Outward Bound Finlandin seikkailukasvatuskursseilla. Kokemusarvioinnin avulla tuetaan opettajia oppilaan kehittämisessä.
Yllä mainitun otsikon avulla yritimme (Arto Tiihonen & Nea Kujala, seikkailukasvatuspäivät 2018) kuvata OBF:n toimintamallia, jota kokeilimme Löydä oma lähteesi –kursseilla vuoden 2017 aikana. Näille kursseille pääsi muutama koululuokka hakemusten perusteella.
Kokonaisuuden mahdollisti Partioaitan Outward Boundille myöntämä ympäristöbonus (https://www.youtube.com/watch?v=zqkouevL2Yc).
Itse toimintamallin kehittämisen lähtökohdan voi kiteyttää muutamaan havaintoon. Seikkailukasvatuksessa ja itse asiassa kaikessa muussakin pedagogisessa tai muutokseen tähtäävässä prosessissa on ns. vaikuttavuushaaste.
Ts. itse toiminta eli vaikkapa yksittäinen seikkailukasvatuskurssi voi olla erittäinkin onnistunut sinänsä ja palautteet hyviä, mutta vaikutukset arkeen voivat jäädä vähäisiksi tai ainakin niitä on vaikea havaita.
Joskus toki saattaa käydä niinkin, että sinänsä onnistunut koulutus tai vaikkapa työpaikan virkistys/koulutuspäivä saattaa johtaa jopa tavoitteen kannalta negatiivisiin vaikutuksiin arkisen työn äärellä.
Pedagogit tuntevat hyvin välittömän ja välillisen palautteen ja vaikutuksen erot, mutta kovin onnistuneita ja kenttäolosuhteissa toteutettavia arviointikeinoja ei ole saatavissa. Raskaita arviointeja tehdään tutkimus- ja kehityshankkeissa ja niissä kerätään osallistujilta ja ohjaajilta yleensä paljon sellaistakin tietoa, mistä ei ole juuri hyötyä sen enempää ohjaajille kuin osallistujillekaan.
Esimerkiksi sinänsä kiinnostavat tiedot oppilaiden taustoista eivät juuri opettajaa auta. Opettajan tehtävähän on saavuttaa oppimistavoitteet oppilaiden taustarajoitteet ylittäen.
Läksimme siis kehittämään toiminta- ja arviointimallia, joka olisi kokemusteoreettisesti perusteltavissa ja kohtuullisen helposti toteutettavissa. Halusimme myös tehdä sen ryhmän (esimerkiksi koululuokan) opettajan käyttöön että OBF:n ohjaajien käyttöön.
Kohtuullisen hyvän yhteenvedon perusteista ja alustavia tulkintoja tuloksista löytyy Helsingin yliopiston, opetushallituksen ja Outward Bound Finlandin yhteisessä koulutuksessa ”Oppimista ilmiöiden ja elämysten kautta” 5 op., pitämistäni videoluennoista ((https://vimeo.com/251473638/1199c43533) ja (https://vimeo.com/251474405/85c2b10b67).
Oleellista on, että ryhmän oma opettaja/ohjaaja saa työkaluja ja lisäymmärrystä omaan opetukseensa siitä, miten OBF:n seikkailukasvatuskurssien toiminta on vaikuttanut oppilaisiin/ohjattaviin.
Yhtä tärkeää on, että OBF pystyy jatkossa systemaattisemmin kehittämään omaa ohjaustoimintaansa ja arvioimaan kurssien vaikutuksia, jos tässä ei nyt vielä varsinaisesta pitkäkestoisesta vaikuttavuudesta puhuttaisikaan.
Tavoitteemme on kunnianhimoinen eli se, että oppilaita voimaannuttavien kokemusten vaikutus olisi mahdollisimman suurta ja että se siirtyisi seikkailukasvatuskursseilta myös arkiseen koulutyöhön ja nuorten elämään.
Ideaalitapauksessa OBF:n pedagoginen panos olisi pitkäjänteinen prosessi, johon kuuluisi alkuarviointeja, erilainen määrä seikkailukasvatuskursseja sekä loppuarviointi suosituksineen. Malliin kuuluisi sekä kokemuksellisuuksien, sosiaalisen tuen että tavoitteiden arviointi.
