Suomen miesten lentopallo- ja koripallomaajoukkueiden pääseminen EM-kisoihin, saati MM-kisoihin on erinomainen saavutus. Suomi on kummassakin lajissa ehdoton ykkönen Pohjoismaissa ja Euroopassakin lähes kymmenen parhaan maan joukossa.

Muistettava kuitenkin on, että kummassakaan lajissa meillä ei ole kovin kummoisia menestysperinteitä tai ne ovat vuosikymmenien takaa. Lajit ovat myös kansainvälisesti erittäin laajasti harrastettuja ja kilpailtuja. Urheilulajeista suurimmat, kuten joku pelaaja asian osuvasti ilmaisikin. Jalkapalloa hän piti uskontona.

Sitä paitsi: kummassakin lajissa menestys on jatkunut jo jonkin aikaa, joten kysymys ei ole sattumasta tai jostain ”kultaisesta sukupolvesta”. Varsinkin lentopallojoukkueen nuoriso-osasto teki minuun suuren vaikutuksen – olisin voinut lyödä vetoa, että menestykseen tulee notkahdus, kun menestykseen tottuneesta kaartista iso osa siirtyi takavasemmalle. Väärässä olin. Koripallon suhteen tilanne saattaa olla jopa parempi eli sieltä ovat vasta kasvamassa kovimmat tyypit Susijengiin.

Kummassakin lajissa siis tehdään pitkäjänteistä työtä, joka tuottanee tulosta jatkossakin.

Tolkun analyysit

Tolkun analyysi siis olisi, että Suomen tippuminen Bulgarialle 1-3 lentiksen EM-kisojen neljännesvälierissä yhdessä Ranskan, Puolan ja Turkin kaltaisten huippumaiden kanssa oli hyvä saavutus. Sen sijaan alkulohkon otteluista vain Viro-voitto 3-2 oli pelinä kohtuullinen, kun 3-0 –tappiot Puolalle ja Serbialle olivat peleinäkin totuttuja vaisumpia Suomelta. Serbia otti kuitenkin kisoista pronssia.

Koriksessa tolkkua on vaikeampi löytää, kun alkulohko onnistui Susijengiltä tuloksellisesti ja pelillisestikin yläkanttiin. Pettymys Italialle hävityn ottelun jälkeen on kova, vaikka ei kai nyt niin vaikea sulattaa kuin oman lohkonsa voittaneen ja edellisen EM-kakkosen Liettuan tappio Kreikalle, jonka Suomi siis voitti alkulohkossa. Ranska, Turkki ja Kroatia kuuluivat myös Suomen kanssa samaan aikaan tippuneisiin koripallon kestomenestyjiin.

Jokainen tolkullinen urheilun seuraaja voisi siis aivan hyvin hyväksyä sen, että urheilussa tällaiset yllättävätkin voitot ja tappiot kuuluvat asiaan. Kummassakin lajissa saatiin tuloksellisesti se, mitä etukäteen oli odotettavissakin – koriksessa odotuksia paremmalla pelillä, lentiksessä ehkä vähän heikommalla.

Upea huuma Helsingissä ja mahtava myös Puolassa oli sekin jatkoa aiempaan fanikulttuuriin, josta koko Suomi voi olla ylpeä, vaikka sekä lentis että koris ovat Suomessa aika pieniä ja näkymättömiäkin lajeja, jos niitä verrataan lätkään, futikseen, hiihtoon tai yleisurheiluun. Salibandykin on mediassa näkyvämpi, vaikka on kansainvälisesti pieni laji.

Minä ainakin olin tuloksiin, pelaajiin ja faneihin enemmän kuin tyytyväinen. Kiitos!

Vaihtoehtoisia tulkintoja pelien kehittämiseen

Usein Suomessa huudetaan parempien yksilöiden perään, kun etsitään ratkaisuja vielä parempaan menestykseen. Lauri Markkasia tai edes Tommi Siirilöitä ei kuitenkaan kasva puissa. Valmennuksen on pärjättävä niillä pelaajilla, joita meillä on. Ja hyvin on pärjättykin. Valmennus on onnistunut saamaan käytettävissä olevasta materiaalista paljon irti.

