Kesä on ohi, ainakin melkein. Se ei olekaan mikään vähäpätöinen asia liikkumisen kannalta. Koska pidän liikuntapäiväkirjaa (ks. https://www.miksiliikun.fi/2012/12/17/miten-liikun/), niin tiedän oikein hyvin, että ainakin oma liikkumiseni on hyvin vuodenaikasidonnaista.

Kesällä, ja varsinkin lomalla,”harjoitan hyötyliikuntaa” eli hakkaan puita, leikkaan nurmikoita, kaadaan pieniä puita, niitän, hoidan kasvimaata, kerään marjoja ja teen muita sekalaisia pihatöitä. Tänä menneenä kesänä iloitsin puunhakkuusta – miten loistavaa liikuntaa se onkaan. Selkä pysyy vahvana ja notkeana, käsivarsiin tulee uutta puhtia.

Yksi hauskimmista muistiini jääneistä liikuntatutkimusta koskeneista otsikoista koskeekin juuri puunhakkuuta. Siinä sanottiin jotenkin näin: ”Jo viiden tunnin päivittäinen puunhakkuu pitää selän kunnossa”. Voin allekirjoittaa, nimimerkillä kokemusta on. Tässä vähän hakkuutuloksia…

Mökillä puuhaa riittää, joten kestävyystyyppinen liikunta ja palloilu tahtovat jäädä vähälle. Viime vuonna otin (harjoituskilpa)pyörän ja tänä vuonna rullaluistimet mukaan, mutta eipä niitä juuri ehtinyt käyttää. Kaupalle tuli ajeltua hissukseen, helle suosi soutamista ja melomista, mutta kun aina oli jokin puuha kesken – ja olihan sitten vielä futiksen MM-kisatkin häiriköimässä omaa liikkumista… (ks. https://www.miksiliikun.fi/2014/08/18/mita-opittavaa-futiksen-mmm-kisoista-2014/)

Mutta nyt on syyskausi parhaimmillaan. Erilaiset harrastuksen alkavat. Eilen olinkin saattamassa 4-vuotiasta pojantytärtäni ensimmäiseen liikuntaharrastukseen eli temppukouluun, jota paikallinen voimisteluseura vetää Liikuntamyllyssä. Kylläpä oli hauska nähdä iso joukko samanikäisiä tenavia ja heidän kokemattoman näköisiä vanhempiaan odottamassa innokkaana uusia ohjaajiaan. Samassa seurassa voimisteli jo tyttäreni, joten itse olin jo konkari.

Nelivuotias onkin varsinainen huippuliikkuja; hän oppi heti kaikki temput, jotka pystyin trampoliinilla näyttämään, kuperkeikat, vaa’at ja vaarin kanssa yhteiset voltti- ja tasapainotemput menevät kuin tyhjää vaan. Ehkä hän opettaa ensi viikolla jo minulle uusia temppuja – vaati nytkin minulta kärrynpyörää, mutta onneksi mummi sanoi, ettei täällä sisällä mahdu sellaista tekemään. Täytyykin harjoitella salaa…

Liikuntamyllystä pyöräilin lähipuistoon, jossa naapuruston miehet ja naiset pelaavat kesäisin lentopalloa kolmena iltana viikossa. Kävikin tuuri, että tulin täydentämään joukkueet tasapäisiksi ja pääsin puolentoistatunnin peliin mukaan. Sen jälkeen yritin vielä ehtiä näkemään ikämiesjalkapalloseurani 55+ -joukkueen piirisarjan loppuottelua, mutta sen sitten kuitenkin missasin. Oma lentispeli kesti sen verran kauan.

Ilta menikin liikkuessa ja ehdin yhdessä välissä näkemään myös ”Susijengin” pelin viimeiset minuutit. Vaikka tappio tulikin, niin se ei tuntunut niin pahalta kuin edellinen Turkille hävitty ottelu. Voi olla, että oma liikkuminen häivytti ikävät tunteetkin tehokkaasti. Lentismatsi korvasi hyvin katkeran kaljan, jonka muuten olisin ehkä nauttinut.

Lähikentillä tai oikeastaan lähiliikuntapaikoilla tuli muutenkin hyvä olo: niin Jakomäessä kuin Vesalassakin kentät olivat aivan täynnä liikkujia. Pikkufutaajia oli eniten, mutta myös leikkijöitä ja kuntolaitteiden käyttäjiä oli lempeä alkusyksyn ilta houkuttanut paikalle runsaasti. Olen tekemässä Helsingin Liikuntavirastolle pientä tutkimusta näistä uusista lähiliikuntapaikoista, siksikin kierrän niitä ahkerasti. Illalla bongasin pari uutta haastateltavaakin. Mielenkiinnolla odotan, miten erityyppiset käyttäjät ovat kokeneet tämän uuden ”heräte- tai lähiliikunnan” konseptin.

Uusia käsitteitä syntyy liikuntakulttuuriin jatkuvasti. Tutkimukseni aiheesta ilmestyy piakkoin, mutta esimakua voi ottaa vaikkapa blogistani https://www.miksiliikun.fi/2013/06/11/kesaquussa-kasitteita-uusix/. Voin sanoa, että käsitteitä on todellakin runsaasti, jo pelkästään naisvoimistelusta saimme Heikuran Pasin kanssa aikaiseksi yhden radio-ohjelman (Yle radio1/Yle Areena: Naisvoimistelusta zumbaan, 16.7. 2014, ks.  areena.yle.fi/radio/2283698)

Julkaisussa yritän auttaa lukijaa ymmärtämään sitä, miksi käsitteitä tarvitaan niin paljon, en niinkään kertomaan, mitä käsitteitä pitäisi käyttää. Mikä minä olisinkaan sanomaan muille, miten heidän pitäisi liikkumisestaan tai urheilemisestaan puhua? Tutkijana voin vain esitellä ja tulkita, miksi näitä erilaisia käsitteitä niiden eri käyttöyhteyksissä tarvitaan. Kannattaa muuten vilkaista opetus- ja kulttuuriministeriön tuottamia liikunta-alan julkaisuja muutenkin (www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news).

