Liikunta on käsitteenä hyvä renki

Liikuntakäsitteen historiassa merkittävintä lienee ollut se, että Jyväskylän yliopistoon perustettiin reilu 50 vuotta sitten liikuntatieteellinen tiedekunta. Liikuntatieteellinen tutkimus vakiinnutti käsitteen aika nopeasti urheilukäsitteen rinnalle.

Sanana liikunta ei ole aivan ongelmaton, koska sillä ei yksin voi kuvata toimintaa, mikä on perusasia liikunnassa eli liikkuminen. Minä liikun, sinä liikut, hän liikkuu, mutta minä liikunnan, sinä liikunnat, hän liikuntaa, ei tarkoita mitään.

Meidän pitääkin harrastaa tai harjoittaa liikuntaa, vaikka voimme aivan hyvin urheilla ilman apusanoja. Liikunta on kuitenkin oivallinen sana kuvaamaan ilmiökokonaisuuksia, joita ovat vaikkapa ryhmä-, joukko-, kunto-, terveys-, ilmaisu-, kilpa- ja perheliikunta.

Liikuntatieteellisen tiedekunnan nimikin oli välillä liikunta- ja terveystieteellinen tiedekunta, mikä saattoi johtua tiedepoliittisesta painotuksesta, mutta ehkä myös yleisemmästä käsitteellisestä keskustelusta. Nykyään se on jälleen liikuntatieteellinen tiedekunta (tosin englanninkielinen nimi on 3.2.2015 Faculty of Sport and Health Sciences).

Urheiluelämässä eli –järjestöissä tyydyttiin pitkään liikuntakäsitteeseen, koska se laajensi urheilun joskus liian kapeasti ymmärrettyä maailmaa laajemmaksi. Viime vuosina on kuitenkin ollut havaittavissa jonkinlaista tyytymättömyyttä liikunta-, mutta ehkä myös urheilukäsitteeseen.

Myös urheilupolitiikka sai ensin rinnalleen liikuntapolitiikan ja myöhemmin on jo puhuttu pelkästään liikuntapolitiikasta, kun on tarkoitettu myös urheilupolitiikkaa. (Huippu)urheilun edistäminen liikuntapolitiikan nimissä on myös aiheuttanut ongelmia.

Taustalla on urheilulle ikäviä tapahtumia, mutta myös liikunnan merkityksen hivuttautumista yhä enemmän terveysliikunnan suuntaan. Jos urheilu ja liikunta tarkoittivat 1980-luvulla yleisesti lähes samaa asiaa, niin nyt 2010-luvulla liikunta on selvästi eriytynyt urheilukäsitteestä. Jotkut tosin väittävät, että myös urheilu on eriytynyt liikuntakäsitteestä – kummatkin arviot lienevät oikeansuuntaisia.

Globalisaatiota ei voi tässäkään unohtaa: englanninkieli hallitsee ja kun kansainvälisissä yhteyksissä puhutaan yleisimmin sport-käsitteen avulla, on syntynyt painetta yhdenmukaistaa suomalaistakin käsitteistöä.

Urheilujärjestöjen sisällä onkin yhä useammin kuultu sanaa ”sportti”, jolla on yritetty kuvata varsinkin sitä osaa liikuntakulttuurista, joka on järjestöjen toiminnassa keskeistä (Valtakunnallisen liikunta ja urheilujärjestö Valo ry:n, olympia- ja paralympiakomitean ja KIHUn yhteinen nettisivukin löytyy osoitteesta www.sport.fi).

Käsitteen sisältöä ei ole vielä lukkoonlyöty eikä ole varmaa yleistyykö se Suomessa, mutta mahdollinen kehityskulku sekin käsitteellisesti on. Kansainvälisesti asia ei kuitenkaan ole ehkä yhtään sen parempi kuin meillä Suomessakaan. Tarvetta erilaisille liikunta- ja urheilukäsitteille on nimittäin muualla yhtä lailla kuin on Suomessakin.

Englannin käsitteistöstä löytyvät mm. termit exercise (käännetään joskus liikunnaksi, vaikka tarkoittaa erilaista harjoittelua), train (valmentaa, valmentautua, harjoitella), coach (valmentaa, valmentaja) ja manager (manageri, päävalmentaja) jne.

Koululiikuntaa lähellä olevia paljon käytettyjä termejä ovat mm.: physical education (liikuntakasvatus, jolla kuitenkin on suomalaista kontekstia laajempi merkitys koulu- ja urheilujärjestelmien erilaisuuden vuoksi), physical activity (liikunta-aktiivisuus, fyysinen aktiivisuus tai liikunnallinen aktiivisuus), health enhancing physical activity (terveyttä edistävä liikunta tai terveysliikunta), applied physical activity (erityis- tai soveltava liikunta) jne.

Liikuntaterminologiaa ovat mm. sport for all (liikuntaa kaikille tai kaikille sopivaa liikuntaa), recreation (virkistysliikunta ja kaikenlainen liikkuminen, jolla on virkistys- tai ”uutta luova ” ulottuvuus, usein liikuntatieteelliset tiedekunnat pitävät sisällään recreation ja sport sciences), outdoor activities/sport (luonto- tai ulkoliikunta), leisure tai leisure time activities (vapaa-aika, vapaa-ajan liikunta ja harrasteet).

Urheilun puolelta löytyvät tietenkin top sport (huippu-urheilu), competitive sport (kilpaurheilu), junior/senior sport (juniori- ja senioriurheilu, joka tosin tarkoittaa normaalia aikuisten sarjaa), masters’ sport (aikuis- tai veteraaniurheilu), extreme sport (suomeksikin kai extremeurheilu), sport career (urheilu-ura) ja club sport (seuraurheilu), (high) school, college ja university sport (koulu-, college- ja yliopistourheilu).

Käsitteistöön kuuluvat myös endurance sport/exercise (kestävyysurheilu tai –liikunta), aerobic ja anaerobic sport/exercise (aerobinen ja anaerobinen liikunta), gym sport/exercise (kuntosaliharjoittelu), aesthetic/dance sport/exercise (esteettinen, ilmaisullinen, tanssillinen liikunta ja urheilu) jne.

Tässä oli mainittu vain osa englanninkielisestä varsin laajasta käsitteistöstä. Jos urheilu- ja liikuntakäsitteiden rajaa haluaisi vetää, niin se menisi kai käsitteiden sport ja physical activity välillä. Tällainen rajanveto on kuitenkin englantia puhuvissa maissa hiukan toisenlainen kysymys kuin Suomessa.

Selvää on, että jokaisessa kulttuurissa on melkein samanlaisia tarpeita käsitteellistää liikunnan ja urheilun käytäntöjä. Lainaamalla toisesta kielestä ja kulttuurista käsite suomalaiseen todellisuuteen saattaa olla karhunpalvelus, jolla ei edistetä liikuntakulttuuria eikä edes helpoteta kansainvälistä kanssakäymistä.

Saattaisihan olla, että suomalaisesta käsitteistöstä ja varsinkin käytännöistä löytyisi jopa vientituotteita, koska olemme jo osanneet käsitteellistää tiettyjä käytäntöjä oivallisesti.

Voisi esimerkiksi kuvitella, että seuraava trendi löytyy liikunnan ja hyvinvoinnin yhdistämisestä tai liikunnan ja kulttuurin luovasta kombinaatiosta tai vaikkapa paikallaanolon, liikkumattomuuden tai vähän liikkuvien käsitteiden ja käytäntöjen alalta. Ulkomailla voisi myös olla kiinnostusta tutustua liikkuvan koulun tai liikuntakuukauden kaltaisiin innovaatioihin.

Tai miksei urheilijan polku tai jokin muu urheilun käytäntöjen kehittämisessä syntyvä innovaatio olisi sellainen, jonka voisi myös viedä pois Suomesta. Mieleen tulee helposti suomalaisen joukkuelajivalmennuksen orastava kilpailukykyisyys, josta voisi tutkimuksella jalostaa vientituotteen. Tällöin täytyisi tietysti keksiä myös toimiva englanninkielinen ilmaisu alunperin suomalaiselle käsitteelle.

Suomalaista liikuntakäsitteistöä tarkastellessa huomaa kansainvälisen vaikutuksenkin, mutta yllättävän kotoperäisiä monet käsitteet ovat. Huomionarvoista on myös käsite-ekosysteemin laajuus.

Viidestä liikunnan yläkäsitteestä rakentuu aika kivuttomasti käsitepuu, jossa on 23 alaoksaa eikä tällöin ole vielä läheskään kaikkia mainittu. Osa käsitteistä on lähes synonyymeja toisilleen, mutta suurimmalla osalla on hyvin vakiintunut paikka suomalaisessa liikuntakäsitteistössä ja –käytännöissä.

Jaottelu (alla) ylä- ja alakäsitteisiin on tehty tässä ajatellen yläkäsitteiden suhdetta toisiinsa niin, että koko liikunnan kenttä tulisi katettua. Selvää on, että esimerkiksi kuntourheilu, -liikunta, terveyttä edistävä liikunta ja terveysliikunta muodostavat historiallisesti loogisen jatkumon, mutta tässä luokittelussa ne on jaettu toisin juuri em. syystä.

Taulukko: liikunnan käsitteet ylä- ja alakäsitteineen (yläkäsitteet kursiivilla).

LIIKUNTA

Arkiliikunta
Omaehtoinen liikunta
Hyötyliikunta
Työmatkaliikunta
Perheliikunta
Työliikunta

Kuntoliikunta
Luontoliikunta
Ulkoilu
Ryhmäliikunta
Kuntourheilu
Kuntoilu

Harrasteliikunta
Lähiliikunta
Sosiaalinen liikunta
Höntsäily
Puulaakiurheilu

Terveysliikunta
Terveyttä edistävä liikunta
Ennalta ehkäisevä liikunta
Kuntouttava liikunta
Toimintakykyä parantava liikunta

Erityisliikunta
Soveltava liikunta
Erityisryhmien liikunta
Vammaisliikunta
Vammaisurheilu
Toimintakyvyltään heikentyneiden liikunta

Listassa on hengästyttävän paljon käsitteitä ja silti tämä on vain pintahipaisu niihin mahdollisiin käsitteisiin, joita liikuntakulttuurin ymmärtämiseksi tarvitaan. Liikunta-alan asiantuntijat tarvitsevat noiden lisäksi runsaasti erilaisia käsitteitä, joilla liikunnan asiaa viedään eri ihmisryhmille (sukupuolet, ikäpolvet jne.), yhteiskunnan eri sektoreille ja hallinnonaloille.

Siirryttäessä ”liikuntamaailman” reunoille joudutaan käyttämään muita käsitteitä. Liikuntakin muuttuu (vähäiseksi) liikkumiseksi tai paikallaanoloksi ja toisessa suunnassa (kunto)urheiluksi ja urheiluksi. Etäämmällä jopa toimintakyvyksi, terveydeksi ja hyvinvoinniksi tai joustavuudeksi, tehokkuudeksi ja kansainväliseksi kilpailukyvyksi…

Liikunta on kuitenkin edelleen hyvä käsite, vaikka sen sisältö, asema ja merkitys tulee aika ajoin päivittää. Se on hyvä renki, mutta isännäksi sen voimat eivät enää 2000-luvulla yksin riitä. Tarvitaan käsitteiden yhteistyötä, vuoropuhelua ja uutta ymmärrystä.

Aiheesta lisää:

Liikuntakulttuurin käsiteluokittelua: 2Liikuntakult_käsitepuu

Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news)

Ristipölytys liikuntamuotojen ja urheilulajien välillä (https://www.miksiliikun.fi/2015/02/10/ristipolytys-liikuntamuotojen-ja-urheilulajien-valilla/)

Urheilulajit liikuntana (https://www.miksiliikun.fi/2015/02/09/urheilulajit-liikuntana/)

Miten liikut, siten olet – vai oletko? (https://www.miksiliikun.fi/2015/02/06/miten-liikut-siten-olet-vai-oletko/)

Videoklippejä käsitteistä: https://www.facebook.com/miksi.liikun

 

 

Ristipölytys liikuntamuotojen ja urheilulajien välillä

Urheilulajikäsitteen rinnakkaiskäsitteenä voi pitää liikuntamuotoa.

Ne ovat usein myös lähes sama asia: kävely, pyöräily, hiihto, juoksu ja uinti, jotka ovat yleisimpiä liikuntamuotoja ovat urheilulajeina ja liikuntamuotoina samankaltaisia, vaikka harva meistä osaakaan kaikkia hiihto- tai uintimuotoja täydellisesti – melko suosittua sauvakävelyä ei myöskään löydy urheilulajilistasta.

Muita suosittuja liikuntamuotoja, jotka eivät ole urheilulajeja, löytyy ryhmäliikunnasta eli voimistelullisista ja esittävistä liikuntamuodoista. Silti aika monissa niissäkin järjestetään kilpailuja ja harjoitellaan ankarasti. Aerobic oli alunperin kuntoliikuntamuoto, mutta nyt aerobicissakin kilpaillaan kahden eri liiton ja urheilumuodon alla, vaikka itse urheilulaji on tavallaan sama.

Uusia tanssillisia liikuntamuotoja ja urheilulajeja syntyy lähes vuosittain. Usein ensin kehitetään liikuntamuoto, jonka jälkeen siitä rakennetaan myös urheilulaji.Esimerkiksi kilpailumuotonakin varsin suosittu cheerleading oli tietysti alunperin nimensä mukaisesti katsomossa suoritettavaa kannustusta yleensä pallopelijoukkueille.

Golf ja frisbeegolf ovat esimerkkejä hyvistä liikuntamuodoista, joiden pohjalla ja motiivina on kilpailu. Liikunnallisestihan kyse on enimmäkseen kävelystä ellei reikien välejä ajella autolla.

Petanque, kyykkä ja vaikkapa mölkky ovat esimerkkejä liikunnasta, joissa liikkuminen ei ole kovin keskeistä. Ne ovatkin itse asiassa enemmän kilpailuja tai kisailuja eli urheilua.

Liikuntamuotojen kautta tarkasteltuna liikunnan ja urheilun jakolinjan määrittely muuttui hiukan selkeämmäksi, vaikka ”puhtaita” liikuntamuotoja ei juuri löydykään. Ja jos löytyy, niin todennäköistä on, että niistäkin tulee pian urheilulajeja.

Skeittaus, lumilautailu, naisvoimistelu, trampoliinihyppely, parkour, geokätkeily jne.jne. ovat liikuntamuotoja, joista on tullut tai tullee myös kilpailu- ja urheilulajeja.

Liikuntakulttuurin evoluutio kulkee siis kumpaankin suuntaan urheilulajeista liikuntamuotoihin ja päinvastoin. Päällekkäisyyksiltä ei voi välttyä eikä lajityyppien erottamista voi perustella silläkään, etteivätkö ne kykenisi hedelmöittymään keskenään.

Päinvastoin: ristipölytys urheilulajin ja liikuntamuodon välillä on jatkuvaa ja vilkasta.

Lähteitä ja linkkejä:

Liikuntakulttuurin käsiteluokittelua: 2Liikuntakult_käsitepuu

Videoklippejä käsitteistä: https://www.facebook.com/miksi.liikun

Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news)

Kokemusluokittelua: http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/kokemusten-kirjo

Urheilulajit liikuntana: https://www.miksiliikun.fi/2015/02/09/urheilulajit-liikuntana/

Urheilulajista liikuntamuodoksi ja liikuntamuodosta urheilulajiksi?

20131012_181754

IWG

 

Urheilulajit liikuntana

Vastaus kysymykseen miksi liikun, on käsitteellisestikin erinomaisen vaikea. Käsitteiden diversiteetti (monimuotoisuus) yllättää liikunta- ja urheilubongarin viikoittain. Pelkästään urheilulajeja tai liikuntamuotoja lienee yhtä paljon kuin Suomessa esiintyy muuttolintuja.

Tarve liikunnan ja urheilun lajien ja käsitteiden luokitteluun on myös suuri. Kyse ei ole pelkästään sukupuun rakentamisesta, vaan paljon suuremmista asioista – kulttuurisesta arvostuksesta, yhteiskunnallisesta tuesta ja jopa siitä, miten omat liikunta- tai urheilukokemuksemme merkityksellistämme. Sanat ja käsitteet eivät ole viattomia.

Tein viime vuonna laajahkon selvityksen liikuntakulttuurissa käytettävistä käsitteistä (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news), jossa pöyhin monenmoisia käsiteperheitä ja kaivoin esiin asiantuntijoiden käsitteitä. Esitin myös suosituksia, mm. liikuntalakia valmistelleelle työryhmälle.

Käsitteiden luokittelu on niin kiinnostavaa puuhaa, että olen jatkanut työtä. Uskaltaudun nyt esittelemään liikuntakulttuurin käsitepuun, jossa liikunta ja urheilu ovat runkoina, urheilulajit ja liikuntamuodot oksina ja monenmoiset toimijat, merkitykset ja perustelut juurina (2Liikuntakult_käsitepuu).

Blogeissani julkaisen nyt muutamia otteita tuosta luokitteluyrityksestäni, jonka toivon herättävän lukijoita pohtimaan omaa suhdettaan liikunnan ja urheilun käsitteisiin. Ehkä miettimään uudelleen sitä, miksi liikun tai urheilen ja mitä käsitettä liikkumisestani käytän. Videoklipeissäni yritän konkretisoida käsitteitä myös liikkuviksi kuviksi (https://www.facebook.com/miksi.liikun).

Pohdin viime viikolla omaa sulkapallon peluutani myös käsitteiden kautta (https://www.miksiliikun.fi/2015/02/06/miten-liikut-siten-olet-vai-oletko/). Tänään kohteenani on urheilulajien luokittelu. Eläinlajien luokittelijoiden kesken on suuria näkemyseroja siitä, miten eläinlajit pitäisi luokitella. Niin näyttää olevan urheilulajienkin kohdalla…

Urheilulajit liikuntana

Liikunta- ja urheilutermejä yhdistää se, että useimmiten ihmiset liikkuessaan harjoittavat jotakin liikuntamuotoa tai urheilulajia – urheillessaan aina jälkimmäistä. Yleiskäsitteiden alimmalla tasolla voidaan siis nähdä käsitteet liikuntamuoto ja urheilulaji.