Ehkä on kuitenkin vähän avattava, miksi suomalaiset ovat pärjänneet näin ”huonoilla pelaajilla” niin hyvin kuin viime vuosina on pärjätty – jopa ilman Markkasta ja Siirilää. Kyse on suurelta osalta siitä, että kummassakin lajissa on ymmärretty joukkuepelien perusluonne, joka perustuu yllätykseen tai ainakin siihen, että tehdään asiat eri tavalla kuin vastustaja odottaa.

Lentopallossa tämä erityisesti korostuu, koska vastustaja ei pääse tönimään, roikkumaan eikä kamppaamaan meidän pelaajia. Jos pallon nostaminen onnistuu, niin hyökkäyksen tavoitteena on harhauttaa vastustajan torjunta ja kenttäpuolustus eri paikkaan tai ainakin eri aikaan kuin oma hyökkäys päätetään vastustajan kenttäpuoliskolle.

Suomen lento- ja koripallomaajoukkueet ovat yleensä lyhyempiä kuin parhaitten vastustajien vastaavat. Tila lyöntiin tai heittoon on siis osattava pelata vastustajaa paremmin – joskus nopeammin, joskus korkeammalta, mutta useimmiten siis fiksummin eli niin, että vastustaja ei tiedä, mistä isketään tai on ainakin ratkaisevasti myöhässä. ”Käsi vapaana” on hyvä heittää tai lyödä.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta pointti onkin siinä, ettei sitä kättä saa yksin vapaaksi juuri kukaan kummassakaan lajissa. Sellaista hakkuria ei ole, jota ei saataisi kuriin, muttei myöskään sentteriä tai takamiestä elleivät muut auta ja elleivät myös muut lyö tai heitä. Suomen kaltaisessa joukkueessa pitää olla useita ratkaisijoita, mutta sen lisäksi olisi hyvä, että olisi useita syöttäjiä tai hyökkäyskuvioita.

Ja nyt sanon heti, että juuri näissä asioissa Suomi on ollut hyvä. Ensin tietysti täytyy nostaa pallot tai katkaista vastustajien hyökkäys, mutta suomalaisten hyökkäyskuviot ovat olleet myös menestyksen taustalla. Lentiksessä on monesti vain voinut hykerrellä, kun vastustajan torjunta on ollut aivan väärässä paikassa suomalaisten hyökkäyksessä. Ja kyllähän se koripallo uppoaa kaukaakin, kun ketään ei ole lähelläkään käsineen.

Valitettavasti näissä pudotuspeleissä kummatkaan joukkueemme eivät onnistuneet löytämään niitä vapaita käsiä. Kannattaa ehkä miettiä, miksi näin kävi, koska kyllä tämä tiedettiin niin Suomessa kuin – valitettavasti – myös meidän vastustajiemme valmennustiimeissä. Siellä osattiin varautua Suomen omaperäisiin taktisiin kuvioihin.

Näin se tietysti käy muissakin innovaatioissa eli keksijä saa hyödyn uutuudesta, mutta kun muut sen omaksuvat, niin ratkaisevaksi muuttuukin materiaalin laatu. Bulgaria pystyi tylsyttämään Suomen hyökkäyskuviot vaikeilla aloituksillaan ja Italia sekä erittäin aggressiivisella puolustuksella että Suomen omilla aseilla – kolmen pisteen heitoilla.

Edellisissä lentiksen arvokisoissa Suomella oli kaksi tasavahvaa passaria ja jopa kolme hakkuria. Nyt oli yksi passari ja yksi hakkuri eikä hänkään ihan teräkunnossa. Se pienensi hyökkäysvariaatioita huomattavasti, vaikka keskihyökkäys onnistui mainiosti ja yleispelaajatkaan eivät pettäneet.  Siksi Suomi jäi vähän jalkoihin jo alkulohko-otteluissa isoille maille. Silti on sanottava, että Suomen lentisjoukkue on onnistunut tekemään väistämättömän sukupolven vaihdoksen yllättävänkin hyvin.

