Ymmärrämme maailmamme käyttämiemme käsitteiden avulla. ”Alussa oli sana”, sanotaan Raamatussakin. Jotkut filosofit olettavat, että ihminen kehittyi noin 6000 vuotta sitten tasolle, jossa symbolifunktio tuli mahdolliseksi – ja samalla tietoisuus itsestä syntyi. Ei tiedetä tarkkaan, mitä silloin tapahtui, mutta sanat eli oikeastaan käsitteet avasivat aivan uusia maailmoja tai todellisuuksia ihmisparoille. Uskontoja alkoi syntyä, kun tietoisuus halusi selvittää mm. sen, mitä kuoleman jälkeen tapahtui.

Nykyään liikunta tai jopa liikkumattomuus lienee jo kuolemaakin vakavampi asia. Terveydestä on tullut maallistuneessa maailmassamme uusi uskonto. Liikunta & tiede –lehden päätoimittaja Pasi Koski pähkäili pääkirjoituksessaan (L&T 4/2014) sitä, mitä käsitteitä liikkumattomuudesta tai vähäisestä liikkumisesta pitäisi käyttää.

Hän päätyi jopa ehdottamaan – toki leikillään – liikuntatieteen uudeksi nimeksi liikunta- ja paikallaan olemisen –tiedettä. Istumisen vaarat on tiedostettu ja vähän liikkuvien ongelmaan on havahduttu Suomessa ja muissakin länsimaissa.

Vakavia yhteiskunnallisia, mutta samalla tietysti yksilöllisiä, ongelmia ei käsitekikkailulla tietenkään ratkaista. Lienee sama, mitä käsitettä käytetään, jos ”sohvaperuna” saadaan liikkeelle. Näin sanottuani en suinkaan vähättele käsitteiden merkitystä, vaikka äkkipäätään lukien niin voisi kuvitella. Vaikka yleisesti ottaen olisi sama, mitä käsitettä käytetään, jos se toimii, niin se oleellinen kysymys onkin: mikä käsite sopii juuri sinulle?

Kaikille ei sama käsite kelpaa oli se sitten urheilu, kuntourheilu, kuntoliikunta, terveyttä edistävä liikunta, terveysliikunta,…, joita on käytetty vuosikymmenten saatossa, kun on yritetty löytää oikeaa käsitettä ja oikeaa toimintatapaa liikkumisen ja liikkujien määrän lisäämiseksi. Oman kokemuksen ja sille annetun merkityksen tulee näkyä myös niissä käsitteissä, joita käytämme.

Veikkauksen hienossa mainoksessa kuvataan maailmaa ”vakioveikkaajan silmin”. Aivan samoin meillä on vaikkapa opettajan, fysioterapeutin, hallintovirkamiehen, journalistin tai ”vähän liikkuvan” silmälasit, joiden kautta katsomme maailmaa. Se ei ole ongelma, mutta se on, jos emme ymmärrä toisten kokevan ja näkevän todellisuuden toisin.

Itselläni on usein ”liikuntasosiologin silmälasit” päässäni, joita sitten yritän lainata opiskelijoilleni ja lukijoilleni, jotta he näkisivät maailmansa toisin. Ne silmälasit ovat useimmiten käsitteitä. Käsitteitä, joiden avulla jokin tuttu juttu näyttäytyy erilaisena ja toivon mukaan ymmärrettävämpänä ja vieläpä sellaisena, johon voi itsekin vaikuttaa.

Perjantaina (26.9.2014) julkaistiin tutkimukseni liikuntakulttuurin ja –politiikan käsitteistä nimellä Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:16. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news).

Tuon reilun parinsadan sivun julkaisussa seikkailen liikuntakulttuurin käsitteiden maailmassa ja vierailen alan tutkijoiden, asiantuntijoiden, strategioiden, ohjelmien, instituutioiden, julkaisujen ja käyttäjien maailmoissa yrittäen ymmärtää heidän/niiden käsitteitä.