Kuulostaa yksinkertaiselta. Kanervan ja Tikanderin (2012) mainiossa kirjassa Urheilulajien synty on esitetty melko kattavasti urheilulajien kirjo. Ilman luokittelua ja käsitteellistämistä eivät urheilulajienkaan evoluution esittelijät selviä, sillä jo käsite ”urheilulaji” on varsin hankala.

Kirjoittajat eivät noudatakaan kirjassaan kansainvälisen olympiakomitean käsitehierarkiaa, mutta eivät pyri luomaan sille omaakaan vastinetta. He pitäytyvät käyttämään termejä urheilulaji ja urheilumuoto joustavasti.

Jos oikein ymmärsin, niin urheilumuoto (sport) tarkoittaa esimerkiksi yleisurheilua, kun esimerkiksi seiväshyppy olisi urheilulaji (event). Lajiryhmä (discipline) tarkoittaisi esimerkiksi hyppy-, heitto-, ja juoksulajeja, joissa puhutaan vielä erikseen pikamatkoista, keskipitkistä ja pitkistä matkoista sekä aitamatkoista.

Toki yleisurheiluun kuuluvat vielä moniottelut, kävelyt ja viestit, joissa kaikissa on urheilulajeja, joissa jaetaan mitalit ja pisteet. Usein kuulee käytettävän myös jakoa sprintti- tai räjähtävän voimantuoton lajeihin, voimalajeihin ja kestävyyslajeihin sen mukaan, mitä fyysisiä ominaisuuksia laji vaatii.

Mainittakoon, että yleisurheilun käsitejärjestelmä ja luokittelu on helpoimmastä päästä – miettikääpä vaikka pohjoismaisten hiihtolajien alle syntynyttä ekosysteemiä ja lajirunsautta. Kanerva ja Tikander päätyvät käyttämään 47 käsitteen listaa urheilulajeista, vaikka niiden alle tietysti mahtuu lukematon määrä yksittäisiä urheilulajeja, kuten esimerkiksi yleisurheilun, hiihto- tai ampumaurheilun alle kuuluu.Selvempää olisi ollutkin käyttää urheilumuotoa kuvaamaan näitä useita eri urheilulajeja sisältäviä kokonaisuuksia.

Kirjan julkaisemisen tienoilla ajankohtaisena olleen Charles Darwinin Lajien synty –teoksen paine lienee vaikuttanut kirjoittajiin eivätkä he voineet välttää kiusausta käyttää teoksen nimenä ja luokitteluperusteena urheilulajien syntyä.

Tällaisetkin asiat siis voivat vaikuttaa käsitteiden käyttöön, joka on aina inhimillistä ja kontekstisidonnaista toimintaa. Kirjasta löytyvat tarkat kuvaukset yksittäisistä urheilulajeista, joita ei kuitenkaan tässä kannata kerrata, koska lista on pitkä, koko ajan kasvava ja monille melko tuttu.

Kuriositeettina toki sanottakoon, että jos käsitemäärittely urheilun ja liikunnan kesken on joskus vaikeaa, niin aikamoisia kiistoja saadaan siitäkin, mikä on urheilua ja mikä ei. Kaikkia urheilulajejahan ei ole hyväksytty mukaan ”urheiluperheeseen” ja esimerkiksi julkisten avustusten piiriin, vaikka käsitteellisesti ja käytännössäkin ne ovat selvästi urheilulajeja.

Monet konservatiivisimmista urheilun seuraajista eivät hyväksyisi monia uusia olympiaurheilulajejakaan urheiluksi.

Urheilulajista liikuntamuotoon liikuntamuodosta liikuntaan

Liikuntalajin sijasta käytetään aika yleisesti termiä liikuntamuoto. Tavallaan se kuvaakin hyvin sitä, miten esimerkiksi kävely tai pyöräily on urheilulajin lisäksi liikuntamuoto tai toisinpäin. Läheinen ilmaisu olisi liikkumistapa.

Jos oikein hiuksia halkoo, niin kävelyssä voisi erottaa pelkän paikasta toiseen siirtymisen liikkumiseksi tai liikkumistavaksi, kun esimerkiksi kuntoilu- tai ulkoilutarkoituksessa kävelystä tulisi liikuntamuoto. Kilpailu- tai harjoitusmielessä kävely olisi sitten urheilulaji tai liikuntalaji esimerkiksi silloin, kun kävelyn avulla harjoitellaan jotakin toista liikunta- tai urheilulajia varten esimerkiksi kestävyysominaisuuksia.

Jako liikunnan ja urheilun välillä on osin veteen piirretty, mutta selvästikin on niin, että jotkut urheilulajit tai –muodot sopivat paremmin liikunnaksi kuin jotkut toiset.

Liikunnalla tarkoitetaan tässä nyt sitä, että urheilulajia voi harrastaa lähes kuka tahansa tai että sitä myös harrastetaan liikuntana eikä vain urheiluna. Ymmärrän, että tällainen jaottelu saa laji-ihmiset yleensä raivoihinsa, koska periaatteessa melkein mikä tahansa urheilulaji soveltuu liikunnaksi. Jos näin ei kuitenkaan ole käynyt, niin joitakin esteitä tälle täytyy olla.

Seuraavassa on lähtökohtana Kanervan ja Tikanderin urheilulajilista, jonka vieressä on arvioituna, onko urheilulaji/ liikuntamuoto myös liikuntaa? Lähtökohtana on siis se, että kaikki urheilulajit ovat myös liikuntamuotoja, mutta ovatko ne myös liikuntaa sanan liikuntakulttuurisessa ja –poliittisessa mielessä on tässä nyt arvioitavana.

Taulukko: Onko urheilulaji- ja/tai liikuntamuoto myös liikuntaa?

Urheilulaji/ Liikuntamuoto Liikunta Urheilu
Amerikkalainen jalkapallo 1
Ampumahiihto 1
Ampumaurheilu 1
Baseball 1
Curling 1
Golf 1 1
Hiihtourheilu 1 1
Jalkapallo 1 1
Jousiammunta 1
Judo 1
Jääkiekko 1
Jääpallo 1
Karate 1
Keilailu 1 1
Kelkkailu 1
Koripallo 1 1
Kriketti 1
Käsipallo 1
Lentopallo 1 1
Luistelu 1 1
Lumilautailu 1 1
Maahockey 1
Melonta 1 1
Miekkailu 1
Moottoriurheilu 1
Nykyaikainen viisiottelu 1
Nyrkkeily 1 1
Paini 1
Painonnosto 1 1
Pesäpallo 1 1
Purjehdus 1 1
Pyöräily 1 1
Pöytätennis 1 1
Ratsastus 1
Rugby 1
Salibandy 1 1
Soutu 1 1
Squash 1 1
Sulkapallo 1 1
Suunnistus 1 1
Taekwondo 1
Tennis 1 1
Triathlon 1 1
Uintiurheilu 1 1
Vesipallo 1
Voimistelu 1 1
Yleisurheilu 1 1
Yhteensä 25 47

Listan perusteella näyttää siltä, että noin puolet urheilulajeista olisivat nyky-Suomessa myös liikuntamuotoja, joita harrastetaan pientä piiriä laajemmin eli ne olisivat myös liikuntaa. Tässä ei siis arvioitu sitä, voidaanko urheilulajia pitää sinänsä liikuntana (varmasti joku toinen olisi arvioinut listan hiukan toisin).

Jos ihmiset harrastaisivat vaikkapa nykyaikaista viisiottelua laajasti, niin se olisi varmasti liikuntaa – ja varsin hyvää sellaista. Itse näkisin melkein kaikilla urheilulajeilla olevan potentiaalia kasvaa myös merkittäväksi liikunnaksi, mutta jokin lajissa, sen harrastajissa, järjestöihmisissä tai suomalaisessa liikunta- ja urheilupolitiikassa on estänyt niitä kasvamasta tai muuttumasta laajemmin harrastetuksi liikunnaksi.

Edellinen jakolinja kuvastaa eräällä tavalla erinomaisesti sitä liikuntapoliittista railoa, joka repeää liikunnan puolustajien ja urheilun kannattajien väliin melkein aina kun julkisuudessa tai politiikan kentillä asia nousee keskustelun aiheeksi.

Kummatkin osapuolet ovat kiihkeitä puolustaessaan omaa näkökantaansa – usein omien henkilökohtaisten kokemusten kautta ryyditettynä – ja vastustaessaan toista. Käytännössä ja käsitteellisestikin rajalinjan veto on äärimmäisen vaikeaa – se on siis poliittista sekä sen hyvässä että huonossa mielessä.

Urheilulajilähtöinen käsitemäärittely tuotti tulokseksi kaksi ongelmaa: edes urheilulajien kautta ei ole helppo päästä käsiksi urheilun konkreettisiin käytäntöihin. Urheilulajien synty –teoksessakin jouduttiin ryhmittelemään yksittäisiä urheilulajeja urheilulajiryhmiksi (kirjassa käytettiin urheilulajikäsitettä tästäkin) eri tavoin kuin esimerkiksi kansainvälinen olympiakomitea urheilulajit luokittelee.

Toiseksi: urheilulajien (tai siis lajiryhmien) kautta voitiin urheilulajit jakaa jossakin määrin uskottavasti urheiluun ja liikuntaan, mutta ei päästy konkreettisesti käsiksi ainakaan yleisimpiin liikuntamuotoihin. Kävely, hiihto ja uinti ovat urheilulajeina (-lajiryhminä) yleis-, hiihto- ja uintiurheilun osia ja yleisimmistä liikuntamuodoista pyöräilykin tarkoittaa urheilulaji(ryhmänä) eri asiaa kuin liikuntamuotona.

Kotitehtäväksi voisin tietysti antaa sen, että määrittelisimme itse kukin kaikki yksittäiset urheilulajit (pituushyppy, 100 metrin selkäuinti, half pipe, jne.) edellä kuvatulla tavalla liikunnaksi ja urheiluksi.

Oletan, että tehtävä ei ole helppo ja oletan myös, että yksittäisistä urheilulajeista aika harva lopulta tulisi määritellyksi liikunnaksi. Silti ne harvat urheilulajit, jotka ovat yleisiä liikuntamuotoja ja siten myös liikuntaa, kattavat yllättävän suuren osan kaikesta liikunnastakin. Toisaalta niiden urheilulajien joukko, joita jotkut harrastavat liikuntana, on myös valtavan suuri.

Huomenna uusi näkökulma käsitteisiin…

Lähteitä ja linkkejä

Kanerva, J. & Tikander, V. (2012) Urheilulajien synty. Teos, Helsinki.

Liikuntakulttuurin käsiteluokittelua: 2Liikuntakult_käsitepuu

Videoklippejä käsitteistä: https://www.facebook.com/miksi.liikun

Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news)

Kokemusluokittelua: http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/kokemusten-kirjo

Liikuntaa vai urheilua?

DSC_0174

 

 

 

 

 

Miten liikut, siten olet – vai oletko?

On aika jännää kuultavaa, millä sanoilla eri ihmiset kuvaavat liikkumistaan. Valittu termi kertoo paljon ihmisestä itsestään, vai kertooko?

Kysymys on nimittäin yllättävän vaikea:”Miksi pelaat sulkapalloa?”, tarkoittaa nimittäin suurin piirtein samaa kuin:”Kuka sinä oikein olet?”Kysymys, miten pelaat kertoo myös, miten suhtaudut muihin tekemisiin elämässäsi.

Uskallanko siis paljastaa itsestäni noin isoja asioita? ”Kunnon vuoksi, ja onhan sitä mukavat kaveritkin…”

Sulkapallo – ja melkein kaikki muutkin liikuntaharrastukset – ovat kiehtovia maailmoja, joista jokainen voi löytää monenlaisia merkityksiä. Minä esimerkiksi haluan tulla kentälle ajoissa ja lähteä sieltä viipyillen ja urheilemisen ilmapiiriä hengitellen.

Ei se minulle mikään kohtu ole, mutta paikka, jossa tunnen kotoista lämpöä.

Ymmärrän junioripelaajien fiiliksiä heidän tehdessään drillejä valmentajiensa johdolla, mutta samastun myös eläkeläispelaajiin, jotka ovat kehittäneet omat nelinpelikuvionsa vuosien yhteisen harrastamisen hiomana.

Ne tekevät omasta pelaamisestani mielekästä – olen osa isoa sulkisperhettä.

Nautin myös suunnattomasti, kun pääsen pelin sisään, kun saan fokusoitua itseni kokonaan jokaista lihasta ja hermoa myöten peliin. Silloin ennakoinnit onnistuvat, harhautukset löytävät paikkansa ja riskinotto kannattaa.

Aina näin ei käy; ja silloin olen vihainen itselleni. Pelistä ei nauti, jos sitä ei ”elä”. Tämä ei tarkoita vakavasti ottamista, vaan rentoa, läsnäolevaa fiilistä.

Kanssapelaajat ovat keskeisiä peleissä. Heidän tavanomaiset, mutta varsinkin yllättävät reaktionsa pelitilanteisiin, ovat joukkuepelaamisen ydintä. Hämmästyttävät lyönnit, venymiset tai varsinkin pitkät vaiherikkaat pallot, jäävät ruumiin muistiin, vaikka oma puoli häviäisikin.

Pelikaverin hieno lyönti pakottaa suusta kehun ilman sarvia ja hampaita.

Pitkän pallon jälkeen tuntee olleensa mukana jossain tärkeässä; on taisteltu yhdessä tai joku yksilö on onnistunut itselleen tärkeässä suorituksessa. Me kaikki rakensimme pienen spektaakkelin epäonnistuessammekin.

Yksi minun ”sulkissuhteistani” koskee itse peliä – haluan oppia paremmaksi pelaajaksi ja ymmärtämään peliä paremmin. Miten liikun, miten sijoittaudun kentällä, minkälaiset lyönnit toimivat missäkin tilanteessa ja tämä koskee tietysti myös kanssapelaajiani, joiden peliä yritän tulkita.

Jättäisinkö pelaamatta, jos en enää kehittyisi?

Todennäköisesti en, koska objektiivisesti ottaen kehittymiseni on kääntynyt miinusmerkkiseksi jo vuosia sitten. Ihmisen mieli on onneksi myös armollinen – luulen oppivani jotain koko ajan, vaikka vain ikääntymiseen sopeutumista. Se vasta vaikeaa onkin.

Kerronko kysyjälle pelaavani sulkista noista edellä kertomistani syistä vai sanonko latteasti, ”koska se on kivaa tai saahan tässä kuntoa”. Luokittelisinko sulkiksen ”kuntoliikunnaksi” vai peräti ”terveysliikunnaksi”, vaikka kokemuksellisesti sulkis on minulle jotain aivan muuta.

Antaahan se terveyttä ja kuntoakin, sekin on totta. Kaiken lisäksi tuntuu, että nuo luonnehdinnat ovat sellaisia, joita keski-ikäisen miehen pitää liikuntaharrastukselleen antaa.

Pelikaverini ovat luonnehtineet pelaamistani kilpailuhenkiseksi, joka hämmästyttää minua. Toisaalta eivät hekään taida omaa kilpailuhenkisyyttään tunnistaa. Kun puhutaan liikunnan ja urheilun eroista, puhutaankin aika usein siitä, mitä me tarkoitamme kilpailuhenkisyydellä.

Minä koen tavoitteeksi sen, että muutun sulkapallon pelaajaksi, sulkapalloksi pelinä. Sen oleellisena osana ovat pisteet, erät, voitot ja tappiot. Ne asettavat reunaehdot. Hiihtää voi ilman numerolappua, mutta sulkapalloa ei mennä lyömään verkon yli.

Sulkapalloa pelatessani olen urheilija, joka imitoi oikeaa urheilua. Se on rooli, jonka näyttelen niin hyvin kuin osaan ja voin.

Mutta en minä samalla tavalla kävele, pyöräile tai tee työtäni, vaikka niissäkin pyrkisin tekemään asiat hyvin. Vain sulkapallo tekee minusta ”sulkapalloilijan”.

Ja saa minussa nähdä muuallakin vähän sitä sulkapalloilijaakin…

Aiheesta lisää:

Kokemusluokittelua: http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/kokemusten-kirjo 

Liikuntakulttuurin käsiteluokittelua: 2Liikuntakult_käsitepuu

Videoklippi: https://www.facebook.com/miksi.liikun

Sanomalehtikatsauksesta Some-katsaukseen

Perinteisessä mediassa on avattu joitakin mielenkiintoisia keskustelunaiheita, joita seurataan myös sosiaalisessa mediassa. Näin uutena facebook-käyttäjänä huomaan, että joistakin jutuista tulee ”tykättyjä”, joitakin jopa kommentoidaan. Hyvä juttu, että keskustellaan.

Viimeisin artikkeli, joka on herättänyt ansaittua huomiota, koski nykytyöelämän vaatimusta tehdä montaa asiaa yhtä aikaa (Aivoissamme on juuri nyt ruuhkaa, Hesari 25.1.2015).

Itse pelkäsin facebookiin menoa juuri tuosta syystä; keskittymiseni häiriintyi aiemminkin ihan riittävän usein, vaikka olenkin periaatteessa ”multitaaskaaja” eli pystyn sujuvasti kuuntelemaan radiota tai luentoa ja kirjoittamaan samalla artikkelia ihan jostakin muusta aiheesta. Teen myös useampia juttuja saman päivän aikana ja osin päällekkäin.

Silti facebookissa ”oleminen” tuntuu raskaalta – menen liian syvälle ihmisten päivityksiin ja mietin, mitä kaikkia kokemuksia, tunteita ja merkityksiä niiden takana on. En tiedä tyhmistäisikö minua liian monien asioiden ja ihmisten seuraaminen ja kommentointi, mutta raskasta se olisi.

Huono omatunto on nytkin etten ole tykännyt tai kommentoinut kaverieni tekemisiä, vaikka mieli olisi tehnytkin. Ehkä olisi viisaampaa, että facebookissa olisi tapana reagoida vain kun ei tykkää tai ei kiinnosta lainkaan? Lastentaudeista kärsin, kaikkihan ovat näitä joutuneet pohtimaan ja niistä selviämään. Mutta nyt siis aiheeseen eli sanomalehtikatsaukseen.

