Kuten blogini lukijat tietävät, olen pitänyt tarkkaa liikkumispäiväkirjaa vuodesta 2005 alkaen. Olen merkinnyt siihen liikutut minuutit, kilometrit, liikuntamuodon ja lyhyen kuvauksen, jossa olen kertonut kenen kanssa olen liikkunut ja minkälainen kokemus se oli. Joskus olen myös dokumentoinut rasitustason, kokemusten laadut ja tasot, sosiaalisuuden ja ominaisuudet, joita olen kehittänyt liikkumisellani.

Viime vuonna tein ihmiskokeen eli pidin normaalia liikkumispäiväkirjaa vain muutaman kuukauden, jonka jälkeen päätin käyttää vain viime jouluksi ostamaani Polarin aktiivisuusmittaria. Halusin tietää, minkälainen vaikutus automaattisesti liikkumiseni tallentavalla tietokoneella on liikkumiseeni.

Aktiivisuusmittariin asensin oman päivätavoitteeni, jonka voi ”suomentaa” tunniksi ja 13 minuutiksi hölkkää. Käsittääkseni ”tehdasasetuksissa” saattoi määritellä vielä yhden aktiivisemmankin tason. Vuoden lopussa huomasin, että saavutin tavoitteeni 130 prosenttisesti eli hölkkäsin keskimäärin noin 95 minuuttia päivässä.

Edellisestä voi arvioida, että liikuin 578 tuntia vuodessa eli 11 tuntia viikossa. Se on aika paljon enemmän kuin keskiarvotulokseni ”käsinkirjaamalla”, joka on noin 420 tuntia vuodessa. Aktiivisimpina vuosinani olen tosin liikkunut yli 500 tuntia, mutta silloin olen mielestäni liikkunut huomattavasti enemmän kuin vuonna 2017.

Mistä erot voivat johtua? Sykemittariin perustuva aktiivisuuslaite mittaa vuorokauden kaiken aktiivisuuden, mutta käsipelillä tulee kirjattua vain ”oikea” liikkuminen, vaikka olen kyllä arvioinut esimerkiksi ruumiillisen työn liikkumiseksi myös käsinkirjaamalla. Toisaalta sykemittari saattaa jättää huomiotta esimerkiksi lihaskuntoharjoittelun ja tuon ruumiillisen työn, jos siinä ei syke nouse  tarpeeksi.

Kalibrointikeinona voi myös käyttää vuoden neljää ensimmäistä kuukautta, joiden aikana kirjasin liikkumiseni myös manuaalisesti. Silloin liikuin 145% tavoitteestani (keskiarvo 130%), manuaalisesti mitaten 83 minuuttia päivässä eli tunnin ja 23 minuuttia, mikä olisi tasaisen vauhdin taulukolla tehnyt 497 tuntia vuodessa. Alkuvuoden liikkumismäärillä olisin siis aktiivisuusmittarinkin mukaan liikkunut reilusti yli 600 tuntia. Eroksi jää reilu sata tuntia eli 15-20 prosenttia enemmän kuin manuaalisesti mitaten. Ero lienee vieläkin isompi, koska loppuvuodesta liikuin huomattavasti vähemmän.

Onko mittaustapojen erolla jotakin väliä? Periaatteessa ei, jos virhe on systemaattinen ja jos käytän vain toista mittaustapaa jatkuvasti. Käytännössä huomasin tässä muutosvaiheessa joitakin eroja, joita kannattaa tässä eritellä tarkemmin. Vuoden kokemuksen jälkeen voin myös arvioida eri mittaustapoja sen perusteella, miten ne motivoivat minua liikkumaan. Tämähän on kuitenkin tärkeämpi asia kuin se, miten tarkasti mikin mittari liikkumistamme mittaa.

Aluksi on toki syytä kertoa hiukan lisää liikkumiseeni vaikuttaneista tekijöistä vuonna 2017. Muutama vuosi sitten satutin olkapääni, jota kuntoutin kotikonstein melko onnistuneestikin pari vuotta. Jotkut liikeradat olivat kivuliaita ja aiheuttivat nopeita ”sähkäreitä” niin, että pallo tai maila saattoivat pudota yllättäen kädestä heitto- ja lyöntiliikkeissä. Myös kahvikupin nosto oli joskus kivun aiheuttajana. Jatkuva kipu ei kuitenkaan ollut liian häiritsevää ennen vuoden 2016 syksyä, jolloin kipu alkoi vaikeuttaa nukkumista vakavasti. Heräsin 2-3 kertaa yössä kipuun.