Vaikka kummassakin lajissa yhden pelaajan merkitys on vähentynyt huomattavasti ns. takavuosista, niin vaikeassa paikassa heitetään pallo hakkurille tai etsitään sitä varminta korintekijää, vaikka juuri silloin pitäisi olla rohkeutta syöttää parhaassa paikassa olevalle  pelaajalle. ”Syötä aina vapaalle pelaajalle”, kuten Henkka D. joskus taktiikan kiteytti. Tämä unohtui aika monelta Suomen peliä kommentoineilta toimittajilta, joiden on myynnin ja klikkausten takia rakennettava sankarimyyttejä ja puhuttava ”kuumista pelaajista”.

Fiksu vastustaja estää syötöt tai ”tuplaa” meidän parhaan pelaajan koriksessa ja rakentaa kolmen miehen torjunnan lentiksessä, kun se huomaa vaihtoehtojen vähenneen siihen yhteen ja ainoaan. Eikä se tee vain sitä, vaan ne tietävät, miten ”Lelu” lyö ja Lauri heittää.

Tämä on tietysti selvää Sammelvuon Köpille, kuten myös Dettmannin Henkalle. Bulgaria ja Italia siis voittivat sekä pelaajiston että taktiikan ansiosta, koska ne eivät antaneet fyysisesti heikomman joukkueen yllättää heitä ratkaisupelissä. Kovin paljon ”siimaa” Suomi ei nimittäin tarvitse voittaakseen myös lajien ehdottomat huiput.

Mutta olisiko jotain silti ollut tehtävissä?

Suomi kuitenkin voitti Bulgarian ekassa erässä ja koriksessakin oli hetkiä, kun Suomen puolustus piti Italian pitkään nollilla. Lentiksessä Suomelta vain taisi nyt puuttua vaihtoehdot ja kun syötöt eivät nousseet täydellisesti, niin omat hyökkäykset jäivät vähän vaisuiksi. Vastustajan syötöt taas vaikeutuivat heti, kun he saivat vähän etumatkaa ja voivat näin lisätä riskiä niihin. Väliin olisi pitänyt saada joko hyvä oma syöttövuoro tai pari loistavaa hyökkäystä, jotta oma pelirohkeus olisi noussut. On toki mahdollista, että Bulgaria joutui ottamaan riskin hävittyään ekan erän ja se sitten tavallaan ratkaisi henkisesti pelin Bulgarian eduksi. Pienistä marginaaleistahan näissä puhutaan.

Jos kuitenkin katsoo koko lentisturnausta, niin kyse  ei ollut vain syöttöjen vastaanotoista, vaan myös tietyn monipuolisuuden ja yllätyksellisyyden puutteesta myös hyökkäyspelissä. Tällä kertaa joukkue oli liian kapea materiaaliltaan ja se pelasi myös liian ennustettavasti –  nämä linkittyvät tietysti vahvasti toisiinsa. Lentiksessä torjutaan sekä paikkaa että pelaajaa.

Entä Italia-ottelu sitten? Olisiko valmennuksen pitänyt ottaa aikalisä aiemmin ja katkaista Italian hyvä fiilis pelin alussa? Ensimmäisten minuuttien aikana Suomi ei päässyt kertaakaan vapaaseen heittopaikkaan ja Italia pääsi jatkuvasti. Jotain oli siis pahasti pielessä ennen kuin Markkasta edes oli päästetty kentälle. Minä olisin painanut stopin sille aika nopeasti. Italian lento piti katkaista.

Nopeasti tullut piste-ero sai sitten omat vapaat heitotkin epäonnistumaan, kun paine kasvoi. Mutta oliko vaihtoehtoja aidosti olemassa vai rutistiko Italia vain Suomen niin ahtaalle? Italia ei vain puolustanut hyvin, vaan myös kierrätti palloa nopeasti ja löysi ne vapaat kädet erinomaisesti. Vaikea siinä oli tehdä korjauksia hyökkäykseen, kun puolustuskin vuoti.

Ehkä kuitenkin silloin, kun Markkanen otettiin kentälle, olisi pitänyt rohkeammin pelata muita vaihtoehtoja. Eihän Laurille annettu yhtään tilaa, joten jossain muualla sitä olisi voinut olla. Saattaakin olla, että Susijengi ei ole vielä ajanut täydellisesti Markkasta sisään, jotta osattaisiin pelata tällaisia pelejä, joissa Markkasen tehtävä onkin enimmäkseen sitoa vastustajia itseensä. Näitä nimittäin tulee vielä paljon.

