Liikkumisen kalleuden määrittäminen on kinkkinen juttu. Onko kyse absoluuttisesta vai suhteellisesta kalleudesta, kuten köyhyyden määrittelyssä? Tai miten määrittelemme liikkumisen, kuuluvatko siihen kaikki mahdolliset liikuntamuodot, jonkinlainen normisetti vai kelpaako lajivalikoima, jossa on monipuolisia liikkumismuotoja riittävästi harrastettuina? (juttu pdf-muodossa tästä: Liikuntavarustejuttu)

Jos määritämme lähtökohtamme epämääräisesti voimme saada toisessa ääripäässä vastaukseksi ilman muuta sen, että liikunnan harrastaminen on aivan liian kallista keskivertosuomalaiselle. Ajatelkaa kuntosalikortteja, golfosakkeita tai talviurheiluvälineiden hintoja. Se kuuluisa toinen ääripäähän löytyy sekin helposti: riittävä ja monipuolinen liikkuminen on Suomessa käytännössä lähes ilmaista. Ilmaisia liikuntapaikkoja on pilvin pimein ja kohtuullisia varusteitakin saa (netti)kirppareilta.

Me ihmiset olemme kuitenkin sosiokulttuurisessa lokerossa eläviä olentoja, joilla on tapana verrata itseämme kanssaeläjiimme. Absoluuttiset liikkumisen hinnat eivät siis kerro totuutta kumpaankaan suuntaan. Suhteellista hintaa on liikkumiselle myös työlästä arvioida, kun olemme laajasti keskiluokkaisia ja –tuloisia, mutta silti erottautumishaluisia.

Jos kuitenkin oletetaan, että suurin osa väestöstämme ei hae kalleimpia välineitä eikä harrastusmuotoja, mutta ei  myöskään tyydy uusiokäyttöön, niin voimme jonkin verran haarukoida liikkumisen hintaa. Hyvät, pröystäilemättömät varusteet yhdistettynä monipuoliseen valikoimaan liikuntamuotoja, voisi olla hyvä lähtökohta arvioida liikkumisen hintaa ja ehkä myös sitä, miten tuota hintaa voisi omilla toimillaan laskea.

Hinnan laskemisella tarkoitan tässä sekä säästämistä että liikkumisen hinnan laskemista eri tavoin – mm. elinkaariperiaatteella. Useastihan kuluttajavertailuissa kerrotaan vain tuotteen tai palvelun yksikköhinta, mikä sopii aika huonosti erilaisten liikuntavarusteiden hinnan määrittelyyn. Sama seikka koskee sellaisia kustannuksia, joissa lopullinen yksikköhinta riippuu siitä, miten usein kyseistä palvelua käyttää. Kuukausimaksu on paljon halvempi sellaiselle, joka käyttää palvelua päivittäin kuin sille, joka käyttää sitä vaikkapa kerran viikossa. (Tästä kirjoitinkin tässä blogissani http://omaliikunta.fi/asiantuntijat/miksi-liikun-minkalainen-kuntosali-sopii-minulle).

Seuraavassa olen laskenut oman liikkumisharrastukseni hinnan monesta eri näkökulmasta. Lähtökohtana ovat yhden kalenterivuoden kustannukset. Aloitan tarkastelun taulukolla, josta näkyvät liikkumismuotoni ja niiden kustannukset vuodessa, kuukaudessa, viikossa, päivässä ja yhtä harrastettua tuntia kohti.(taulukot pdf-muodossa: LiikkuminenKallista_kuviot)

Kokonaiskustannukseksi tulee siis reilusti alle 1000€ vuodessa, vaikka mukaan on laskettu  tilavuokrat, jäsenmaksut, matkat ja varusteet. Vielä ihmeellisemmältä voi vaikuttaa se, että harrastan vuodessa melkein 500 tuntia, mikä tarkoittaa sitä, että päivää kohti liikkumiseni maksaa vähän vaille 2,5 euroa ja yhden liikutun tunnin hinta on alle kaksi euroa. Kaikki liikuntamuotoni eivät kuitenkaan ole mitään ”halpislajeja”, vaan mukana on sekä välineurheilua että tila- ja jäsenmaksuja vaativia lajeja. Miten tämä on mahdollista?

Lähdetään laskemaan liikuntavarusteiden hintoja ”elinkaarimallilla”, joka on ainut oikea tapa tarkastella asiaa. Varusteethan eivät ole mitään kertakäyttötuotteita. Seuraava taulukko paljastaa joitakin liikesalaisuuksia eli tiettyjen varusteiden valmistajia (ei tosin itse tarkkoja tuotteita) – monilla muilla on tosin aivan vastaavia tuotteita valikoimissaan.