Ensimmäisen kerran hakeuduin lääkäriin (työterveyshuolto) vuonna 2015, josta sain lähetteen leikkaukseen julkiselle puolelle. Siellä ei kuitenkaan suostuttu kättä leikkaamaan. Vuonna 2016 menin koko väylän julkisen puolen kautta. Prosessi kesti reilut puoli vuotta, jonka jälkeen magneettikuvausten ja muiden tutkimusten jälkeen päädyttiin leikkaukseen, joka tehtiin syyskuun 26. vuonna 2017. Olen nyt siis toipunut leikkauksesta ja kuntoutuminen on hyvässä vauhdissa. Käsi ei toimi vielä kunnolla, mutta liikelaajuudet ja voimatasot ovat aika hyvät ja kivut ovat lähes loppuneet.

Ensimmäiset kaksi kuukautta leikkauksen jälkeen olivat kylläkin yllättävän vaikeita, sillä varsinkin öisin nukkuminen oli erittäin katkonaista kipujen takia. Kehitin mallin, jossa nukuin ensin omassa sängyssä käsi ja pää tuettuna, sitten siirryin nojatuoliin, minkä jälkeen nukahdin sohvalla ja jos oli toiveita, niin siirryin vielä omaan sänkyyn. Kussakin ”kohteessa” nukuin 1-1,5 tuntia ennen kuin kipu herätti.

En stressannut asialla, sillä päivät menivät kipujen osalta hyvin ja nukahtelin myös päivisin. Kipulääkityksen lopetin noin viikon jälkeen, koska tabletit eivät juurikaan auttaneet tuohon ”paineiseen” kipuun. Aktiivisuusmittarin unisensori antoi minulle keskimäärin noin 3 tuntia yöunta, josta parisen tuntia hyvää unta. Normaaliluvut minulla ovat 7,5 tuntia ja reilut 5 tuntia.

Reilun kahden kuukauden jälkeen toipuminen nopeutui huomattavasti, kun ”sairas” kipu eli se, kun kudokset eivät vielä oikeastikaan kestä rasitusta meni ohi. Minua varoitettiinkin liiallisesta treenauksesta heti leikkauksen jälkeen – ja noudatinkin ohjeita ehkä liiankin tunnollisesti. Tosin kuntoutuminen viimeisten viikkojen aikana on ollut niin hyvää, että ehkä kannatti ollakin varovainen.

Kuminauhaharjoittelua, jota enimmäkseen teen,  voin lämpimästi kehua, sillä se on nivelien liikkuvuuteen ja vahvistamiseen erinomainen väline. Nauhoilla voi vaihdella ja kontrolloida liikeratoja ja voimankäyttöä ja sen avulla on helppoa käyttää sekä lihaksen supistuksia  (konsentrinen lihastyö)  ja lihasvenytystä vastustavaa eli eksentristä lihastyötä. Jatkan varmasti nauhojen käyttöä myös kuntoutumiseni jälkeen.

Mainittakoon, että olen aivan tyytyväinen tähän koko prosessiin, vaikka vammautumisestani eli saunan katolla putoamisestani on nyt reilu neljä vuotta. Minusta on oikein, että me yritämme kuntouttaa itseämme niin hyvin kuin voimme ja osaamme, jos vamma tai kipu ei haittaa kohtuuttomasti normaalielämää. Jälkeen päin ajatellen olisin tosin voinut treenata viisaamminkin, mutta aluksi en uskonut, että vamma olisi niin vakava. Seurauksena oli se, että opin jonkin verran vääriä liikeratoja, joilla kompensoin rikkoutuneen jänteen (rotator cuff) heikentynyttä toimintaa.

Kivut ja se, että vamma oli oikeassa kädessä vaikuttivat ratkaisevasti siihen, että hakeuduin leikkaukseen. Leikkaus ei nykyään ole välttämättä järkevä hoitomuoto silloinkaan, kun siitä on periaatteessa hyötyä. Magneettikuvassakaan ei nimittäin näe, minkälainen vamma todellisuudessa on. Leikkauksen hyöty tulee todennettua vasta kuntoutusprosessin jälkeen, mikä vaatii kuntoutujalta itseltään sitoutumista pitkäjänteiseen työhön.

