Huuhkajat eli Suomen miesten A-maajoukkue pelaa ensi perjantaina 15.11.2019 historiansa tärkeimmän ottelun Liechtensteinia vastaan. Koko Suomi – minä mukaan lukien – ei juuri pysty hengittämäänkään, koska jännitys on lähes sietämätön. Toteutuuko melkein 60 vuotta odottamani jo täyttymättömäksi tuomittu toiveeni tosiaan tämän syksyisen harmaan viikon lopuksi?

En pysty uskomaan asiaa ennen kuin sen oikeasti näen. Olen kieltäytynyt pitämästä asiaa varmana ulkomaisille ystävillenikin, vaikka he jo haluaisivat nähdä asian varmana ja onnittelevat etukäteen.

Toinen asia, johon en yleensä pysty, on ottelun tai edes karsintalohkon ennustaminen. Nyt pari päivää ennen ottelua minun on kuitenkin pakko suunnata ajatukseni jalkapalloon, ei kuitenkaan vain tuohon elintärkeään karsintaotteluun tai –lohkoon, vaan yleisemmin jalkapallon taktiikkojen ja muutenkin jalkapallon kehittymiseen. Huuhkajia käytän toki esimerkkinä tilanteen niin salliessa.

Aluksi siis todella lyhyt yhteenveto jalkapallotaktiikkojen kehittymisestä viimeisten noin 30 vuoden ajalta. Aiemmista kehitysvaiheista olen tehnyt yhteenvedon ja tulkinnan liitteenä olevassa artikkelissani (Tiihonen 1992) ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkeen tehty analyysi löytyy toisesta liitteestä (Tiihonen 2012). Tässä lyhyen lyhyessä historiassa tukeudun myöhempiin kirjoituksiini (Tiihonen 2014; 2015 ja 2018).

Lyhyen lyhyt pelitaktiikkojen historia

1900-luvun viimeisellä vuosikymmenellä pelissä alkoi tapahtua muutoksia, joiden yhtenä syynä oli pelaajien parempi suojeleminen väkivallalta, pelin nopeuttaminen ja pelin hyökkäysvoittoisuuden painottaminen. Kansainvälinen jalkapalloliitto (FIFA) on tehnyt näihin liittyen sääntömuutoksiakin tähän aika konservatiiviseen peliin. Tämä kehitys jatkuu hitaasti edelleen, kun maalipotkun saa nyt antaa rankkarialueen sisälle.

2000-luvun alun jälkeen alkoi Espanjan maajoukkueen ja FC Barcelonan valtakausi, jossa keskeistä oli ja on pallonhallinta. Se mullisti taktisen ajattelun, mikä näkyi myös suoraan tuloksissa. Kesti aikansa ennen kuin muut joukkueet oppivat pelaamaan tätä taktiikkaa vastaan. Samaan aikaan pelaajien tekninen taso parani ja eri maiden tai maanosien pelaajatyypit alkoivat muistuttaa enemmän toisiaan, mikä johtui jalkapalloakatemioista, joissa suurseurat koulivat joka puolelta maailmaa hankkimiaan lahjakkuuksia.

2010-luvulla on sitten nähty uusi taktinen vallankumous, jota itse kuvasin jopa otsikolla: ”Jalkapallosta vihdoin taktinen peli!” Tämä siis vuoden 2014 MM-kisojen jälkeen. Siellähän Espanjan tiki-taka murrettiin täydellisesti ja tilalle tuotiin – varsinkin mestari Saksa – monipuolisia ja eri otteluissa erilaisia taktisia vaihtoehtoja edustanut malli. Tästä enemmän (Tiihonen 2014; 2015).

Pelitaktiikkojen nykytila ja Huuhkajat

Kehitys on kuitenkin jatkunut edelleen. On nähty huippujoukkueiden otteluita ja ottelupareja, joissa jompikumpi on onnistunut täydellisesti yllättämään ja/tai ”nöyryyttämään” vastustajansa. ”Pelataan omaa peliä ja katsotaan, mihin se riittää”, ei enää todellakaan riitä. Tänä päivänä täytyy tietää tai ainakin varautua siihen, mitä se toinen joukkue mahdollisesti ottelussa tekee.

Vaikka Huuhkajat ei ole paras mahdollinen esimerkki siitä, mihin huippujoukkueet nykyään pystyvät, niin kaksi ottelua voi hyvin nostaa esille esimerkkeinä tästäkin aiheesta. Ensimmäinen on kaikilla katkerasti muistissa, kun Bosnia-Hertsegovina nöyryytti Huuhkajia syksyn vieraspelissä, vaikka oli itse ollut täydellinen altavastaaja Suomen kotiottelussa. Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästä kotiedusta, mikä muutenkin on vähemmän merkityksellinen tekijä kuin joskus aiemmin, vaan taktiikan muuttamisesta, mihin tietysti liittyy vahvasti se, miten taktiikka pystytään toteuttamaan.

