ReiluPeili on raati, johon Valo ry ja Olympiakomitea ovat viime vuoden alusta lähtien pyytäneet noin sadan hengen (kokemus)asiantuntijaraadilta vastauksia moniin ajankohtaisiin liikunta- ja urheilumaailmaa askarruttaneisiin kysymyksiin.
Vastauksista on tehty kooste kyllä, ei, en osaa sanoa -vastauksista prosenttijakautumineen. Vastauksista on myös koottu artikkeli ja jokaisen raatilaisen henkilölökohtaiset vastaukset ovat olleet näkyvissä myös www.sport.fi –sivulla.
Muistutukseksi tässä alla omat vastaukseni viime vuoden kysymyksiin.
Reilu Peili 2014: Reilu Peili heijastaa urheilun arvokeskustelua tässä ja nyt. Kuukausittain noin sadan vaikuttajan raati ottaa kantaa johonkin ajankohtaiseen liikuntaa tai urheilua koskevaan kysymykseen. (http://www.sport.fi/arvokeskustelu/reilu-peili).
Kysymys nro 1: Voiko urheilukilpailu olla poliittisen kannanoton paikka?
“Kyllä voi, mutta kannanottajan on tarkasti mietittävä, ketä/mitä vastaan tai kenen/minkä puolesta kantaa ottaa. Kannanoton muoto ja ajankohta on myös tarkkaan harkittava. Valtio, urheilujärjestöt, media, urheilijat ja seuraajat ovat myös hyvin erilaisia kannanottajia eivätkä niiden vaikuttamiskeinot ole samanlaisia muodoiltaan eivätkä painoarvoltaan. Nykyaikana poliittisen vaikuttajan pitää olla sekä fiksu että aito, sillä hyvänkin asian ajaminen voi kääntyä itseään vastaan.”
Arto Tiihonen, liikuntasosiologi
Kysymys nro 2: Tulisiko urheilutapahtumien olla täysin alkoholista vapaita?
“Kyllä tietyin ehdoin. Idealistina sanon, että alkoholia ja urheilua ei saa yhdistetää toisiinsa urheilutapahtumissa. Realistina odotan, että yhä useampi seura ottaa kokonaan absolutistin kannan alkoholin myymiseen ja mainostamiseen. Kohtuullisuuden kannattajana ilahdun, jos koukussa olevat seurat pystyvät pitämään tipattomia otteluita, katsomoita tai kausia. Alkoholittomuus voi olla kilpailuvaltti yleisön, harrastajien ja tukijoiden suuntaan.”
Arto Tiihonen, liikuntasosiologi ja –blogisti
Kysymys nro 3: Onko lasten ja nuorten harrastamisen hinta urheiluseurassa noussut kynnykseksi liian monessa lajissa?“
Todennäköisesti on, mutta samankin urheilulajin sisällä on kalliimpaa ja edullisempaa harrastamista riippuen harrastamisen tasosta, intensiteetistä ja paikkakunnastakin. Tietyt lajit ovat tosin kaikilla tasoilla harrastettuna kalliimpia kuin toiset. Urheiluseuroissa voi kuitenkin harrastaa myös edullisesti – ja mikä olisi vapaaehtoisjärjestelmää halvempi vaihtoehto? Urheilulajinäkökulma vääristää tilannetta, sillä ikävämpää on, että osalle perheitä lähes kaikki harrastukset ovat liian kalliita. Mutta ikävintä on, että kaikissa perheissä ei ymmärretä harrastamisen merkitystä, vaikka olisi varaakin. Reilua olisi, että järjestöt rakentaisivat yhteiskunnan, jossa harrastamisen arvo ymmärrettäisiin ja kaikille taattaisiin mahdollisuus harrastamiseen. Osaa meistä voisi vähän pakottaakin…”
Arto Tiihonen, FT, liikuntasosiologi ja -blogisti / www.miksiliikun.fi
Kysymys nro 4: Mikä on sinun lupauksesi tasa-arvon edistämiseksi liikunnassa ja urheilussa?