Kipujen väheneminen tai poistuminen on toki toinen hyvä syy leikkaukseen, mutta sekin vaatii omaa aktiivisuutta eikä pelkkä leikkaus sitä takaa. Itseltäni katkaistiin hauislihaksen yksi osa juuri kipujen vähentämiseksi, sillä sitä ei olisi voitu enää korjata leikkauksella. Operaation ei kuitenkaan pitäisi merkittävästi huonontaa käden toimintaa.

Leikkaus ja kivut siis vaikuttivat liikkumiseeni koko vuoden ajan, mutta erityisesti loppuvuodesta. Kivuista huolimatta pystyin kuitenkin hiihtämään ja tekemään myös ruumiillisia töitä mökillä, vaikka se säätämistä vaatikin. Jalkapalloakin pelasin normaalista, mutta sulkapalloa pelasin vain satunnaisesti. Leikkauksen jälkeen liikkuminen on rajoittunut kävelyyn ja kotijumppaan. Hiihtäminenkin onnistuu, minkä ehdin jo todentaakin 15.1.2018.

Seuraava kuvio näyttää liikkumiseni kuukausivaihtelut (aktiivisuusmittarin 100% siis 1 tunti 13 min hölkkää) ja viikoittainen liikkumiseni:  Liikkumisvuoteni2017_kuviot

Aktiivisuusmittarin käytön hyödyt ja haitat

Periaatteessa aktiivisuusmittaria on helppo käyttää antamalla sen olla kädessä koko ajan. Näin teinkin. Mittarin keräämän tiedon siirtäminen tietokoneelle ja mobiililaitteelle on sekin periaatteessa helppoa, mutta yllättävän usein oli yhteysongelmia varsinkin mittarin ja älypuhelimen kanssa.

Tietokoneelta tai älypuhelimesta näkee myös sekä päivittäisen aktiivisuuden että harjoitusten tiedot mukavasti ja ymmärrettävästikin. Mittari myös huomauttaa liiallisesta istumisesta. Unen laadun ja määrän näkeminen oli myös hyödyllistä. Tietokoneella olisi voinut myös arvioida päivittäisen liikkumisen kokemuksellisuutta ja sieltä sai monenlaista (fysiologista terveyteen liittyvää) palautetta liikkumisen vaikutuksista.

Itse käytin mittaria lähinnä kahteen tehtävään eli päivittäisen tavoitteeni saavuttamiseen tai sen odotettavissa olevaan ylittämiseen silloin, kun tiesin liikkuvani paljon yli keskimääräisen tavoitteen. Opin aika tarkasti arvioimaan päivittäistä liikkumistani tämän avulla. Pystyin myös seuraamaan viikoittain, kuukausittain ja koko vuoden osalta liikkumiseni määrää mittarin avulla.

Toinen käyttötarkoitukseni oli tarkkailla syketasojani hiihto-, pyörä- ja juoksulenkeillä sekä pallopeleissä. Huomasin, että normaali liikkumiseni on syketasoltaan liian matalaa, jotta se vaikuttaisi positiivisesti jalkapallon pelaamiseen. Tarvitsisin enemmän korkeampisykkeistä, mutta aerobista harjoittelua pelikuntoni parantamiseksi. Paljon siis positiivista, mutta ei kuitenkaan juuri mitään sellaista, jota en olisi muuten jo tiennyt – ehkä unenlaatua lukuun ottamatta.

Kysymys siitä, lisäsikö aktiivisuusmittari liikkumistani, jäi vielä avoimeksi, sillä erot manuaalisen päiväkirjani ja aktiivisuusmittarin tulosten välillä ei ole näillä keinoin tarkasti arvioitavissa. Selvää on, että hiihdin ja pyöräilin paljon vähemmän kuin normaalivuosina. Sen sijaan kävelin enemmän ja tein muuta ruumiillista työtä suurin piirtein yhtä paljon. Pallopelejä harrastin normaalivuoden tapaan.

Konkreettinen muutos on, että painoni nousi loppuvuodesta noin kolme kiloa, mikä selittyy leikkauksella ja siitä aiheutuneesta passiivisuudesta, joka myös vaikutti motivaatioon, kun minulla ei ollut varmaa tietoa siitä, kykenenkö saavuttamaan pidempiaikaisia liikkumistavoitteitani.

Jos kuitenkin vertaan aktiivisuusmittarin tietoja omaan manuaaliseen järjestelmääni, niin kallistuisin omaani juuri siksi, että se motivoi minua enemmän ja myös siksi, että se pitää minut aktiivisena myös itse mittausprosessin suhteen. Kummatkin asiat ovat muodostuneet minulle merkityksellisiksi ja motivaatiota lisääviksi rutiineiksi.