Radiossa ja lehdissä nämä sanomalehtikatsaukset olivat yleensä vain katsauksia nimensä mukaisesti; niitä ei juuri kommentoitu. Some-katsauksessa kommentoidaan ja viedään lukija mahdollisesti myös pidemmälle aiheen pariin. Valtamediahan on aina tehnyt melko hyvin sen, että se on suodattanut ja muokannut mm. tutkimustiedosta artikkeleita kansantajuisiksi jutuiksi eli osaksi journalistista kertomusta.

Sosiaalinen media muuntaa tiedon kokemuksellisiksi ja yhteisöllisiksi tarinoiksi ja tulkinnoiksi. Nämä jäävät usein kommenteiksi, joissa argumentaatio ei ole kovin syvällistä, vaikka tietysti minäkin uskon, että kaikkien kavereitteni mielipiteet ovat perusteltuja. Ainakin perustellumpia kuin ei-kavereitteni.

Mutta some antaa myös mahdollisuuden luoda oman kertomuksen, joka ei ole journalistinen, muttei myöskään tutkimuksellinen tai tieteellinen. Se olisi kai jotain sellaista kuin kokemuksellisesti ja käsitteellisesti orientoitunut maailman havainnointi, jolla on käytännöllisiä tavoitteita. Kokeilen seuraavassa sitä.

Tutkija (Piia Jallinoja) huomasi, että karppaus nosti esiin yksilön kokemukset (Hesari 10.1.2015). Samaa mieltä olen tutkijan kanssa. Tiedolla vaikuttamisen mantra ohenee ellei tuoteta kokemustietoa. Näin kirjoitin aiheesta, kun karppauskeskustelu kävi kuumimmillaan joulukuun 27. 2011 (https://www.miksiliikun.fi/2011/11/24/173/). Kyseinen teksti löytyy skrollaamalla yo.päivään, tässä myös pdf:nä. Karppaaminen_kokemuksellisuudet_2011

Sosiologi Jari Ehrnrooth kaipaa uudenlaista hyvinvointiaatetta nykyisen ”onton” sijalle (Hesari, 10.1.2015). Olen samaa mieltä, vaikka en Hesarin jutun perusteella päässytkään perille, mitä Jarin käsite ”nollapiste” oikein tarkoittaa. Minäkään en pidä arvostettavana – enkä edes suotavana – vain henkilökohtaiseen nautintoon ja elämyksellisyyteen perustuvaa kulttuuria.

Linkin päästä aukeaa artikkelini, jossa katson kokemuksellisuustutkimuksen ja sen sovellusten läpi kehitystä 1980-luvulta tähän päivään. Silloin suoritettiin, nyt nautitaan. Paluuta ei ole, mutta tulisiko hyvinvoinnin tavoitteet kuitenkin päivittää ja ottaa esimerkiksi Ehrnroothin kritiikki huomioon? Voisiko Allardtin Having, Loving ja Being olla nyt Experiencing, Meaning ja Doing? (http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164353.pdf). Juttu sivuilla 228-246.

Hesarissa (22.1.2015) oli kiva juttu ikääntyneiden liikunnasta otsikolla Hiihtävätkö vanhukset ohi? Liikuntasosiologina harmitti se, että vaikka itse ”vanhukset” puhuivat mm. kunnianhimosta, esiintymisestä, kilpailusta, selviämiskokemuksista ja ohjaamisesta eli elämyksistä, identiteetistä, osallisuudesta ja toimijuudesta, niin asiantuntijoina käytettiin fysiologeja ja lääkäreitä.

Kivastihan Marko Korhonen ja Markku Alén ikääntyneitä rohkaisivat juoksemaan ja urheilemaan, mutta ei niistä 40 seisomaannoususta saa revittyä irti samanlaisia kokemuksellisia merkityksiä kuin 35 asteen pakkasessa hiihdosta, sauvavoimisteluesityksestä tai joogatunnin vetämisestä.

Kyllä se oli mahtava kokemus meille nuoremmillekin, kun saimme esiintyä Gerontologia-päivillä 2013 Otson poikien –sauvavoimisteluryhmän jälkeen täydelle salille oman pallo-ohjelmamme kanssa.

Haastateltavat toivatkin juttuun hienosti mukaan omat kokemuksensa ja omat liikkumisen merkityksensä. Veteraaniurheilijoiden ja aktiivisesti liikkuvien ikämiesten liikkumisen merkityksistä löytyy seuraavista lisätietoa. Ja jos miettii, miten tämä liittyy toimintakykyyn, niin kokemuksellisesta toimintakyvystäkin löytyy alta tietoa…

Someilu ei tietenkään vastaa aitoa ja oikeaa liikkumista. Otson pojat, tutkija Jallinoja ja sosiologi Ehrnrooth harjoittavat liikkumista omilla tavoillaan. Ne omat tavat meidän pitäisi itse kunkin löytää peilaamatta niitä siihen, mikä on se ”oikea” tapa vaikkapa vanhuksille. Liikuntaa, urheilua, sporttia tai mitä sanaa käytämmekin, saa nauttia enemmän tai vähemmän kuin lääkäri määrää.

Itse en ole päässyt hiihtämään pitkään aikaan, harmittaahan se. Rivakampaa sauvakävelyä, kuntojumppia ja jopa soutulaitetta, kuntopyörää ja juoksumattoa on tullut käytettyä. Talvella pitäisi päästä hiihtämään, vaikka erilaisia itselle tärkeitä okemuksia voi tietysti hankkia muillakin keinoin. Mielikuvitusta saa ja pitää käyttää, että liikkuminen pysyy mielekkäänä (ks. http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/kokemusten-kirjo).

Lenkillä voi muuten keskittyä paremmin kuin koneen äärellä. Siellä ne ajatukset usein järjestyvätkin paremmin kuin eri medioiden äärellä. Ei muuta kuin sauvat käteen ja lenkille…

Lähteitä:

Tiihonen Arto (2011) Erilaisia ikämiehiä. Teoksessa Kunto Viiru, Jorma Manninen, Mikko Nieminen, Harri Suominen, Christer Sundqvist, Arto Tiihonen & Raimo Taponen, toim. Erilainen tapa vanheta. Suomen Veteraaniurheiluliitto, Kajaani, 19-44.

Tiihonen Arto (2011) Veteraaniyleisurheilijamies – erilainen liikkuja vai malli muille? Ikiliikkuja 5/2011, 21-22. (https://www.miksiliikun.fi/2011/11/24/173/), päivämäärä 26.11.2011. Veteraaniyleisurheilijamies_2011

Tiihonen, Arto (2013) Miksi ikämies liikkuu – liikunnan harrastaminen on merkityksellistä. Teoksessa Pietilä Ilkka & Ojala Hanna (toim.) Miehistä puhetta – Miehet, ikääntyminen ja vanhenemisen kulttuuriset mallit. Tampere University Press, 167-196.

Tiihonen, Arto (2014) Kokemuksellinen toimintakyky ja ikäihmisten voimaannuttaminen. Teoksessa Pohjolainen, Pertti (2014, toim.) Toimintakyvyn arviointi ja tukeminen 2. Laato-ohjelman loppuraportti. Ikäinstituutti, Oraita 1/2014, Helsinki, 76-90. http://www.ikainstituutti.fi/binary/file/-/id/1/fid/390

Tiihonen, Arto (2014) Miten tästä eteenpäin hyvinvoinnin tiellä? Having, Loving, Being ja Experiencing, Meaning, Doing. Teoksessa Nieminen, A., Tarkiainen, A. & Vuorio, E. (toim.). 2014. Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 177. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 228-246. (http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164353.pdf)

Liikuntakulttuurista vähäsen

Hesarin toimittaja Anna-Stina Nykänen pohti urheilun olemusta kolumnissaan ”7 tähteä urheilulle” (HS, 18.1.2015). Hän vertasi Urheilugaalaa vastaaviin muiden alojen tilaisuuksiin ja löysi mielenkiintoisia eroja ja samuuksia.

Keskeistä hänen hauskassa ja oivaltavassa jutussaan oli juuri se, että hän vei tutut käytännöt ja käsitteet toiseen käyttöympäristöönsä. Urheilugaalassa ei ehkä ihmetelty lentopallovalmentaja Tuomas Sammelvuon leikillistä tanssia joukkueensa kanssa – sellaistahan voi nähdä Oscar-gaalassakin. Mutta muissa tilaisuuksissa tuo leikki ei olisi ollut työtä!

Liikuntakulttuuri on viime vuosina alkanut tunkea itseään mitä erilaisimpiin paikkoihin. Urheilusta innostuneita intellektuelleja, johtajia ja taiteilijoita on tullut esiin kaapeistaan ja liikkumisen autuus on pikku hiljaa valjennut myös hyvinvointi- ja terveysalan ihmisille sekä poliitikoille. (So)mediassa liikutaan kuvin, sanoin ja välinein. Peliteollisuus pelastaa meitin…

Ei siis ole ihan sama, mitä sanoja ja käsitteitä käytämme puhuessamme, kirjoittaessamme tai varsinkin edistäessämme jotakin näitä asioista oli se sitten liikkumista, huippu-urheilua, hyvinvointia jne., jne. Olisi tärkeä ymmärtää, mitä toinen sanoillaan ja käsitteillään tarkoittaa.

Kenelläkään ei voi nykyään voi olla pätevyyttä tai auktoriteettia päättää, mitä sanoja tai käsitteitä kukin käyttää. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (www.kotus.fi) antaa tosin suosituksiaan suomen kielen asiantuntijaelimenä sanoista ja niiden sisällöistä.

Viimeisimmässä listauksessa olivat mm. seuraavat liikuntakulttuuria sivuavat sanat selityksineen.

HIIT (lyh., urh.) (engl. high intensity interval training) tehokas intervalliharjoittelun muoto, jossa yksittäinen harjoitus koostuu yleensä kuntopiirissä tehtävistä liikkeistä ja lyhyistä palautumisjaksoista

hulailu, hulavanteilu, ”hooppaus” liikuntamuoto tai tanssi, jossa pyöritetään hulavanteita. Alun perin hula on havaijilainen tanssi.

koppi (kuv.) saada, ottaa koppi = tarttua tilaisuuteen, innostua asiasta, puuttua asiaan “Toivottavasti päättäjät ottavat ehdotuksesta kopin.”

peliala tietokone- ym. pelejä tuottava teollisuudenala

sateenkaarikynnet sateenkaaren värein lakatuista kynsistä, joilla halutaan tukea suvaitsevaisuutta ja ihmisten välistä tasa-arvoa. Ruotsalainen Emma Green Tregaro osoitti sateenkaarikynsillään mieltään Venäjän uutta homolakia vastaan yleisurheilun MM-kisoissa Moskovassa.

Susijengi Suomen miesten koripallomaajoukkueen lempinimi. Joukkueen menestys Slovenian EM-kisoissa aiheutti Suomessa koripallobuumin ja nosti Susijengin urheilua vain sivusilmällä seuraavienkin tietoisuuteen.

Näin kieli kehittyy joka vuosi. Ei siis ihme, että monella alalla on kiinnostusta määritellä sekä uusia että vanhoja sanoja ja käsitteitä. Noiden uusiosanojen määrittelyt saattoi tehdä kielen asiantuntijaelin, vaikka esimerkiksi HIIT, koppi tai peliala voitaisiin määritellä toisinkin eri alojen asiantuntijoiden toimesta.

Tavallinen kansa – mikä määritelmä sekin – on vaativa käyttäjäryhmä, sillä asiantuntijakäsitteet eivät ehkä aukene heille, mutta liian yleisen käsitteen käyttö taas johtaa epätarkkuuksiin ja väärin ymmärryksiin.

Hyvä esimerkki uuden käsitemäärittelyn tarpeellisuudesta liikuntakulttuurin alueelta löytyy niinkin yllättävästä paikasta kuin liikkumisen, liikunnan ja liikkumattomuuden määrittelyistä. ”Liikunta on osa liikkumista – Paikallaanolon määritelmää täsmennetään parhaillaan”, kirjoittavat Jaana Suni ja kumppanit Liikunta & Tiede lehdessä 6/2014, 30-32, olleessa artikkelissaan.

Ulkopuolisesta asia tuntunee aika hassulta, pitääkö kohta keksiä vielä paikallaanolon alalajitkin? Merkityksetön vätöstely, turhanpäiten suoritettu seisoskelu, kulmilla roikkuminen vai kenties pohtiva lojuilu, ajatuksia herättävä pysähtyminen, mieleenpainuva seisahtuminen…

Oikeasti saattaa olla erittäin tarpeellista, että esimerkiksi terveydenhoitohenkilökunta osaa arvioida vaikkapa aineenvaihdunnan erilaiset asteet ja kääntää ne ”liikkumiskielelle” ja liikuntasuosituksiksi tai varoituksiksi liikkumattomuudesta.

Mutta ennen kuin menemme yksittäisten käsitteiden tasolle, niin kannattanee avata vähän laajempia visioita ja pohtia sitä, miksi käsitteet ovat niin tärkeitä ja mitä yhteistä liikunta- ja kulttuurikäsitteillä on tai voisi olla.

Seuraavaksi lukijan on harrastettava klikkaustiedonhankintaa, joka vertautuu vielä hyväksymättömällä tavalla viime vuonna Kotuksen hyväksymään klikkausjournalismiin (ark. verkossa julkaistavien uutisten ja niiden otsikoiden muokkaaminen mahdollisimman uteliaisuutta herättäviksi, jotta klikkauksia (ja mainostajia) kertyisi paljon). Ainakin se on käytännössä yhtä helppoa.

Klikkauksen takana on julkaisun Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat (Tiihonen, 2014) (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news) tätä aihetta koskevat kohdat.

Sivuilla 15-16 asetellaan käsitemäärittelyjen lähtökohtia, sivuilla 20-43 kuvaillaan liikuntatutkijoiden käyttämiä liikuntakulttuurikäsitteitä ja esimerkiksi sivuilla 78 ja 79 on listoja liikuntakulttuurikäsitteistä, joita haastatellut asiantuntijat käyttivät. Klikkauksen päässä on myös artikkeli, jossa on pohdittu liikunta- ja kulttuuri(politiikan) käsitteiden eroja ja yhtäläisyyksiä (Pirnes & Tiihonen 2010, http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=275).

Urheilugaalatulkintoihin palatakseni käsittelin viime vuonna ilmestyneessä julkaisussani myös liikunta- ja urheilukäsitteitä mediassa yhden tapausesimerkin kautta (130-135). Urheilujournalismillahan on oma traditionsa ja suuri kertomuksensa, jonka kautta käsitteet on opittu ymmärtämään. Esimerkissä kuvataan liikuntapolitiikka- ja urheilukäsitteiden ongelmallista suhdetta mediassa.

Jos mediassa liikunta on urheilua, niin myös liikuntapolitiikka on pääosin urheilupolitiikkaa. Poliitikkojen ja hallinnon mielestä liikuntapolitiikka on kuitenkin pääosin kansalaisten liikuntaedellytysten lisäämistä. Saako median lukijakunta väärän käsityksen liikuntapolitiikasta urheilujournalismin kautta vai hämärtääkö liikuntapoliittinen jargon todellisuuden. Lukija päättäköön…

Myös Urheilugaala tuntuu repivän urheilujournalismin suoritus- ja menestyskorosteista kontekstia rikki palapalalta, kun parhaaksi urheilijaksi joudutaan valitsemaan pari tai kun urheilutoimittajien valitseman parhaan urheilijan rinnalle on noussut monilukuinen joukko muilla ansioilla palkittavia urheilijoita.

Liikunta- tai ainakin urheilukulttuuri moniarvoistuu ja merkitysmaailmat avautuvat uusiin suuntiin. Anna-Stina Nykäsen juttu kertoi omalla tavallaan juuri tästä urheilemisen yksiulotteisuuden murtumisesta. Moniulotteisuus vaatii uusia käsitteitä ja avointa keskustelua myös liikuntakulttuurissa tarvittavista käsitteistä.

Liikuntakulttuurin käsitteisiin saavat ottaa kantaa myös muut kuin urheiluväkeen kuuluvat, myös me ”sammuneet tähdet”. Erityisen tarpeellista olisi, että omat käsitteensä löytäisivät kaikki ”mustat aukot”, jotta he löytäisivät paikkansa liikkujina.

Lähteitä

Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news)

Pirnes Esa & Tiihonen Arto (2010) Hyvinvointia liikunnasta ja kulttuurista, Käsitteiden, kokemusten ja vastuiden uusia tulkintoja. Kasvatus & Aika 4(2) 2010, 203-235. (http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=275)

Liikkumisvuoteni 2014 kuvin, sanoin ja kuvioin

Jotkut asiat voi ilmaista parhaiten sanoin. Sanat voi puhua ääneen tai kirjoittaa. Runo tai satu pitää lukea ääneen – tieteellinen artikkeli lienee parasta lukea hiljaa. Kolumni, pakina tai blogi toimii hiljaa ja kovaa luettuna, mutta kokemus on erilainen. Siksi avasin miksiliikun FaceBook -sivunkin, jossa voit myös kuulla joitakin tekstejäni.

FB-maailmassa täydennän blogikirjoittamistani myös kuvilla, videoklipeillä ja vlogeilla. Ne kertovat samoista asioista, joista kirjoitan blogeissani, mutta eri tavoin. Toivon, ettei sanoma muutu pinnallisemmaksi (voiko enää, on sekin hyvä kysymys?), vaan syventää ja monipuolistaa sitä. Itse ajattelen näitä rinnakkaistodellisuuksina, jotka kuuluvat yhteen. Koettu maailma on ensimmäinen, blogimaailma toinen ja FB-maailma kolmas ulottuvuus. Erilliset ja silti nyt jotenkin erottamattomat.

Visuaalisuus on myös läpitunkevaa tänä päivänä. Sitä on hyvä vastustaa, ettei todellinen ja kirjallinen maailma muutu vain kuriositeetiksi kuvien virrassa tai kuvavirrassa. Uutisetkin ovat yhä useammin videoklippejä. Itse en juuri koskaan katso niitä, mutta useimmat niistä pitävät. Ja kokemusalusta kädessä antaa siihen jatkuvan mahdollisuuden. Vastustin pitkään älypuhelimia, mutta myönnettevä on, että nyt minulle jo huomautetaan sen liiallisesta käytöstä.