“Lupaan ohjata ilmaiseksi naisen ja miehen yhdessä tekemän väitöskirjan tai muun opinnäytetyön, jossa pyritään rakentamaan sukupuolisensitiivistä otetta liikuntaan, urheilemiseen, ohjaukseen tai valmentamiseen. Lupaan mentoroida sekä kahta jalkapalloilijaa että jalkapallovalmentajaa samalla vertaisoppimisen periaatteella – haastan mukaan myös naispuolisen mentorin. Lupaan myös luennoida ja kouluttaa liikunta- ja urheiluorganisaatioita aihealueesta kovalla hinnalla, jotta tasavertaisuuskysymyksiä opittaisiin arvostamaan. Sukupuolten keskinäinen ymmärrys ja kunnioitus lisääntyvät, kun naiset pelaavat jalkapalloa tai jääkiekkoa. Miestenkin tulisi oppia ymmärtämään ja arvostamaan naisten urheilua. Haastankin miehet mukaan (nais)joukkuevoimistelun harrastajiksi. Itse lupaan harjoituttaa itseni vuoden 2015 Gymnaestradaan voimistelijaksi. Täytetään olympiastadion miehillä – ei se tämän kummempaa ole! https://www.facebook.com/video/video.php?v=616304858399324, Videolla OVon Quut-ryhmä.”
Arto Tiihonen, FT, liikuntasosiologi ja -blogisti / www.miksiliikun.fi
Kysymys nro 5: Onko väliä, kuka rahoittaa suomalaista urheilua?
(Kyllä) “Ideaalimaailmassa valtion tuki urheilulle tulee verovaroin kerätyistä budjettivaroista. Tällöin eduskunta päättäisi urheilun, mutta myös liikunnan, nuorisotyön ja kulttuurin merkityksestä riippumatta Veikkauksen tuotoista. Eettisesti ja poliittisesti nykyinen järjestelmä ei ole paras mahdollinen. Luulen, että budjettirahoitus lisäisi urheilun tai ainakin liikunnan rahoitusta nykyisestä. Niin vahvat näytöt liikunnan kuin myös kulttuurin ja vapaaehtoistoiminnan moninaisista hyödyistä on. Kansalaiskeskustelu liikuntakulttuurin merkityksestä ja urheilun edistämisestä on tärkeämpää kuin rahapeliyhtiöiden vertailu…”
Arto Tiihonen, FT, liikuntasosiologi ja -blogisti / www.miksiliikun.fi
Kysymys: Miten lupauksesi kohteena ollut asia on edennyt? Mitä lupauksellesi kuuluu? (nro 4)
”Kiitos kysymästä. Hyvä, että lupausten toteutumista seurataan. Aloitan helpoimmasta: miesten ohjelma nähdään Gymnaestradassa ja näkyy myös tässä Svolin gaalassa esitettynä http://areena.yle.fi/tv/2283637/. Se paranee vielä kesään mennessä, senkin voin luvata! Muut lupaukseni ovat edelleen voimassa, vaikka kukaan ei olekaan vielä ilmoittautunut ohjattavakseni, mentoroitavakseni tai koulutettavakseni. Ohjaan kyllä useitakin opinnäytetöitä, joissa sukupuolinäkökulma on jossain määrin mukana. Myös mentorointikysymys on edennyt jonkin verran, sillä olen ollut mukana pienellä panoksellani kehittämässä sukupuolten tasa-arvoa lisäävää mentorointiohjelmaa. Yritän itsekin olla jatkossa aktiivisempi markkinoidakseni tekemiäni lupauksia. Reilu Peilin lukijat voivat myös rohkeasti olla yhteydessä – vitsinä heitetty kova hinta koulutuksillekin on neuvoteltavissa…”
Arto Tiihonen, www.miksiliikun.fi
Reilu peli?
Nyt maaliskuussa 2015 ReiluPeili kysyy: Mikä merkitys liikkeen lisäämisellä on Suomen tulevaisuudelle?