Helppous saattaa siis olla kaksiteräinen miekka motivaation kannalta. Tärkeäähän olisi, että liikkuja olisi kiinnostunut asettamaan itselleen sopivia tavoitteita, kuten vaikkapa kilometritavoitteita, joita aktiivisuusmittari ei tee (perinteiseen sykemittariin saa gps-laitteen, mutta tähän jokamiehen malliin se ei kuulu enkä halunnut hirttää itseäni rintanauhaan). Käytin toki joskus sport trackeria, mutta yleensähän tiedän kilometrimäärät ilman laitteitakin.

Aktiivisuusmittarissahan tavoite on tietty rasitus- tai aktiivisuustaso, joka olikin oikein hyvä, mutta kaipasin tarkempaa tavoiteasettelua. Minulle minuutit, kilometrit, liikuntamuodot ja sanallinen kuvaus ovat olleet aika hyvät tavoitteiden ja dokumentaationkin mittarit. Excel-taulukostani näen jatkuvasti, mikä on päivittäinen keskiarvoni kunkin tekijän suhteen ja se saa minut liikkumaan tarvittaessa enemmän.

Mutta ennen kaikkea se saa minut hiihtämään, pelaamaan sulka- tai jalkapalloa, pyöräilemään, kävelemään tai juoksemaan enemmän – pelkkä aktiivisuustavoitteen saavuttaminen ei ole läheskään niin merkityksellistä minulle ja luulen, että aika monelle muullekin konkreettisemmat tavoitteet olisivat motivoivampia.

Polarin ohjelma antaa toki sekin palautetta. Minulle kuukausitason palaute oli aina tämä sama, vaikka erot kuukausien kesken olivat aika suuret: ”Super active month with a good mix of activity and exercise.  At this level you get advanced health benefits.” Päivätasolla eroja oli vähän enemmän. Terveysvaikutuksista (detailed health benefits) tulos oli myös aina sama eli alla nähtävä:

Detailed health benefits
Longer life expectancy	Strongly improves
Heart health	Promotes
Metabolic health	Promotes
Brain health	Promotes
Muscle and bone health	Promotes
Weight and body composition	Helps
Mental wellbeing	Helps

On mukava tietää, että liikkumisestani on noinkin paljon hyötyä terveydelleni. Silti se, että vaikutukset pysyivä t kuukausitasolla vakioina,vaikka erot kuukausien välillä olivat aika suuret, pistää miettimään tällaisen palautteen motivointivaikutuksia.

Ymmärrän, että terveysvaikutuksissa raja-arvot ovat melkoisen väljät ja minun liikkumiseni oli riittävän aktiivista heikoimmillaankin juuri em. vaikutuksiin, mutta yksilön motivoinnin kannalta on aika ongelmallista, että kaksinkertainenkaan määrä aktiivisuutta ei muuta vaikutuksia mitenkään.

Tutkimusten perusteella, joihin oletan aktiivisuusmittarin palautteiden perustuvan, ei voitane enempää (eikä vähempää) luvatakaan, mutta jos liikkumisen noinkin suurella lisäämisellä ei ole mitään merkitystä, niin ehkä ongelma on sitten valituissa arviointikohteissa. Toki kyse on myös riittämättömästä tutkimuksestakin.

Jos terveysvaikutuksia vertaa vaikkapa vain kilometrimäärien vertailuun, niin onhan jälkimmäinen siihen huomattavasti parempi, kun sen avulla näkee, miten on päässyt tavoitteeseensa ja sen, miten liikkuminen kumuloituu vuoden mittaan. Vakiona pysyvä palaute saattaa jopa heikentää alussa hyvänäkin ollutta motivaatiota. Teet melkein mitä tahansa, niin koutsi vastaa ”ihan ok, noinniinkuin keskimäärin”. Minä lähtisin kuoroharkkoihin…

Polarissa on toki mahdollisuus arvioida päivittäistä liikuntakokemustakin. En käyttänyt sitä, vaikka saattaa olla, että olen jopa vaikuttanut siihen, että Polarilla tällainenkin arviointi on mukana sovelluksessaan. Pelkkä yhden tason ”kivuusarviointi” on kuitenkin aika tyhjä merkityksistä. Itsekään en niitä merkinnyt lainkaan. ”Oli kivaa” ei motivoi ellei tiedä, miksi kokemus oli hyvä ja miten tuo kokemus vaikuttaa liikkumisen merkityksiin ja sitä kautta motivaatioon.