Onhan kuvakerronnallakin puolensa. Kerroin viime vuoden tammikuussa vuoden 2013 liikkumisestani kirjallisesti (ks. https://www.miksiliikun.fi/2014/01/14/liikuntagaalani-2014/) täydentäen sitä joillakin taulukoilla ja kuvilla. Pidin esitystavasta ja sain hyvää palautettakin. Kun aloin kirjoittaa samaa tekstiä tänä vuonna viime vuodesta, tunsin voimattomuutta. En kyennytkään ilmaisemaan kokemuksiani samoilla metodeilla tarpeeksi hyvin tai itseäni tyydyttävästi. Olinko jo muuttunut osaksi virtuaalimaailmaa ja aloin muiden mukana kaivata voimakkaampia ärsykkeitä?

(epä)Onnekseni viime vuoden liikkumisistani oli aika paljon kuvia – yleensähän olen itse kameran takana. Luulen, että kuvakavalkadi tekee liikkumisvuodestani kuitenkin lukijalle kokemuksellisesti verevämmän, vaikka kuvissa onkin mukana vain oma naamani (muiden kuvia – paria poikkeusta lukuun ottamatta – en ottanut mukaan ettei tule mitään ongelmia) ympäristöineen.

Liikkumisistani on myös joitakin videoklippejä, joita päivitän myöhemmin FB-sivulle. Niistä saa taas vähän erilaisen kuvan samasta aiheesta (malliksi kuitenkin yksi: http://www.youtube.com/watch?v=yOP0IUbQT80.) Kokemuksellinen ulottuvuus pysyy kuitenkin omana omaisuutenani, jonka avaamiseksi kirjoitettu sana lienee edelleenkin paras.

Mutta tässä siis pdf:nä liikkumisvuoteni kuvin, sanoin ja kuvioin… Liikuntavuosi2014__kuvinfin

 

 

 

Liikuttamisen ja liikuttumisen vuosikatsaus 2014

Johdatukseksi menneeseen ”blogikauteen” 2014

Mennyt vuosi oli mullistusten aikaa. Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa koettiin erilaisia järkytyksiä – tasaiseksi tai ainakin ennustettavaksi kuviteltu maailmamme näyttäytyi vuoden 2014 aikana uusia vaaroja avaavana paikkana. Suomessa YT-pyörteeseen joutui ihmisiä aivan uusilta aloilta, Euroopassa Ukrainan ja Venäjän konflikti aiheutti sotilaspoliittisestikin uhkaavan tulevaisuusnäyn syntymisen ja julmat teot Syyriassa, Pakistanissa tai Nigeriassa kertoivat jotakin siitä, mihin kaikkeen ollaan valmiita oman totuuden puolesta taisteltaessa. Varsinkin Venäjän politiikan huono ennustettavuus näkyi Suomessakin selvästi – uhkaavat tapahtumat eivät enää ole vain siellä jossakin, vaan myös täällä meillä, kotona.

Onko tässä kehityksessä nähtävissä mitään hyvää? Omahyväisen ja itsekeskeisen asenteen muuttuminen avarakatseisammaksi? Tähän astihan me olemme voineet rypeä itse aiheuttamissamme ongelmissa, kuten kunta-, sote- ja eläkeuudistuksissa tai oikeastaan niiden tekemättömyydessä. Kun oikeaa, ulkoista painetta uudistusten tekoon ei ole ollut, niin niitä on voitu vatvoa vuosikausia puoluepoliittisen taktikoinnin peliareenoilla (ali)valtiosihteereiden ja poliittisten lobbareiden piirileikeissä. Suomihan on kuitenkin kansainvälisissä vertailuissa turvallisin, luotettavin ja onnellisinkin maa.

Yleensähän teemme muutoksia vain todellisen pakon edessä – se sopii aika hyvin myös liikkumiseen ja urheilemiseen. Vasta kun liikkumattomuuden haitat tai liikkumisen merkitykset nousevat riittävän suuriksi, pystymme tekemään elämäntapamuutoksen. Ja vasta kun YT-neuvoitteluissa käteen jää Musta Pekka, me ymmärrämme tehdä asialle jotain. Jotkut meistä osaavat kuitenkin luoda ”virtuaalisen pakon” eli he siirtyvät eri keinoja käyttäen tilaan, jossa muutoksesta tulee ikään kuin välttämättömyys, vaikka se ei vielä sitä oikeasti olisikaan.

Eihän kaikkien suomalaisten tarvitse harrastaa liikuntaa, jotta Suomi olisi maailman paras maa eikä Suomen pidä voittaa muita pohjoismaita kaikissa urheilulajeissa, että voisimme ylpeinä kulkea maailmalla. Erittäin moni järkeväkin suomalainen on ollut ja taitaa vieläkin olla sitä mieltä, ettei suomalaisista ole joukkuepelaajiksi. Onneksi Mauro Berruto ja Tuomas Sammelvuo tai Henrik Dettman ja Petteri Koponen tai Petri Kettunen ja Mika Kohonen tai varsinkaan Erkka Westerlund ja Teemu Selänne eivät olleet tätä (tosi)asiaa joko kuulleet tai uskoneet.

Me huonot joukkuepelaajat olemme pohjoismaiden parhaita niin kori- kuin lentopallossakin ja ainakin toiseksi parhaita jääkiekossa, salibandyssa ja jääpallossa – maalipallossa taidamme olla ylivoimaisia. Ja tämä siis miesten puolella. Naisten puolella tilanne lienee yhtä hyvä ellei parempi. Vain jalka- ja käsipallossa Suomi on yleensä naapureitaan huonompi. Mixu Paatelaisen on tämän seikan vuoksi vielä taisteltava tätä vääräksi osoitettua uskomusta vastaan.

Sosiologisesti kiinnostavaa ja tärkeää on tietää, miksi me olemme sellaisia kuin olemme ja mistä kaikesta se johtuu. Miksi liikumme ja miksi urheilemme, on tärkeä kysymys, koska vastausten perusteella pystymme ymmärtämään syitä, miten voisimme kehittää itseämme. Usein sosiologiaa tai tiedettä yleensäkin käytetään väärin eli selitämme niiden avulla sitä, miksi emme tee asioita toisin. ”Suomalaiset eivät ole ennenkään pärjänneet joukkuepeleissä”, joten suomalaiset eivät ole joukkuepelikansaa eivätkä voi tulevaisuudessakaan pärjätä joukkuepeleissä!

”Tai kun minä nyt en ollut lapsenakaan liikunnallinen, niin en voi sellaiseksi aikuisenakaan muuttua!” Tällaisia tutkimuksiahan on tehty paljon, joissa todistetaan lapsuuden liikuntaharrastuksen merkitys tulevaan harrastamiseen. Aikuiseksi päässeelle ”liikkumattomalle” tällainen tieteellinen tieto on varmasti liikuntamotivaatiota laskeva – ”enää ei näköjään kannata mitään tehdä!”.

En tietenkään tarkoita, että tieto olisi väärää tai ettei tuollaisia tutkimuksia pitäisi tehdä. Tarvitaan kuitenkin ”tieteen lukutaitoa”, jonka avulla lukijat ja käytännön toimijat osaisivat löytää sellaisen tiedon ja sellaiset tieteen tulkinnat ja sovellukset, jonka avulla ennen tekemätön saataisiin tehdyksi. Kyllä lapsena vähän liikkuneet voivat aivan hyvin harrastaa liikuntaa aikuisena – olisi järjetöntä väittää muuta. Valinnoistahan elämässä on kysymys eikä kohtalosta, jota ei voi välttää.

Kohtalon välttämisestä ja oman elämäntarinan rakentamisestahan näissä Miksiliikun –blogeissakin on kysymys. Yritän antaa välineitä siihen, miten liikkujat, urheilijat, valmentajat, ohjaajat jne. voivat ottaa kohtalon omiin käsiinsä. Ensin pitää ymmärtää, miksi ja miten tähän on tultu. Vasta sen jälkeen voi ottaa uusia suuntia: kokeilla uusia asioita tai merkityksellistää vanhoja juttuja toisin tavoin.

Periaatehan on yksinkertainen, vaikka tiet siihen ovat mutkaiset: jos joku asia on kokemuksellisesti tarpeeksi merkityksellistä, sen tekemiseen löytyy aikaa ja resursseja. Esimerkkiä ei tarvitse kaukaa hakea; olen kirjoittanut näitä blogeja kolmen vuoden ajan ilman korvauksia ja tietämättä, onko niillä yhtään lukijaakaan satunnaisia palautteen antajia lukuun ottamatta. Minulle on ollut tärkeää jakaa vaatimatonta tietämystäni aiheista, jotka ovat sydäntä lähelläni ja joita olen tutkinut, kehittänyt ja joissa olen toiminut asiantuntijana.

Parin viime kuukauden aikana istuntoja on sivuillani ollut noin 650, käyttäjiä sata vähemmän ja istuntoja reilu 1100. En tiedä, ovatko luvut suuria vai pieniä eikä sillä oikeastaan ole väliäkään. Yksikin lukija, joka saa tarvitsemansa tiedon ja sen avulla voimaa tehdä itselleen merkityksellisiä asioita, on minulle äärettömän tärkeä. Mutta nyt siis katse hetkeksi taapäin eli vuoteen 2014 ja aiheisiin, joita käsittelin blogeissani ja muissa kirjoituksissani.

Vuoden 2014 aikana kirjoitin 20 blogitekstiä. Niistä kuusi käsitteli ”liikuttamista” eri näkökulmista, neljä kosketteli urheilua eli lähinnä talviolympialaisia ja yhdeksän blogia uppoutui jalkapallon maailmaan – olihan nyt MM-kisavuosi. Muita teemoja blogeissani olivat: kokemuksellinen toimintakyky, ikäpolviliikunta, liikuntakulttuurin käsitteet, liikuntapolitiikka ja etiikka, joista kirjoitin myös Valo ry:n Reilu Peili –raadin jäsenenä kommenttejani.

Kirjallisesti vuosi oli muutenkin aktiivinen: olin kirjoittajana viidessä eri kirjassa ja yhden kirjoitin kokonaan itse. Lehtiin kirjoitin myös viisi artikkelia ja aloitin bloggaamisen www.omaliikunta.fi –sivulla. Lisäksi kirjoitin kahta julkaisua, jotka ilmestyvät vuonna 2015.

Vuoden 2014 nostoja ja kohokohtia

Vuosi 2014 alkoi näin:”Mikä oli vuotesi sykähdyttävin urheilu-/liikuntahetki, teitkö urheilullisia/liikunnallisia läpimurtoja, saitko/menetitkö esikuviasi, kuka tai mikä oli suurin urheilu-/liikuntavaikuttaja, mikä oli mieleenpainuvin urheilu-/liikuntatapahtuma, tai tuliko tehtyä urheilu- liikuntakulttuuritekoja? Palataan noihin ehkä hiukan leikillisiinkin liikkumisen merkityksiin sen jälkeen, kun on esitelty vuoden paras liikkuja Arto Tiihosen omassa sarjassa. Voittohan oli varma jo viime vuoden alussa, mutta täytyyhän voitto myös perustella. Minkälainen vuoden liikkuja siis olin vuonna 2013? Tämä kannattaisi jokaisen tehdä näin uuden vuoden aluksi…” Mm. näin kirjoitin vuoden ensimmäisessä blogissani Liikuntagaala(ni) 2014… Lue lisää (https://www.miksiliikun.fi/2014/01/14/liikuntagaalani-2014/).

Urheilun ilmiöitä olympialaisissa ja vähän muuallakin

Tammikuussa keskusteltiin uimari Ari-Pekka Liukkosesta, joka ensimmäisenä suomalaisena mieshuippu-urheilijana esiintyi julkisesti homoseksuaalisuutensa paljastaen. Hesari pyysi minua kirjoittamaan aiheesta, mutta sivusin aihetta myös blogissani Eettisiä pohdintoja urheilusta 4. helmikuuta. Kirjoitin mm. näin:

”Kuvitellaanpa, että liigajoukkueessa (jääkiekko, jalkapallo, salibandy, koripallo, lentopallo jne.) joku pelaajista tiedettäisiin homoseksuaalisesti suuntautuneeksi. Miten se oikeasti vaikuttaisi oman joukkueen pelaajiin, vastustajiin tai katsomon penkkiurheilijoihin? Itse kuvittelen, että hän saisi sen 85% kannustusta, kuten A-P Liukkonen TV:n palautteessa vierasjoukkueen katsojilta. Oman joukkueen ja katsomon jäseniltä uskoisin kannustuksen lähentelevän 120 prosenttia (eli koko joukkuetta kohtaan nousisi kunnioitus entisestään). Ja vastustajien puolella tuskin tapahtuisi mitään muutosta – he pelaisivat rehdisti voitosta kuten tähänkin asti. Miksi asiaa siis pitäisi pelätä urheilun näkökulmasta?” Lue lisää… (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/04/reilupeili-vastaa-eettisiin-kysymyksiin/).

”Helmikuun 19. päivä muistetaan suomalaisessa hiihtourheilussa toivottavasti yhtä pitkään kuin ne ikävät Lahden 2001 päivät. Harvoin on nähty niin onnellisia suomalaisurheilijoita kuin nähtiin tänään Sotshissa, kun Aikku Saarinen, Kepa ja Iivo Niskanen ja Musti Jauhojärvi riemuitsivat olympiamitaleistaan. Myös katsojalla oli riemun päivä… Mutta mitä sosiologi näki pariviestissä? Neljä kovakuntoista suomalaista. Kyllä, mutta myös neljä harvinaisen itseensä luottavaa urheilijaa. Aikusta huokui raju usko omiin kykyihin, Kerttu oli varovaisempi, mutta silti varmanoloinen. Iivosta suorastaan huokui itseluottamus eikä Samikaan vähätellyt joukkueen mahdollisuuksia. Vain mitalista taistellaan, ”se o viimene mahollisuus ny”, hän sanoi. Ja lähti keskittymään…” Tällaista mietin siis helmikuussa, kun suomalaiset kilpailivat talviolympialaisissa, joita blogeissani sosiologisoin useampaankin kertaan otsikoilla Olympiajoukkueen sosiologina ja Sosiologi olympialaisissa,

Blogissani Olympiajoukkueen sosiologina (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/11/olympiajoukkueen-sosiologina/), 11. helmikuuta analysoin olympiajoukkuetta joukkueena ja ryhmänä mm. seuraavasti: ”Olympiajoukkue koostuu monesta erillisestä joukkueesta tai ryhmästä. Näillä kaikilla on omat historiansa, vuorovaikutussuhteensa, menestystoiveensa ja ryhmädynamiikkansa. Koko joukkue ei ole perinteisessä mielessä ryhmä, sillä se ei ole ryhmäytynyt eikä sillä ole juuri lainkaan yhteistä toimintaa keskenään – avajaismarssia, mahdollisia kakunsyöntejä ja yhteisiä kisa-asuja lukuunottamatta. Nykyään tietysti myös sosiaalinen media ja valtamediakin välillisesti yhdistää joukkueen kysymyksillään, miten sprinttihiihtäjien menestys vaikuttaa lätkäjoukkueessa? Muualla kuin olympialaisissa kysymys tuntuisi absurdilta. Olympialaisissa Suomen joukkue on kuitenkin joukkue, jonka menestys tai menestymättömyys saattaa tarttua urheilijoihinkin, vaikka muuten jääkiekko-, hiihto-, luistelu-, lumilautailu- jne. joukkueiden menestys tai menestymättömyys onkin näistä lajeista erillistä.”

Menestyvän joukkueen rakentaminen ei ollut helppoa Sothsissakaan, kun kisatkin lähtivät alavireisesti käyntiin. Analyysini lopussa heitin vertauksen teatterin maailmaan, josta voisi myös ottaa oppia:”Saako ”sketsihahmoista” rakennettua yhtenäisen joukkueen – saisiko Enni Rukajärvestä ”Antskun” tai ”Jäbäleissonin” ensi vuoden Putoukseen ja olympiajoukkueesta yhtä yhtenäisen kuin Putouksen näyttelijöistä? Haen tässä sellaista sosiologisesti toimivaa ja aikaamme sopivaa suhtautumistapaa olympialaisiin ja koko urheiluun, joka sallisi urheilijoille mahdollisuuden itsensä ilmaisuun ja itsensä ylittämiseen olympialaisissakin. Tähänhän jokaisen urheilijan tulisi pyrkiä ja sen pitäisi meille kaikille riittää. Olympiajoukkueen tulisi olla kaikille paikka, jossa olisi hyvä heittäytyä ”tulikokeeseen”, mutta alistua myös ”tuomioon” ilman, että se vaikuttaisi urheilijaan ihmisenä.”

Blogissani Miten selittää hyvä suoritus (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/24/olympiajoukkueen-sosiologina-2-miten-selittaa-hyva-suoritus/) 24. helmikuuta käsittelin monipuolisesti hyvän suorituksen sosiologiaa. Otin esiin vertailujen ongelmat, kun pohdin väitettä ”Ruotsi voittaa aina”, joka ei analyysini mukaan pidäkään paikkaansa. Toisaalta hyvän menestyksen selityksenä pitäisi nähdä sukupolvi, ei niinkään maa tai joukkue – siis vaikkapa näin:

”Asiaa voikin katsoa ”suku- tai ikäpolvinäkökulmasta” eli joskus syntyy menestyvä joukkue sekä joukkue- että yksilölajeihin. Tästä on erittäin paljon erinomaisia esimerkkejä jopa suurista joukkuelajeista, joissa jopa suurten maiden jalkapallo- tai jääkiekkojoukkueissa tämä sukupolvivaikutus näkyy. Se on hyvin ymmärrettävää monestakin syystä. Syntyy kyky pelata yhteen ja yksilölajeissa toisia kannustava voittamisen kulttuuri. Usein myös se seuraava sukupolvi jää resurssien ja muidenkin syiden vuoksi kehittämättä. He eivät myöskään saa sitä kokemusta, joka menestymiseen tarvitaan.”

Suhteellisuudentajun lisäämiseksi pitäisi urheilua rakastavan kansan myös ymmärtää arvostaa joukkuelajien mitaleita samalla tavoin kuin yksilölajien mitaleita:” Ajatellaan siis nuorta, joka valitsee lajiaan ja pyrkii olympiamitalistiksi, niin nykyään hän valitsee useimmin joukkue- kuin yksilölajin. Miksi siis hänen voittamansa joukkuelajin olympiamitali olisi huonompi kuin yksilölajin mitali? Näinhän on, sillä jos ei olisi, niin Suomi olisi voittanut Vancouverissa pelkästään jääkiekossa reilut neljäkymmentä olympiamitalia – Sotshissakin reilu parikymmentä. Jostakin kumman syystä laskemme ne vain kahdeksi mitaliksi. Sama kokemus urheilijatasolla eli mitalisti kuin mitalisti ja samasta maasta, mutta hyvin erilainen tulkinta. Pitäisiköhän menestysarviointeja päivittää nykyaikaan ja uuteen liikuntakulttuuriin sopivaksi.”