Taulukkoon on varusteen, merkin ja yksikköhinnan lisäksi laskettu tuotteen käyttöikä vuosina, käytetyt kilometrit ja kustannukset euroina vuodessa ja kilometrissa. Korostan, että tässä käyttöikä ei ole mikään arvio, vaan nämä tuotteet ovat olleet ja ovat vieläkin käytössäni.

Suosittelen ehdottomasti tällaisen taulukon käyttämistä varustehankintoja suorittaessanne. Perussääntöhän itselläni on, että iso osa varusteistani kestää kymmenisen vuotta – jotkut ovat kestäneet erinomaisina vielä kauemmin.

Otan muutaman esimerkin onnistuneista ostoksistani. Polkupyöräni on kestänyt erinomaisesti aikaa – 16 vuotta ja 30 000 kilometriä ja vieläkin joku fillarifriikki saattaa kehua hankintaani. Vielä hämmästyttävämpi on pitkähihainen ”tekninen” hikipaita, jota olen käyttänyt melkein päivittäin ja pessytkin vähintään sata kertaa vuodessa yli 15 vuoden ajan. Paita on silti kuin uusi. Ostaessani ko. tuotteet ne tuntuivat minusta vähän liian kalliilta, mutta eivät sitä olleet.

Suksien suhteen olen valinnut ”hyvää kakkosluokkaa”, jolla tarkoitan kilpahiihtäjien suksia, mutten aivan kalleimpia mahdollisia tyyppejä. Ne ovat kestäneet hyvin aikaa ja kulutusta, vaikka suksirintamalla on viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut tosi paljon – kuten myös pyörämarkkinoilla. Hybridipyörä ja erinomaiset voideltavat sukset ovat kuitenkin pitäneet yllättävän hyvin pintansa muutostenkin seassa. En minä kuitenkaan ole ihminen, joka liikkuisin vanhoilla vermeillä vain periaatteen vuoksi. Jos hiihtokaverini jättävät minut seisomaan välineiden takia, niin kyllä minä ostan uudet, vaikka omaan hiihtämiseeni sillä ei vaikutusta olisikaan.

Kenkien suhteen olen kaikkein laatutietoisin, koska jalkani – ja kai meidän kaikkien – ovat herkät heikolle laadulle. En yleensä kierrä alennusmyyntejä, mutta lenkkareita, joita menee eniten, en yleensä osta ovh-hinnalla. Ja jos alennuksessa on jotain laadukasta, niin kyllä sen mielelläni mukaan kaappaan – onhan selvää, että liikuntavarusteiden hinnoissa on aika paljonkin ilmaa. Joitakin huonojakin valintoja olen kenkien suhteen tehnyt. Yleensä yrittäessäni säästää liikaa. Joskus tosin olen pettynyt myös hinnakkaisiin lenkkareihin.

Itselle sopivan varusteen valinta ei ole helppoa. Hinta on vain yksi tekijä. Usein näkee, miten urheiluvälinemyyjät yrittävät väkisin myydä tuotetta, jota he itse pitävät hyvänä, vaikka ostaja ei innostukaan kyseisestä tuotteesta. Minäkin olen ollut tuollaisen myyntityön kohteena. Nettikaupassa ei joudu myyjän aiheuttaman paineen takia tekemään vääriä valintoja, mutta muuten urheiluvälineiden ostaminen netistä arveluttaa. Jotenkin tuntuu, että urheiluvarusteita kuuluu koettaa ja sovittaa huolella.

Viime vuonna kuitenkin tein ensimmäisen nettiostokseni ja ostin vieläpä talvilenkkarit. Ostamista toki edesauttoi se, että sain tuotteen ilmaiseksi, kun kansainvälinen nettikauppa Addnature lähestyi minua tarjouksellaan vieläpä vastikkeetta. No, lenkkarit ovat olleet oikein hyvät ja tarpeelliset, mutta puoli numeroa liian isot tulin kuitenkin netistä ostaneeksi. Kun Suomen Posti kaiken lisäksi kuljetti kenkiä joulun alla hitaahkosti, niin ei tullut mieleenkään lähettää niitä takaisin. Yksi sukka lisää ja menoksi…

Vaatteiden suhteen olen tullut tarkemmaksi, sillä hyvä vaate on aina hyvä aate – kaappitilaakin tarvitsee vähemmän. Ja monet vaatteet ovat nykyään todella kestäviä. En kuitenkaan koskaan osta satoja euroja maksavaa takkia tai pukua.