Tosiasia oli toki sekin, että Lauri oli väsynyt, joten peli ei voinut olla yhtä energistä kuin aiemmin. Itse olisin ollut melkein niin inhorealisti, että olisin lepuuttanut avainpelaajia Islanti-ottelussa, jolla ei ollut enää merkitystä kuin faneille. Ja Islantikin olisi ansainnut yhden voiton.

Media halusi kuitenkin sankarin ja teki Koposesta sellaisen, kun Markkanen ei täyttänyt heidän toivettaan. Ottamatta mitään suuresti ihailemaltani Petteri Koposelta täytyy kuitenkin sanoa, että Suomen hyökkäykset olivat hänen johdollaan juuri niitä hyvin ennustettavia ja helpohkosti puolustettavia. Pallo ei liikkunut, sen enempää kuin miehetkään. Koposen henkilökohtainen taito riitti siihen, että hän heitti lähes jatkuvasti vaikeista asennoista kakkosia koriin – se harvoin kuitenkin riittää pelin voittoon.

Kyse ei tietenkään ole vain pelinjohtajasta, vaan ennen kaikkea taktiikasta ja muiden pelaajien liikkeestä. Italian viisikko liikkui ja kierrätti palloa välillä erittäin upeasti niin, että suomalaisia ei ollut lähelläkään heittävää pelaajaa. Joskus aiemmissa kisoissa Suomi onnistui tässä paljon paremmin kuin näissä kisoissa, vaikka tuloksellisesti  kisat olivat alkulohkovaiheessa paremmat. Suomelta puuttuivat ”nurkkakolmoset” melkein kokonaan ja usein se kolmosheittokin jouduttiin pelaamaan henkilökohtaisella liikkeellä vapaaksi. Se vie voimia ja on kovassa pelissä vaikeampaa kuin alkulohkomatsissa.

Perinteisiä nopeita hyökkäyksiä Suomella ei ollut juuri lainkaan, mutta ei tosin paljon muillakaan. Puolustukseen palataan nykyään tosi nopeasti. ”Puolinopeisiin”Suomella  olisi ollut mahdollisuuksia, mutta siihen ei ikään kuin ollut mitään erityistä konseptia. Toki kolmonen heitettiin, jos tilanne sattui aukeamaan.

Jamar Wilsonen ja Mikko Koiviston loukkaantumiset saattoivat tulla Suomelle  kalliiksi. Jammu avasi pelin eri tavoin kuin Petteri ja Mikon kaukoheitot olisivat taanneet Sasu Salinille taukoja. Sasukin nimittäin tuntui väsyneeltä Italia-ottelussa. Lauri Markkasen dominointi saattoi sekin olla ongelma, sillä kukaan muu pitkistä pelaajista ei nyt saanut tarvittavaa itseluottamusta ratkaistakseen pelin Italiaa vastaan, kun Lauri pidettiin pois pallosta. Olisiko pitänyt peluuttaa Eric Murphya ja Carl Lindholmia enemmän, kun Lee, Huff ja Kotti olivat kaikki vähän vaisumpia kuin ennen? Jonkun näistä kuitenkin olisi pitänyt nousta esiin Italia-matsissa.

Turhaa spekulaatiota vai pelin kehittämistä?

No, joku voi sanoa, että tämä on turhaa spekulaatiota. Voi olla, vaikka ehkä juuri näistä valmentajat ja pelaajat hyötyvät. Itse en ainakaan valmentajana hyötyisi mitään siitä, että kommenteissa huomataan, miten ”Markkanan suli” tai että ”Koponen on kuitenkin Suomen paras pelaaja”. Pelinjohto pelin aikana on oma taiteen lajinsa, jota ei esimerkiksi Saska Saarikosken mainiossa kirjassa Dettmannin Henkan kehittymisestä maailmanluokan valmentajaksi juurikaan käsitelty.