Blogissani Ikimuistoisen päivän mietteitä (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/26/sosiologi-olympialaisissa-3-ikimuistoisen-paivan-mietteita/) 26. helmikuuta otin esille mm. joukkuehengen merkityksen suomalaisten menestykselle. Kohdistin sen myös yksilölajeihin, vaikka tässä esimerkkinä onkin jääkiekko: ”Hyvä Erkka! Loistavaa. Suomen koko joukkueen yhteispeli näytti jälleen voimansa. Venäjän supertähdet eivät mahtaneet mitään Suomen kollektiiviselle pelille (sana on vähän rasittunut, mutta silti aika osuva). Tähän olemme jo tottuneet – Suomen Leijonia on vaikea voittaa. Siihen kykenee oikeastaan vain Ruotsi, joka useimmiten uskaltaa pelata samoin kuin Suomi. Sami Luimulan lisensiaattityön perusteellahan Suomi ja Ruotsi ovat joukkueita, joissa pelitapaan tai –taktiikkaan (termit ovat joustavia) on tehty vuosien varrella isojakin muutoksia, kun taas Kanada tai Venäjä eivät juurikaan muuta perinteistä tapaansa pelata. Keskeistä suomalaisessa pelitavassa on, että koko joukkue sisäistää sen, miten esimerkiksi Venäjää vastaan pelataan ja toteuttaa sen vaikka vastustaja painostaisi kuinka ankarasti. Valmentajien ja muiden pelaajien on silloin luotettava toisiinsa, sen jokaiseen yksilöön. Joukkuehenki rakentuu juuri siitä, että koko joukkueeseen luotetaan – ja yhteispelillä pelit voitetaan ei tähtipelaajilla, kuten Erkka Westerlund useasti asian ilmaisi.”

Blogeissani pohdin myös meidän tutkijoiden ja käytännön työntekijöiden suhdetta, joka ei tänä päivänä ole läheskään ihanteellinen. Löysin syitä myös meistä tutkijoista ja kehittäjistä, koska teemme joskus liian heppoisin perustein tulkintoja urheilujohtajista, valmentajista ja muista toimijoista. Yhteistyö olisi kuitenkin ainut keino rakentaa parempaa urheilu- ja liikuntakulttuuria eikä se, että väittelemme siitä, kuka tuntee parhaiten nykynuorison tai –urheilijan.

Kokemuksellista toimintakykyä ja ikäpolvitoimintaa

Ei alkuvuosi kuitenkaan kulunut vain urheilua seuraten, vaan työn alla oli useitakin eri projekteja. Maaliskuun blogissani tein yhteenvetoa toimintakykyteemasta, jota olin harrastanut jo useita vuosia. Kokosin tutkimustuloksia, teoreettisia oivalluksia ja ajatuksia yhteen blogissani Kokemuksellinen toimintakyky – mitä, miksi, milloin?, joka ilmestyi 13. maaliskuuta. Kokemuksellisesta toimintakyvystä kirjoitin kaksi artikkelia kahteen eri julkaisuun alkuvuoden aikana.

Blogissani kirjoitin mm. näin:”…liikunta ja sen sisar toimintakyky koetaan ja tulkitaan eri tavoin kuin monet muut elämälle välttämättömät asiat. Niihin suhtaudutaan kokemuksellisesti, tunteellisesti ja erilaisia kontekstuaalisia ja elämänkulullisia tulkintoja tehden. Elämä ei ole koulu, jossa opitaan asioita tulevaa varten, vaan myös läsnäoleva elämä, jossa pitäisi selvitä joka ikinen päiva aiemmin opitun avulla tulevaisuuteen suunnaten. Siksi on kuunneltava herkkänä ihmisten kokemuksia liikunnasta ja toimintakyvystä ja siksi on yritettävä tulkita niitä voimaannuttavasti…” Lue lisää… (https://www.miksiliikun.fi/2014/03/13/kokemuksellinen-toimintakyky-mita-miksi-milloin/).

Toukokuussa (9.5.2014) kirjoitin ikäpolvitoiminnasta otsikolla Liikunnallista ikäpolvitoimintaa. Syynä oli se, että olin kolme vuotta Elämänkulku ja ikäpolvet –hankkeen (www.ikapolvet.fi) osa-aikaisena tutkijana. Järjestimme itsekin monenmoista ikäpolvitoimintaa, mutta kirjoitimme aiheesta myös oppaan (http://www.vtkl.fi/document/1/1517/7a62bf2/Neljan_Polven_Treffit_Ikapolvitoiminnan_Opas.pdf) ja antologian (http://www.ikapolvet.fi/images/stories/artikkelikokoelma_webreso.pdf). Suosittelen lämpimästi!

Blogissani kysyin: ”Mutta mitä kaikkea itse oikein opin? Aivan aluksi taisin havahtua siihen, että olemme aina eri-ikäisiä. Kalenteri-iän lisäksi olemme elämän eri ympyröissä tosiaankin monenikäisiä. Leikimme kuin lapset, juhlimme kuin nuoret, teemme töitä kuin keski-ikäiset ja saatamme viettää lomaa niin kuin eläkeläiset. Ja samalla kun olen lapsi vanhemmilleni, niin olen myös (iso)vanhempi – ja lisäksi veli, eno, kummisetä, serkku jne. hyvin eri-ikäisille ihmisille. Joissakin ryhmissä olen vanhin, toisissa nuorin ja joidenkin kavereiden kanssa olemme kai aina teini-ikäisiä tai opiskelijoita. Olemme siis ikäpolviolentoja (http://www.ikapolvet.fi/blogi/entry/eri-ikaeinen-minae).” Opin todella paljon muutakin, mutta niistä lisää blogissani… (https://www.miksiliikun.fi/2014/05/09/liikunnallista-ikapolvitoimintaa/).

Joskus kahteen blogiin voi sisällyttää usean vuoden työn linkittämällä niitä julkaisuihin, artikkeleihin ja hankkeisiin. Digiaika on tässä suhteessa ihmeellistä ja sen käyttö todella järkevää. Monet ihmiset ovatkin kiitelleet vuoden aikana tätä tietovarantoani, joka aukenee blogisivuiltani moniin suuntiin (ks. myös: https://www.miksiliikun.fi/artikkelit/ ja https://www.miksiliikun.fi/sample-page/). Lonkkavaivaiset ovat mm. hyötyneet vertaistukimateriaalistani ja ikäpolvitoimijat linkeistä, joista pääsee laajasti tiedon lähteille. Kesäkuussa bloggaamiseni muuttui kuitenkin osin erityyppiseksi, kun heittäydyin mukaan ajankohtaisen ilmiön vietäväksi eli jalkapallon maailmaan…

Jalkapallon Mitä, miten miksi –blogit

Kesäkuu toi mukanaan jalkapallon MM-kisat tai kuten itse ne nimesin blogissani 3.6.2014: Jalkapallon MMM 2014 – alkupotku. (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/03/jalkapallon-mmm-2014-alkupotku/ . Syy löytyy blogistani: ”Mitä, missä, milloin –kirja oli aikansa google ja wikipedia. Nyt sitä ei juuri tarvita. MMM tarkoittaakin tässä blogisarjassani mitä, miten, miksi – noihin kahteen viimeiseen ämmään ei aina googlettamallakaan saa vastausta. Nuoruudessani oli toinenkin tärkeä vuosikirja eli KKO – Kuka kukin on? Siitä näki, miten ”virallinen Suomi” oli arvostanut kansalaisensa. Joku arvovaltainen raati valitsi tähän galleriaan kuuluvat henkilöt. MMM:ään pääsi, jos oli tehnyt vuoden aikana jotakin merkittävää, mutta KKO:hon pääseminen vaati pitkäjänteisyyttä. Blogisarjan lopuksi valitsenkin jalkapallon MMM:n kuka kukin on –pelaajiston, valmentajan ja ehkä jonkun yllätyshahmonkin, joka nousee kisojen aikana esiin…

… Yksi tarkoitukseni on lukea tai kertoa lukijoilleni muutamista jalkapalloaiheisista teoksista yhdessä kisojen etenemisen kanssa. Brasilian kentiltä ja kirjojen sivuilta poimin ja tulkitsen esille juttuja, joiden avulla tätä härmäläistä jaliskulttuuria saattaisi kehitellä eteenpäin. En usko helppoihin ratkaisuihin, vaan perustan ajatukseni siihen, että jalkapallon pitää merkitä meille kaikille jalkapallon uusille ja vanhoille ystäville nykyistä enemmän. Ehkä vielä tarkentaen: ei välttämättä määrällisesti enempää, vaan laadullisesti syvemmin.”
Tällaista siis alkupotkussa, jota kahdeksan eri teemoihin keskittyvää blogia syvensivät kesän aikana.

Blogissani MMM 2014: Pelit alkakoon ja yllätyksiä nähtäköön… (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/12/mmm-2014-pelit-alkakoon-ja-yllatyksia-nahtakoon/ ,12.6. 2014 käsittelin yksilöiden merkitystä joukkueen menestykselle mm. seuraavasti:
”… Jalkapallo on kuitenkin peli, jossa yhden pelaajan merkitys on suhteellinen ja sekin vaihtelee ainakin osin pelipaikan mukaan. Maalivahdit ovat erityisasemassa, puolustuksen, keskikentän ja hyökkäyksen johtavat pelaajat ovat myös muita tärkeämpiä joukkueen menestyksen takaajina, mutta joukkueen huippupelaaja ei läheskään aina ole tällainen johtava pelaaja. Jos keskikentän pelinrakentelu yskii, niin huippukärjetkin ovat voimattomia.
Yhä useammin kyse ei ole vain yhdestä tai muutamastakaan huippupelaajasta, vaan esimerkiksi Espanjan menestys perustuu melko samantyyppisiin pelaajiin, jotka pystyvät liikuttamaan palloa tietyllä tavalla. Yhden eikä välttämättä kahden tai kolmenkaan pelaajan poissaolo ei merkitse kovin paljon kokonaisuuden kannalta. Tosin itse hiukan epäilen, että Espanjan koko perusrunko on – ei vain Xavi – jo hiukan väsynyt. Sukupolven vaihdos on väistämättä edessä…”

Ennustus kävi toteen Espanjan suhteen jo alkulohkossa eikä analyysini näin jälkikäteenkään ollut huonoimmasta päästä. MM-kisat nostivat esiin myös ulkomaalaistaustaisten merkityksen jalkapallossa mm. Belgian ja Algerian kaltaisten joukkueiden kautta. Seuraavassa blogissani Zlatania peliin… maahanmuuttajat voimavarana (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/19/zlatania-peliin-maahanmuuttajat-voimavarana/, 19.6.2014 keskityinkin tähän teemaan suomalaisessa jalkapallossa.

”… Zlatanin ja Shefkin onnistumistarinoiden lisäksi löytyy varmasti liikaa sellaisia, joissa maahanmuuttajien lapsi, nuori, tyttö tai poika ei ole ollut yhtä vahva. Olettaisin, että Suomessa jalkapallon pikkujunioreissa ei ole kovin suurta ongelmaa maahanmuuttajillekaan, mutta sitten kun harjoittelu ammattimaistuu, niin ongelmaksi voi muodostua myös raha. Toinen ongelma voi olla se, että murrosiässä maahanmuuttajat voivat tarvita myös muunlaista tukea kyetäkseen harjoittelemaan suomalaisella rationaalisella mentaliteetilla. Jos valmentaja ei tätä ymmärrä, niin leikkimielisyys tai vain erilainen suhtautumistapa voi muodostua uran esteeksi…

… Artikkelissani (Tiihonen 2011, 25-31, http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/hampaatirvessa.pdf) toteankin mm: ”Perheiden merkityksen lisääntyminen ei näykään vain siinä, että heiltä odotetaan taloudellisia satsauksia lasten ja nuorten urheiluun. Vielä enemmän vaikutus kohdistuu tähän urheilun merkityksellisyyteen. Tuon esille kuitenkin yhden paradoksin, joka lienee tyypillinen suomalaiselle urheilukulttuurille ja erityisesti jalkapallokulttuurille. Keskiluokkaisten, suorituskeskeisten perheiden vesat tuntuvat pärjäävän hyvin tässä juniorimaailmassa, kun taas maahanmuuttajien, perinteisen työväenluokan tai syrjäytymisvaarassa olevien perheiden lapset ovat juniori-iässä yhä tiukemmalla siitä syystä, etteivät heidän vanhempansa eri syistä kykene samanlaisiin satsauksiin kuin keskiluokan perheet.”

Seuraavaksi kävin käsiksi futistilastoihin ja ”analytiikkaan” arvioimalla kirjaa Numeropeli (Andersson ja Sally 2013) blogissani Tilastofutista – myytit, tiede ja totuus. (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/27/tilastofutista-myytit-tiede-ja-totuus/, 27.6.2014.
”Kirja on viihdyttävä kooste jalkapallomyyttien tilastollisesta purkamisesta hiukan samaan tapaan kuin TV-sarjassa ”Myytinmurtajat”. Kirjassa lähdetään käsittelemään vahvoja uskomuksia, joita usein kuvataan verevästikin kokemuksellisesti – ja osoitetaan tilastojen avulla vääriksi. Nämä ”uskonpuhdistajat” haluavatkin avata silmämme, joten kohteeksi valikoituu heti aluksi kaksi vahvaa uskomusta eli ”joukkue, joka tekee maalin, päästää myös todennäköisesti itse maalin omiin” ja että ”kulmapotkut ovat vaarallisia ja johtavat maaliin”. Katsotaan, miten tilastotieteilijät kumoavat nämä uskomukset…”

Valitettavasti jouduin olemaan aika kriittinen tilastotieteilijöiden metodeita ja tulkintoja kohtaan, vaikka kirja pistikin ajattelemaan sitä, miten nykyaikana jalkapalloa kehitetään tilastoja hyväksi käyttämällä. Kehittämistä siinä näyttäisi olevan paljon ja ehkä suomalaisetkin voisivat tässä olla edellä kävijöitä? Varsinkin tilastojen oikean rajaamisen ja tulosten soveltamisen alueilla näyttäisi olevan paljonkin tekemistä.

Jalkapallon taktiikka oli edelleen tapetilla seuraavasssa blogissani MM-välihuutoja – Belgia vai Messi? (https://www.miksiliikun.fi/2014/07/04/mm-valihuutoja-belgia-vai-messi/), 4.7.2014. Kisoista tulikin tässä mielessä käänteen tekevät. Pari sitaattia blogistani johtaa muutamaan tärkeään huomioon:

”… Saksa pelasi todella yllättävällä taktiikalla Algeriaa vastaan. Erikoinen oli myös Belgian taktiikka USA:ta vastaan. Hollantikin vaihtoi taktiikkaa kesken pelin eikä Argentiinankaan peliryhmitys oikein selvinnyt. Häviöasemassa niin Kreikka, Sveitsi kuin USA Algeriasta puhumattakaan kehittivät huikeita hyökkäyksiä. MM-kisastudion kommentaattorit Aki Riihilahti ja Erkka V. Lehtola olivat aivan puulla päähän lyötyjä mm. Saksa-Algeria –ottelussa, joka lieneekin paras esimerkki tästä ”uudesta taktisesta aallosta”, jossa etsitään aika yllätyksellisiä ratkaisuja pelien voittamiseksi…

… Olennaista Algerian taktiikassa oli Riihilahdenkin huomaama ”vastustajan kohtaamisen alue” (ks. JALKAPALLOPELIANALYYSI) eli se alue, jossa joukkue yrittää riistää vastustajalta pallon. Eri otteluissa se oli Algerialla eri paikassa – ja pelikin oli todella toisenlaista. Alkusarjan ottelu Belgiaa vastaan oli esimerkiksi aivan toisenlainen kuin puolivälierä Saksaa vastaan.”

MM-kisojen kanssa pelattiin tietysti myös Suomessa. Blogissani Futista siellä, täällä ja vielä tuollakin… (https://www.miksiliikun.fi/2014/07/06/futista-siella-taalla-ja-viela-tuollakin/, 6.7.2014 seurasinkin tiiviisti useita otteluita yhden päivän aikana.

”Jalkapallopäivä. Ei vain kahta puolivälieräpeliä telkkarista, vaan myös yksi 2-divarimatsi paikan päällä ja toinen virtuaalisesti Palloverkon kautta seurattuna… (Kemiläisten ja torniolaisten pelissä) Pinnan alla poreili monenlaisia jännitteitä, joka purkaantui pieneksi rähinäksikin. Tuli mieleen ”vanhat hyvät ajat” Mikkelissä 1970-luvulla, kun kaksi joukkuetta pelasi SM-sarjassa ja kaupunki oli vahvasti jakautunut näiden taakse (ks. JALKAPALLOKULTTUURI)…”

”Argentiina, Hollanti, PS Kemi Kings ja FC Lahti Akatemia olivat tämän jalkapallopäivän voittajia. Harvoin tulee tällaista futispäivää minullekaan. Ehkä neljän vuoden päästä uudelleen. Katsotaan kuitenkin nämä kisat loppuun vielä. Ja pohditaan edelleen kiihkeästi sitä, mikä tekee jalkapallosta niin merkityksellisen asian jopa meille suomalaisille.”

”Jalkapallo kiinnostaa nykyään myös intellektuelleja. Näin ei ole aina ollut ainakaan Suomessa. Suuri muutos on tapahtunut vasta 2000-luvulla, jolloin futisfaneja on tullut esiin ”kaapeista” toden teolla. Myös mediassa jalkapallokeskustelu on kehittynyt verrattuna viime vuosisataan. Nämä kisat lienevät futiskiinnostuksen huippupiste, niin paljon kisat ovat keskusteluttaneet myös meitä suomalaisia. MM-kisoissa Ylen TV-kommentaattoreina esiintyy kuitenkin 90-prosenttisesti joko pelaajia tai valmentajia, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla. Huonoja vaihtoehtoja eivät olisi esimerkiksi nuorehkot filosofit, jotka ovat kirjoittaneet tekstikokoelman Sokrateen syöksypusku – jalkapallon filosofiaa (Docendo, 2014), toimittajina ja myös kirjoittajina Jussi Antti Saarinen ja Mikael Melan.”, näin aloitin blogini Filosofista futista (https://www.miksiliikun.fi/2014/07/08/filosofista-futista/), 8.7.2014.

