Perustellusti hyvä idea (alla), mutta miksi sitä ei saa esittää?

Viimeisten 20 vuoden aikana on tieteellisestikin todistettu se jo pitkään järjestömaailmassa tiedetty tosiasia, että vapaaehtois- ja harrastustoiminnalla on erittäin paljon yksilön hyvinvointia, yhteisöjen elinvoimaisuutta ja koko yhteiskunnan kaikinpuolista menestymistä lisääviä vaikutuksia.

Kulttuuri-, nuoriso-, sosiaali- ja terveysalan sekä tietysti urheilun ja kaikenlaisen muun harrastustoiminnan että varsinaisen vapaaehtoistyön järjestöjen luulisi yhdessä poliittisten puolueiden ja niiden moninaisten järjestöjen kautta ajavan omaa asiaansa myös järjestöjen rahoituksen huomattavaksi parantamiseksi.

Yleinen mielipidekin olisi asialle varmasti suosiollinen – antavathan kansalaiset nykyään auliisti rahaa myös järjestöjen organisoimiin erilaisiin hyväntekeväisyystempauksiin, vaikka meillä ei sellaista perinnettä ole ollutkaan.

Valtakunnallisten järjestöjen rahoituksesta iso osa on tullut ja tulee tulevaisuudessakin Veikkauksen tuotoista. Veikkaus ja siihen yhdistetty Raha-automaattiyhdistyshän ovat alkuperin olleet järjestöjen omistuksessa, mutta jo vuosikymmeniä sitten valtio otti ne omiin hoiteisiinsa ja on myös yhä järeämmin päättänyt siitä, mihin, kenelle ja millä perustein rahat annetaan.

Keskushallinnon ote tuskin höltyy, kun rahapeliyhtiöitten toiminnat yhdistettiin ja niiden tuottoa pyritään lisäämään tehostuneella toiminnalla, kuten markkinoinnilla ja valtion toivomien vaikutusten arvioinnilla.

Jo pitkään rahoituspäätöksissä ovat korostuneet lyhytaikaiset hankkeet, joiden mahdollisia vaikutuksia on kyetty rahapeliorganisaatioiden tai esim. liikuntahallinnon omien arvioijien voimin asettamaan paremmuusjärjestykseen.

Järjestöjen huonosti julkisuudessa näkyvä toive on toisenlainen: nehän haluaisivat juurruttaa toimiviksi käytännöiksi ne kokeillut ja usein tutkitutkit hankkeet, joita vuosien varrella on onnistuneesti saatettu maaliin.

Sen sijaan järjestöissä on keksitty joka vuosi ”pyörä uudestaan” ja on pistetty ”uutta matoa koukkuun”, jotta saataisiin edes työllistettyä ne projekti-ihmiset, jotka ovat saattaneet olla talossa jo pari vuosikymmentäkin tekemättä yhtään ns. varsinaista työtä järjestön tavoitteiden toteuttamiseksi.

Pahinta kai on, että näiden hankkeiden ”innovaattorit” istuvat siellä ”norsunluutorneissaan” eivätkä aidosti tunne kansalaisyhteiskunnan ja sen järjestöjen ja heidän kohtaamiensa ihmisten tarpeita tai omia ideioita. Ei kai ole ihme, että kansalaisyhteiskunnan näkyvimmät toimintamallit ovatkin viime vuosina syntyneet vapaiden kansalaisryhmien ja pienyritysten yhteistoiminnan seurauksena sosiaalisen median kanavia käyttäen.

Jos kansalaisjärjestöillä olisi edes vähän sitä kuuluisaa omaa vapautta, jota he niin kärkkäästi julkilausumissaan edustavat, niin ne vaatisivat lisää rahaa ja pidempää talutusnuoraa.

Mutta miksi näin ei käy?

Korporatistinen pitkään jatkunut korruptio. Ei kai sentään? Mietitäänpä. Päättäjien paikoille noustaan kuitenkin useimmiten järjestöjen kautta ja niiden johtoon noustaan edelleen puoluetoiminnan kautta. Useimmat järjestöt ovat myös jo alunperin eri puolueiden lähelle syntyneitä. Poliittiset puolueet edustavat kuitenkin valtiota ja hallintoa ennemmin kuin vapaata kansalaistoimintaa. Ja jos rahoista ja toiminnoista päättäjäksi aikoo, niin on viisasta luovia eri ministeriöissä laadittujen strategioiden mukaan.