Oma ”kokemusmittarini” (lisää tästä löytyy näiltä sivuilta runsaasti) on tässä suhteessa paljon parempi ja pieni sanallinen kuvaus on sitäkin parempi. Liikkumisen merkitys nimittäin vaatii myös sanallistamista, sen uloskertomista omilla käsitteillä eikä vain ”terveyshyötyinä”, jotka jäävät aika abstrakteiksi senkin vuoksi, että ne vaativat oikeasti todella pitkiä prosessaja ollakseen totta.

Yhden päivän tai kuukauden tai vuodenkaan liikkuminenhan ei oikeasti tee noita Polarin lupaamia terveyshyötyjä, jos muut päivät, kuukaudet tai vuodet ovat olleet toisenlaisia. No myönnetään, että vuosi on jo riittävä muuttamaan asioita parempaan suuntaan, jos ne ovat olleet huonolla tolalla aiemmin. Joissakin suhteissa muutama kuukausikin muuttaa asioita parempaan suuntaan.

Yhteenvetona sanoisin vain siis omalta kohdaltani, että jatkan aktiivisuusmittarin käyttöä tulevaisuudessakin, mutta aloitan myös oman liikkumispäiväkirjani pitämisen heti vuodenvaihteen 2018 jälkeen. Tämä vuosi oli minulle hyvä kokeiluvuosi, koska tiesin pettyväni liikkumiseeni leikkauksen vuoksi.

Suosittelisinko aktiivisuusmittaria yleisesti käytettäväksi? Kyllä varmaan, sillä sen antama tieto ei ole varsinaisesti haitaksi liikkumiselle ja jotkut sen antamat tiedot saattavat olla monille ihmisille oikeasti hyödyllisiä. Jos esimerkiksi kuvittelee liikkuvansa enemmän kuin oikeasti liikkuu, niin on terveellistä nähdä se ikään kuin objektiivisesti mittarista. Jos osaa määritellä liikuntatavoitteensa niin, että se lisää nykyistä liikkumista ja on realistinen, niin tällöin mittari myös motivoi.

Mittarin dokumentaatiossa ja palautteessa olisi vielä paljonkin kehittämistä, mistä kertonee sekin mediasta lukemani tieto, että näitä aktiivisuusmittareita jaksetaan käyttää vain muutamia kuukausia. Osin se johtunee siitä, että jo aktiiviset ihmiset ostavat näitä eivätkä minun tavoin saa kovin paljon uutta infoa tai liikkumistaan edistävää faktaa näillä mittareilla. Toki mittarin jatkuva käyttö voi sekin olla sinänsä raskasta ja siten vaikuttaa negatiivisesti laitteiden käyttöön ja niistä saatavaan hyötyyn.

Kaiken kaikkiaan olisi erittäinkin hyödyllistä, että aktiivisuus- ja sykemittareilla tai tietokoneilla ja sovelluksilla saataisiin aikaiseksi ihmisten lisääntyvää liikkumista. Oma oletukseni on, että fysiologiset tiedot yhdistettynä terveystietoihin eivät ole riittäviä motivoijia, vaan tarvitaan kokemuksellisesti merkityksellisten liikkumisten dokumentaatiota ja arviointia. Ei toki haittaisi, että ne olisi yhdistetty fiksusti jo nyt kehittyneisiin fysiologisiin mittareihin.

Ihmisten omaa aktiivisuutta ei kuitenkaan saa väheksyä, sillä automaatio ja mittaamisen helppous saattaa olla pikemminkin liikkumisen merkitystä vähentävä kuin lisäävä tekijä. Aktiivinen vaivannäkö kertoo minkä tahansa asian merkityksestä. Helppous sen sijaan passiivisuudesta tai laiskuudesta.

Ihmiset toki tekevät paljon asioita, jotka ovat helppoja – he katsovat TV:ta, viettävät aikaa somessa tai ajavat autolla. Mutta, ja iso mutta: liikkuminen ei koskaan ole se helppo, laiska tai passiivinen valinta. Jos me luulemme, että tekemällä liikkumisesta ”helppoa”, ratkaisemme  liikkumattomuuden ongelmaa, olemme  pahasti väärässä.

Liikkuminen on nimittäin ennen kaikkea aktiivisuutta, joka rinnastuu kaikkeen muuhunkin aktiivisuuteen, kuten opiskeluun, työntekoon, vapaaehtoistyöhön ja kehittäviin harrastuksiin. Liikkumisen hyvinvointivaikutuksetkin perustuvat juuri tähän lähtökohtaiseen aktiivisuuteen, joka ei ole ainoastaan fyysistä, aivotonta, liikettä.