Itse tietysti toivon, että jokainen itseään ja liikuntakulttuuria käsittämään pyrkivä lukisi koko julkaisun. Mutta ymmärrän, että pätkätyöaikakautemme on luonut myös pätkälukemiskulttuurin. Siksi julkaisusta on alkuperinkin tehty kaksi versiota; pitkä ja pätkä (tämä on myös painettu). Pätkälukemista helpottaa myös se, että luvut ovat itsenäisiä kokonaisuuksia eli koko julkaisua ei tarvitse lukea, jos on kiinnostunut vain osasta teemoja. Voit koota oman julkaisusi vaikka seuraavasti:

Jos sinua kiinnostavat vain suositukset, niin ne löytyvät jokaisesta luvusta sekä luvusta 6 ja sen liitteistä. Jos liikuntakulttuurin ja –tutkimuksen käsitteet kiinnostavat, niin suosittelen lukuja 1 ja 5. Liikuntapolitiikassa mukana olevia liikuttanevat eniten luvut 2, 3 ja 4 sekä luvun 6 liite 1. Suositukseni käytännön kentillä toimiville pitää sisällään paketin, jossa ovat luvut 3 ja 4, tiivistelmät muista luvuista ja luvun 6 liitteet. Liikuntakulttuurin ulkopuolella tai liikuntaväen kanssa yhteistyötä tekeville suosittelen lämpimästi lukuja 2, 4 ja 5. Ehkä näillä jo päästään alkuun…

Käsitteet ovat kuitenkin niin vaikeita ja tärkeitä, että jatkan niiden käsittelyä myös näissä blogeissani seuraavien viikkojen ajan. Tänään työstän mm. ”Aristoteleen kantapäästä” uusia käsitteitä.

Viime viikolla jaettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot. Yksi palkinnon saaneista oli historian emeritusprofessori Heikki Ylikangas, joka on tullut suurelle yleisöllekin tutuksi tulkinnoillaan nuijasodasta, sisällissodasta ja toiseen maailmansotaan johtaneista vaiheista, joista hän kirjoitti myös näytelmän. Ylikangas oli pari vuosikymmentä sitten Liikuntatieteellisen seuran puheenjohtajakin.

Toinen palkinnonsaaja oli Alivaltiosihteerinä tutuksi tullut (liikunta)sosiologi Pasi Heikura, jonka erinomaisessa radio-ohjelmassa Aristoteleen kantapää olin kesällä vieraana. Liikuntasosiologiksi Pasi esittäytyi, koska on tehnyt gradunsa yleisen saunan vakikävijöistä – hyväksyin sen liikuntasosiologiaksi oikopäätä.

Kun Ylikangasta haastateltiin radiossa palkinnon saannin jälkeen, häneltä kysyttiin mm. onko hänen tutkimuksiaan koskaan moitittu ”huuhaaksi”? Ylikangas vastasi suurin piirtein seuraavasti: ”Vaikka kuinka monta kertaa!”

Hän myös selitti, miksi näin on tehty. Kun tieteessä esitetään jotakin uutta, joka kumoaa vanhan tai vakiintuneen käsityksen – se herättää ymmärrettävästi vastustusta. Esimerkiksi sodista, niihin johtaneista syistä tai sen jälkeen tapahtuneesta täytyy aikalaisten rakentaa tarina, jonka he voivat kestää ja yhdessä jotenkin hyväksyä, vaikka se ei kenenkään ”totuus” olisikaan. Kun tutkija haastaa tuon ”totuuden”, se saattaa tuntua vieraalta tai jopa loukkaavalta.

Uusi historioitsijapolvi on Ylikankaan jalanjäljissä haastanut erittäin monta historiallista totuutta juuri tästä syystä. Heillä ei ole mitään kokemuksellista aikalaispainetta tulkita asioita jollakin tietyllä tavalla esimerkiksi poliittisista – niistä ”yleisistä” – syistä. Tällaisia yleisiä syitähän löytyy toki joka ajanjaksolta, eivät ne ole jääneet 1970-luvulle. Ajankohtainen ”suomettumiskeskustelu” lienee hyvä esimerkki.

Toisena voisin mainita ”tieteisuskon” tai ”viittausindeksi- ja rankinguskon”, jonka yhtenä seurauksena yhteiskuntatieteilijät ovat ajaneet itsensä yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa paitsioon. Pelaaminen angloamerikkalaisten hallitsemissa tiedesarjoissa on johtanut kotimaan tiedeliigan vähättelyyn ja jopa kyvyttömyyteen ymmärtää kansallisen tason peliä ja pelaajia. Usein tutkijoiden ja käytännön toimijoiden yhteistyön esteenä ovatkin käsitteet tai oikeastaan se, ettei toisen käyttämiä käsitteitä halutakaan ymmärtää.

