Mediassa on käyty vilkkaasti keskustelua olympiakomitean puheenjohtajakandidaateista ja -kandidaattien kanssa. Kirjoitin 11. lokakuuta blogin 2020-luvun liikuntapolitiikka: nyt on rakennemuutosten aika!, jossa esitin mielestäni tärkeimmät liikuntapoliittiset kysymykset tulevalle vuosikymmenelle. Näihin toivoin sekä puheenjohtajakandidaattien että median edustajien tarttuvan. Ei tartuttu kuin ehkä yhteen eli Veikkauksen rahoitukseen.

Olin pettynyt, että politiikassakin kokeneet hakijat näkivät OK:n puheenjohtajuuden lähinnä urheilujärjestöjohtajan tehtävänä eivätkä liikuntapoliittisen vaikuttajan tehtävänä. Suomalaisessa järjestökentässä OK:n puheenjohtajalle on kuitenkin annettu mandaatti puhua ja vaikuttaa koko liikuntakulttuurin ja -politiikan hyväksi. Joku voisi nähdä hänet koko kansalaisyhteiskunnankin puolestapuhujana.

Johtopäätös voi olla vain se, ettei olympiakomitea nauti kansalaisten luottamusta ajaessaan veltosti liikkujien, urheiluseurojen ja myös huippu-urheilun asemaa. Urheilumediakaan ei kyennyt laajentamaan näköalaa eikä vaatimaan kunnollisia argumentteja oikeisiin kysymyksiin näissä sinänsä hyvin toimitetuissa paneeleissa.

Puhutaan nyt sitten vielä kerran siitä epädemokraattisesta ja erittäin poikkeuksellisesta järjestelystä, jonka perusteella Veikkaus Oy:n tuotot määrittävät niin liikunnan, urheilun, kulttuurin, nuorisotyön, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ja osan tutkimuksesta arvon suomalaisessa kulttuurissa, yhteiskunnassa ja politiikassa. Annan tässä muutaman anonyymin kansalaisen kommentoida asiaa ja esittää ihmettelynsä myös tulevalle olympiakomitean puheenjohtajalle.

”Veronmaksajana tunnen itseni petetyksi, koska en pääse vaikuttamaan itselleni erittäin tärkeisiin asioihin. Haluaisin antaa näille hyville asioille, joita vain Veikkauksen tuotoilla tuetaan, huomattavasti enemmän rahaa valtion budjetista. Eduskunta on kuitenkin päättänyt, että minun veroni käytetään joihinkin muihin kohteisiin, kun yksi yritys, jota en itse toimillani rahoita, on saanut monopolin näiden hyvien asioiden rahoittamiseen. Onhan tämä nyt törkeää veronmaksajien aliarvioimista!”

”Äänestäjänä pidän eduskunnan toimintaa todella epädemokraattisena, koska en voi vaikuttaa minulle tärkeiden asioiden edistämiseen valtiollisella tasolla. Kunnat käyttävät huomattavasti enemmän ja fiksummin rahaa liikunnan edistämiseen kuin valtio. Siellä kuntalaiset saavatkin päättää, mihin verovarat käytetään. Löytyykö eduskunnasta yhtään puoluetta, joka kuuntelisi minua ja kaltaisiani ja vaatisi Veikkaus-kytköksen välitöntä katkaisemista ja esittäisi konkreettisesti, miten tärkeitä nämä vain juhlapuheissa kiitetyt (kansalais)yhteiskunnan toimijat ovat? Kuulemani asiantuntijathan ovat puhuneet 600 miljoonasta 3,5 miljardiin pelkästään liikunnan määrärahoina. Jos kansalaisia ei kuulla, niin pitäisikö edes kuunnella asiantuntijoita?”

”Järjestöaktiivina en kritisoi pelkästään eduskuntaa ja poliittisia puolueita, vaan myös omia kollegoitani ja itseäni. Miksi olen antanut viedä itseäni kuin pässiä narussa, vaikka tiedän, että vapaan kansalaisyhteiskunnan jäsenenä minun ja meidän velvollisuutemme olisi vaatia valtiolta ja poliittiselta järjestelmältä avoimuutta ja demokraattisuutta. Nythän pienet sisäpiirit päättävät miten se aivan liian pieni Veikkauksen tuotto meidän kesken jaetaan. Kyllä meidän kansalaisyhteiskunnan toimijoiden pitäisi olla aktiivisempia ja meidän tulisi pitää kansalaisten ja pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolia tässä(kin) asiassa. Kyse ei ole vain rahasta, vaan avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan luovuttamattomista periaatteista.”

”Peliyhtiön edustajina me emme pidä oikeudenmukaisena, että yksi monopoliyhtiö kerää sekä voitot että tappiot rahapelitoiminnasta Suomessa. Rahapelitoimintaa voidaan aivan hyvin säädellä (muualla onkin säädelty jo kauan paremmin kuin Suomessa) tasaveroisessa markkinakilpailussa eikä siihen monopoliyhtiötä tarvita. Onhan nähty, että Veikkauksen valvonta on ollut eettisesti mahdotonta, kun edunsaajat itse (järjestövaikuttajat ja eduskuntapuolueet) ovat valvoneet huonosti Veikkausta, joka tuonut toiselle rahaa ja säästänyt toisen verovarojen käytöltä ja vaikeilta poliittisilta päätöksiltä. Kaikkien peliyhtiöiden (myös Veikkauksen) etu olisi, että myös haittavaikutukset jakautuisivat eri toimijoiden kesken.”  