Aktiivisuusmittari mittaa tuon aktiivisuuden fysiologista puolta ja tulosta, mutta saattaa aiheuttaa ajatuksellista passiivisuutta, kun sitä ratkaisevaa kysymystä – miksi liikun? – ei enää osata tehdä eikä vastauksia haeta aktiivisesti.

Itse siis huomaan, että kaipaan konkreettisempia tavoitteita kuin vain aktiivisuusmittariin lataamani päivätavoite on. Luulen, että me muutkin tarvitsemme tavoitteita, joissa kuvastuu itsellemme tärkeät asiat. Joillekin se on tavoite jaksaa hiihtää joku laturetki, osallistua johonkin tapahtumaan, pyöräillä töihin, pelata kavereiden kanssa, nostaa enemmän painoja tai vähentää omaa painoa – mielikuvitus on rajana. Tällöin kestää myös sen, ettei liikkuminen aina ole helppo juttu eikä kokemuksenakaan nautittava, mutta se on riittävän tärkeä saadakseen minut liikkeelle.

Ja tällaistahan se liikkuminen oikeasti oli…

Tai oikeasti ja oikeasti. Fb-postausten avulla saa toki mieleensä dokumentteja liikkumisistaan, jos muistaa ottaa kuvia tai videoita. Läheskään aina ei muista, vaikka puhelimessa mainitut toiminnot ovatkin aina saatavilla.  Eikä tietenkään aina viitsi kokemuksiaan muille jakaa.

Fb-liikkumisvuoteni näkyy tässä alla. Huomionarvoista on, että olkapääleikkaukseni jälkeen en liikkumiskuvia tai –videoita ottanut, vaikka liikuinkin jonkin verran. Pääosin se oli tosin kävelyä ja aika vaatimatonta nauhajumppaa.

Toisaalta se oli äärettömän tärkeää, koska se loi pohjaa olkapään ja koko kädenkin kuntoutumiselle ja piti yllä jonkinlaista kuntopohjaa. Harmittaakin nyt etten esim. ottanut kuvia tai videoita käden kuntoutumisen eri vaiheista…

Sen sijaan osallistuin kansalliseen kipututkimukseen, jonka yhteydessä tein pienen kuvauksen myös kuntoutumisestani. Liitän sen tuonne alle ikään kuin vertaistueksi, sillä olkapääleikkauksen tai tarve kuntoutukseen tuntuu olevan hyvin yleinen näissä meidän ikäluokissamme.

Mutta tässä siis fb-postauskooste viime vuoden liikkumisistani.

On se muuten hienoa, että vaarina pääsee pitkästä aikaa luistelemaan ja ehkä vähän opettamaankin lapsenlasta. Muuten liikkumiseni olisi vain tällaista vähän huonolta näyttävää.. (https://www.facebook.com/miksi.liikun/videos/1633250393646626/)

100 kilsaa hiihtoa Kolilla Ahmahiihdossa juhlavuoden kunniaksi. Helsingin Latu & Lehtisen Ismo – kiitokset! (https://www.facebook.com/miksi.liikun/videos/1657315141240151/)

On se keväinen katukin hyvä liikkumispaikka,
vaikka hienoa oli Holmenkollenillakin. Tippa tuli linssiin kadulla ja sohvalla…  (https://www.facebook.com/miksi.liikun/videos/1659436904361308/)

Aurinkoa kohti. (https://www.facebook.com/miksi.liikun/videos/1664341790537486/)

Karpaattien vuorilla yhteistyötä opettelemassa (ei siis Balkanin vuorilla taistelemassa niin kuin joskus ennen). Eli tutustumassa Outward Bound –organisaatioiden toimintaan Slovakiassa, Kroatiassa, Romaniassa, Tsekissä, Puolassa, Virossa ja Suomessa. Tavoitteena oppia toisiltamme ja rakentaa yhteistyöhanketta. Teemana kokemuksellinen oppiminen, josta nähtävissä myös pikku luento OBF:n sivuilla. (https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/1675819306056401). Fb-postaukseen on lisättävä, että meinasimme eksyä lenkillämme tuonne Karpaattien rinteille…