Veikkauspohjaisen rahoituksen epädemokraattinen ja suljettu luonne. Mitäs tämä sitten tarkoittaa? Veikkaushan tulouttaa voitostaan rahat valtiolle, joka jakaa ne ennaltasovitusti prosenttimääräisesti eri tarkoituksiin. Kaikki kohteet ovat hyviä: kulttuuria, nuorisotyötä, liikuntaa ja urheilua, sosiaalityötä, terveyden edistämistä, syrjäytymisen ehkäisemistä, vähän tiedettäkin ja joskus jotain yleensä budjettivaroinkin rahoitettavaa kohdetta.

Ongelma? Eduskunta tai edes hallitus ei juuri pääse tai joudu ottamaan kantaa siihen, miten tärkeää suomalaiselle yhteiskunnalle on koko valtava kolmassektori ja sen hyvää tekevä toimeliaisuus. Pohjoismaisen mallin suomalainen edistäminen onkin delegoitu epämääräiselle alueelle hallinnon asiantuntijoita, siihen integroituja järjestöjen edustajia ja muutamia asiasta kiinnostuneita rivikansanedustajia. Esimerkiksi valtion liikuntaneuvosta, joka edustaa yhteiskuntapoliittista osaamista liikunta- ja urheiluasioissa, koostuu yleensä lähes tuntemattomista, jotakin urheilulajia aikanaan harrastaneista kansanedustajista.

Valtion päättäjät pääsevät kuin koira veräjästä, jos Veikkaus tuottaa vähänkin paremmin kuin edellisenä vuonna. Se pitää kansalaisjärjestöt tyytyväisinä ja hiljaisina. Eikö kuitenkin olisi jo aika nostaa kissa pöydälle ja antaa eduskunnan päättää Suomen linjasta?

Haluammeko olla pohjoismainen mallimaa myös tulevaisuudessa? Se vaatisi erittäin suuria satsauksia kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiin tilanteessa, jossa mm. väestön ikääntyminen vie hautaan, tai ensin järjestöjen toiminnan kohteiksi, erittäin aktiiviset suuret ikäluokat.

Jos minä olisin kansanedustaja, vaatisin järjestöjen rahoituksen välitöntä kaksinkertaistamista ja rahoituksen siirtämistä budjettirahoitukseksi.

”Aivan järjetön idea, täysin pähkähullu!” Näin varmasti vakuuteltaisiin joka puolelta. Asianajajat ottaisivat yhteyttä monien päämiesten ja –naisten tahoilta, joissa pelättäisiin nykyisen erinomaisen järjestelmän rikkomisen vaarantavan koko suomalaisen elämänmuodon. Tämä siis, jos olisin kansanedustaja. Järkiperusteistahan ei meillä ole tämän asian suhteen käytetty minun muistaakseni yhtään puheenvuoroa.

Joulukuun 11. päivä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi pari tutkimusta rahapelaamisen haitoista. Julkistamistilaisuudessa esitin muutaman kysymyksen ja näkökulman, koska onhan se vähän erikoista, että hyviä asioita ajavat järjestöt joutuvat oman rahapelaamiseen perustuvan rahoitusjärjestelmän kautta sekä ”syyllisiksi” tähän ongelmaan että ongelman rahoittajiksi, koska asiaa täytyy tutkia ja rahapeliongelmia pitää ratkoa näiden samojen järjestöjen toimesta.

Jos minä olisin järjestöjohtaja, niin vakavasti harkitsisin nykyisestä mallista luopumista. Miksi erittäin tarpeellista ja hyödyllistä toimintaa pitää rahoittaa erityisesti haavoittuvien väestöryhmien, kuten kouluttamattomien nuorten miesten ja pieniä eläkkeitä nauttivien mummojen, pelaamisen kautta?