Mutta siis: nyt on uuden liikuntakauden alku, jolloin meillä kaikilla on taas mahdollisuus asettaa itsellemme uusia tavoitteita ja mennä mukaan uusiin tai vanhoihin liikuntaharrastuksiin. Lohdullista, että elämä on niin syklistä – tämän minäkin olen tehnyt melkein joka vuosi ja silti jaksan innostua aina uudestaan. Sulkapalloa olemme läiskineet jo elokuusta lähtien tutulla porukalla. Lentistä olen käynyt pelailemassa vuosien tauon jälkeen jo muutaman kerran. Kävelemistä motivoi tuleva vaellusretki ja äijäjumppaa ohjelman tekeminen valtaisaan Gymnaestradaan ensi heinäkuussa Helsingissä (ks. www.gymnaestrada.fi/). Tänään menenkin tutustumaan uuteen ryhmään. Jännittää melkein kuin nelivuotiasta…

Tavoitteellisuus on tärkeä motivointiperusta liikkumiselle (ks. https://www.miksiliikun.fi/2013/08/18/tavoitteista-ja-sisaisesta-motivaatiosta/.) Vuosien kokemuksella voin kuitenkin sanoa, että aika suuri osa tavoitteistani on jäänyt lopulta toteutumatta. En ole sitten kuitenkaan osallistunut Finlandia-hiihtoon tai en ole päässyt futiksen tai yleisurheilun SM-kisoihin eikä edes aiottua melonta- tai pyöräretkeä vaimon kanssa ole tullut tehtyä. Retkiluistelu tai suunnistuskin on jäänyt kokematta tai ystäväni useasti puhuma Kalevan kierros kiertämättä.

Tärkein on kuitenkin aika usein tapahtunut: olen liikkunut säännöllisesti ja monipuolisesti. Eivätkä tavoitteeni ole haitanneet liikkumistani, vaan ne ovat antaneet liikkumiselleni lisämerkitystä. Sekin usein riittää, että tunnen periaatteessa – myös käytännössä – voivani hiihtää todella pitkän matkan kohtuuhyvää vauhtia tai että pystyn juoksemaan (sekään ei aina ole ollut varmaa) ja pelaamaan erilaisia pelejä. Ja viime vuosien jumppaharrastuksen myötä tiedän, että osaan jopa liikkua suurin piirtein samaan tahtiin muiden äijien kanssa… https://www.facebook.com/video/video.php?v=616304858399324,.

Kannattaa siis asettaa tavoitteita, mutta täytyy osata antaa niille oikea merkitys. Jos tulevaisuuteen asetettu tähtäin saa sinut lähtemään juuri tänään liikkeelle, niin se on hyvä. Mutta vielä parempi on, että lähdet liikkumaan, koska liikkumisellasi on useita erilaisia tavoitteita tai merkityksiä. Yksi on elämys, toinen on oma minäkuva tai identiteetti, kolmas yhteisöllisyys kavereiden kanssa ja neljäs juuri se jonkun tavoitteen toteuttaminen. Uskon, että esimerkiksi äijäjumpassani toteutuvat monet noista liikunnan merkityksistä. (ks. https://www.miksiliikun.fi/2013/07/04/monenlaisia-remppoja/).

Aluksi en osaa eikä se ole kovin elämyksellistä, minäkuvanikin sirpaloituu enkä edes tunne uusia jumppakavereitani. Silloin tuosta tavoitteestani on suuri hyöty, se auttaa jaksamaan. Mutta uskon ja tiedänkin, että jo 1-2 kuukauden päästä alan nauttia elämyksellisesti, olen ylpeä uudesta osaamisestani ja kaveritkin ovat tulleet tutuiksi.

Liikkumiseemme vaikuttavat aiemmat kokemuksemme sekä hyvässä että pahassa, tässä ja nyt koettavat asiat erilaisine merkityksineen ja tulevaisuuden intentiot eli erilaiset tavoitteemme. Ei mikään helppo yhtälö. Siksi liikuntasosiologi ei koskaan sano, että liikkuminen on helppoa – senkun liikuttaa raajojaan. Eikä liikkkuminen ole vain ”itsestä kiinni”, sillä se ”itsekin” on niin monisyinen olento erilaisine muistoineen, tunteineen ja kokemuksineen, joissa muilla ihmisillä ja koko kulttuurilla on oma suuri osansa näyteltävänä.

Kannustakaa siis kavereitanne liikkumaan, olkaa ystävällisiä ”liikuntapoliiseja” toisillenne. Älkää sanoko, miten pitää tehdä tai miten ei saa tehdä, vaan tukekaa, innostakaa ja olkaa kiinnostuneita toistenne liikkumisesta. Keksikää uusia merkityksiä ja uusia syitä liikkua, jos vanhat eivät tunnu riittävän.

Muistakaa siis nämäkin vinkit, kun nyt aloittelette jotakin uutta liikuntaharrastusta tai jatkatte vanhaa. Tsemppiä!