Pelaajien kasvattaminen oli kirjan punainen lanka tai se, miten Henkka on siinä kehittynyt huippuunsa alun aika räikeidenkin ylilyöntien jälkeen. Pitkä linja tuntuu hyvältä, mutta pelaajien ja pelin olisi kehityttävä myös turnauksen aikana, kuten on jo aika monesti huomattu lätkäkisoissa. Valitettavasti Suomen peli ei nyt oikeastaan pelinä kehittynyt, vaan pikemminkin vähän taantui turnauksen aikana.

Samalla on sanottava, että Lauri Markkasen sisäänajo kehitti peliä entisestä valtavasti ja Petteri Koposen kuntoutuminen paransi hänen panostaan pelissä huimasti. Mutta silti on uskallettava sanoa, että muiden panos samalla väheni tai ei ainakaan noussut tarvittavalle tasolle. Korisjoukkueessa kaksi tähteä on liian vähän, sillä vaikka pisteet saattavat kasautua muutamille pelaajille, niin kentällä pitää olla kymmenkunta kaveria, joiden tulee pystyä kantamaan vastuuta ja tekemään töitä kovalla intensiteetillä koko pelin ajan. Ja joukkueella pitää olla useampi vaihtoehto hyökkäysten päättämiseen, vaikka niitä ei käytettäisikään.

Vaihtoehtoja pelaajien kesken ja ennen kaikkea taktiikoiden kesken pitää Suomella olla, jotta menestys on tulevaisuudessakin mahdollista. Vaikka meillä kasvaisi lisää markkasia ja siirilöitä, niin silti todennäköistä on, että pitkiä, taitavia ja riittävän kokeneita pelaajia emme koskaan saa voittaaksemme huippumaita materiaalin avulla. Sitähän ei nimittäin tee  mikään maa – no ehkä USA koriksessa ja silti sekin on joutunut hiomaan taktiikkaansa voittaakseen muut kilpailijat. Pelkkä ”Dream Team” ei enää ritä.

Kaiken kaikkiaan lentis ja koris näyttävät menevän hyvään suuntaan, mutta pelaajien lisäksi peliä on taktisesti kehitettävä koko ajan. Siksi pelin kehittämisestäkin on osattava puhua, ei vain pelaajista ja heidän ominaisuuksistaan tai onnistumisistaan. ”Tähtien antaminen” kisojen tai pelien jälkeen on sitä paitsi hirveän epäreilua, kun pelaajat pelaavat eripituisia aikoja, heillä on aivan erilaiset roolit ja heille annetaan erilaisia vastuita kentällä.

Kun lehdissä luki, että Italia-ottelu ratkaistiin penkin päästä eli valmentajien taktisen taidon vuoksi, niin tällaistakin analyysia siitä saattaa syntyä…

Kirjoituksia samasta aihepiiristä

Tiihonen A. 2017. EmPee-Kissat – historian lehtien havinasta nostoa tulevaan? (https://www.miksiliikun.fi/2017/06/06/empee-kissat-historian-lehtien-havinasta-nostoa-tulevaan/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 6.6.2017.

Tiihonen A. 2017. Manu ja jalkapallo – pieniä ja suuria merkityksiä.   (https://www.miksiliikun.fi/2017/05/26/manu-ja-jalkapallo-pienia-ja-suuri-merkityksia/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 26.5. 2017.

Tiihonen A. 2017.  Huonoa peliä vai fiksu kehitystarina? (https://www.miksiliikun.fi/2017/05/17/huonoa-pelia-vai-fiksu-kehitystarina/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi,17.5.2017.

Tiihonen A. 2017.  Ilon itkusta surun itkuun. MM-kisani 3. (https://www.miksiliikun.fi/2017/03/17/ilon-itkusta-surun-itkuun-mm-kisani-3/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 17.3. 2017.

Tiihonen A. 2017.  Mielikuvia ja vaihtoehtoisia totuuksia Suomen menestyksestä hiihdon MM-kisoissa 2000-luvulla. Minun MM-kisani 4. (https://www.miksiliikun.fi/2017/03/07/mielikuvia-ja-vaihtoehtoisia-totuuksia-suomen-menestyksesta-hiihdon-mm-kisoissa-2000-luvulla/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 7.3.2017.