Emmekö keksisi eettisempiä keinoja, mm. joukkorahoituksen, yritysyhteistyön tai hankkeiden osalta muiden kuin Veikkauksen rahoituksen kautta? Kyllä varmaan. Jos toimintamme olisi oikein hienoa, niin voisimme toki korottaa jäsenmaksuja, kerätä kannatusjäsenmaksuja ja pyytää testamenttilahjoituksia. Aika monella järjestöllä on sitä paitsi ”kivitaloja” ja muita sijoituksia, joita voisi hyvin realisoida varsinaisen toiminnan edistämiseksi. Hyvä toiminta yleensä rahoittaa itse itsensä. Ja tuossa tilanteessahan minun järjestölläni olisi ”epäreilu kilpailuetu”, koska muut järjestöt näyttäytyisivät epäeettisinä.

No, en ole kansanedustaja enkä järjestöjohtaja. Ja mikä minä olen ketään kritisoimaan, kun olen itsekin ansainnut leipäni suurimmaksi osaksi joko Veikkauksen tai RAY:n rahoitusten turvin. Jos kuitenkin olisin luonteeltani vahvempi ja jos minulla olisi samanmielisiä ystäviä vaikutusvaltaisilla paikoilla, niin tekisin kyllä pikaisesti jotakin ennen kuin hyvää tuottavat järjestöt alkavat näyttäytyä julkisuudessa pahaa tuottavina järjestöinä.

Tupakointi on melkein saatu kitkettyä Suomesta, mitä en olisi millään uskonut vielä 2000-luvun alussa. Kunnollista tutkimusta aiheesta ei liene tehty. Pitäisi kyllä. Pari asiaa rahapelitutkimuksesta herätti ajatuksen pohtia rinnan näitä kahta ”addiktiota”.

Tupakointi tehtiin todella vaikeaksi silloisen tupakkalain ansiosta. Taustalla oli myös varmaan se, että kaikki tosiaankin ymmärsivät, että tupakointi ei ole ”fiksua”. Se ei ole terveellistä, mutta sen tiedettiin myös haisevan pahalle, häiritsevän monin tavoin kanssaihmisiä ja olevan sitten lain myötä myös sosiaalisesti epätoivottavaa.

Rahapelaaminen taas on ”hyvä asia”, koska sillä kerätään rahaa hyviin tarkoituksiin. Kyselyyn vastaajatkin tiesivät tämän erittäin hyvin. Negatiivista leimaa pelaamiselle ei yhteiskunnallisesti ole, koska Suomen valtio tukee voimakkaasti tätä toimintaa. Joku ehkä näkee tässä ristiriidan.

Herra ja rouva ”valtio” toki selittävät tämän sillä, että muuten iso paha maailma tulee ja tuo muassaan vielä pahemmat rahapeliyhtiöt, joita tosin sitten voisikin vahvasti leimata kielteisin termein, kuten tehtiin monikansallisille tupakkayhtiöille. Ongelmapelaajille, joita on siis paljon, tämä voisi olla joskus jopa riittävä taustatuki pelaamisen vähentämiselle tai jopa lopettamiselle. Suomalaiset ovat aika normikuuliaista sakkia.

Mainittakoon, että Veikkauksen rahapelimonopoli on siis poikkeus EU:ssa, jonka poikkeuksen Suomi on saanut mainioiden lobbareidensa ansiosta. Yleensähän me täällä rehellisessä Suomessa arvostelemme poikkeuksia EU:n säännöistä, mutta tästä ”kreikkalaismaisesta” (sori tästä, kreikkalaiset) poikkeuksesta oltiin kaikki kovin yksimielisiä. Vaalien alla saattaa tulla joku ongelmapelaaja läheisineen tivaamaan ehdokkailta syitä tähän  – ei muuta kuin lobbarit taas hommiin, mutta nyt kotikentälle.

Jos meillä ei olisi Veikkausta, voisimme myös kieltää rahapelien voimakkaan markkinoinnin, jota Veikkaus harrastaa. Sekin ikävä kyllä tuottaa tulosta eli myös (ongelma)pelaaminen lisääntyy innovatiivisella markkinoinnilla. Veikkauksen mainoksethan ovat hyviä!

Tupakkalaista tulee mieleen vielä se, että jos ne peliautomaatit olisivat 15 metrin päässä rakennuksista taivaan alla, niin kyllä se varmaan hillitsisi pelihimoa ainakin näin räntäkeleillä – jäisi rahaa joululahjoihinkin.