Paluu perusasioihin sujui nopeasti. Soitin erään puolueen entiselle puoluesihteerille. Juteltiin pitkään tärkeistä ja ajankohtaisista, molempia osapuolia kiinnostavista aiheista. Nimittäin jalkapallosta. Hän oli aloittanut juuri omakohtaisen jalkapalloharrastuksen osallistumalla ensimmäiseen turnaukseen. Käytiin läpi pelipeliltä sattumukset. Päivitettiin lastenkin pelitilanteet toki. Mainitsin myös, että kävin itsekin kalibroimassa pelijalat hiihtokauden jälkeen… (https://www.facebook.com/miksi.liikun/videos/1669444523360546/)

Mölkkykausi avattu, Sipoonkorven lenkki kierretty, jalkapalloa potkittu, polttopalloa pelattu ja pesäpallolyöntejä (softball) harjoiteltu. Aika monta pääsiäispäivällistäkin nautittu. Pitkästä aikaa kotona pääsiäisenä. Kirjoitin joku aika sitten tarpeesta opettaa eskarilaisille liikuntataitoja. Tänään liikuntapuistossa huomasin jälleen kerran konkreettisesti, miten huonoja osa alakouluikäisistä lapsista oli liikkumaan. Polttopallonpeluukaan ei meinannut sujua. No, jotkut osaa sitten tosi hyvin… (https://www.facebook.com/miksi.liikun/videos/1672572799714385/)

Oikeesti… monet fb-kavereistani ovat hypänneet laiturilta avoveteen ja ovat riisuneet talviturkin. Rohkeita tyyppejä! Mutta kuinka moni on hypännyt varaston katolta talven jälkeen paljastuneelle trampoliinille? No, en minäkään… (https://www.facebook.com/miksi.liikun/videos/1679566349015030/)

Jokin näissä kuvissa liikutti, liikuttaa tai tulee liikuttamaan… (https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/1679398789031786)

Vaikka minun kesäni jatkuu pitkälle syyskuuhun ja joskus loka-marraskuullekin, niin tällainen hitaan ajattelijan fb-postaus kesäkauden liikkumisistani lienee paikallaan. Miksi siis liikuin? (https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/1719024291735902)

Tässä vielä kuvia. On se hienoa, että saa pelata hyvässä porukassa ja hyviä vastustajia vastaan.. (https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/1713356468969351)

Eihän video koskaan voita kirjoitettua tai varsinkaan koettua, mitä oppimiseen tulee. Näin ainakin itse uskon, vaikka ymmärrän, että varsinkin nuoremmat sukupolvet ovat aika taitavia käyttämään vaikka youtubea myös oppimiseen. Tässä siis OBF:n tuottamia youtube-pätkiä kokemuksellisesta oppimisesta (https://www.youtube.com/playlist…) (https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/1724013344570330?pnref=story)

Syyskuun liikkumisen syyt: luonto eri muodoissaan ja eri puolilla Suomea. Tunnistatko paikat? Elonkorjuu metsistä ja kasvimaalta. Ja varustautuminen tuleviin vuosiin: puita, pensaita ja kukkia maahan. Vähän toki tanssia, pelejä ja katsomourheiluakin…(https://www.facebook.com/miksi.liikun/posts/1731296557175342?pnref=story)

Merkityksellisiä liikkumiskokemuksia vuonna 2018, ystävät!

Kipututkimus: oma vastaukseni

Kipulääkkeistä en kokenut juuri saavani hyötyä ensimmäisen viikon jälkeen. Kipu oli silti erittäin hankalaa öisin. Nukuin 4-5 pätkissä, jotka olivat aluksi noin tunnin pituisia, myöhemmin 1-2,5 tuntiin aina reiluun kahteen kuukauteen asti leikkauksesta. Rutiiniksi muodostui se, että nukuin ensin omassa sängyssä, jossa olin rakentanut tukea olkapäälle, kädelle ja niskan taakse. ”Paineinen” kipu ajoi minut ylös reilun tunnin päästä, jonka jälkeen jaloittelin, hieroin ja jumppasin kättä. Nukuin seuraavan jakson nojatuolissa, siinäkin reilun tunnin, jonka jälkeen sama rutiini. Sen jälkeen siirryin sohvalle, jossa tuki oli sänkyä parempi luonnostaan. Siinäkin meni 1-2 tuntia, jonka jälkeen taas ylös ja loppuyöksi omaan sänkyyn. Yritin nukkua noin 5-6 tuntia, mutta aktiivisuusmittarin mukaan unta tuli vain kolmisen tuntia/yö kahden kuukauden ajan. Nukahtelin toki päivällä muutamaan otteeseen. Päivällä kipu ei sanottavammin haitannut.