Linkeissä videopätkä toimintamallista, sen perusteista ja alkuperäinen toimintamalli pdf-versiona (https://www.youtube.com/watch?v=ZdZAMhKXBXg&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG&index=4, Toimintamalli_220417_AT)
Löydä oma lähteesi-kursseilla jouduimme kuitenkin tyytymään supistettuun versioon mallista, johon kuului sekä OBF:n ohjaajan että koululuokan opettajan arvioinnit oppilaista ja heidän kehittymisestään viiden päivän kurssilla. Se sisälsi siten eri tekemisten kokemuksellisuusarvioinnit ennen ja jälkeen kurssijakson.
Kuvaamme ja analysoimme tätä Löydä oma lähteesi -kurssia ja tehtyjä arviointeja linkin alta löytyvillä podcastilla ja videolla (http://outwardboundfinland.libsyn.com/kokemuksen-ja-tekemisen-tason-arviointi-kursseilla-0 ja https://youtu.be/SgLpFPKohcw).
Mitä tästä kokeilusta opimme?
Ensinnäkin arviointi oli mahdollista tehdä aika pienelläkin valmistautumisella. Pystyimme arvioimaan oppilaiden kehittymistä kurssin keskeisten tekemisten (ruuanlaitto & tiskaus, melonta, yhdessäolo ja muu ohjelma) ja eri kokemuksellisuuksien suhteen.
Opettaja saattoi myös arvioida oppilaiden kokemuksia suhteessa heidän mieli- ja inhokkitekemisiinsä (oppiaineisiin ja harrastuksiin).
Toiseksi: kurssin aikana tapahtuneet muutokset olivat yllättävän suuria. Oppilaiden erilaiset tärkeät kokemuksellisuudet vahvistuivat eli he saivat elämyksiä, identiteettiä, osallisuutta ja toimijuutta vahvistavia kokemuksia kurssin aikana tekemistään asioista.
Eri oppilaat erosivat toisistaan, vaikka muutostrendi oli kaikilla samansuuntainen ja selvästi positiivinen.
Kolmanneksi: kokemuksellisuuksista identiteetti- ja toimijuuskokemukset vahvistuivat enemmän kuin elämys- ja osallisuuskokemukset, joiden voisi olettaa vahvistuvan juuri tämäntyyppisillä kursseilla helpoiten. Toki nekin vahvistuivat ja ne olivatkin lähtö- ja lopputasoltaan hiukan korkeammalla kuin identiteetti- ja toimijuuskokemukset. Toimijuuskokemuksissa tapahtui suurinta kehitystä.
Identiteettikokemusten vahvistuminen kertoo siitä, että oppilaat olivat saaneet tehdä haasteellisia tehtäviä ja olivat niistä myös selviytyneet. He olivat oppineet tekemään asioita, jotka koetaan yleensä velvollisuuksiksi, koko ryhmää auttaviksi ja toimijuutta lisääviksi.
Ruuanlaitto & tiskaus muuttui kokemuksellisesti eniten: oppilaat oppivat huolehtimaan asiasta ja oppivat konkreettisesti ainakin ulkoruokailun alkeet.
Esityksemme pp-diat linkin takana Tiihonen&Kujala_seikkailukasvatus2018_PPesitys
Entä jatkossa?
Tulemme kehittämään toimintamalliamme omassa toiminnassamme ja koulutuksissamme systemaattisesti tästä eteenpäin. Teemme monenlaisia materiaaleja, joiden avulla kokemuksellisuuksia on helpompi käyttää hyväkseen ohjauksessa. Rakennamme myös arviointityökaluja, joita ohjaajat, opettajat ja osallistujatkin voivat käyttää arvioinneissa hyväkseen.
Haasteita on toki monia: käsitteet täytyy ymmärtää aika hyvin, jotta niitä voi käyttää ohjauksessaan, arvioinneissaan ja tulkinnoissaan. Alla materiaaleja, joissa olemme avanneet käsitteitä eri medioiden avulla. Käytäntö on tietysti paras opettaja.