Näin nähtynä liikkumisen hinnaksi tulee varusteiden reaalinen käyttöikä ja kulutus. Mielikuva kalliista varusteesta kannattaa siis suhteuttaa siitä saatavaan pitkäaikaiseen ja myös käyttöhyötyyn. Erot kalliin – tai paremminkin laadukkaamman ja itselle sopivamman –  ja halvemman ja huonomman varusteen kesken eivät yleensä ole valtavan suuret. Useinhan on niin, että tuotteiden laadussa ja hinnassa on ”kynnys”, jonka jälkeen laatu ei oleellisesti parane, vaikka euroja latoisi pöytään lisää. Toisaalta tuon kynnyksen alapuolella laatu on selvästi huonompaa, vaikka hintaero ei olekaan kovin suuri alaspäin.

Erityisen tärkeää on huomata, että tavallisen liikkujan varusteet eivät tule kovin kalliiksi, jos niitä ajattelee samoin kuin monet ajattelevat auton hintaa sitä ostaessaan. Silloinhan monet kalliin auton ostajat perustelevat hankintaansa sillä, miten halvaksi kuitenkin tulee laatuauto, jolla voi ajaa 500 000 kilometriä ja kymmenen vuotta (ainakin periaatteessa, harvoinhan niitä näkee). Suksiin ja moniin urheiluvarusteisiin laskutapa sopii paremmin.

Liikkumisen hintaan vaikuttavat varusteiden lisäksi liikkumismuodot, tilavuokrat, jäsenmaksut ja matkat. Seuraavaan taulukkoon olen listannut omat liikkumismuotoni ja edellisten lisäksi varusteiden hinnan ja jopa tarvittavan varustelistan.

Kyllä kuluja saa helposti lisääkin, vaikka käymällä hinnakkaissa liikuntapaikoissa, harrastamalla montaa lajia seurassa tai klubeissa, kulkemalla autolla pitkiä matkoja harrastuksen luo tai satsaamalla ökyvarusteisiin. Joku pitänee minuakin lähinnä ”tekstiiliurheilijana”, mutta silti kustannuksiani voinee pitää varsin kohtuullisina. Kovin monena vuonna en ole kyennyt pelaamaan jalkapalloa, joten silloin liikkumiseni on ollut vieläkin halvempaa, mutta silti koen, että liikkumiseni laatu ja määrä on ollut varsin hyvä.

Lopulta kyse on sekä arkisista että arvovalinnoista eikä kokemuksiakaan voi aliarvioida. Kyllä vähemmänkin  liikkuvan pitää saada nauttia hyvin luistavista suksista ja rullaavasta pyörästä, istuvista lenkkareista ja kunnollisista vaatteista. Itse asiassa juuri heidän tulisikin satsata varusteisiin tasoittaakseen taito-, kunto- tai nopeuseroja. Vähemmän liikunnallinen ihminen voi myös saada paikan liikkujien ryhmästä olemalla asiantuntija varusteissa tai vaikkapa suksien voitelussa. Liikkujien maailmaan on monta tietä.

Mutta onko se liikkujan tie sitten kallis vai halpa vai jotain siltä väliltä? En voi väittää, etteikö reilu pari euroa päivässä olisi joillekin liikaa. Minä saan sillä kuitenkin kustannettua lähes 500 tuntia liikuntaa vuodessa. Helposti saan tuostakin säästettyä joko varusteiden tasoa laskemalla tai jättämällä pois yhden kalliin lajin (itselläni jalkapallon). Liikkumisen määrään tai monipuolisuuteen ei silti tarvitse kajota, sillä iso osa on oikeasti lähes ilmaista.

En haluaisi sanoa, että liikkumisen hinnasta valittavat keksivät tällä tavoin tekosyitä liikkumattomuudelleen. Tosiasia kuitenkin on, että Suomessa voi edelleen liikkua erittäin laadukkaasti hyvin edulliseen hintaan. Vaihtoehtoinen totuus on se, että liikunnan harrastaminen on muutakin kuin liikkumista ja siitä muodostuu helposti lisähintaa, kun haetaan lisäarvoa hinnakkailla varusteilla ja harrastuksilla.

Ikävintä on, että jotkut eivät liiku sen vuoksi, että kuvittelevat liikkumisen itselleen liian kalliiksi sen vuoksi, että näkevät naapurin käyttävän liikunnan harrastamiseen enemmän rahaa kuin mihin itsellä on varaa. Autovertaus sopinee tähänkin: autolla mennään kuitenkin lopulta paikasta A paikkaan B. Liikkumiseenkin kannattaisi suhtautua yhtä käytännöllisesti. Ja sitä paitsi: kallis auto on kyllä yleensä vähän parempi kuin halvempi, mutta ihmisvoimalla liikkumisessa varusteilla on paljon pienempi merkitys. Se voima ja se kunto on kuitenkin siellä varusteiden alla ihmisessä itsessään.

