekemisissä urheiluvalmennuksen kehittämisessä mm. ohjaamalla useita alan väitöskirjoja.

Mutta palataan itse hakuprosessiin ja hakemukseeni. Pelkkä hakijoiden nimien julkistaminen ei nimittäin välttämättä edesauta kenenkään hakijan asiaa. Seurauksena voi hyvinkin olla epäoleellisten seikkojen nouseminen julkisen keskustelun keskiöön.

Tästä syystä kai lautamiehet/-naiset pidetään erossa julkisuudesta oikeusprosessin ajaksi. Googlestakin tietojen etsijä löytää haluamansa, ei välttämättä oleellista tietoa. Omatkin jalkapalloa koskevat julkaisuni löytyvät parhaiten www.miksiliikun.fi –sivuilta, eivät oman nimeni kautta.

Oletankin, ettei kukaan hakijoista ole varsinaisesti ”syntynyt jalkapallon työelämäprofessoriksi”, aika harva on osannut tietoisesti rakentaa sellaista työuraakaan, joka johtaisi tähän tehtävään. Näitähän ei ole ennen Suomessa nähty eikä koettu. Tuskin paljon muuallakaan.

Hakemukseni esittelyä

Löydän omasta työelämästäni ja ”elämäntyöstäni” todella paljon osaamisia, kokemusta ja pätevyyttä, joka soveltuu erinomaisesti tähän tehtävään. Annan mielelläni kaikille asiasta kiinnostuneille mahdollisuuden tutustua hakemukseeni, jossa olen yrittänyt vakuuttaa asiasta päättävät tahot tästä omasta erinomaisuudestani ja intohimostani tähän ainutlaatuisen tärkeään tehtävään.

Olen valmis astumaan virallisesti suomalaisen ja kansainvälisen jalkapallon palvelukseen – nöyrä palvelijahan olen jo vuosikymmeniä ollutkin. Omat hakemusasiakirjani löytyvät pdf-liitteinä kustakin kohdasta.  Videohaastattelu tehtiin mainittuun järjestelmään, mutta liitteinä ovat käsikirjoitukseni, jotka tein kyseistä haastattelua varten suomeksi ja englanniksi.

Mahdollista lukijaa varoitan siitä, että dokumenttien lukeminen saattaa muuttaa käsityksesi jalkapallosta, työelämästä, professuureista ja minusta mahdollisena jalkapallon työelämäprofessorina.

1. CV, joka laaditaan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. 1TiihonenA_CVTEP
2. Numeroitu luettelo kaikista niistä tieteellisistä ja muista julkaisuista, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään. 2TiihonenA_publ
3. Enintään 10 pääjulkaisua numeroituna julkaisuluettelon mukaisesti ja yhdistettävä yhdeksi pdf-tiedostoksi; 3TiihonenA_10julkaisua_lista 1ASTMA Microsoft Word – JPKIRJA2007 LAMKARTIKKELI0904 Tiihonen_liikmerk_L&T Tiihonen_liikkult_käsitteitä
4. Lyhyt (2-3 sivua) kirjallinen selostus hakijan tieteellisestä tutkimuksesta, tieteelliseen toimintaan ja tutkimustyön johtamiseen liittyvistä ansioista mukaan luettuna selvitys täydentävän tutkimus- tai kehittämisrahoituksen hankkimisesta ja muista ansioista, joilla hän haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään; 4TiihonenA_tiettoim
5. Lyhyt (2-3 sivua) kirjallinen selostus hakijan toiminnasta jalkapallon parissa ja motivaatiosta haettavana olevaan tehtävään sekä näihin asioihin liittyvä 2-3 minuutin esittelyvideo; 5TiihonenA_jpallotoim
6. Lyhyt (2-3 sivua) kuvaus siitä, miten hakija aikoo edistää tehtävän alaan liittyvää tutkimusta ja koulutusta Suomen Palloliiton ja liikuntatieteellisen tiedekunnan yhteistyönä. 6TiihonenA_SPLJYyhttyö
7. RecRight –videohaastattelu (2-3 minuuttia), jossa piti esitellä itsensä ja kertoa omasta suhteestaan jalkapalloon ja tähän tehtävään. TiihonenA_videoesittely ja TiihonenA_videoesittely_engl

 

Joku oli huomannut sunnuntain Hesarissa (23.3.2020) nimiini kirjatun jutun Än-yy-tee nyt! Siinä oli valokuvaaja Akseli Valmusen hienoja urheilukuvia, joita yritin tulkita omalla vaatimattomalla asiantuntemuksellani.  (https://dynamic.hs.fi/a/2020/anyyteenyt/?fbclid=IwAR3ED09bLz-70GPFvcH2eKmnqhh475CBgmFUC2TZa2jrkOMmXLqb8CQNdPc).