Ennen kuin pohdin omaa vastaustani, niin mietin hiukan raatilaisen, mutta myös järjestäjien ja liikuntakulttuurin näkökulmista tätä ReiluPeili –konseptia. Konseptia on nyt hiukan muutettu – mukaan on otettu kaikille avoin vastausmahdollisuus. Järjestäjien taholta kuitenkin vakuutetaan, että raadin painoarvo ei laske, koska vain meidän mielipiteemme vaikuttavat työstettävän artikkelin sisältöön.
ReiluPeilin ideahan otettiin todennäköisesti Hesarin samankaltaisesta raadista, joka on viime aikoina tosin toiminut paljon laiskemmin kuin aiemmin. Hesarissahan raatilaisten näkemykset saivat varman valtakunnallisen näkyvyyden ja jotkut mielipiteet aiheuttivat vähän keskusteluakin.
ReiluPeili ei kuitenkaan ole tarjonnut läheskään samanlaista julkisuutta sen enempää mielipiteille kuin raatilaisillekaan. Olisikin kiva tietää, onko näitä tehtyjä artikkeleita tai monesti aika osuvia vastauksia siteerattu missään muualla kuin ReiluPeili-artikkelissa tai em. nettisivulla. Itse en ole niihin törmännyt.
Järjestöjen ja laajemmin liikunta- ja urheilupolitiikan näkökulmasta kuvittelisin, että ReiluPeili –raadin anti järjestöille olisi varsin suuri – nehän saavat aivan ilmaiseksi perusteltuja ja tiiviitä vastauksia varsin visaisiin kysymyksiin. Tämä olisi sekä kansalaisten että raatilaistenkin mielestä tärkeä tieto; onko näistä kysymyksistä (nekin ovat toki tärkeitä) ja raatilaisten vastauksista ollut jotain hyötyä heidän toiminnalleen?
Mielenkiintoista – ja eettisestikin tärkeää – olisi tietää, minkälaisia linjoja raatilaisten vastausten perusteella on otettu järjestöissä. Mitä mielipiteitä ja kenen näkökulmia on kuunneltu liikunta- ja urheilupolitiikkaa tehtäessä? Aika vähän villoja tällaisen asiantuntijajoukon mobilisointi saa aikaan, jos se jää vain yhden koostetun artikkelin varaan.
Konseptia tulisikin mielestäni kehittää ainakin tähän suuntaan eli kansalaisten ja raatilaistenkin tulisi tietää paremmin, miten tätä tietovarantoa käytetään järjestöissä ja miten julkisuutta käytetään hyväksi kansalaiskeskustelun lisäämiseksi tai sen käynnistämiseksi? Onko vaikutettu lainsäädäntöön tai vaikkapa järjestöjen toimintatapoihin?
Tätä avoimen tiedonvälityksen ja tasa-arvoisen vuorovaikutuksen aikaa kun eletään, niin kiva olisi, että Valon ja OK:n johto osallistuisi itse aktiivisesti julkiseen keskusteluun liikuntakulttuurin tulevaisuudesta. ReiluPeili-raati on ainakin omalta osaltaan antanut sisältöaineksia tällaiseen keskusteluun vastaamalla ahkerasti näihin aika problemaattisiinkin kysymyksiin.
Kiinnostaisi siis tietää, miten tätä raatilaisten asiantuntemusta on konkreettisesti käytetty tai miten sitä aiotaan käyttää hyödyksi?
Ja sitten itse kysymykseen: Mikä merkitys liikkeen lisäämisellä on Suomen tulevaisuudelle?
Huhhuh! Aikamoinen kysymys, joka ei todellakaan ole helppo nakki. Käsitteitä ja liikkumisen merkityksiä viime aikoina tutkineena ja pohtineena aloitan seikoista, jotka pistivät varmaankin ajatuksella muotoillussa kysymyksessä silmääni. Ilman käsitteiden ymmärtämistä ei vastaustakaan voi antaa.
Ensimmäinen huomio: kysymyksessä käytetään termiä liike – ei siis liikunta, urheilu tai edes liikkuminen, vaan liike.