Vielä ei ole keksitty maksua tai veroa sille, että liikuttaa itseään. Ehkä sekin aika vielä tulee ja ehkä silloin opimme arvostamaan liikkumista, kun sille pannaan käypä hinta. Nyt liikkuminen on vielä edullista – ainakin jos on uskominen omaan kokemukseeni. Tosiliikkuja tietysti väittää vanhaa sanontaa oivaltavasti muotoillen, että ”liikkuminen on aina hintansa väärtti!” Miksei sitäkin voi uskoa…

Kaikki ovat jo varmaan ymmärtäneet, että liikunta on terveellistä. Aika moni on jo ymmärtänyt senkin, että tämän tietäminen ei saa kaikkia ihmisiä liikkumaan. Tämä on yhtä selvää kuin se, että demokratia edellyttää poliittista osallistumista ja mm. äänestämistä kuntavaaleissa.

Silti aika moni jättää äänestämättä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että nämä äänestämättömät olisivat muuten poliittisesti passiivisia tai etteikö heitä voisi aktivoida jokin äänestämistä parempi tapa osallistua politiikkaan ja paremman yhteiskunnan tekemiseen .

Äänestäminen on politiikassa siis samaa kuin terveys liikunnassa. Tärkeä tekijä, muttei suinkaan ainut.

Jotkut ovat myös ymmärtäneet, että liikkumista ei lisätä kovin tehokkaasti hyvilläkään projekteilla. Näin antoi ymmärtää KKI-päivillä mm. sote-ministeri Juha Rehula, joka on toiminut pitkään Päijät-Hämeen liikunnan puheenjohtajana.

Tuleva sote-uudistus – oli se millainen tahansa – antaakin mahdollisuuden rakentaa vaikkapa kaksi uutta tapaa liikuttaa vähän liikkuvia ja lisätä samalla liikunnallista tasa-arvoa. Ensimmäiseksi pitää asettaa yhteiset ja konkreettiset tavoitteet, jotka kaikki voivat hyväksyä.

Ehdotan valtakunnallista tavoitetta, joka lupaisi kaikille koulunsa aloittaville liikunnallisen tasa-arvon tai ainakin varmuuden siitä, ettei liikunnallinen osaamattomuus syrjäytä yhtään lasta heti koulutien alussa. Käsi ylös, joka vastustaa!

Tehtävä olisi siis toimia niin, että kaikki esikouluikäiset – varsinkin ne vähän liikkuvat – saisivat sellaista liikunnallista varhaiskasvatusta, että he osaisivat perusasiat eri liikuntataidoista. Näistä varmaan ollaan vähän erimielisiä, mutta tärkeintä on, että lapset saisivat innostavaa opetusta esikouluiässä, olivat tavoitteet ja toteuttajat keitä tahansa.

Osaamiset voisivat kuvata myös alueellista liikuntakulttuuria eli pesäpalloseuduilla opetetaan esimerkiksi heittämisen ja pallon lyömisen erityistaitoja, kun jossain muualla harjoitetaan muita palloiluja tai alueen suosittuja yksilölajeja perustaitojen lisäksi.

(Maa)kunnat saavat mieluusti  järjestää toiminnan itselleen sopivalla tavalla. Osaamista ja resursseja löytyy niin kunnista, urheiluseuroista, liikunnan aluejärjestöistä kuin muistakin organisaatioista tai vaikka liikuntayrityksistä. Valtio, maakuntien liitot ja kunnat voivat omalta osaltaan tukea toimintaa taloudellisesti.

Liikuntapoliittiset päättäjät ovat ainakin parin vuosikymmenen ajan kohdistaneet puheensa pääsääntöisesti sosiaali- ja terveysministeriön suuntaan aika huonolla tuloksella. Olisi kai aika puhua ja toimia suoraan ihmisten – ”asiakkaiden” – suuntaan ja tarjota huonosti hoidetuille väestöryhmille konkreetteja palveluita tai toimia. Esikouluikäisten jälkeen seuraava valtakunnallinen tavoite voisi koskea eläkkeelle siirtyviä, murrosikäisiä tai nelikymppisiä.

Suomessa on varmasti resursseja, joilla saadaan pysyvästi sellaiset järjestelyt, ettei juuri kukaan syrjäydy liikunnasta ja sen tuomista monista positiivisista merkityksistä. Ei unohdeta leikkiä, urheilua, itsensä ylittämistä, roolien opettelua, kavereiden saamista, toisten tukemista, yhdessä tekemistä, jne. jne. Melkein mikä tahansa tavoite tai merkitys on hyvä, jos se pistää ihmisen liikkeelle. Sitä, miksi ihmisen kannattaa liikkua, ei kai enää tarvitse perustella.

Nyt pitää panna toimeksi. Tätä varten me teitä äänestimme ja saattaa olla, että neljän vuoden päästä joku nyt nukkunut äänestäjäkin tulee vaaliuurnille, jos saatte tämän yksinkertaisen asian hoidettua. Me luotamme teihin, arvon kuntien päättäjät!