Joku ehkä ajattelee, että kannattaisi rakentaa (väitöskirja)tutkimus aiheesta. Periaatteessa se onkin yksi tavoite, mutta aika monta väitöstä ohjanneena ja lukuisia tutkimus- ja kehityshankkeita tästäkin aiheesta ohjanneena ja toteuttaneena tiedän, että on paljon vaativampaa rakentaa käytännössä aidosti toimiva malli kuin tehdä siitä esimerkiksi väitöskirjatutkimus.
Toivommekin ohjaajien ja opettajien lähtevän mukaan kehittämään yhteistä osaamistamme, sillä lasten ja nuorten – miksei keski-ikäisten ja vanhojenkin – voimaannuttaminen kokemuksellisen oppimisen avulla on sekä Outward Boundin vanha osaamisalue että jatkuvasti kehittyvä ja tärkeämmäksi muodostuva uuden oppimisen areena, jossa tekemistä riittää kaikille.
Abstrakti
Tiihonen & Kujala: Voimaantumista ja kokemuksellista oppimista Outward Bound Finlandin seikkailukasvatuskursseilla. Kokemusarvioinnin avulla tuetaan opettajia oppilaan kehittämisessä.
Esityksessä kuvaamme OBF:n kokemuksellisen oppimisen toimintamallin. Seikkailukasvatukselliset menetelmät on yhdistetty kokemusarviointeihin, joiden avulla kokemuksellista oppimista käytetään oppilaiden voimaantumisen apuna. Tavoitteena on auttaa opettajaa ymmärtämään erilaisten kokemusten merkitys oppilaiden tekemisissä. Arviointien ja sk- menetelmien avulla opettaja näkee, miten oppilas kehittyy eri kokemusulottuvuuksilla. Räätälöimme opettajille työkaluja, joiden avulla seikkailukasvatuskursseilla aikaansaadut positiiviset kokemukset siirretään oppilaiden arkeen pysyviksi muutoksiksi heidän toiminnassaan. Tuloksina esitämme käyttämämme kokemusarvioinnin tuloksia, pohdimme sovelluksia yleisön kanssa ja esitämme suosituksia.
Lähteitä & materiaaleja
Videoita
Tiihonen, Arto (2018) Kokemuksellinen oppiminen ja muutoksen tukeminen osa 1. (https://vimeo.com/251473638/1199c43533), 27 min. Kokemuksellisen oppimisen perusteita.
Tiihonen, Arto (2018) Kokemuksellinen oppiminen ja muutoksen tukeminen osa 2. (https://vimeo.com/251474405/85c2b10b67) 35 min. Kokemusten ja kokemuksellisen oppimisen vaikutuksia.
Arto Tiihonen kertoo tässä luennossa OBF:n kokemuksellisen oppimisen kurssirakenteesta ja toimintamallista. Toimintamallissa osallistujien kokemuksellisuuden arvioidaan alussa, niitä tuetaan kursseilla ja lopuksi tehdään loppuarviointi, jonka perusteella opettaja/ohjaaja/valmentaja näkee tapahtuneen muutoksen ja pystyy jatkossakin vaikuttamaan ohjattaviensa kehitykseen. (https://www.youtube.com/watch?v=Mpfdn-xRtMo&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG&index=1) .
Nea Kujala ja Arto Tiihonen keskustelevat elämys-, identiteetti-, osallisuus- ja toimijuuskokemusten käytöstä Outward Boundin kokemuksellisen oppimisen kursseilla. Esitys perustuu osaltaan Nea Kujalan opinnäytetyöhön, jossa esitettiin prosessimalli ohjaajien tueksi. Videon avulla opit perusteet sille, miten eri kokemuksia kannattaa käyttää kurssin aikana. Esimerkkinä on viiden päivän kurssi, mutta prosessimallia voi soveltaa eripituisiin kursseihin. (https://www.youtube.com/watch?v=ZdZAMhKXBXg&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG&index=4)
Nea Kujala ja Arto Tiihonen keskustelevat elämys-, identiteetti-, osallisuus- ja toimijuuskokemusten käytöstä ja arvioinnista Outward Boundin kokemuksellisen oppimisen kursseilla. Esimerkkinä on Löydä oma lähteesi –kurssi, jossa osallistujat olivat 8. erityisluokan oppilaita. Videon avulla opit, miten OBF:n kurssilla voidaan vaikuttaa oppilaiden kokemuksiin ja tekemisiin (https://youtu.be/SgLpFPKohcw).