Monet ovat kuitenkin pitäneet sekä jutuistani että Akselin kuvista. Nousin kai samalla ”taidekriitikoiden” joukkoon, kun Akselin nettisivulla näkyy esittely/arviointini hänen valokuvistaan (https://www.akselivalmunen.com/Who-s-The-Winner).

Minä suhtaudun tuohon juttuun edelleen hiukan kaksijakoisesti, sillä olenhan ollut tunnettu (tai tuntematon) monimutkaisista (omasta mielestäni syvällisistä) analyyseistani ja tulkinnoistani. Tavoitteenihan on aina ollut se, että ihmiset havahtuisivat pohtimaan vaikkapa urheilemistaan useimmista, itselle ja muille merkityksellisistä syistä. Sama saattaa päteä myös journalisteihin ja vaikkapa Helsingin Sanomiin noin niin kuin yleisestikin.

Hesarin toimittajathan ovat viime vuosina kertoneet juttujensa taustoista Musta laatikko –esityksissä. Ne ovat kuulemma olleet varsinaisia yleisömenestyksiä. Itse en ole päässyt mukaan. Ajattelin kuitenkin kertoa, miten tämä minun juttuni syntyi ja minkälaisista taustoista sen rakensin. Kun minua tituleerattiin jutussa urheilututkijaksi, niin on kaksin verroin tärkeää, että lukija tietää, mistä tarinat oikein syntyvät. No, tämä syntyi näin:

Toimittaja Anna-Stina Nykänen soitti minulle tiistai-iltana 18.2. ja sanoi, että hänellä on ideana kirjoittaa näistä Akseli Valmusen ”Who’s the Winner” -kuvista juttu sunnuntain Hesariin. Hän kysyi, että voisinko katsoa kuvat läpi ja pistää muutaman ajatuksen tulemaan. Tämä on tyypillistä toimittajan työtä ja myös tutkijan/asiantuntijan työtä.

Minulta kysytään silloin tällöin asiantuntijan näkemyksiä eri asioihin, joissa toimittajat kuvittelevat minun olevan jonkinlainen asiantuntija. Useimmiten nimeni sitten mainitaan jonkun onnistuneen sitaatin muodossa tai vähän yleisemmin. Joskus nimeäkään ei näy ja joskus koko juttuakaan ei tule. Normitoimintaa.

Sain siis kuvat ja kello oli jo aika paljon. Olin myös melko väsynyt eli hyvässä kirjoitusvireessä. Olin nimittäin tehnyt vaativaa ja byrokraattista asiantuntijalausuntoa monta päivää. Näin kuvat, ja sormet alkoivat yht’äkkiä vilistää näppäimillä – kirjoitin ylös, mitä olin kuvissa näkevinäni. Omat muistothan sieltä nousivat esiin. Se kai oli kuvien tarkoituskin.

Kirjoitin samaan syssyyn myös pienen selitysosan ja pistin tekstin Anstille takaisin sillä toiveella, että Akseli kirjoittaisi itse omat tulkintansa kuvista, että saataisiin ristivalotus aiheeseen. Enhän yhtään tiennyt, mitä valokuvataiteilija itse kuvissa näki. Se tietysti kiinnosti minua ja ajattelin, että lukijaakin se voisi kiinnostaa.

Yllätyksekseni Ansti ja Akseli olivat kummatkin todella ihastuneita ”impressionistisiin” tulkintoihini.

Ansti ilmoittikin, että editoidaan vähän niitä mun juttuja ja pistetään lehteen. Minä sanoin luottavani hänen kykyynsä toimittaa juttu julkaisukuntoon (en olisi ehtinyt juuri mitään tehdäkään). Aika tutultahan teksti julkaistessa näytti – nasevaa otsikkoa en tosin itse keksinyt.

Senkin voin paljastaa, että kirjoitin vielä seuraavana päivänä joitakin tulkintoja kuvista, jotka eivät minua heti ”puhutelleet”. Selvästi huonompia niistä tulikin, joten oma tulkintani siitä, että kuvien pitää puhaltaa jokin oma, itselle tärkeä kokemus henkiin, taisi tulla todistetuksi.