Toinen esimerkki löytyy nimittäin samoilta seuduilta vuodelta 2017, kun Huuhkajat pelasi MM-karsinnassa tasapelin tulevaa MM-hopeamitalisti Kroatiaa vastaan. Suomen taktiikka onnistui tuossa pelissä täydellisesti, vaikka Kroatian pelaajamateriaali oli ylivoimainen ja jopa lohkotilanne oli Suomelle epäedullinen. Toki ottelun lopputulosta on selitetty Kroatian liiton ongelmilla, mutta sitä on varmasti liioiteltu. Kroatia tai mikään muukaan tuon alueen maa ei lähde koskaan häviämään ainakaan kotiotteluaan.

On siis kaksi jonkin verran eri asiaa se, mitä taktiikkoja käytetään ja mitä taktiikkoja pystytään käyttämään. Surullisen kuuluisa episodihan oli Mixu Paatelaisen yritys pelata ”pallonhallintapeliä”, vaikka Suomen pelaajien taso ei siihen millään riittänyt etukäteen parempia maita vastaan. Jokaisella joukkueella tuleekin olla useita erilaisia variaatioita pelitaktiikassaan ja voisi kai sanoa, että pitää olla useita tilannekohtaisia pelitaktiikoita.

Tilannekohtaisilla tarkoitan sitä, että joukkueen pitää osata lukea kollektiivisesti mahdollisuudet pelata ”pallonhallintapeli(osuus)” silloin kun siihen tuntuu aukeavan tilaisuus. Kyse on sekä aidosta tilanteesta kentällä, mutta myös psyko-sosiaalisesta ja jopa emotionaalisesta tilanteen luvusta. Jokainen joukkue voi herpaantua ja menettää tarvittavan intensiteetin peliin. Näitä tilanteita tulee hyödyntää.

Toisaalta on osattava lukea tilanne, jossa omalta joukkueelta tämä intensiteetti alenee, jolloin kannattaa keskittyä vain olennaiseen eli oman maalin puolustamiseen. On itse asiassa huomattavasti helpompi tunnistaa pelitilanteet, joissa oma ”henki” on vahvempi kuin vastustajan, mutta oman intensiteetin alenemista on vaikeampi tunnistaa. Sitähän yrittää koko ajan pitää korkealla tasolla vaikka väkisin. Se ei kuitenkaan ole viisasta, sillä se voi olla juuri sitä ”pään puskemista seinään”, jota kannattaa välttää.

Seurauksena edellisestä saattaa olla kaksi fataalia seurausta: toinen joukkue eli se hengen päälle saanut vastustaja käyttää hyväksi ”katteettoman riskinoton”, jonka joku tai jotkut pelaajat ottavat yrittäessään tsempata liikaa ja pelaavat ikään kuin omalla joukkueella olisi se henki päällä. He siis yrittävät pelata sovitun taktiikan mukaisesti, vaikka intensiteetti ei siihen riitäkään. Tämä muuten selittää sen, että todelliset huippujoukkueetkin konttaavat suurinumeroisesti. Heidän huippupelaajiensahan on todella vaikea uskoa, ettei mikään tunnu onnistuvan, vaikka kuinka yrittäisi.

Toinen ongelma on se, että silloinkin, kun omalla joukkueella on hyvä henki ja toisella se on yhtä aikaa, niin pelaajistoltaan parempi joukkue yleensä hyötyy siitä. Huuhkajien historiassakin on tästä oikein hyviä esimerkkejä. Suomi on usein pelannut loistavasti, mutta vastustaja on kuitenkin tehnyt ainakin tasapeliin oikeuttavat maalit. Muurisen-Litmasen aikaan näimme näitä otteluita liiankin kanssa.

Kanervan aikana Huuhkajat on ollutkin monessa suhteessa erinomainen esimerkki nykyjalkapallon taktisesta kehityksestä. Huuhkajathan on onnistunut pelaamaan ”omalla tasollaan”, mitä termiä saa vihata, mutta joka aika hyvin kuvaa Kanervan Huuhkajia. Edellä mainittu Bosnia-matsi oli oikeastaan pitkään aikaan ensimmäinen, jossa ”meiningit löivät yli maininkien” eli pelaajat eivät kyenneet sopeutumaan tilanteeseen, jossa oli paljon pelissä ja jossa vastustaja pelasi niin tyystin erilaisella tavalla ja intensiteetillä kuin vielä hyvässä muistissa olleessa edellisessä kohtaamisessa.