Analysoin, tulkitsin ja kritisoinkin joitakin kirjan tekstejä, joita kuvasin kirjoitukseni lopuksi seuraavasti: ”Filosofien käsitteet sopivat oikein hyvin myös jalkapallon analysoimiseen ja tulkitsemiseen – palaan myöhemmin kirjan muihin teemoihin, joita ovat mm. leikki, evoluutio, uskonto, runous ja taide. Suomalaisen jalkapallokulttuurin kehittämiseen kannattaisi ehdottomasti rekrytoida myös filosofeja, sillä heidän käsitteensä ovat yllättävän käytännöllisiä. Tarvitaan tietysti myös ”tulkkeja”, jotka liikkuvat ”rajatiloissa” eli filosofian ja jalkapallon välisessä tilassa, joka ei käsittääkseni ole kuitenkaan ”paitsio”, vaan pikemminkin ”tasku”.”

Blogini Lastuja futiksen maailmasta – MM-kisoista ja muualtakin. (https://www.miksiliikun.fi/2014/07/17/lastuja-futiksen-maailmasta-mm-kisoista-ja-muualtakin/), 17.7.2014 pyöri nimensä mukaisesti sekä MM-kisojen mitalipeleissä että suomalaisessa jalkapallokatsomossa – ajatukset taas veivät jalkapallotaktiikkaan ja –kulttuuriin. Nostan sitaateiksi ”lastut”, joissa käsittelin yhtä tärkeää taktista seikkaa:

”Jalkapallon pelianalyysista aioinkin vielä sanoa tähän väliin yhden huomion. Lähtökohtahan näissä kisoissa oli siis se, että Espanja ja sen pelityyli, -taktiikka tai –tapa – mitä termiä nyt käytetäänkin – oli hallitseva doktriini. Samalla se oli oiva esimerkki ajatusmallista, jonka mukaan joukkueella pitää olla oma pelitapa, jota se noudattaa vaikka silmät ummessa…

… Kisojen lopputulemana ei ole, että tällainen ajattelutapa on kokonaan väärä. Sen sijaan voisi sanoa, että erittäin vaikeaksi oman pelitavan noudattaminen pelistä toiseen nykyään on. Jos katsotaan tarkemmin Saksan, Argentiinan, Brasilian ja Hollannin otteluita, niin näemme hyvin, että Saksa pelasi hyvin eri tavoin eri otteluissa. Valmentajat ja pelaajat olivat opetelleet tarkasti vastustajien pelitavat ja Saksa kykenikin pelaamaan Portugalia, Ranskaa, Brasiliaa ja Argentiinaa vastaan erittäin kontrolloidusti etukäteen suunnitellusti, mutta ei missään nimessä ”omaa peliään”.”

Viimeisessä futisblogissani Mitä opittavaa futiksen MMM-kisoista 2014? (https://www.miksiliikun.fi/2014/08/18/mita-opittavaa-futiksen-mmm-kisoista-2014/, 18.8.2014 käsittelin sekä lukemiani futiskirjoja, MM-kisoja että suomalaista jalkapallokulttuuria. Kirjoitin mm. näin:

”Tällaisessa bloggaamisprosessissa oppii paljon. Tällä kertaa mm. sen, miten monipuolisesti jalkapalloa voi analysoida ja tulkita eri näkökulmista. Ja silti niin filosofit kuin tilastotieteilijätkin kirjoittavat selvästikin samasta aiheesta, joihin heillä on kullakin ollut jonkinlainen kokemuksellinen suhde, vaikka eri tieteenalat, kysymyksenasettelut ja näkökulmat poikkeavatkin toisistaan. Samasta ilmiöstä on kysymys eikä kukaan omista ”oikeaa tietoa” jalkapallosta. Jos näin olisi, niin se ei varmaankaan kiinnostaisi niin laajasti ihmisiä. Jokaisen pitää kokea olevansa asiantuntija suhteessaan jalkapalloon.”

Itse tietysti ajattelen, että tuo asiantuntijuus voi myös kehittyä eikä sen tarvitse jäädä yhden mielipiteen tai näkökulman tasolle. Yksi mahdollisuus on olla riittävän avoin erilaisille tulkinnoille, jotta voisi kehittää omaa näkemystään. Yksi monista oppimistani asioista saa kiteyttää ja lopettaa futisblogieni siteeraamisen vuoden 2014 osalta: ”Mutta ehkä kyse on myös siitä, miten osaamme nähdä kauneuden. Traditionaalinen tapa on nähdä yksilöiden upeat suoritukset, mutta vaikeampi tapa on havainnoida joukkueen tai sen osaryhmän hieno kuvio. Vaikka Saksan maalit Brasiliaa vastaan eivät ehkä yksilötasolla olleet upeita, niin joukkue tai sen osaryhmä kyllä rakensi monta todellista oppikirjahelmeä tuossa yhdessä matsissa. Niitä kannattaa myös muistella.”

Liikuttamista ja liikuttumista kokemusten ja käsitteiden parissa

Bloggaamiseni syyskausi alkoi tekstillä Liikuntakausi alkaa – tee tavoitteistasi merkityksellisiä (https://www.miksiliikun.fi/2014/09/05/liikuntakausi-alkaa-tee-tavoitteista-merkityksellisia/) 5.9.2014, jossa kirjoitin mm. näin:

”…nyt on uuden liikuntakauden alku, jolloin meillä kaikilla on taas mahdollisuus asettaa itsellemme uusia tavoitteita ja mennä mukaan uusiin tai vanhoihin liikuntaharrastuksiin. Lohdullista, että elämä on niin syklistä – tämän minäkin olen tehnyt melkein joka vuosi ja silti jaksan innostua aina uudestaan. Sulkapalloa olemme läiskineet jo elokuusta lähtien tutulla porukalla. Lentistä olen käynyt pelailemassa vuosien tauon jälkeen jo muutaman kerran. Kävelemistä motivoi tuleva vaellusretki ja äijäjumppaa ohjelman tekeminen valtaisaan Gymnaestradaan ensi heinäkuussa Helsingissä (ks. www.gymnaestrada.fi/). Tänään menenkin tutustumaan uuteen ryhmään. Jännittää melkein kuin nelivuotiasta…

… Tavoitteellisuus on tärkeä motivointiperusta liikkumiselle (ks. https://www.miksiliikun.fi/2013/08/18/tavoitteista-ja-sisaisesta-motivaatiosta/.) Vuosien kokemuksella voin kuitenkin sanoa, että aika suuri osa tavoitteistani on jäänyt lopulta toteutumatta…Tärkein on kuitenkin aika usein tapahtunut: olen liikkunut säännöllisesti ja monipuolisesti. Eivätkä tavoitteeni ole haitanneet liikkumistani, vaan ne ovat antaneet liikkumiselleni lisämerkitystä… Ja viime vuosien jumppaharrastuksen myötä tiedän, että osaan jopa liikkua suurin piirtein samaan tahtiin muiden äijien kanssa… https://www.facebook.com/video/video.php?v=616304858399324,.”

Blogissani Käsittämätöntä… vai huonosti käsitteellistettyä (https://www.miksiliikun.fi/2014/09/28/kasittamatonta-vai-huonosti-kasitteellistettya/) 28. syyskuuta 2014 kirjoitin käsitteistä seuraavasti: ”Itselläni on usein ”liikuntasosiologin silmälasit” päässäni, joita sitten yritän lainata opiskelijoilleni ja lukijoilleni, jotta he näkisivät maailmansa toisin. Ne silmälasit ovat useimmiten käsitteitä. Käsitteitä, joiden avulla jokin tuttu juttu näyttäytyy erilaisena ja toivon mukaan ymmärrettävämpänä ja vieläpä sellaisena, johon voi itsekin vaikuttaa. Perjantaina (26.9.2014) julkaistiin tutkimukseni liikuntakulttuurin ja –politiikan käsitteistä nimellä Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:16. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news). Tuon reilun parinsadan sivun julkaisussa seikkailen liikuntakulttuurin käsitteiden maailmassa ja vierailen alan tutkijoiden, asiantuntijoiden, strategioiden, ohjelmien, instituutioiden, julkaisujen ja käyttäjien maailmoissa yrittäen ymmärtää heidän/niiden käsitteitä.”

Blogissani lupasin palata aiheeseen syksyn viikkoina, mutta enpä sitten ehtinytkään. Tämähän amatööribloggarin ongelma usein onkin – aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Onneksi tämä on myös bloggaamisen idea eli kirjoitetaan silloin, kun on asiaa ja silloin, kun kirjoittamiseen on aikaa ja tarvetta. Ulkopuolinen kustantaja tai työnantaja ei voi tähän pakottaa. Aiheeseen palaan kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Siihen asti digitaalisena saatavat julkaisut palvelevat enemmän kuin erinomaisesti niitä, joilla on halua ja tarvetta ymmärtää paremmin liikuntakulttuurin ja –politiikan käsitteitä ja niiden sovelluksia reaalimaailmassa. Vaikka olen pahasti jäävi, niin suosittelen lukemista lämpimästi!

Vuoden 2014 viimeiseksi blogiksi jäi 19. marraskuuta julkaisemani kirjoitus Miksi liikun – miten liikutan. (https://www.miksiliikun.fi/2014/11/19/miksi-liikun-miten-liikutan/). Kuvasin siinä www.omaliikunta.fi –sivulla julkaistavaa blogiani seuraavasti: ”Liikkumisen pitää liikuttaa meitä. Siitä pitää tulla merkityksellistä. Osa meistä tietää sen, mutta nekin, jotka liikkuvat jo paljon, voivat rikastuttaa liikunnan merkitysmaailmojaan. Omasta mielestään liian vähän liikkuvat tarvitsevat usein uusia liikuntakokemuksia, mutta etenkin uusia syitä, perusteluja ja merkityksiä liikkumiselleen.”

Blogissani kerroin myös omista vaatimattomista liikuttamishankkeistani oppilaitoksissa, järjestöissä, mediassa, liikuntapolitiikan sektorilla tai muilla foorumeilla. Seuraavassa linkkejä, joiden kautta pääsee tutustumaan juttuihini myös kuvan ja äänen kautta:

Yle TV2, Voimistelugaala 2014, 15.11.2014, Jäämiehet/OVO&KNV , http://areena.yle.fi/tv/2283637/ ( 34.20-37.30).
Yle Puheen iltapäivä, 29.10.2014: Liikuntabuumista: http://areena.yle.fi/radio/2413474
Yle TV1, Prisma Studio, 4.11.2014: Sukupuolirooleista: http://areena.yle.fi/tv/2270107
Urheilulehti: U-talk, 6.11.2014: Jääkiekon tulevaisuudesta: http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/liigan-puheenjohtaja-puolustaa-kummolaa-sympaattisempi-hahmo
Esitykset Kisakalliossa 1.11.2014, Quut/OVO.
1. PALLO: http://www.youtube.com/watch?v=tvdrS5TLnWs
2. ROCK: http://www.youtube.com/watch?v=yOP0IUbQT80
Gymnaestrada 2015 esittelyvideot: http://www.gymnaestrada.fi/videot/
Tiihonen, Arto (2014) Seikkailu on kokemus – mutta millainen kokemus se oikeastaan on? Outward Bound, 20-vuotisjuhlaseminaari, 15.11.2014 http://www.outwardbound.fi/tiedostot/Seminaari/OutwardB_Tiihonen_15112014.pdf ja https://www.youtube.com/watch?v=_TMw6K9r9yQ

Lopuksi ja jatkoksi

Bloggaaminen tällä www.miksiliikun.fi -sivulla on nyt kestänyt yli kolme vuotta – ensimmäinen bloginihan julkaistiin 13. marraskuuta 2011. Tänä aikana on tapahtunut yllättävän paljon asioita ja bloggaaminen on ollut yksi hyvä tapa kirjoittaa ja kertoa niistä. Tosin tämähän ei ole pelkästään minun henkilökohtaisesta elämästäni kertova blogi, vaikka omia kokemuksianikin käytän lähteinäni. Laji tuntuu kuitenkin jo jotakuinkin omalta, koska olen saanut tehdä sitä oman tyylini mukaisesti.

Jatkossa bloggaamiseni jatkuu todennäköisesti entistä aktiivisemmin ja monipuolisemminkin. Marras-joulukuussa kävin Tansaniassa mm. liikuttamassa paikallisia asukkaita Liike ry:n organisoimalla matkalla. Ainakin pari blogikirjoitusta on aiheesta tulossa. Työn alla on myös liikuntasosiologian lukukukirja, jonka sisällöstä ainakin osa julkaistaan näillä sivuilla – ole kuulolla! Jumppaproggiksemme kohti Gymnaestradaa jatkuu tietysti edelleen ja entistä tiiviimpänä. ”Jäämiehet” stemmaavat rytmit kuntoon kesäksi. Näistä ja monenlaisista muista uusista ideoista on tarkoitus kirjoittaa myös tänä armon vuonna 2015. Mutta niistä enemmän tuonnempana…

Oikein kokemuksellisesti merkityksellistä vuotta 2015 kaikille!

Blogiarkisto 2014:

Tiihonen A. 2014. Miksi liikun – miten liikutan. (https://www.miksiliikun.fi/2014/11/19/miksi-liikun-miten-liikutan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.11.2014.

Tiihonen A. 2014. Liikuntakausi alkaa – tee tavoitteistasi merkityksellisiä (https://www.miksiliikun.fi/2014/09/05/liikuntakausi-alkaa-tee-tavoitteista-merkityksellisia/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 5.9.2014.

Tiihonen A. 2014. Mitä opittavaa futiksen MMM-kisoista 2014? (https://www.miksiliikun.fi/2014/08/18/mita-opittavaa-futiksen-mmm-kisoista-2014/. Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.8.2014.

Tiihonen A. 2014. Lastuja futiksen maailmasta – MM-kisoista ja muualtakin. (https://www.miksiliikun.fi/2014/07/17/lastuja-futiksen-maailmasta-mm-kisoista-ja-muualtakin/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 17.7.2014.

Tiihonen A. 2014.Filosofista futista.(https://www.miksiliikun.fi/2014/07/08/filosofista-futista/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 8.7.2014.

Tiihonen A. 2014. Futista siellä, täällä ja vielä tuollakin… (https://www.miksiliikun.fi/2014/07/06/futista-siella-taalla-ja-viela-tuollakin/. Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 6.7.2014.

Tiihonen A. 2014. MM-välihuutoja – Belgia vai Messi? (https://www.miksiliikun.fi/2014/07/04/mm-valihuutoja-belgia-vai-messi/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 4.7.2014.

Tiihonen A. 2014. Tilastofutista – myytit, tiede ja totuus. (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/27/tilastofutista-myytit-tiede-ja-totuus/. Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 27.6.2014.

Tiihonen A. 2014. Zlatania peliin… maahanmuuttajat voimavarana (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/19/zlatania-peliin-maahanmuuttajat-voimavarana/. Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.6.2014.
Tiihonen A. 2014. MMM 2014: Pelit alkakoon ja yllätyksiä nähtäköön… (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/12/mmm-2014-pelit-alkakoon-ja-yllatyksia-nahtakoon/ . Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 12.6. 2014.

Tiihonen A. 2014. Jalkapallon MMM 2014 – alkupotku. (https://www.miksiliikun.fi/2014/06/03/jalkapallon-mmm-2014-alkupotku/ . Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 3.6.2014.

Tiihonen A. 2014. Liikunnallista ikäpolvitoimintaa (https://www.miksiliikun.fi/2014/05/09/liikunnallista-ikapolvitoimintaa/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 9.5.2014.

Tiihonen A. 2014. Kokemuksellinen toimintakyky – mitä, miksi, milloin? (https://www.miksiliikun.fi/2014/03/13/kokemuksellinen-toimintakyky-mita-miksi-milloin/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 13.3.2014.

Tiihonen A. 2014.Sosiologi olympialaisissa 3 – ikimuistoisen päivän mietteitä. (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/26/sosiologi-olympialaisissa-3-ikimuistoisen-paivan-mietteita/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 26.2.2014.

Tiihonen A. 2014. Olympiajoukkueen sosiologina 2 – miten selittää hyvä suoritus? (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/24/olympiajoukkueen-sosiologina-2-miten-selittaa-hyva-suoritus/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 24.2..2014.

Tiihonen A. 2014. Olympiajoukkueen sosiologina (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/11/olympiajoukkueen-sosiologina/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 11.2.2014.

Tiihonen A. 2014. Eettisiä pohdintoja urheilusta (https://www.miksiliikun.fi/2014/02/04/reilupeili-vastaa-eettisiin-kysymyksiin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.1.2014.

Tiihonen A. 2014. Liikuntagaala(ni) 2014 (https://www.miksiliikun.fi/2014/01/14/liikuntagaalani-2014/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.1.2014.

Artikkelit ja kirjat 2014

Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news)

Tiihonen, Arto (2014) Uhanalainen mieskokemus. Mielenterveys 3/2014, 47.

Tiihonen, Arto (2014) Ikäpolvitoimintaa yleisurheilukentille. Ikiliikkuja 3/2014, 14-16.

Saarenheimo, M. (2014, toim.) Ikäpolvien taju – elämänkulku ja ikäpolvet muuttuvassa maailmassa. Tekijät Saarenheimo, M.; Pietilä, M; Tiihonen, A.; Pohjolainen, P.; Maununaho, S.; Rantakari, S.; Aarninsalo. L. Vanhustyön keskusliitto, Helsinki. (http://www.ikapolvet.fi/images/stories/artikkelikokoelma_webreso.pdf)

Tiihonen, Arto (2014) Kokemuksellinen toimintakyky ja ikäihmisten voimaannuttaminen. Teoksessa Pohjolainen, Pertti (2014, toim.) Toimintakyvyn arviointi ja tukeminen 2. Laato-ohjelman loppuraportti. Ikäinstituutti, Oraita 1/2014, Helsinki, 76-90. http://www.ikainstituutti.fi/binary/file/-/id/1/fid/390

Tiihonen, Arto (2014) Ikäpolvikäsitteitä ja yleisurheilijoiden ikäpolvikokemusten tulkintaa. Ikiliikkuja 1/2014, 18-20.