Nyt varmaan joku ajattelee, että onpa se helppoa tuottaa tekstiä Hesariinkin. Tai että millähän asiantuntemuksella nuokin jutut on tehty. Ensin täytyy tietysti sanoa, että en ajatellut tekstiä tehdessäni olevani tutkija enkä ainakaan tekstin kirjoittaja, vaan tein aika puhtaasti intuition pohjalta tekstit, joiden ajattelin päätyvän tähtitoimittajan kriittisen ja asiantuntevan editoinnin kohteiksi ennen julkaisemista. En lainkaan ajatellut, että niistä tulisi itse juttu.

No, nyt se juttu on ilmestynyt ja itsekin pidin sitä oikein hyvänä. Tässä tapauksessa nettiversio (ei näköislehti) oli minusta paras. Kuvat onnistuvat niissä paremmin tai sitten vain se muoto on sellainen, johon on tottunut. En tiedä.

Kun nyt olen vastuussa (lähes) koko jutusta virallisesti, vaikka suurimman työn teki tietysti Akseli ja ilman Anstin ideaa minä en olisi tiennyt kuvista mitään. Ja on myös muistutettava, että minun tulkintoihini vaikuttivat varmaankin Anstin tekemät tekstit tähän mainioon artikkeliin ”Voittajien kansa”, jossa kuvat tulivat Kaisa Rautaheimolta (https://dynamic.hs.fi/2018/voittajienkansa/).

Itse olen kuitenkin syypää omiin tulkintoihini, joista olenkin jo saanut jonkin verran ”kuittailuakin” – hyväntahtoista tosin. Tiedostan hyvin sen, että omista kokemuksistaan puhuessaan osuu tai on osumatta johonkuhun itselle läheiseen ihmiseen. Kummatkin seikat voidaan tulkita sekä positiivisesti että negatiivisesti, vaikka itse ajattelenkin kirjoittaessani noita kokemuksia ja niissä seikkailevia ihmisiä suurella rakkaudella ja lämmöllä. Ilman noita kokemuksia ja noita ihmisiä en olisi minä.

En ole kuitenkaan mikään ”eilisen teeren poika” kirjoittaessani omista urheilu- tai muista kokemuksistani enkä siinäkään, että olen tehnyt monenlaista tutkimusta ja kehitystyötä ihmisten liikunta- ja muidenkin kokemusten pohjalta. Omista kokemuksistani minä kuitenkin ammensin aineistoa tuohon Hesarin juttuuni eniten. Tässä muutama ”klassikkoteksti”, joista osa on julkaistu myös opinnäytteissäni.

Eli jos noiden Hesarin ”lastujen” jälkeen jäi nälkää muistella omia urheilukokemuksia, niin tässä joitakin esimerkkejä pidemmistä tarinoista samoilla urheilun kentillä, joista Valmusen kuvat kertoivat ja joista yritin vangita jotakin olennaista Hesarin lukijoiden ihmeteltäväksi.

Tiihonen A. 2017. Menen isona Sakopaaneen! Minun MM-kisani 1. (https://www.miksiliikun.fi/2017/02/23/menen-isona-sakopaaneen-minun-mm-kisani-1/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 23.2. 2017.

Tiihonen, Arto (1992) Eka kilpailu. Teoksessa Sironen, Esa; Tiihonen, Arto; Veijola, Soile (1992, toim.) Urheilukirja. Tampere, Vastapaino, 105-116. URHEILUKOKEMUS

Tiihonen, Arto (1992) Astma. Teoksessa Sironen, Esa; Tiihonen, Arto; Veijola, Soile (1992, toim.) Urheilukirja. Tampere, Vastapaino, 311-328. 1ASTMA

Tiihonen, Arto (1992) Jaliskronikka. Teoksessa Sironen, Esa; Tiihonen, Arto; Veijola, Soile (1992, toim.) Urheilukirja. Tampere, Vastapaino, 105-116. JALKAPALLOMUISTELU

Tiihonen, Arto (2004) Kokemus puhuu, tarina kertoo, tutkija selittää – tarinoittamalla tiedettä kokemuksista. Teoksessa Latvala, Johanna, Peltonen, Eeva & Saresma, Tuija (toim.): Tutkija kertojana. Tunteet, tutkimusprosessi ja kirjoittaminen. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 79. Jyväskylän ylipisto 2004. JYKULTTKOKEMUSPUHUU0604