Kuten sanoin, kipulääkkeistä ei yölläkään paljon ollut apua, joten en sitten viitsinyt niitä lainkaan käyttää muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tuo rutiinini toimi aika hyvin, sillä nukahdin kuitenkin aika helposti jopa nojatuoliin. Itse ehkä suosittelisin tällaista ”aktiivisempaa” kivunhoitoa niille, jotka kestävät kipua eivätkä hermostu nukkumattomuudesta. Selvää tietysti on, että univelkaa minullekin jäi, sillä tarvitsen normaalisti 7,5- 8 tunnin yöunen.

Lääkkeiden käyttämättömyydestä saattoi olla itselleni myös se etu, että en jumpannut liikaa siinä vaiheessa, kun olkapää ei olisi sitä vielä kestänyt (minulla olisi saattanut olla sellaiseen taipumusta). Nyt kun olkapää kestää jumppaamista, niin edistyminen on tosiaan ollut erittäin nopeaa, liikelaajuudet ovat melkein palautuneet ja voimaa on tullut runsaasti lisää. Jotkut liikeradat ovat vielä hankalia ja jotkut liikkeet ovat vielä vähän vaikeita lihasvoiman puutteen vuoksi (tulleet jo ennen leikkausta). Tilanne on kuitenkin erinomainen myös fysioterapeuttini (Peijas) mielestä.  

Liikuttamisvuoteni 2017

Vuonna 2017 julkinen puhe laihduttamisesta ja terveydestä hallitsi edelleen palstoja ja kanavia. Miksi en itse innostu kummastakaan elintärkeästä teemasta?

Yksinkertaisesti siksi, että sekä terveys että laihduttaminen ovat joidenkin arkisten toimintojen, kuten elämäntapojen ja rutiinien sekä liikkumiskokemusten tuotteita. Eivätkä edes suoria tuotteita, vaan terveyteen vaikuttavat monet muutkin tekijät, joihin ihmisen voi olla vaikea vaikuttaakaan.

Toinen tärkeä syy haluttomuuteeni on se, että kummatkin kääntyvät helposti ”ei-tekemiseksi” eli kieltäytymiksiksi, joiden sijalle ei edes tarjota mielekästä tekemistä.

Merkitykselliset kokemukset ja mielekäs, aktiivinen,  tekeminen vievät ihmistä aina eteenpäin, vaikka se ei johtaisi ”terveyteen” tai laihtumiseen. Ne johtavat omaan, toisten ja yhteiskunnankin  hyvinvointiin.

Laiha, omaan napaan tuijottava ihminen on minusta vastenmielinen tavoite liikkumiselle.

Liikuttamisvuoteni ei ollut kovin näkyvä, koska opiskelin uusia keinoja ”liikuttamiseen” ja työstin runsaasti materiaaleja – tuotteita ja palveluita – joita tänä vuonna tuleekin runsaahkosti ”markkinoille. Olkaa kuulolla…

Miksiliikun.fi blogit liikuttamisesta

Tiihonen A. 2017 Ei niin kaunista, mutta tuntuu hyvältä – liikkumisvuoteni 2016. (https://www.miksiliikun.fi/2017/02/22/ei-niin-kaunista-mutta-tuntuu-hyvalta-liikkumisvuoteni-2016/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 22.2. 2017.

Tiihonen A. 2017. LiHy-uudistus – liikunnallista hyvinvointia insentiivien avulla yksilöille ja organisaatioille. (https://www.miksiliikun.fi/2017/08/18/lihy-uudistus-liikunnallista-hyvinvointia-insentiivien-avulla-yksiloille-ja-organisaatioille/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.8.2017.

Tiihonen A. 2017. Liikkuvan ihmisen ikäkokemus – ikä on vain sana (https://www.miksiliikun.fi/2017/07/05/liikkuvan-ihmisen-ikakokemus-ika-on-vain-sana/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi,  5.7. 2017.

Tiihonen A. 2017.  Liikkuminen on aina hintansa väärtti! (https://www.miksiliikun.fi/2017/04/13/liikkuminen-on-aina-hintansa-vaartti/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi,  2017.

Tiihonen A. 2017.  Miksi mies käy ryhmäliikunnassa? (http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/miksi-mies-kay-ryhmaliikunnassa)  Blogi Omaliikunta.fi –sivulla 17.3. 2017.

Tiihonen A. 2016. 10 vuotta – eikä suotta. (https://www.miksiliikun.fi/2016/01/19/10-vuotta-eika-suotta/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.1.2016