Ja jos mobiilirahapelejä ei saisi pelata julkisilla paikoilla, niin kyllä silläkin olisi vaikutusta. Vitsi, vitsi – Veikkaushan rakentaa nyt kumppaneidensa kanssa ”pelinhallintatyökaluja”, joista voi kehittyä jopa uusi vientituote Angrybirdsien rinnalle. Niillä voi itse säädellä omaa pelaamistaan – muuthan eivät siihen saa puuttua.

Huomasin, että minunkin oli pakko keventää lopuksi. Aivan liian raskasta asiaa tässä tulikin ajateltua ja kirjoitettua. Jatkan kuitenkin omaa ”pelilakkoani” eli en pelaa Veikkauksen rahapelejä enkä myöskään hae Veikkauksen rahoittamia hankerahoja.

Pelejä en olekaan pelannut juuri koskaan, mutta hankerahaboikotti on kestänyt vasta 20 kuukautta ja 7 päivää. Toivokaa voimia minulle, sillä sitä tarvitsen maailmassa, jossa en juuri näe muita mahdollisuuksia jatkaa uraani…

Lähteitä:

Anne Salonen ym., Rahapelikysely 2016. Rahapelaaminen, rahapelihaitat ja rahapelien markkinointiin liittyvät mielipiteet Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Kymenlaaksossa. Raportti 9/2017, THL.

Anne Salonen ym., Rahapelikysely 2016. Rahapelaaminen, rahapelihaitat ja rahapelien markkinointiin liittyvät mielipiteet rahapeliongelmaan apua hakevilla Peliklinikan asiakkailla. Raportti 8/2017, THL.

Anne H Salonen & Jukka Kontto & Hannu Alho & Sari Castrén: Suomalaisten rahapelikulutus – keneltä rahapeliyhtiöiden tuotot tulevat?

Merikallio Katri (2017) Paha peliongelma. Rahapelit tuhoavat riippuvaisten elämää. Ja tuottavat miljardin hyviin tarkoituksiin. Suomen Kuvalehti 50/2017, 24-27.

Yhteenveto: miksi hyvää tekevien kansalaisjärjestöjen yhteiskunnallisen rahoituksen tulisi tulla muun kuin Veikkauksen rahapelitoiminnan liikevoitosta maksettuna?