Käsitevalinta ei liene vahinko, sillä liikkuminen ja liikunta ovat tietysti liikettä ja järjestöt itse ovat osa kansanliikettä ja kansanliike itsessään. Jokin osa urheilusta on myös liikemiesten käsissä. Suomen tulevaisuudenkin voi katsoa olevan liikkeessä, vaikka suuntaa onkin vaikea tietää. Ehkä tässä kysymyksessä haetaan myös tälle liikkeelle suuntaa?
Liikkeen lisäämisellä tarkoitettaneen taas sekä yksilöiden liikkumisen, väestön liikunnan että kansanliikkeen eli vapaaehtoistoiminnan lisäämistä. Ja miksei siis esimerkiksi liikuntaan ja urheiluun keskittyvien yritysten liikevaihdon lisäämistä. Kansantalouskin hyötyisi lisääntyvästä liikkeestä eli yksilön liike saisi aikaan monenlaista liiketttä.
Otsikossa rajataan liikkeen lisäämisen merkitys vain Suomen tulevaisuudelle, vaikka joku tietysti kuvittelisi senkin olevan melkoisen iso haaste. Suomen tulevaisuus on kuitenkin kiinni ainakin Euroopan (EU:n), Venäjän ja NATO:n tulevaisuudesta – liikuntakulttuurissa myös kansainvälisten urheilujärjestöjen ja mediayhtiöiden tulevaisuudesta.
Tässä vaiheessa en malta olla puuttumatta saatekirjeessä olleeseen väitteeseen – tai tosiasiaksi kuviteltuun seikkaan – jonka mukaan ”motiivi liikkumiseen syntyy henkilökohtaiseen tunteen ja hyvän fiiliksen kautta”. Liikuntasosiologina en allekirjoita väitettä, jossa ”liikkeen merkitykset” ovat erillisiä henkilökohtaisista tunteista ja fiiliksistä – mikä muuten on tunteen ja fiiliksen ero?
Jos näin olisi, ei olisi mieltä yrittää vastata pääkysymykseen ainakaan yksilön kannalta eli vaikka liikkeellä ja sen lisäämisellä olisi yksilölle miten suuri merkitys, niin se ei ikään kuin olisi osa Suomen tulevaisuutta, joka rakentuu muista merkityksistä?
Elämys(kokemus)yhteiskunta, jossa lähes kaikki tuotteet tai toiminnat myydään tai markkinoidaan niiden tarjoamien todellisten tai kuvitteellisten elämysten tai kokemusten avulla ei voi pitää yksilön tunteita irrallisina taloudesta, politiikasta tai muusta Suomen tulevaisuuteen liittyvästä. (ks. myös: http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/elamyksellisyytta-liikunnassa-riittavasti-muttei-liikaa-eika-liian-vahan)
Ehkä ReiluPeilin kysymyksellä haettiinkin sitä perinteistä ”yhteiskunnallista merkitystä”, jota liikunnalle rakennettiin 1990-luvulla useiden asiantuntijajulkaisujen voimin? Valtavaan ponnistukseen nähden prosessi sai aikaan harvinaisen vähän liikettä. Yhtenä syynä varmaan olikin, että niissä liikunnan ja urheilun kokemuksellisuudet ja merkitykset muutettiin hallinnon, talouden ja politiikan kielelle tavoilla, jotka eivät oikeasti puhutelleet ketään.
Mutta mikä Suomi on tässä ReiluPeilin kysymyksessä taustalla? Saatekirjeessä puhutaan megatrendeistä, kasvutoimialoista, innovaatioista, hyvinvointi- ja terveysklusterista, terveydenhoitomenoista jne. Kirjeessä mainitaan myös urheilujärjestöjen valmistelemista hallitusohjelmatavoitteista, joita varten näitä asiantuntijoiden mielipiteitä varmaan kysytäänkin.