Tiihonen, Arto (2014) Miten tästä eteenpäin hyvinvoinnin tiellä? Having, Loving, Being ja Experiencing, Meaning, Doing. Teoksessa Nieminen, A., Tarkiainen, A. & Vuorio, E. (toim.). 2014. Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 177. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 228-246. (http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164353.pdf)

Tiihonen, Arto (2014) Respekti lisääntyy – asennepäivitysten aika. Helsingin Sanomat, 4.2.2014.

Saarenheimo, M. (2014, toim.) Neljän polven treffit. Ikäpolvitoiminnan opas. Tekijät Saarenheimo, M.; Pietilä, M; Tiihonen, A.; Pohjolainen, P.; Maununaho, S.; Rantakari, S.; Aarninsalo. L. Vanhustyön keskusliitto, Helsinki. (http://www.vtkl.fi/document/1/1517/7a62bf2/Neljan_Polven_Treffit_Ikapolvitoiminnan_Opas.pdf). 

Miksi liikun – miten liikutan

Blogieni yhtenä ideana on, että kertomalla miksi liikun, innostan muita liikkumaan. Kun kerron liikuntakokemuksistani ja niiden merkityksistä itselleni, niin toimin vertaisasiantuntijana muille liikkujille ja vähemmän liikkuville. Voi tuntua idealistiselta ja itsekin olen usein ihmetellyt tätä some-aikaamme, jossa kaiken tiedon pitäisi olla lyhyesti ja yksinkertaisesti esitettävissä – mieluiten kuvina tai videoklippeinä. Ei kai elämän tarkoitus ole tehdä tärkeistä asioista pinnallisia ja helposti ”tykättäviä”?

En silti vastusta erilaisten menetelmien käyttöä sen enempää tutkimuksessa, opetuksessa kuin ihmisiin vaikuttamisessakaan. Teimme esimerkiksi jo 1990-luvun vaihteessa multimediateoksen liikuntakulttuurin historiasta, jonka esitimme kolmen television ja videonauhurin avulla. Siinä oli tekstiä, kuvia, liikkuvaa kuvaa ja puhetta – upea musiikkikin. Jospa meillä olisi ollut tämän päivän tekniikka, niin voisimme esittää tuota teosta samalla TV-ruudulla, datatykillä tai tietokoneen näytöllä.

Miksi liikun on kysymys, johon vastausten tulee olla hyvin perusteltuja ja siksi usein pitkä teksti on videoklippejä parempi esitystapa. Vähättelemättä otsikkoni toista kysymystä eli tätä pedagogisempaa puolta, miten liikutan, niin siihen uudet informaatioalustat ovat sopivampia välineitä. Tänä syksynä olenkin kokenut vahvasti, miten digiaika on läsnä kaikessa, mitä teemme. Tämä blogini olkoon erinomainen esimerkki asiasta.

Käsitteillä liikuttamista

Edellisessä blogissani syyskuun lopussa kirjoitin liikuntakulttuurin käsitteistä (https://www.miksiliikun.fi/2014/09/28/kasittamatonta-vai-huonosti-kasitteellistettya/). Aiheesta tekemäni tutkimus oli juuri julkaistu (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news), joten se oli ajankohtainen aihe – ja on sitä tietysti vielä pitkään tästä eteenkin päin. Aikaa tuosta on kulunut puolitoista kuukautta. Itse olen tainnut tässä välissä siirtynyt käsitteistä käytäntöihin. Blogiakaan en ole ehtinyt päivittää.

Blogien parissa olen tosin viihtynyt nytkin. Kyseessä ovat tulevat blogini Urheiluhallit oy:n www.omaliikunta.fi –sivun asiantuntijabloggarina. Otsikolla Liikuttaako – tohtori tulkitsee aion liikuttaa blogin lukijoita liikuntasosiologin asiantuntemuksellani. Erittäin kiinnostava hanke, joka myös kertoo blogimaailman monista mahdollisuuksista. Jollekin lukijakunnalle kirjoitetaan napakasti, toisille laveasti, kolmansia liikuttavat kuvat, neljänsiä videoblogit. Liikuttaakoblogi on napakan ilmaisun paikka.

Tavoitteeni Liikuttaako-blogissa voi tiivistää seuraavasti: ”Liikkumisen pitää liikuttaa meitä. Siitä pitää tulla merkityksellistä. Osa meistä tietää sen, mutta nekin, jotka liikkuvat jo paljon, voivat rikastuttaa liikunnan merkitysmaailmojaan. Omasta mielestään liian vähän liikkuvat tarvitsevat usein uusia liikuntakokemuksia, mutta etenkin uusia syitä, perusteluja ja merkityksiä liikkumiselleen.”

Liikuttamisen ajankohtaisia ilmiöitä

Liikuttaminen kiinnostaa laajasti. Ja vaikka vähän liikkuvia on aivan liikaa, niin jotkut kuitenkin liikkuvat hirmuisesti, puhutaan jopa liikuntabuumista. Itsekin olin keskustelemassa aiheesta radiossa (Yle Puheen iltapäivä, 29.10.2014: Liikuntabuumista: http://areena.yle.fi/radio/2413474). Yhdeksi kohuaiheeksi mediassa nousi lokakuussa myös fitness-urheilijoiden anoreksia, väärät ruokailutottumukset ja liikunta-addiktiot, jotka johtuvat ulkonäkökeskeisestä kulttuurista lajin piirissä.

Liikuntabuumi ei ainakaan vielä näy väestön liikuntakäyttäytymisen lisääntymisenä, vaikka uusia liikuntaharrastusmuotoja, -tuotteita ja –palveluita onkin nyt tarjolla ainakin niille, jotka ovat jo aiemmin olleet aktiivisia liikunnanharrastajia. Tarjonnan lisäämisellä on ollut tapana vaikuttaa myös kysyntään, joten toivoa sopii, että uusiakin harrastajia tulee mukaan. Uusia harrastajia toki tulee myös vanhoihin liikuntamuotoihin. Naisvoimistelun yli sata vuotta vanhasta historiasta ja muuttuneista käsitteistä lisää: Yle radio1/Yle Areena, 16.7.2014: Aristoteleen kantapää: http://areena.yle.fi/radio/2283698/).

Olen viime vuosina tutustunut henkilökohtaisestikin naisvoimisteluseurojen mahtavaan toimintaan. Harrastajia on muutaman vuoden ikäisistä varsin iäkkäisiin naisiin – ja paljon. Ryhmiä on joka puolella, koska mukana on todella sitoutuneita ohjaajia, valmentajia ja koreografeja, jotka tekevät lähes pyyteettömästi arvokasta työtään sydämen kutsumuksesta. Toki mukana on ammattivalmentajia ja maailman parhaitakin. Ja voimisteluliiton toiminnassa näkyy todella monipuolisesti koko voimistelun kenttä ja taso.

Tämä kaikki toteutui ihan konkreettisesti Voimistelugaala 2014 –tapahtumassa marraskuun 15. päivänä. Pienimmät taisivat olla 1-2 –vuotiaita karhunpentuja äitiensä ja isiensä kanssa ja vanhimmat yli 80-vuotiaita virkeitä senioreja. Koko mahtava gaala näkyy Ylen Areenassa http://areena.yle.fi/tv/2283637/ – kannattaa katsoa. Se oli liikuttavaa telkkarista nähtynäkin, vaikka itse osallistuminen oli tietysti vielä sykähdyttävämpää.

Koko voimisteleva maailma kohtaa toisensa heinäkuussa 2015 Helsingissä, kun arviolta 25000 voimistelun harrastajaa valtaa kaupungin Gymnaestrada-tapahtumassa (ks. Gymnaestrada 2015 esittelyvideot: http://www.gymnaestrada.fi/videot/).

Olemme muutaman ”miesaktiivin” kanssa yrittäneet saada mukaan lisää miehiä tähän mahtavaan toimintaan. Ainakin minä koen voimisteluesityksen ihan yhtä kiihottavana kuin vaikka futismatsin tai hiihtokilpailun – 110-prosenttista keskittymistä vaativana kokonaisvaltaisena kokemuksena. ”Jäämiehien” (OVO&KNV) voimistelugaalaesitys (http://youtu.be/87j9exfN5ww) tai Quu-miesten riehakas rocki (http://www.youtube.com/watch?v=yOP0IUbQT80) kertonevat paremmin kuin sanat, mistä on kysymys. Liikuttukaa miehet!!!

Kokemuksellista liikuttamista

Oma liikkumiseni on syksyn aikana keskittynytkin jumppaan – erilaisten ohjelmien harjoittelun lisäksi aloitin Keravan naisvoimistelijoissa äijäjumpan, joka koostuu aerobicin kaltaisista harjoituksista ja kahvakuulatreenistä. Coachimme Tarja Schneider-Lehto vetää rankat, mutta tehokkaat jumpat joka perjantai-ilta. Tunnin hikisen, mutta hauskan treenin jälkeen syvennymme vielä esitysohjelmaamme. Viikonloppu alkaakin siinä mainiosti päättyen sunnuntai-iltana Kalliokosken Marjan treeneihin Olarin Voimistelijoissa – minä treenaan molemmissa, koska olen ryhmän noviisi…

Jos naisvoimistelulla on pitkä historia, niin sellainen on myös luontoliikunnalla ja elämyspedagogiikalla. Suomessa alan osaaja on Outward Bound Finland, jonka 20-vuotisjuhlaseminaari pidettiin 15.11. Vierumäellä. Pidin siellä kokemuksellisen luennon ja työryhmän otollisessa ryhmässä, joka oli valmis heittäytymään ja tutustumaan uusiin käsitteisiin ja näkökulmiin (ks. https://www.youtube.com/watch?v=_TMw6K9r9yQ). Kokemuksellisuuskäsitteiden kautta päästiin todella hyvin liikuttumaan myös työryhmissä, joissa osallistujat kehittivät uusia harjoituksia, sovelsivat vanhoja ja arvioivat nykyisiä.

Vaikka nämä ”streamaukset” eivät olekaan mitään lyhyitä klippejä, niin täytyy myöntää, että kirjoittamalla olisi paljon vaikeampi kertoa, mitä työryhmissä tehtiin ja miten ne jutut oikeasti toimivat (ks. ja https://plus.google.com/+OutwardBoundFi/posts/HgUNA6RsTq2). Aiheesta kiinnostuneille suosittelen Sini Rataksen opinnäytetyötä aiheesta (http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/38576/Opinnaytetyo%20Sini%20Ratas.pdf?sequence=1).

Lisää ”liikuttavia” opinnäytteitä ja osaamista tulee myös jatkossa Haaga-Helia amk:n Vierumäen yksiköstä, jossa olen käynyt opettamassa aikuisopiskelijoita – liikunta-alan kokeneita ammattilaisia. Hienoa nähdä, että liikuntasosiologiasta tosiaan on hyötyä käytännössä. Samaa intoa on ollut Laurean liikunnan, tanssin ja musiikin koulutusohjelman koulutuksissa, joissa sosiaalialan ammattilaisiksi valmistuvat tai itseään jatkokouluttavat ovat olleet ”kynsissäni”.

Nämä kolme toimijaahan ovat sikäli samanlaisia, että he yrittävät liikuttaa ihmisiä – varsinkin syrjäytymisvaarassa olevia – sellaisin keinoin, joissa perinteisen liikunnan ja urheilun lisäksi on mukana kokemuksellisuutta, liikkumisen erilaisia merkityksiä, menetelmiä, pedagogiikkaa ja sosiaalista tukea. Itse asiassa kentällä tarvittaisiinkin enemmän ihmisiä, joilla olisi liikunnanohjaajan ja sosiaaliohjaajan pätevyys.

Liikuntapoliittista liikuttamista

Syksyn yhtenä ajankohtaisena teemana liikuntapolitiikan sarallakin on ollutkin tuo ”vähän liikkuvien liikuttaminen”. Kansallisen liikuntafooruminkin keskeinen sisältö koostui aiheesta ja huolestuneen viestin lähettämisestä päättäjille, jotta liikkumattomuus otettaisiin seuraavan hallitusohjelman painopisteeksi (http://www.sport.fi/uutiset/uutinen/liikuntafoorumi-nosti-esiin-liikkumattomuuden-valtavan-hintalapun).

Tämän järjestyksessään toisen liikuntafoorumin aihe on siis valtavan tärkeä. Itse pidin ruotsalaisen sosiologin Kjell A. Nordströmin esityksestä, jossa keskeistä oli yksinasuvien uusi yhteisöllisyys eli miten suurkaupunkien elämä on juttu, jota kaikki janoavat. Pidin myös EVA:n johtajan Matti Apusen eli ”tekosyymaisterin” ja ”hangarounddiabeetikon” omakohtaisesta esityksestä, joka soti perinteisia sosiologisia liikuntaselityksiä vastaan, koska Matinhan pitäisi korkeasti koulutettuna, kulttuurista ja taloudellista pääomaa omaavana ihmisenä olla terve ja liikunnallinen. Mutta kun ei ole.

Olemme Matin kanssa tästä keskustelleet sähköpostitsekin – lupasin tukeakin, jos hän sitä sattuisi tarvitsemaan. Nyt riittää, että Matti on löytänyt kokemuksellisen ja itselleen sopivan tiedollisen pohjan liikkumiselleen. Ja onneksi hänellä on runsaasti liikuntaa vaativa koira. Matin toimijuutta vahvistavasti en tyrkyttänyt tukea, jota hän ei selvästikään vielä tarvitse.

Toki liikuntafoorumi ansaitsee vähän kritiikkiäkin: mikseivät liikuntahallinnon ja –järjestöjen ihmiset lähteneet vähän liikkuvien ongelman kanssa liikkeelle siitä, mitä asiasta jo tiedettiin etukäteen? Jos sen lähtökohtana olisi esimerkiksi ollut Rovion ja Pyykkösen julkaisu (2011): Vähän liikkuvat juoksuttavat päättäjiä ja tutkijoita. Liikuntatieteellinen seura Impulssi nro 26. Helsinki., niin foorumissa olisi varmasti päästy paljon pidemmälle aiheen kanssa (ks myös tulkintani julkaisusta sivuilla 124-158: http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news).

Ymmärrän, että opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikkö ja Valo ry. halusivat kertoa suurelle yleisölle (Ylekin oli hienosti mukana) ja päättäjille liikuntaelämän keskeisistä tarpeista ja haasteista, mutta jäimmekö me osallistujat tässä showssa myöskin katsojiksi ja penkkiurheilijoiksi asiassa, josta varmaan jokaisella oli jotakin sanottavaa, mutta myös mahdollisuus vaikuttaa omien taustayhteisöjensä kautta? Pahasti pelkään, että jäimme.

Aina seminaareissa tulee jotain opittuakin. Itse ainakin valaistuin, kun liikuntahistorian tutkija Maria Rantala kutsui minua ja ikätoveriani ystävällisesti ”huru-ukoiksi”, joiksi itse asiassa hiukan myöhemmin tunnustauduimmekin, vaikka aluksi yritimmekin väittää muuta.

Marian juuri julkaistu tutkimus Sata vuotta toistoa olisi sekin ansainnut tulla huomioiduksi vähän liikkuvien ongelmaa käsitelleessä foorumissa. Onneksi voimme jatkaa teeman käsittelyä ensi joulukuussa Likesin järjestämässä ”Esa Rovio-symposiossa”(ks. https://www.miksiliikun.fi/?m=201307/).

Jos kuitenkin liikuntafoorumin osallistujat olisivat koostuneet vaikkapa sosiaali-, kulttuuri- tai terveysalan asiantuntijoista, niin se olisi voinut olla mahtava menestys – ehkä joku heistä olisi myös kritisoinut Vasankarin Tommin hienon alustuksen tärkeintä pointtia, jossa hän väitti, että hyvin pienillä käyttäytymisen muutoksilla ihmiset voisivat parantaa sekä omaa että koko kansanterveyden tilaa.

Tommi – kuten useimmat meistä liikuntaihmisistä – ei nimittäin huomannut, että juuri ne pieniltä tuntuvat muutokset ovat äärimmäisen vaikeita toteuttaa (ks. esim. Tiihonen A. 2013. Monenlaisia remppoja. Blogi sivulla (https://www.miksiliikun.fi/?m=201307). 4.7.2013.). Suositusten mukaan liikkuvan ja terveellisesti syövän on vaikea ymmärtää, miksi joku ei saa itseään tekemään samoin. Siinä on kuitenkin juuri se liikutuksen paikka!

Kummollista liikuttamista

Toinen liikuntapoliittisen liikuttumisen paikka on median näkökulmasta ollut jääkiekkoliiton hallituksen puheenjohtajan paikka. Muuten liikunta- ja urheilupoliittinen keskustelu on ollut aika vaisua. Liikuntalaista en ole tainnut nähdä yhtään julkista puheenvuoroa enkä myöskään opetus- ja kulttuuriministeriön korkeimman liikunta-asioista vastaavan virkamiehen eli liikunta- ja nuorisoasioista vastaavan ylijohtajan valinnasta, joka on ollut auki kesäkuusta lähtien.

Mediakaan ei ole ollut kiinnostunut näistä aiheista, joista olisi saanut monta todella mielenkiintoista ja asiallista artikkelia tai ohjelmaa aikaiseksi. Olisi luullut liikunta- ja urheilujärjestöjenkin olevan kiinnostuneita kyseisestä henkilövalinnasta, koska se vaikuttanee myös OKM:n liikuntayksikön johtajan valintaan.

Avoin keskustelu, jota Mika Anttonen jääkiekkoliiton puheenjohtajavaalin peräsi, sopisi mainiosti markkinoimaan liikunnan ja urheilun jatkuvasti kohoavaa merkitystä osana yhteiskunta- ja hyvinvointoipolitiikkaa. Kulttuuripuolen tulevista rakenteellisista muutoksista tai henkilövalinnoista kirjoitetaan ja keskustellaan – kiistelläänkin – aina vilkkaasti julkisuudessa. Olisiko tässäkin toimintatavan muutoksen paikka?