1. Veikkauksen tuotto on rajoittanut ja heikentänyt järjestöjen toimintaa ja tekee sitä tulevaisuudessakin. Pohjoismaisen kansalaisyhteiskunnan merkitys on paljon suurempi kuin mihin Veikkauksen rahoitus on pystynyt vastaamaan. Tarve ja merkitys on tulevaisuudessa vielä paljon nykyistä suurempi eli ainakin kaksin- tai kolminkertainen.
2. Veikkauksen rahoitus on tehnyt järjestöistä sekä valtioalisteisia eli kulloisestakin politiikasta ja hallinnosta riippuvaisia, vaikka niiden perusidea on toimia itsenäisesti kansalaisyhteiskunnan omaehtoisen toiminnan synnyttäjänä.
3. Veikkauksen rahoitus on tehnyt järjestöistä myös laiskoja oman rahoituksen hankkijoita, mikä näkyy selvästi esimerkiksi urheilun rahoituksessa, mutta myös muiden järjestöjen toiminnassa. Joukkorahoitus- ym. mahdollisuuksia käytetään huonosti. Kaiken lisäksi Veikkaus-rahoitus on heikentänyt jäsenten vaikutusvaltaa järjestöissä ja se on siirtynyt joko opetus- ja kulttuuriministeriöön tai sosiaali- ja terveysministeriöön (aiemmin myös RAY:hyn).
4. Veikkaus-rahoitus on myös asettanut kolmannen sektorin toimijat toisiaan ja muita hyviä asioita vastaan. Kilpailu kulttuuri-, nuoriso-, sote- ja liikuntajärjestöjen sekä tieteen kanssa on täysin keinotekoinen ja vastenmielinen ja pelkästään Veikkauksen rahoituksen tulosta. Tulevaisuudessa kolmannen sektorin tulisi toimia yhdessä ”poolina” esimerkiksi väestön hyvinvoinnnin ja sosiaalisen pääoman rakentajana.
5. Peliriippuvaisuus on yksi Veikkaus-rahoituksen vastenmielisimmistä piirteistä. Hyvää tekevät järjestöt on ajettu tilanteeseen, jossa ne joutuvat alistumaan siihen, että hyvän toiminnan kehittäminen saavutetaan haavoittuvaisten ihmisten hädän lisäämisellä. Hyvää tehdään pahalla tai takkia leikataan jalkopäästä että saadaan sitä rinnan suojaksi.
6. Veikkauksen suurimmat rahoittajat ovat väestön huono-osaisimmat ja osin haavoittuvaisimmat ryhmät eli hyväosaiset nauttivat huono-osaisten panostuksista. Eettisesti erittäin epäterve tilanne pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, jonka sanotaan tekevän juuri päinvastaista eli tasaavan tuloeroja ja antavan hyväosaisilta huono-osaisille, jotta nämä pärjäisivät nykyaikaisessa markkinataloudessa.
7. Veikkaus itse ei kanna vastuuta aiheuttamistaan ongelmista, vaan siirtää ne valtiolle. ”Veikkaus on kokonaan valtion omistama. Omistaja asettaa peliyhtiölle sen tavoitteet” (Velipekka Nummikoski SK:n jutussa). Asia on yhteiskuntapoliittisesti monimutkaisempi. Peliyhtiöt Veikkaus ja RAY ovat järjestöjen perustamia ja vielä jokin aika sitten ainakin RAY oli kuuntelevinaan järjestöjä (rahoituspäätökissä oli järjestöjen edustus). Liikunnan ja urheilun osalta päätöksenteko on ollut ”harmaampaa”. Rahoitusehdotuksen valmistelee ministeriö kuultuaan valtion liikuntaneuvostoa ja sitä kautta myös järjestöjä. Historia ohjaa paljon rahoituspäätöksiä, nykyään myös hallitusohjelmassa tehdään joitakin painotuksia liikuntabudjettiin. Käytännössä valtaa on aivan liian paljon esim. ministeriön virkamiehillä ja erilaisilla lobbareilla. Hankalinta on, että kansan valitsemat päättäjät eduskunnassa ovat yleensä jopa täysin tietämättömiä siitä, mihin ja miksi näitä Veikkauksen rahoja käytetään. Lakia jakosuhteesta käsitellään harvoin, vaikka tarpeet kentällä saattavat muuttua nopeastikin. Veikkauksen tuottoa on myös käytetty muihin kuin lain tarkoittamiin tarpeisiin. Poliittisesti ja demokratian kannalta erittäin epäterve ja korruptiolle herkkä alue, josta luemme toki vain Harry Harkimon (Jokerit/ Veikkauksen hallitus) Oy kaltaisten jääviysjuttujen kautta. Tilanne on kuitenkin sama myös sosiaali- ja terveysjärjestöjen puolella. Rahoituskytkös on myös tehnyt kansalaisjärjestöistä ”lampaita” eli aiheellista kritiikkiäkään ei ole voinut esittää rahoituksen ollessa pienen, valtaa pitävän, dynastian käsissä. Yhtenä seurauksenahan on, että vanhat, puolueisiin kytkeytyneet järjestöt ovat saaneet liian suuren rahoituksen nykyiseen ”ukkoutuneeseen” toimintaansa nähden ja uudet organisaatiot ovat jopa joutuneet odottamaan ”porstuassa” vuosikausia, vaikka toiminta olisi ollut kuinka tarpeellista ja elävää. Tämäkin on todella vieras piirre kansalaisyhteiskunnan omien periaatteiden ja juhlapuheiden paaluttaman yhteiskunnallisen merkityksen valossa.
8. Veikkauksen rahoitus on ”vinouttanut” esimerkiksi liikunta- ja urheilupaikkarahoituksen, koska valtion liikuntaneuvoston ”asiantuntijat” ovat pienillä rahasummilla voineet ohjailla kuntien ja osin yritystenkin liikuntapaikkarahoitusta. Kunnat, jotka ovat kuitenkin maksaneet ”laskut”, ovat joutuneet tämän mallin mukaisesti antamaan päätöksenteko-oikeuttaan – tosin vapaaehtoisesti – valtiolle tai oikeammin joukolle ”urheilusta kiinnostuneita poliitikkoja”, jotka lausunnoillaan ovat ohjailleet rakentamista tiettyihin suuntiin. Esimerkiksi nyt suositut lähiliikuntapaikat on tuotu järjestelmään lähinnä kuntien toimesta ilman valtion rahoitusta ja ohjausta.