Huhhuh ögein. Entä jos kuorolaulusta, kirjallisuudesta, veneenrakennuksesta ja muista terveyttä, hyvinvointia ja taloudellista kasvua lisäävistä harrastuksista kirjoitettaisiin yhtä pompöösillä tavalla – miltä se kuulostaisi?
No, yhtä kököltä (sanottakoon, että tällaisiakin tekstejä jo on). Onneksi niillä kentillä joku kirjoittaisi kriittisen pamfletin, ohjaisi satiirisen näytelmän tai irtisanoutuisi muutoin tavoitteista, jotka likaavat toiminnan ytimen ja jotka syntyvät vain, jos kentällä on vilpitöntä ja rehellistä rakkautta omaan tekemiseen.
En tietenkään ole sitä mieltä, että liikunta ja urheilu ”an sich”, puhtaana ja irrallisena olisi mahdollinen – sellaista ei ole taidekaan. Yhteiskunnallisia merkityksiä ei voi kuitenkaan lätkäistä kuin laastaria liikuntakokemusten päälle.
Kokemuksiin kiinnittyy merkityksiä, joilla on jokin mieli yksilölle ja hänen lähiyhteisölleen tai alakulttuurilleen. Joskus ne ovat samoja kuin yhteiskunnan kehittämiseen tarvittavat asiat – joskus niillä ei ole näihin juuri merkitystä ja joskus ne ovat vastakkaisiakin toisilleen.
Liikkeen lisääminen yksilöiden ja ryhmien liikkumisena on lähes yksiselitteisesti hyvä asia – anoreksia, narsismi tai liiallinen kilpailu ja vertaileminen lienevät negatiivisia ilmiöitä tämänkin liikkeen sisällä.
Kansanliikkeen, vapaaehtoistoiminnan lisääminen, vahvistaminen on sekin varmasti positiivinen asia. Sen sijaan on epäselvää johtaako nykyinen liikunta- ja urheilupolitiikka tämän liikkeen vahvistamiseen. Olisikin enemmän kuin tarpeellista avata järjestöjen ja hallinnon liikunta- ja urheilupoliittiset linjaukset tästä näkökulmasta.
Taloudellisen liikkeen vahvistaminen on sekin liikuntakulttuurissa aika epäselvää ja linjatonta. Miten tuetaan ja kehitetään yksityistä yrittämistä liikuntakulttuurissa tai miten tuetaan liikuntainnovaatioiden vientiä globaaleille markkinoille?
Entä miten liikunta saadaan konkreetisti sisään sosiaali- ja terveyssektorille – ei riitä, että puhutaan abstrakteista säästöistä, jos ei ole konkreetteja toimintatapoja ja niiden tekijöitä. Syrjäytyneiden lasten ja nuorten tai ikäihmisten liikuttaminen ja heidän toimijuutensa vahvistaminen ei onnistu nykyisin keinoin rakentamalla liikuntapaikkoja ja antamalla tukea perinteisille tahoille.
Tai miten meidän loistavat liikuntamahdollisuutemme saadaan edes 80 prosenttiseen käyttöön? Liikuntasaleja, ulkoliikuntapaikkoja, lenkkipolkuja, pyöräilyreittejä ja monia erikoisliikuntapaikkoja hyödynnetään aivan liian alhaisilla käyttöasteilla. Eikö tämä vaatisi aivan toisenlaista politiikkaa)
Stop: tässä ei puhuta politiikkaa, koska vaalit ovat liian lähellä ja meillä kaikilla on varmasti aivan liian negatiivisia kokemuksia politiikasta viime viikkojen ajalta… ?
(Em. aiheista löytyy runsaasti ajateltavaa käsitetutkimuksestani, jossa tarkastelin laajasti niitä käsitteitä, joita liikuntakulttuurin kehittämisessä tarvitaan, ks. http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news)
Sen sijaan tässä tuo minun lyhyt vastaukseni ReiluPeilin kysymykseen:
”Liikkeen lisäämisen merkitys Suomen tulevaisuudelle löytyy juuri niistä merkityksistä, mitä liikkeelle ja sen lisäämiselle annamme. Jos yksilöt löytävät merkityksiä liikkeelleen tyyliin ”kestävyysvajekuntosalitreeni”, ”megatrendicurling”, ”maratonkasvualana”, ”terveysklusterisotevenyttely” tai ”työvoimantarjontasauvakävely”, niin olisihan se hienoa.