”Terveys- ja sosiaalialan toimijana pidän erittäin hankalana sitä, että hyvinvoinnille tärkeät toimijat ja toiminnot, kuten liikunta ja kulttuuri, on eristetty rahoituksen ja samalla päätöksenteon osalta omiksi saarekkeikseen. Olisi äärimmäisen tärkeää, että sote-uudistuksessa maakunnilla ja muilla toimijoilla olisi parempi mahdollisuus vaikuttaa ihmisten liikkumiseen ja muuhunkin aktiivisuuteen resursoimalla vapaaehtois- harrastustoimintaan alueellaan. Meillähän on kymmenien miljardien budjetit, mutta emme silti voi vaikuttaa juurikaan ihmisten elämäntapoihin tai harrastuksiin. Eihän mikään rahamäärä riitä ikääntyvän ja huonosti liikkuvan väestön hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja hoitamiseen, jos emme voi tehokkaammin vaikuttaa ihmisiin. Rakenne, järjestelmä ja rahoitusmallit eivät toimi – haloo, kuuleeko kukaan?”

”Asiantuntijana pidän erittäin arveluttavana, että eduskunta (myös poliittiset puolueet) ovat antaneet yhden yrityksen tuottojen määrittää ihmisten ja kansakunnan hyvinvoinnille äärimmäisen tärkeiden toimijoiden arvon tällä tavoin. Eikö eduskunta arvosta hyvinvointia, joka lisäksi tuotetaan äärimmäisen edullisesti? Kyse ei kuitenkaan ole vain terveydestä ja hyvinvoinnista, vaan sosiaalisesta pääomasta eli luottamuksen, vastavuoroisuuden ja vertaisuuden rakentamisesta koko yhteiskunnassa. Kyse on suomalaisesta identiteetistä ja merkityksellisistä yhteisistä kokemuksista, joilla ihmisyyteen kasvetaan ja opitaan asettamaan tavoitteita ja saavuttamaan niitä. Ja muistutettakoon, että esimerkiksi urheilun suurten lajiliittojen tuotoista valtionapu on vain noin 10 prosenttia.”

Kansanedustajana tunnen valtavaa tuskaa, kun en voi vaikuttaa itselleni, yhteiskunnalle ja äänestäjilleni tärkeisiin asioihin, kun eduskunta on joskus viisaudessaan päättänyt tukea näitä itselleni rakkaita asioita, joita mielelläni tukisin, vain sen verran kuin Veikkaus tuottaa. Pelkään kohdata äänestäjiä, joille en osaa sanoa, mitä teen, koska käteni ovat sidotut. Kaikki järki- ja tunnesyytkin puolustaisivat nykyistä suurempaa rahoitusta näihin kohteisiin, joiden merkitys on meille suomalaisille suunnaton. Olisinpa onnellinen, jos oma puolueeni irrottautuisi tästä Veikkauskytköksestä (käsittääkseni melkein kaikki puolueet ovat sitä mieltä, että monopoliyhtiöiden aika on jo taaksejäänyttä aikaa) ja päättäisi näistäkin asioista demokratian normaalien pelisääntöjen mukaisesti. Vaikka valtio joka tapauksessa kerää tuottoja rahapeleistä joko Veikkauksen tai sen ja muiden yhteisesti toimiessa, niin jokaisessa tapauksessa eduskunnan ja meidän kansanedustajien tulee saada aidosti päättää, miten paljon millekin toiminnalle rahaa annetaan. Merkitys ratkaiskoon tuettavien asioiden arvon meille kansanedustajillekin. En muuten usko, että meissä olisi ketään, joka tosipaikan tullen uskaltaisi alentaa näiden Veikkauksen avulla tuettujen toimintojen määrärahoja. Sen sijaan minäkin keksin helposti toista miljardia sellaisia menoja, joista voisi ottaa pois eikä kukaan huomaisi mitään. Ja eikö se ole aika outoa, etten voi hyödyntää vaalikampanjassani juuri lainkaan osaamistani laajassa järjestötoiminnassani, kun en voi päättää näistä rahoista eduskunnassa? Olisi todella terveellistä ja merkittävää, että esimerkiksi liikunta, kulttuuri, nuorisotoiminta, järjestötoiminta ja urheilu olisivat jatkuvasti eduskunnan ja poliittisen puheen agendalla.”

Tällaisia ääniä kuulee, kun kansan keskuudessa liikkuu. Ymmärrän, ettei (urheilu)media näitä kuule eikä ymmärrä, kun olympiakomitean puheenjohtajakeskusteluissakin joudutaan puheenaiheet rajaamaan siihen, mitä on joskus aiemmin julkisuudessa käsitelty. Kun näistä asioista ei ole koskaan ennenkään käyty keskustelua, niin ei ole olemassa ”mediatarinaa”, johon ne voisi kytkeä. Media on nyt syksyn aikana hiukan tormistautunut, joten voisiko tästä jatkaa matkaa myös laajempiin rakenteellisiin substanssikysymyksiin?

Olympiakomitean puheenjohtaja ja hallitus voivat tietysti itse olla aktiivisia nostamaan uusiakin aiheita julkiselle agendalle (joku voisi ajatella, että se on yksi heidän tärkeimmistä tehtävistäänkin). Olympiakomitean eroava nuijanheiluttaja Timo Ritakallio uskalsi ottaa kantaa tähän Veikkausasiaan vasta viimeisinä hetkinään puheenjohtajana. Käsittääkseni hänkin oli lähes samaa mieltä kuin tässä lainaamani kansalaiset. Voisikohan toivoa, että tuleva puheenjohtaja jatkaisi tuon perustellun ajatuksen myös aidosti vaikuttavaksi toiminnaksi?