Tapio Rautavaaran syntymästä on nyt (8.3.2015) kulunut tasan sata vuotta. Huippu-urheilija, laulaja, näyttelijä – kaikkien tuntema koko kansan Tapsa.

Urheilumuseossa avattiin 6.3.2015 näyttely, joka valottaa Kai Tapio Rautavaaran elämää monelta kantilta. Kävijät voivat jopa laulaa karaokealla Rautavaaran lauluja. Tapsa koskettaa monella tavalla.

Katsoin Peter von Baghin Rautavaaradokumentin viime viikolla uudestaan. Se tehtiin vähän ennen Rautavaaran kuolemaa 25.9.1979, kun Tapio oli vasta 64-vuotias.

Hän vaikutti kuitenkin paljon vanhemmalta, kuten monet muutkin tuon ikäpolven ihmiset tuossa iässä. Kyse on tietenkin vaikutelmasta, joka on syntynyt nuoren miehen silmissä 1970-luvulla, jolloin elettiin ”nuoressa Suomessa”, jossa ikääntyneiden määrä oli nykyaikaan nähden minimaalinen.

Tapsan omakin kokemus toki saattoi olla sama. Rautavaaran näyttelijän ja laulajan urahan kohtasi kulttuurisen ja yhteiskunnallisenkin rakennemuutoksen tosi rajusti 1960-luvun puolivälissä.

Nuorisokulttuuri jyräsi rillumarein ja suomalaisen laulelmakulttuurin ja TV kaatoi elokuvateatterit ja suomalaisen elokuvateollisuuden. Tapsa ei taipunut rokkiin eikä telkkariin. Sellainen vanhentaa ihmisen.

Silti Tapio Rautavaara elää edelleen muistoissamme ja tarinoissamme. Sen huomasin taas perjantaina Urheilumuseossa.

Korjuksen Tapio – 1961 syntynyt keihäänheiton olympiavoittaja – kertoi näyttelyn avauspuheessaan kolmannen linkin hänen ja kaimansa kanssa. Korjuksen mukaan Rautavaaran henki siivitti hänen viimeisen heittonsa Soulissa 1988 voittoon, koska päivä oli sama kuin Rautavaaran kuolinpäivä yhdeksän vuotta aiemmin.

Näin me rakennamme siltoja menneisyyteen ja ammennamme niistä voimia tähän päivään. Näistä syntyy tarinoita, jotka voivat olla parempia kuin totuus itse. Näin muuten kerrotaan itsensä Rautavaaran joskus sanoneen.

Minullakin on pieni henkilökohtainen tarina Kai Tapio Rautavaarasta, vaikka en häntä koskaan tavannut enkä ole sen enempää keihäänheittäjä, laulaja kuin näyttelijäkään. Ja silti se tarina on minulle varsin merkityksellinen.

Äitini passitettiin Mikkelistä maaliskuussa 1960 Helsinkiin naistenklinikalle synnyttämään perheen viidettä lasta. Hänellä oli todettu komplikaatioita, jotka olivat vaarallisia sekä syntyvälle lapselle että hänelle itselleen.

Ennen synnytystä sairaanhoitaja pakotti hänet keksimään syntyvälle lapselle nimet – varmuuden vuoksi tytön ja pojan. Äiti ei ollut ehtinyt asiaa paljon miettiä, sillä hän oli joutunut kokemaan kovia menetettyään yhden lapsistaan muutama kuukausi aiemmin ja tämä uusi lapsi syntyisi myös etuajassa.

Tällaisessa sekavassa tilassa pojan ensimmäiseksi nimeksi valikoitui paikallisen hiihtäjäkuuluisuuden Arto Tiaisen nimi – ja toiseksi äidinkin ihannoiman Tapio Rautavaaran nimi.

Hätäkasteessa sain sitten heti synnyttyäni ”risteikseni” Arton ja Tapion nimet. Kaiken lisäksi syntymäpäiväksikin sattui Tapio Rautavaaran kanssa sama päivä.

Jos kurssikaverini Tapion keihästä siivitti Tapio Rautavaaran kuolinpäivä, niin minä voin sanoa, että koko elämääni on siivittänyt Kai Tapio Rautavaaran synnyinpäivä.

Se ei ole huono tarina sekään.

Tapio Rautavaaran näyttelymainos:

Tapiot samassa kuvassa (kuvatessa Leo Pusan piti olla melkein polvillaan, että 196- ja 169-senttiset saatiin samaan kuvaan).