Oikeasti Huuhkajat on kuitenkin onnistunut pelaamaan jopa selvästi yli ”oman tasonsa”, vaikka se tässä huumassa tahtoo unohtua. Pelaajistommehan ei ole mitään parasta A-luokkaa edelleenkään. Se on myös Huuhkajien vahvuus ja taktiselta kannalta suuri onni olikin, että joukkueen tähti Roman Eremenko joutui jäämään joukkueesta pois eikä haittaa ollut siitäkään, että Perparim Hetemaj ja Niklas Moisander lopettivat maajoukkueuransa.

Yksilöt, jotka pelaavat ”omalla tasollaan” eli eivät tee tyhmiä juttuja, vaan keskittyvät joukkuetaktiikan toteuttamiseen, voivat muodostaa Huuhkajat, joka pelaa koko ajan vähän yli oman tasonsa. Tätä on vaikea monien ”futisniilojen” sulattaa, koska tähtikultti kuuluu niin oleellisesti urheilufaniuteen. Sehän näkyy nytkin hyvin, kun Huuhkajista halutaan mediassa väkisin tehdä Teemu Pukin joukkuetta. Se on aika tyhmää, minkä Teme itsekin hyvin tietää.

Yksilökeskeisyydestä on huippujoukkueissakin ollut pakko siirtyä joukkuekeskeisyyteen. Suomen A-maajoukkueessa ei kannata haikailla Litmasen aikaan ellei sitten ota ”kuninkaan” sijasta esikuvaksi Hannu Tihistä tai Mika Nurmelaa. Jälkimmäisen kohdalla muistan huokailleeni, että ”miten maajoukkueessa voi olla noin perushuono pelaaja?”. Aika pian kuitenkin huomasin, että Nurmela pelasi aina äärettömän fiksusti eli teki juuri sen, minkä osasi eikä yrittänyt mitään ylimääräistä. Sellaisia ”nurmeloita” Kanerva on nyt käyttänyt kentällä melkoisen tukun – ja erittäin hyvällä menestyksellä.

Hyvän pelaajan mallin on siis täytynyt muuttua, ja näin on käynyt myös huippujoukkueissa. Viime vuoden MM-kisoista nostan esiin vain kaksi loistavaa joukkuepelaajaa eli Kroatian Ivan Perisicin ja Ranskan Paul Pogban.

Perisic oli pelaaja, jota vastaan ei varmaan kukaan maailmassa halunnut pelata – hän puolusti ja hyökkäsi itseään säästämättä ottelusta toiseen. Paul Pogba taas oli loistava esimerkki pelaajasta, joka oppi. Aiemmissa kisoissahan Pogba diivaili ja pelasi omaan pussiinsa, mutta Venäjän kisoissa hänkin taisteli jopa näkymättömästi maajoukkueensa puolesta. Kuten kaikki muutkin siinä joukkueessa. Seurauksena MM-kultaa.

Eväitä Huuhkajien lohkovaiheen otteluiden seurantaan

Huuhkajille on jäljellä kaksi ottelua eli kotimatsi Liechtensteinia vastaan 15.11. ja vierasottelu Kreikassa 18.11. Itse orientoidun siihen, että pääsy EM-kisoihin ratkeaa varmasti vasta ensi tiistain jälkeen.

Suomi, Bosnia ja Armenia pelaavat jokaisen pelin joukkueita vastaan, joille peleillä ei ole mitään merkitystä jatkoonpääsyn kannalta. Silti niin Liechtenstein kuin Kreikkakin halunnevat pelata hyvät pelit Suomea vastaan. Bosnia-Hertsegovina ja Armenia voivat hyvinkin saalistaa vielä täydet kuusi pistettä otteluistaan. Suomen tulisi siis saada kaksi pistettä varmistaakseen paikkansa EM-lopputurnauksessa.

Voiko Huuhkajille tai ottelun katsojille antaa tämän perusteella jonkin toimivan vinkin? Valmennuksen täytyy pystyä pitämään joukkueen keskittyminen koko ajan itse pelissä ja vastustajassa – ei sen mahdollisessa tuloksessa. Tämä on erittäin vaativa tehtävä, koska odotukset ovat niin huikeita (sallin tämän sanan käytön itselleni vain tämän kerran). Jokaisella pelaajalla on sama tehtävä joka ikisen sekunnin sadasojan ajan.

Pelitaktiikka ei todennäköisesti ratkaise Suomi-Liechtenstein –ottelua ellei Suomi yritä ratkaista ottelua heti alussa, jolloin vastustaja voisi saada tilaisuuden tehdä avausmaalin. Urheilu ei olisi urheilua ellei sellainen olisi mahdollista sattumaltakin. Valmennuksen ja pelaajien on siis valmistauduttava henkisesti erittäin hyvin myös siihen tilanteeseen, että joudutaan tappiolle. Myös katsomossa tähän täytyy varautua.