Jännittävää tiedonjulkistamispalkinnon muissakin saajissa oli se, että he olivat tehneet työnsä pääasiassa suomalaisessa ympäristössä, suomalaisten käsitteiden ja erilaisten todellisuuksien avaamisessa. Johanna Hurtig on mm. tutkinut lastensuojelua ja uskonnollisia liikkeitä ja niissä tapahtuneita ennen vaiettuja asioita.

Pasi Heikura vertautunee edellisistä parhaiten siihen H.C. Andersenin sadun lapseen, joka uskalsi sanoa, ettei keisarilla ole lainkaan vaatteita. Käsitteet, joita Heikura ohjelmassaan ruotii, ovat usein todellisuutta hämärtäviä sanoja ja sanontoja, joita hän leimaa leikillisesti fraasirikoksiksi. Mutta eritoten hän pyrkii löytämään yhdessä eri alojen asiantuntijoiden kanssa käsitteitä, jotka paljastaisivat nykyistä paremmin todellisuuden luonteen.

En uskalla edes pyrkiä em. joukkoon, mutta oppia yritän heiltäkin. Heikuran ja muiden Alivaltiosihteereiden kehittämät palindromit ovat minulle ehdottomasti liian vaikeita – sananmuunnoksissa olen parempi. Nyt kuitenkin assosioin uuden sanaleikin, jossa mietitään, minkälaisia mielikuvia synnyttäisivät seuraavat jo antiikin Kreikasta meille tutuiksi tulleet sanonnat, jos käyttäisimme Aristoteleen kantapäätä loogisena johtolankana käsiteparien avaamiseen.

Minkälainen mahtaisi olla ”nuoren miehen aristoteleia aikuisuuteen” tai mitä tarkoittaisi, että ”meillä on vain aristotelinen suhde”? Joku varmaan ymmärtää, mitä/keitä haetaan, kun sanotaan, että ”hänellä oli aristoteliset voimat”, hän kesti ”kivun aristotelisesti” tai että silloin nähtiin ”aristotelista urhoollisuutta”. Tulevaisuuden tutkijoille sopisi varmaan tämäkin: ”Hänellä oli aristotelinen ilme kasvoillaan”…

Välitilinpäätöksenä tästä Kreikka-lainan takuusta lienee se, että on hyvä, jos käsitteet toimivat käyttöyhteyksissään ja juuri niiden ihmisten kokemuksissa, joille ne parhaiten sopivat. Käsitejulkaisussani katson maailmaa sadun pikkulapsen tavoin ja toivon, että joku muukin avaisi silmänsä käytetyille käsitteille. Parasta olisi, että emme vain näkisi toisin, vaan myös muuttaisimme yhdessä käsitteitä paremmiksi.

Tervetuloa talkoisiin… maksakaamme vuorostamme lainamme takaisin antiikin kreikkalaisille, jotka antoivat meille niin paljon käsitteitä käyttöömme.

Aiempia blogikirjoituksiani aihepiiristä:

Tiihonen A. 2013. KesäQuussa käsitteitä uusix. Blogi sivulla (http://www.miksiliikun.fi/?m=201306) 11.6.2013.

Julkaisuja aihepiiristä:

Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. (http://www.liikuntaneuvosto.fi/julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja/liikuntakulttuurin_kasitteet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news)

Tiihonen, Arto (2013) Liikuntakulttuurin käsitteet muutoksessa. Liikunta & tiede 50 (4) 60-65.

Tiihonen Arto & Pirnes Esa (2011) Maaseutuyhteisöllisyyden muutos ja tulevaisuuden näkymät -viitekehyksenä kulttuuri- ja liikuntaharrastukset. Teoksessa Kattilakoski M, Kilpeläinen A & Peltomäki P Yhteisöllisyydellä hyvinvointia ja palveluja maaseudulle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 9/2011,Tampere. (http://www.maaseutupolitiikka.fi/files/2150/MMM_YTR_2012-WEB.pdf)

Pirnes, Esa & Tiihonen, Arto (2011) Merkityksellisen ja kokemuksellisen (kansalais)toimijuuden pelikenttä. Yhteiskuntapolitiikka 76 (4), 436–448. (http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102867/pirnes.pdf?sequence=1)

Pirnes Esa & Tiihonen Arto (2010) Hyvinvointia liikunnasta ja kulttuurista, Käsitteiden, kokemusten ja vastuiden uusia tulkintoja. Kasvatus & Aika 4(2) 2010, 203-235. (http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=275)