Sen sijaan tästä jääkiekkoliiton puheenjohtajavaalista syntyi paljon melua, jos toki ainakin yksi asiallinenkin ohjelma jääkiekon nykytilasta ja tulevaisuudesta (Urheilulehti: U-talk, 6.11.2014: Jääkiekon tulevaisuudesta: http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/liigan-puheenjohtaja-puolustaa-kummolaa-sympaattisempi-hahmo.) Tuurasin keskustelussa urheiluministeri Carl Haglundia, jolla oli ymmärrettävästi kiireellisempiä asioita puolustusministeriön puolella.

Ruohonjuuritason liikuttamista

Mutta palataan huipulta ruohonjuuritasolle ainakin hetkeksi. Syksyn aikana olen havainnoinut Helsingin kaupungin lähiliikuntapaikkoja haastatellen myös joitakin käyttäjiä. Nämä loistavat liikuntapaikathan ovat uusi innovaatio ihmisten liikuttamiseksi. Säännöllisenä käyttäjänä halusin vähän systemaattisemmin tarkastella näitä paikkoja ihan vapaaehtoisesti.

Ensimmäiset huomioni ovat varsin positiivisia. Kentillä on paljon väkeä – esimerkiksi Vesalan lähes kuollut urheilukenttä on muuttunut kouluikäisten lasten ja nuorten liikunta- ja kohtaamispaikaksi. Kivikon frisbeegolfrata houkuttelee 20-30 –vuotiaita nuoria miehiä kymmenittäin illassa liikkumaan ja Kontulan sekä Jakomäen lähiliikuntapaikat palvelevat niin koululaisia kuin seuraharrastajia havaintojeni perusteella erinomaisesti.

Pelkän havainnoinnin perusteella en voi sanoa, että aivan uusia liikkujia olisi paljon. Lapsia varmaankin, mutta aika vähän keski-ikäisiä tai senioreja. Kunhan aikaa kuluu, niin kuva tarkentunee. Oletan kuitenkin, että tarvittaisiin vahvempaa otetta markkinointiin ja lähiyhteisöjen herättelyyn, jotta uusia ja niitä vähän liikkuvia saataisiin kenttien käyttäjiksi, vaikka ne sopivatkin heille erinomaisesti. Mutta aika näyttää.

Syksy on jo pitkällä, vaikka talventulo vielä antaakin odottaa itseään. Se onkin hyvä, sillä lähden pian 2,5 viikoksi Tansaniaan eikä olisi kiva, jos täällä olisi sillä aikaa hyvät hiihtokelit. Itsekäs näkökulmahan tämä on, mutta toisaalta itse myös vastaan omasta liikkumisestani.

Tansaniassa ”Kutana-ryhmämme” yrittää olla myös epäitsekäs eli autamme Liike ry:tä (liikunnan kehitysyhteistyötä harjoittava järjestö, www.liike.fi) tekemällä asuntolaa, kaivoa, opettamalla liikuntaa ja viemällä liikuntavarusteita. Toki kiipeämme tai ainakin yritämme päästä Kilimanjaron huipulle.

Sieltä sitten kuulumisia joulukuussa. Siihen asti ylös, ulos ja lenkille!

WP_20140901_16_42_23_Pro

Kuvateksti: parin viikon päästä pään takana pitäisi olla Kilimanjaron huippu Kivikon huipun sijasta…

Linkkejä syksyn liikuttumisiin:
Yle TV2, Voimistelugaala 2014, 15.11.2014, Jäämiehet/OVO&KNV , http://areena.yle.fi/tv/2283637/ (34.20-37.30).
Yle Puheen iltapäivä, 29.10.2014: Liikuntabuumista: http://areena.yle.fi/radio/2413474
Yle TV1, Prisma Studio, 4.11.2014: Sukupuolirooleista: http://areena.yle.fi/tv/2270107
Urheilulehti: U-talk, 6.11.2014: Jääkiekon tulevaisuudesta: http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/liigan-puheenjohtaja-puolustaa-kummolaa-sympaattisempi-hahmo
Esitykset Kisakalliossa 1.11.2014, Quut/OVO.
1. PALLO: http://www.youtube.com/watch?v=tvdrS5TLnWs
2. ROCK: http://www.youtube.com/watch?v=yOP0IUbQT80
Gymnaestrada 2015 esittelyvideot: http://www.gymnaestrada.fi/videot/
Tiihonen, Arto (2014) Seikkailu on kokemus – mutta millainen kokemus se oikeastaan on? Outward Bound, 20-vuotisjuhlaseminaari, 15.11.2014 http://www.outwardbound.fi/tiedostot/Seminaari/OutwardB_Tiihonen_15112014.pdf ja https://www.youtube.com/watch?v=_TMw6K9r9yQ

Aiempia kirjoituksiani aiheesta tänä vuonna:

Tiihonen A. 2014. Liikuntakausi alkaa – tee tavoitteistasi merkityksellisiä. https://www.miksiliikun.fi/2014/09/05/liikuntakausi-alkaa-tee-tavoitteista-merkityksellisia/ Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 5.9.2014.
Tiihonen A. 2014. Liikunnallista ikäpolvitoimintaa. https://www.miksiliikun.fi/2014/05/09/liikunnallista-ikapolvitoimintaa/. Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 9.5.2014.
Tiihonen A. 2014. Kokemuksellinen toimintakyky – mitä, miksi, milloin? (https://www.miksiliikun.fi/2014/03/13/kokemuksellinen-toimintakyky-mita-miksi-milloin/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.3.2014.
Tiihonen A. 2014. Liikuntagaala(ni) 2014 (https://www.miksiliikun.fi/2014/01/14/liikuntagaalani-2014/. Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.1.2014.

 

 

Käsittämätöntä… vai huonosti käsitteellistettyä

Ymmärrämme maailmamme käyttämiemme käsitteiden avulla. ”Alussa oli sana”, sanotaan Raamatussakin. Jotkut filosofit olettavat, että ihminen kehittyi noin 6000 vuotta sitten tasolle, jossa symbolifunktio tuli mahdolliseksi – ja samalla tietoisuus itsestä syntyi. Ei tiedetä tarkkaan, mitä silloin tapahtui, mutta sanat eli oikeastaan käsitteet avasivat aivan uusia maailmoja tai todellisuuksia ihmisparoille. Uskontoja alkoi syntyä, kun tietoisuus halusi selvittää mm. sen, mitä kuoleman jälkeen tapahtui.

Nykyään liikunta tai jopa liikkumattomuus lienee jo kuolemaakin vakavampi asia. Terveydestä on tullut maallistuneessa maailmassamme uusi uskonto. Liikunta & tiede –lehden päätoimittaja Pasi Koski pähkäili pääkirjoituksessaan (L&T 4/2014) sitä, mitä käsitteitä liikkumattomuudesta tai vähäisestä liikkumisesta pitäisi käyttää.

Hän päätyi jopa ehdottamaan – toki leikillään – liikuntatieteen uudeksi nimeksi liikunta- ja paikallaan olemisen –tiedettä. Istumisen vaarat on tiedostettu ja vähän liikkuvien ongelmaan on havahduttu Suomessa ja muissakin länsimaissa.

Vakavia yhteiskunnallisia, mutta samalla tietysti yksilöllisiä, ongelmia ei käsitekikkailulla tietenkään ratkaista. Lienee sama, mitä käsitettä käytetään, jos ”sohvaperuna” saadaan liikkeelle. Näin sanottuani en suinkaan vähättele käsitteiden merkitystä, vaikka äkkipäätään lukien niin voisi kuvitella. Vaikka yleisesti ottaen olisi sama, mitä käsitettä käytetään, jos se toimii, niin se oleellinen kysymys onkin: mikä käsite sopii juuri sinulle?

Kaikille ei sama käsite kelpaa oli se sitten urheilu, kuntourheilu, kuntoliikunta, terveyttä edistävä liikunta, terveysliikunta,…, joita on käytetty vuosikymmenten saatossa, kun on yritetty löytää oikeaa käsitettä ja oikeaa toimintatapaa liikkumisen ja liikkujien määrän lisäämiseksi. Oman kokemuksen ja sille annetun merkityksen tulee näkyä myös niissä käsitteissä, joita käytämme.

Veikkauksen hienossa mainoksessa kuvataan maailmaa ”vakioveikkaajan silmin”. Aivan samoin meillä on vaikkapa opettajan, fysioterapeutin, hallintovirkamiehen, journalistin tai ”vähän liikkuvan” silmälasit, joiden kautta katsomme maailmaa. Se ei ole ongelma, mutta se on, jos emme ymmärrä toisten kokevan ja näkevän todellisuuden toisin.

Itselläni on usein ”liikuntasosiologin silmälasit” päässäni, joita sitten yritän lainata opiskelijoilleni ja lukijoilleni, jotta he näkisivät maailmansa toisin. Ne silmälasit ovat useimmiten käsitteitä. Käsitteitä, joiden avulla jokin tuttu juttu näyttäytyy erilaisena ja toivon mukaan ymmärrettävämpänä ja vieläpä sellaisena, johon voi itsekin vaikuttaa.

Perjantaina (26.9.2014) julkaistiin tutkimukseni liikuntakulttuurin ja –politiikan käsitteistä nimellä Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:16. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news).

Tuon reilun parinsadan sivun julkaisussa seikkailen liikuntakulttuurin käsitteiden maailmassa ja vierailen alan tutkijoiden, asiantuntijoiden, strategioiden, ohjelmien, instituutioiden, julkaisujen ja käyttäjien maailmoissa yrittäen ymmärtää heidän/niiden käsitteitä.

Itse tietysti toivon, että jokainen itseään ja liikuntakulttuuria käsittämään pyrkivä lukisi koko julkaisun. Mutta ymmärrän, että pätkätyöaikakautemme on luonut myös pätkälukemiskulttuurin. Siksi julkaisusta on alkuperinkin tehty kaksi versiota; pitkä ja pätkä (tämä on myös painettu). Pätkälukemista helpottaa myös se, että luvut ovat itsenäisiä kokonaisuuksia eli koko julkaisua ei tarvitse lukea, jos on kiinnostunut vain osasta teemoja. Voit koota oman julkaisusi vaikka seuraavasti:

Jos sinua kiinnostavat vain suositukset, niin ne löytyvät jokaisesta luvusta sekä luvusta 6 ja sen liitteistä. Jos liikuntakulttuurin ja –tutkimuksen käsitteet kiinnostavat, niin suosittelen lukuja 1 ja 5. Liikuntapolitiikassa mukana olevia liikuttanevat eniten luvut 2, 3 ja 4 sekä luvun 6 liite 1. Suositukseni käytännön kentillä toimiville pitää sisällään paketin, jossa ovat luvut 3 ja 4, tiivistelmät muista luvuista ja luvun 6 liitteet. Liikuntakulttuurin ulkopuolella tai liikuntaväen kanssa yhteistyötä tekeville suosittelen lämpimästi lukuja 2, 4 ja 5. Ehkä näillä jo päästään alkuun…

Käsitteet ovat kuitenkin niin vaikeita ja tärkeitä, että jatkan niiden käsittelyä myös näissä blogeissani seuraavien viikkojen ajan. Tänään työstän mm. ”Aristoteleen kantapäästä” uusia käsitteitä.

Viime viikolla jaettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot. Yksi palkinnon saaneista oli historian emeritusprofessori Heikki Ylikangas, joka on tullut suurelle yleisöllekin tutuksi tulkinnoillaan nuijasodasta, sisällissodasta ja toiseen maailmansotaan johtaneista vaiheista, joista hän kirjoitti myös näytelmän. Ylikangas oli pari vuosikymmentä sitten Liikuntatieteellisen seuran puheenjohtajakin.

Toinen palkinnonsaaja oli Alivaltiosihteerinä tutuksi tullut (liikunta)sosiologi Pasi Heikura, jonka erinomaisessa radio-ohjelmassa Aristoteleen kantapää olin kesällä vieraana. Liikuntasosiologiksi Pasi esittäytyi, koska on tehnyt gradunsa yleisen saunan vakikävijöistä – hyväksyin sen liikuntasosiologiaksi oikopäätä.

Kun Ylikangasta haastateltiin radiossa palkinnon saannin jälkeen, häneltä kysyttiin mm. onko hänen tutkimuksiaan koskaan moitittu ”huuhaaksi”? Ylikangas vastasi suurin piirtein seuraavasti: ”Vaikka kuinka monta kertaa!”

Hän myös selitti, miksi näin on tehty. Kun tieteessä esitetään jotakin uutta, joka kumoaa vanhan tai vakiintuneen käsityksen – se herättää ymmärrettävästi vastustusta. Esimerkiksi sodista, niihin johtaneista syistä tai sen jälkeen tapahtuneesta täytyy aikalaisten rakentaa tarina, jonka he voivat kestää ja yhdessä jotenkin hyväksyä, vaikka se ei kenenkään ”totuus” olisikaan. Kun tutkija haastaa tuon ”totuuden”, se saattaa tuntua vieraalta tai jopa loukkaavalta.

Uusi historioitsijapolvi on Ylikankaan jalanjäljissä haastanut erittäin monta historiallista totuutta juuri tästä syystä. Heillä ei ole mitään kokemuksellista aikalaispainetta tulkita asioita jollakin tietyllä tavalla esimerkiksi poliittisista – niistä ”yleisistä” – syistä. Tällaisia yleisiä syitähän löytyy toki joka ajanjaksolta, eivät ne ole jääneet 1970-luvulle. Ajankohtainen ”suomettumiskeskustelu” lienee hyvä esimerkki.

Toisena voisin mainita ”tieteisuskon” tai ”viittausindeksi- ja rankinguskon”, jonka yhtenä seurauksena yhteiskuntatieteilijät ovat ajaneet itsensä yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa paitsioon. Pelaaminen angloamerikkalaisten hallitsemissa tiedesarjoissa on johtanut kotimaan tiedeliigan vähättelyyn ja jopa kyvyttömyyteen ymmärtää kansallisen tason peliä ja pelaajia. Usein tutkijoiden ja käytännön toimijoiden yhteistyön esteenä ovatkin käsitteet tai oikeastaan se, ettei toisen käyttämiä käsitteitä halutakaan ymmärtää.

Jännittävää tiedonjulkistamispalkinnon muissakin saajissa oli se, että he olivat tehneet työnsä pääasiassa suomalaisessa ympäristössä, suomalaisten käsitteiden ja erilaisten todellisuuksien avaamisessa. Johanna Hurtig on mm. tutkinut lastensuojelua ja uskonnollisia liikkeitä ja niissä tapahtuneita ennen vaiettuja asioita.

Pasi Heikura vertautunee edellisistä parhaiten siihen H.C. Andersenin sadun lapseen, joka uskalsi sanoa, ettei keisarilla ole lainkaan vaatteita. Käsitteet, joita Heikura ohjelmassaan ruotii, ovat usein todellisuutta hämärtäviä sanoja ja sanontoja, joita hän leimaa leikillisesti fraasirikoksiksi. Mutta eritoten hän pyrkii löytämään yhdessä eri alojen asiantuntijoiden kanssa käsitteitä, jotka paljastaisivat nykyistä paremmin todellisuuden luonteen.

En uskalla edes pyrkiä em. joukkoon, mutta oppia yritän heiltäkin. Heikuran ja muiden Alivaltiosihteereiden kehittämät palindromit ovat minulle ehdottomasti liian vaikeita – sananmuunnoksissa olen parempi. Nyt kuitenkin assosioin uuden sanaleikin, jossa mietitään, minkälaisia mielikuvia synnyttäisivät seuraavat jo antiikin Kreikasta meille tutuiksi tulleet sanonnat, jos käyttäisimme Aristoteleen kantapäätä loogisena johtolankana käsiteparien avaamiseen.

Minkälainen mahtaisi olla ”nuoren miehen aristoteleia aikuisuuteen” tai mitä tarkoittaisi, että ”meillä on vain aristotelinen suhde”? Joku varmaan ymmärtää, mitä/keitä haetaan, kun sanotaan, että ”hänellä oli aristoteliset voimat”, hän kesti ”kivun aristotelisesti” tai että silloin nähtiin ”aristotelista urhoollisuutta”. Tulevaisuuden tutkijoille sopisi varmaan tämäkin: ”Hänellä oli aristotelinen ilme kasvoillaan”…

Välitilinpäätöksenä tästä Kreikka-lainan takuusta lienee se, että on hyvä, jos käsitteet toimivat käyttöyhteyksissään ja juuri niiden ihmisten kokemuksissa, joille ne parhaiten sopivat. Käsitejulkaisussani katson maailmaa sadun pikkulapsen tavoin ja toivon, että joku muukin avaisi silmänsä käytetyille käsitteille. Parasta olisi, että emme vain näkisi toisin, vaan myös muuttaisimme yhdessä käsitteitä paremmiksi.

Tervetuloa talkoisiin… maksakaamme vuorostamme lainamme takaisin antiikin kreikkalaisille, jotka antoivat meille niin paljon käsitteitä käyttöömme.

Aiempia blogikirjoituksiani aihepiiristä:

Tiihonen A. 2013. KesäQuussa käsitteitä uusix. Blogi sivulla (http://www.miksiliikun.fi/?m=201306) 11.6.2013.

Julkaisuja aihepiiristä:

Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news)

Tiihonen, Arto (2013) Liikuntakulttuurin käsitteet muutoksessa. Liikunta & tiede 50 (4) 60-65.

Tiihonen Arto & Pirnes Esa (2011) Maaseutuyhteisöllisyyden muutos ja tulevaisuuden näkymät -viitekehyksenä kulttuuri- ja liikuntaharrastukset. Teoksessa Kattilakoski M, Kilpeläinen A & Peltomäki P Yhteisöllisyydellä hyvinvointia ja palveluja maaseudulle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 9/2011,Tampere. (http://www.maaseutupolitiikka.fi/files/2150/MMM_YTR_2012-WEB.pdf)

Pirnes, Esa & Tiihonen, Arto (2011) Merkityksellisen ja kokemuksellisen (kansalais)toimijuuden pelikenttä. Yhteiskuntapolitiikka 76 (4), 436–448. (http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102867/pirnes.pdf?sequence=1)

Pirnes Esa & Tiihonen Arto (2010) Hyvinvointia liikunnasta ja kulttuurista, Käsitteiden, kokemusten ja vastuiden uusia tulkintoja. Kasvatus & Aika 4(2) 2010, 203-235. (http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=275)