Tiihonen A. 2017. Seitkytluvun ikimuistoiset viestikisat! Minun MM-kisani 2. (https://www.miksiliikun.fi/2017/02/28/seitkytluvun-ikimuistoiset-viestikisat-minun-mm-kisani-2/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 28.2. 2017.

Tiihonen A. 2017. Menen isona Sakopaaneen! Minun MM-kisani 1. (https://www.miksiliikun.fi/2017/02/23/menen-isona-sakopaaneen-minun-mm-kisani-1/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 23.2. 2017.

Tiihonen A. 2016. Ärhäkkää keskustelua liikuntapolitiikasta vai tutkijapopulismia? (https://www.miksiliikun.fi/2016/10/04/arhakkaa-keskustelua-liikuntapolitiikasta-vai-tutkijapopulismia/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 4.10. 2016.

Tiihonen A. 2016. Rio-puhetta – suhteellisuudentajuisesti (https://www.miksiliikun.fi/2016/08/28/rio-puhetta-suhteellisuudentajuisesti/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 28.8.2016.

Tiihonen A. 2016. Rion kootut selitykset – ja nykyaikaiset ratkaisut. (https://www.miksiliikun.fi/2016/08/23/rion-kootut-selitykset-ja-nykyaikaiset-ratkaisut/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 23.8. 2016.

Tiihonen A. 2016. Poika, sinusta tulee vielä hiihtäjä – urheilijan polut ennen ja nyt (https://www.miksiliikun.fi/2016/08/15/poika-sinusta-tulee-viela-hiihtaja-urheilijan-polut-ennen-ja-nyt/).  Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 15.8. 2016.

Tiihonen A. 2016. Jalkapalloelämää (https://www.miksiliikun.fi/2016/08/01/jalkapalloelamaa/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 1.8. 2016.

Tiihonen A. 2016. Jalkapallopäiväkirjoja (https://www.miksiliikun.fi/2016/07/19/jalkapallopaivakirjoja/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 19.7. 2016.

Tiihonen A. 2016. Jalkapallopuhetta (https://www.miksiliikun.fi/2016/06/28/jalkapallopuhetta/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 28.6.2016.

Tiihonen A. 2016. Elämä ei ole vain EM-jalkapalloa (https://www.miksiliikun.fi/2016/06/14/elama-ei-ole-vain-em-jalkapalloa/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.6.2016.

Tiihonen A. 2016. Missä on Suomen Leicester – mitä liigapalloilukartasta voi lukea? (https://www.miksiliikun.fi/2016/06/06/missa-on-suomen-leicester-mita-liigapalloilukartasta-voi-lukea/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 6.6.2016.

Tiihonen A. 2015. Kuka on voittava pelaaja eli voiko yksittäinen pelaaja vaikuttaa joukkueen tulokseen? (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/10/Kuka-on-voittava-pelaaja-eli-voiko-yksitt%C3%A4inen-pelaaja-vaikuttaa-joukkueen-tulokseen.pdf). Artikkeli blogisivulla www.miksiliikun.fi, 28. 10. 2015.

Tiihonen A. 2015. Futisvuoden 2015 opetus: jalkapallosta vihdoin taktiikkapeli. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/10/Futisvuoden-2015-opetus.pdf). Artikkeli blogisivulla www.miksiliikun.fi, 28.10.2015.

Tiihonen A. 2015. Pelaajat, pelitavat ja Huuhkajat. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/08/Pelaajat_pelitavat.pdf). Artikkeli blogisivulla www.miksiliikun.fi, 3.8. 2015.

Tiihonen A. 2015. Kommentteja Palloliiton valmennuslinjaan. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/08/SPL_Valmennuslinja_kommentit.pdf).  Artikkeli blogisivulla www.miksiliikun.fi, 3.8. 2015.

Tiihonen A. 2015. Voittavan päävalmentajan hakemista. (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2015/08/Voittavan-p%C3%A4%C3%A4valmentajan-hakemista.pdf). Artikkeli blogisivulla www.miksiliikun.fi, 3.8. 2015.

Tiihonen  A. 2014. Mitä opittavaa futiksen MMM-kisoista 2014? (https://www.miksiliikun.fi/2014/08/18/mita-opittavaa-futiksen-mmm-kisoista-2014/. Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 18.8.2014.