Monia kommentaattoreita kiinnostaa se, millä taktiikalla Kanerva Huuhkajat peliin laittaa. Nykyään tärkeämpää on kuitenkin se, miten joukkue kykenee sovitun taktiikan toteuttamaan. Yksikään valmentaja tuskin laatii taktiikkaa, jolla joukkue varmasti häviää ja toisaalta vastustajat keskittyvät omassa taktiikassaan varsinkin ennalta paremman joukkueen taktiikan murtamiseen. Kanervan Huuhkajat on onnistunut tähän mennessä kummassakin eli taktiikat ovat olleet toimivia ja ne on kyetty kohtuullisen hyvin myös toteuttamaan.

Liechtenstein on vastustajana hankala, koska heillä ei todennäköisesti ole vahvaa ajatusta omasta taktiikasta, mutta sitäkin paremmin he ovat tutustuneet Suomen taktiikkaan. Huuhkajien täytyy siis olla aloitteellinen, rohkea ja yllätyksellinenkin, mutta silti hyvin kärsivällinen ja pelata peliä niin, ettei Liechtenstein saa päälle mitään ”Talvisodan henkeä” tai ”Daavid vastaan Goljat –spiritiä”.

Itse lähtisin peliin hyvällä intensiteetillä, mutta niin, että tarvittaessa ruuvia voi kiristää paljonkin. Kärsivällisesti, mutta samalla rohkeasti. Maalia ei kannata yrittää väkisin, vaan tärkeintä on pitää pelin ote itsellä. Vastustajalle ei pidä antaa tilanteita eikä kasvattaa heidän itseluottamustaan. Turhautumista täytyy välttää ja turhia rikkeitä. Taktiikan noudattaminen vaatii nykyään yhä enemmän tunnekontrollia. Yksittäisten epäonnistumisten jälkeen ei saa menettää otetta peliin, mutta onnistumisten jälkeen ei myöskään voi alkaa ”leijua”.

Voi kuulostaa tylsältä, mutta jos osaa tulkita pelaajien tunnemyrskyjä ja samaistua niihin, niin peliin pääsee kotisohvaltakin hyvin mukaan. Eilinen (12.11.2019) naisten A-maajoukkueen, Helmareiden, ottelu Portugalia vastaan oli myös tällainen kärsivällisyyttä vaatinut kamppailu niin kotikatsomossa kuin kentälläkin. Pelillisesti se ei hienouksia tarjonnut, mutta intensiteetin saattoi silti aistia täällä Suomessakin. Ja sitten loppujen lopuksi Suomi onnistui vääntämään sen maalin, kun vastustajan ote hiukkasen herpaantui.

Tällaiseen on syytä valmistautua Liechtenstein-ottelussakin, vaikka myönnettävä on, että toivoisin Suomen tekevän aika varhaisessa vaiheessa kaksi maalia, minkä jälkeen peli alkaisi rullaamaan omalla itseluottamusta säteilevällä voimallaan.

Toisella puoliajalla vain itkisin ja nauraisin tunteiden myllertäessä ja Huuhkajien tehdessä vielä ehkä 1-2 maalia. Juhlisin pelaajien, valmentajien ja kaikkien katsojien kanssa enkä saisi unta ennen kuin olisin selvittänyt itselleni, mitä tämä oikein merkitsee… Torille en silti lähtisi.

Lähteitä ja aiempia kirjoituksiani aiheesta

Tiihonen, Arto (1992) Jalkapallon viehätyksestä ja pelitaktiikkojen muuttuvista kuvioista. ARG 2/92. Helsinki. JALKAPALLOPELIANALYYSI

Tiihonen A. 2012. Jalkapalloanalyyseja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkeen. (https://www.miksiliikun.fi/2012/06/12/em-kisat-2012-jalkapallosta-kokemuksellisesti-ja-sosiologisesti/). Tiihonen_Jalkapalloanalyyseja_2010

Tiihonen  A. 2014. Mitä opittavaa futiksen MMM-kisoista 2014? (https://www.miksiliikun.fi/2014/08/18/mita-opittavaa-futiksen-mmm-kisoista-2014/. Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.8.2014.

Tiihonen A. 2015. Futisvuoden 2015 opetus: jalkapallosta vihdoin taktiikkapeli. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/10/Futisvuoden-2015-opetus.pdf). Artikkeli blogisivulla www.miksiliikun.fi, 28.10.2015.

Tiihonen A. 2018. Klassikkojen kanssa futaamassa (https://www.miksiliikun.fi/2018/06/15/klassikkojen-kanssa-futaamassa/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 15.6. 2018.