Arto Tiihonen: Kokemuksista ja niiden merkityksistä (https://www.youtube.com/watch?v=ra69aU1x97g&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG&index=2)
Senja Greijus ja Arto Tiihonen keskustelevat elämys-, identiteetti-, osallisuus- ja toimijuuskokemuksista, jotka ovat vaikuttaneet Outward Bound –ohjaajana toimivan Senjan elämään ja toimintaan. Ymmärrät, miten suuri merkitys erilaisilla kokemuksilla on oman identiteetin kasvussa ja muuttumisessa. (https://www.youtube.com/watch?v=1kDiJGNSd2k&index=3&list=PLsdpn56bhxR2ZmBWNmJEbqClkWR-ip2CG)
Arto Tiihonen: Seikkailukasvatuspäivät 2016: Liikkumisen merkitykset kasvatuksen tukena. (https://www.youtube.com/watch?v=2l4Dw2AcECc).
Podcastit
Podcastillä Nea ja Arto kertovat, miten OBF:n kursseilla käytetään kokemusten ja tekemisten arviointia, joita voidaan käyttää opetuksen/ohjauksen tukena. Arvioinnin avulla ohjaaja/opettaja näkee oppilaiden kokemuksissa ja tekemisissä tapahtuneet muutokset. http://outwardboundfinland.libsyn.com/kokemuksen-ja-tekemisen-tason-arviointi-kursseilla-0
Tunnet varmaan ihmisiä, jotka janoavat elämyksiä. Mikään ei nykyään ole mitään ilman huippukokemuksia. Voiko nykyään myydä mitään ilman henkilökohtaisen nautinnon lupausta? Me olemme elämysyhteiskunnassa. Ja silti kannattaa kysyä: onko kaiken tekemisen, olemisen, tietämisen vihoviimeinen päämäärä sen elämyksellisyys? Tässä Podcastissa Arto Tiihonen valottaa elämyskokemusten merkitystä ja rajoja liikkumisessa. http://outwardboundfinland.libsyn.com/elmyskokemuksen-merkityksest
”Miten liikut, sitä olet” tai ”olet yhtä hyvä kuin viimeinen pelisi”. Jotkut ihmiset määrittävät oman identiteettinsä ruumiillisuutensa tai urheilussa menestymisen kautta. Liikunta- ja urheilukokemukset ovat monien ihmisten identiteettitarinan rakennuskiviä. Urheilijan ja joskus myös liikkujan identiteetti on hauras ja altis rikkoutumiselle. Miten me osaamme rakentaa identiteettitarinamme, on varsinainen taitolaji. Näistä ja monista muista kokemuksista Arto Tiihonen kertoo podcastissaan. http://outwardboundfinland.libsyn.com/identiteettitarinamme
Osa meistä harrastaa liikuntaa, ”koska muutkin niin tekevät”. He pitävät ryhmässä toimimisesta ja siitä että ovat osa joukkuetta tai vaikka löyhääkin ryhmää. Usein huippu-urheilijatkin kehuvat juuri joukkueessa olemisen tärkeyttä. Silti osallisuus, yhteisöllisyys, ryhmään kuuluminen eivät katso ikää eivätkä edes liikunta- tai urheilulajia. Podcastissa Arto Tiihonen kertoo osallisuuskokemuksista ja niiden monenlaisista merkityksistä. http://outwardboundfinland.libsyn.com/osallisuuskokemus-ja-sen-monenlaiset-merkitykset
Opinnäytteitä
Tiihonen, Arto (2002) Ruumiista miestä, tarinasta tulkintaa: oikeita miehiä – ja urheilijoita? Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, LIKES-tutkimuskeskus, 134.