Luulen kuitenkin vahvasti, että yksilöt merkityksellistävät liikkeensä ihan muilla tavoilla. Jos urheiluseurat ja kaikki muutkin liikunta-alan toimijat keskittyisivät kuulemaan ihmisten kokemuksia ja siellä heidän kokemusmaailmoissaan syntyviä liikkeen merkityksiä, niin he pystyisivät paljon paremmin lisäämään sitä liikettä kuin miettimällä, miten seuraavalle ”sixpackille” tai ”kolmenkoplalle” tai ”megaclustereille” perustellaan liikkeen merkitystä.”
Tässä myös muiden vastauksia ja niistä koostettu artikkeli. Paljon hyviä näkemyksiä taas hyödynnettäväksi: http://www.sport.fi/arvot-ja-vastuullisuus/reilu-peili/politiikka/muuttuvat-olosuhteet-vaativat-liikkuvaa-yhteiskuntaa ja http://www.sport.fi/arvot-ja-vastuullisuus/reilu-peili/politiikka/mika-merkitys-liikkeen-lisaamisella-on-suomen-tulevaisuudelle-vastaukset
Liikkeen lisäämisen kuvakulmia
Lopuksi lisään liikettä omalla ”liikuntapoliisin” esimerkilläni: kuvasarja viikonlopun ”liikkeistäni” kertonee sekä siitä, miten itse liikun, mutta myös siitä, miten muut liikkuvat…
“Pelaaja-agentti” tarkkailee ikämiesfutareita Puotilassa lauantai-iltapäivänä.
“Liikuntapoliisi” katsastamassa iloista lähiliikuntapaikkaa Vesalassa.
“Liikuntabongari” löytää yhden frisbeegolfarin aamutuimaan Kivikossa.
“Luontoliikkuja” ja “pyöräpartioija” dokumentoi upeita paikkoja pitkin ja poikin itäistä stadia – tunnistatteko paikkoja?
Lisää aiheesta, miten liikettä voidaan lisätä:
Tiihonen A. 2015. Elämyksellisyyttä liikunnassa – riittävästi, muttei liikaa eikä liian vähän (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/elamyksellisyytta-liikunnassa-riittavasti-muttei-liikaa-eika-liian-vahan). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 18.2. 2015.
Tiihonen A. 2015. He eivät tiedä mitä tekevät… (https://www.miksiliikun.fi/2015/02/17/he-eivat-tieda-mita-tekevat/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 17.2. 2015.
Tiihonen A. 2015. Kokemusten kirjo. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/kokemusten-kirjo). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 26.1. 2015.
Tiihonen A. 2015. Liikkumisvuoteni 2014 kuvin, sanoin ja kuvioin. (https://www.miksiliikun.fi/2015/01/15/liikkumisvuoteni-2014-kuvin-sanoin-ja-kuvioin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 15.1.2015.
Tiihonen A. 2015. Liikuttamisen ja liikuttumisen vuosikatsaus 2014. (https://www.miksiliikun.fi/2015/01/03/liikuttamisen-ja-liikuttumisen-vuosikatsaus-2014/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 3.1. 2015.
Tiihonen A. 2014. Miksi liikun – miten liikutan. (https://www.miksiliikun.fi/2014/11/19/miksi-liikun-miten-liikutan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.11.2014.
Tiihonen A. 2014. Liikuntakausi alkaa – tee tavoitteistasi merkityksellisiä (https://www.miksiliikun.fi/2014/09/05/liikuntakausi-alkaa-tee-tavoitteista-merkityksellisia/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 5.9.2014.
Tiihonen A. 2014. Eettisiä pohdintoja urheilusta ( https://www.miksiliikun.fi/2014/02/04/reilupeili-vastaa-eettisiin-kysymyksiin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.1.2014.
Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news)
Tiihonen, Arto (2014) Kokemuksellinen toimintakyky ja ikäihmisten voimaannuttaminen. Teoksessa Pohjolainen, Pertti (2014, toim.) Toimintakyvyn arviointi ja tukeminen 2. Laato-ohjelman loppuraportti. Ikäinstituutti, Oraita 1/2014, Helsinki, 76-90. http://www.ikainstituutti.fi/binary/file/-/id/1/fid/390
Tiihonen, Arto (2014) Miten tästä eteenpäin hyvinvoinnin tiellä? Having, Loving, Being ja Experiencing, Meaning, Doing. Teoksessa Nieminen, A., Tarkiainen, A. & Vuorio, E. (toim.). 2014. Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 177. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, 228-246. (http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522164353.pdf)
Saarenheimo, M. (2014, toim.) Neljän polven treffit. Ikäpolvitoiminnan opas. Tekijät Saarenheimo, M.; Pietilä, M; Tiihonen, A.; Pohjolainen, P.; Maununaho, S.; Rantakari, S.; Aarninsalo. L. Vanhustyön keskusliitto, Helsinki. (http://www.vtkl.fi/fin/sahkoiset_julkaisut/.)
Tiihonen, Arto (2013) Lonkalta meni-vuosi lonkkaproteesileikkauksen jälkeen. Blogiartikkeli. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2012/08/1.1LONKKAJULKAISUTIIHONEN.pdf)
Palonen, Minna; Takala, Katri, Pohjolainen, Pertti & Tiihonen, Arto (2011) Kotona kunnossa – Ikäihmisen toimintakyvyn tukeminen kuntoutuksen keinoin. Käpyrinne ry:n Internet-sivut (http://www.kapyrinne.fi/sites/default/files/tiedostot/Koku-raportti160910%5B1%5D.pdf)
Tiihonen Arto & Pirnes Esa (2011) Maaseutuyhteisöllisyyden muutos ja tulevaisuuden näkymät -viitekehyksenä kulttuuri- ja liikuntaharrastukset. Teoksessa Kattilakoski M, Kilpeläinen A & Peltomäki P Yhteisöllisyydellä hyvinvointia ja palveluja maaseudulle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 9/2011,Tampere. (http://www.maaseutupolitiikka.fi/files/2150/MMM_YTR_2012-WEB.pdf).
Pirnes, Esa & Tiihonen, Arto (2011) Merkityksellisen ja kokemuksellisen (kansalais)toimijuuden pelikenttä. Yhteiskuntapolitiikka 76 (4), 436–448. (http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102867/pirnes.pdf?sequence=1)
Pirnes Esa & Tiihonen Arto (2010) Hyvinvointia liikunnasta ja kulttuurista, Käsitteiden, kokemusten ja vastuiden uusia tulkintoja. Kasvatus & Aika 4(2) 2010, 203-235. (http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=275).
Tiihonen Arto (2010) Vapaaehtoisuus ja järjestöt lähimmäisvastuussa. Julkaisussa Lähimmäisvastuu Suomessa – ketä kiinnostaa? Etene-julkaisuja 28/2010 (http://www.etene.fi/c/document_library/get_file?folderId=41970&name=DLFE-1001.pdf)
Tiihonen A (2010) ’Loppukäyttäjät’ kolmannen sektorin hyvinvointipalveluissa. Teoksessa Kolmannella lähteellä. Hyvinvointipalveluja kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön aloilta (Toim. Koivisto, Lehikoinen, Pasanen-Willberg, Ruusuvirta, Saukkonen, Tolvanen, Veikkolainen). Helsinki, Kokos julkaisuja 1, 213-223. (http://www.kolmaslahde.fi/images/stories/kolmannella_lahteella_julkaisu.pdf)
Linkit artikkeleihin löytyvät sivuilta:
https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2011/08/JulkaisutAT_2015.pdf
https://www.miksiliikun.fi/yhteystiedot/