Tiihonen, Arto (1996) Urheilullisen miehen mahdolliset maskuliinisuudet. Lisensiaatintyö. Jyväskylän yliopisto, liikunnan sosiaalitieteiden laitos.
Tiihonen, Arto (1990) Urheilu kertomuksena. Liikuntasosiologian pro gradu. Jyväskylän yliopisto, Liikunnan sosiaalitieteiden laitos.
Ratas, S. (2011) Elämyspedagogiset harjoitteet. Harjoiteosio Outward Bound Finland ry:n Elämyspedagoginen ohjaaminen teokseen. Opinnäytetyö Liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelma 2011.(http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/38576/Opinnaytetyo%20Sini%20Ratas.pdf?sequence=1)
Barco, E. & Tuulari, T (2015) Elämyspedagoginen kurssi: Kokemuksellisuuksien tasot ja niiden hyödyntäminen ryhmänohjauksessa. Opinnäytetyö, kevät 2015, Haaga-Helia amk, Vierumäen yksikkö. (https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/91376/Barco%20Eleonora%20ja%20Tuulari%20Toni.pdf?sequence=1).
Kujala, N. (2016) Kuinka vahvistaa minäpystyvyyttä – dramaturgia ja kokemuksellisuus seikkailukasvatusleirin suunnittelumetodina. Opinnäytetyö kevät 2016, Haaga-Helia amk, Vierumäen yksikkö. (http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/107763/Opinnaytetyo_Nea%20Kujala.pdf?sequence=1).
Blogeja
Tiihonen A. 2016. Liikkumisen kokemukselliset merkitykset kasvatuksen tukena (http://www.outwardbound.fi/blogit/ammattilaisblogi/liikkumisen-kokemukselliset-merkitykset-kasvatuksen-tukena-) Blogi sivulla www.outwardbound.fi, 17.2. 2016.
Tiihonen A. 2015. Vähän liikkuvien liikkumispolku – kokemuksellista kotouttamista liikuntakultturiin. (https://www.miksiliikun.fi/2015/12/22/vahan-liikkuvien-liikkumispolku-kokemuksellista-kotouttamista-liikuntakultturiin/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 22.12. 2015.
Tiihonen A. 2016. Toimijuuskokemukset tärkeitä toisten tukemisessa. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/toimijuuskokemukset-tarkeita-toisten-tukemisessa). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 3.2. 2016.
Tiihonen A. 2015. Hei, olen aina osa (jotakin) ryhmää – osallisuuskokemusten merkitys. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/hei-olen-aina-osa-jotakin-ryhmaa-osallisuuskokemusten-merkitys). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 17.9. 2015.
Tiihonen A. 2015. Identiteettikokemukset liikunnassa ja urheilussa – rakentamista ja jälleenrakentamista. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/identiteettikokemukset-liikunnassa-ja-urheilussa-rakentamista-ja-jalleenrakentamista). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 24.4. 2015.
Tiihonen A. 2015. Elämyksellisyyttä liikunnassa – riittävästi, muttei liikaa eikä liian vähän. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/elamyksellisyytta-liikunnassa-riittavasti-muttei-liikaa-eika-liian-vahan). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 18.2. 2015.
Tiihonen A. 2015. Kokemusten kirjo. (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/kokemusten-kirjo). Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 26.1. 2015.
Tiihonen A. 2014. Kokemuksellinen toimintakyky – mitä, miksi, milloin? (https://www.miksiliikun.fi/2014/03/13/kokemuksellinen-toimintakyky-mita-miksi-milloin/) Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.3.2014.
Tiihonen A. 2013. Miksi liikun – suorituksia, terveyttä & kokemuksia. (https://www.miksiliikun.fi/2013/09/10/miksi-liikun-suorituksia-terveytta-kokemuksia/). Blogiartikkeli sivulla www.miksiliikun.fi, 10.9.2013.
Tiihonen A. 2012. Kokemuksellista liikuntaa. Blogi sivulla (https://www.miksiliikun.fi/2012/01/12/kokemuksellista-liikuntaa/) 12.1.2012.