Mitä, missä, milloin –kirja oli aikansa google  ja wikipedia. Nyt sitä ei juuri tarvita. MMM tarkoittaakin tässä blogisarjassani mitä, miten, miksi – noihin kahteen viimeiseen ämmään ei aina googlettamallakaan saa vastausta. Nuoruudessani oli toinenkin tärkeä vuosikirja eli KKO – Kuka kukin on? Siitä näki, miten ”virallinen Suomi” oli arvostanut kansalaisensa. Joku arvovaltainen raati valitsi tähän galleriaan kuuluvat henkilöt. MMM:ään pääsi, jos oli tehnyt vuoden aikana jotakin merkittävää, mutta KKO:hon pääseminen vaati pitkäjänteisyyttä.Blogisarjan lopuksi valitsenkin  jalkapallon MMM:n kuka kukin on –pelaajiston, valmentajan ja ehkä jonkun yllätyshahmonkin, joka nousee kisojen aikana esiin.

Miten tämä liittyy mihinkään? No siten, että aloitan jo perinteiseksi muodostuneenfutiksen suurkisablogisarjani tällä avaustarinalla. Viime kerrallahan seurasin EM-kisoja 2012 (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2011/08/FUTISEMKISABLOGIT2012.pdf, linkin alla kooste blogeistani) ja yritin siinä samalla vastata kysymykseen, miten suomalaista jalkapallokulttuuria voisi kehittää. Teema pysyy periaatteessa samana. Ainakin tässä vaiheessa luulen niin. Bloggaamisen luonne on kuitenkin sellainen, että maailma voi viedä ajatukset myös aivan jonnekin muualle…

Yksi tarkoitukseni on lukea tai kertoa lukijoilleni muutamista jalkapalloaiheisista teoksista yhdessä kisojen etenemisen kanssa. Brasilian kentiltä ja kirjojen sivuilta poimin ja tulkitsen esille juttuja, joiden avulla tätä härmäläistä jaliskulttuuria saattaisi kehitellä eteenpäin. En usko helppoihin ratkaisuihin, vaan perustan ajatukseni siihen, että jalkapallon pitää merkitä meille kaikille jalkapallon uusille ja vanhoille ystäville nykyistä enemmän. Ehkä vielä tarkentaen: ei välttämättä määrällisesti enempää, vaan laadullisesti syvemmin.

Otin varaslähdön kisoihin kahdesta syystä (tämä kirjoitettu 23.5.2014). Hesari on viime päivinä haastanut meitä suomalaisia kirjoittamaan futiksesta. Päätin siis itsekin kantaa korteni kekoon ja sorvasin pienen mielipiteeni tai näkökulmani lehden ystävien iloksi (todennäköisesti sitä ei kuitenkaan julkaista, joten voin hyvin julkaista sen tässä).

”Jalkapallo, jalis, futis on pelien kuningas, mutta ei vain Brasiliassa käytävien MM-kisojen takia. Olen itse tavallinen, keski-ikäinen mies globaalisti ajatellen jalkapalloperiferiasta. Lauantain mestareiden liigan loppuottelua odotan innostuneesti, kuten meistä monet muutkin. MM-kisoja varten suunnittelen jo monenmoista – kavereiden kanssa veikkausta ja finaali-illan juhlaa.  Sekin on nykyään ihan normaalia.

Futis voi täällä Suomessakin merkitä enemmän – olla osa elävää kulttuuria. Tänään (23.5.) nimittäin jännitän kovasti poikani comebackia parin vuoden tauon jälkeen, kun hän pelaa kakkosdivarin ottelussa. En uskalla mennä katsomaan, mutta mietin sitä herkeämättä. Huomenna astelen itse kentälle surunauha olkavarressani ystäväni ja pelitoverini muisto-ottelussa. Hiljainen hetki, taputukset ja sitten on jalkapallon vuoro. Pelaamalla kunnioitamme hänen muistoaan parhaiten. Soitan pojalleni ja vertailemme pelejämme. Illalla katsomme Atleticon ja Realin matsin, muistelemme vanhoja pelejämme ja arvioimme MM-kisojen joukkueet.”

Nimimerkki Yksi keski-ikäinen junioritähti

Tuolla jutulla yritin päästä mukaan siihen tunnelmaan, mikä käsittääkseni on Brasiliassa, jossa jalkapallo kuuluu niin syntymään, elämään kuin kuolemaankin. Kyse ei ole vain huippupeleistä, supertähdistä tai ohuesta historiasta – jalkapallo on osa arkea ja osa juhlaa. Jalkapalloileva ihminen – useimmin Brasiliassa toki mies – on osa kulttuuria, jonka kautta voi kommunikoida toisten kanssa. Näin siis ainakin luulen; en tietenkään ole mikään Brasilia-asiantuntija kahden viikon lomamatkan kokemuksella.

Sattumalta kuitenkin omassa elämässäni konkretisoitui kaksi itselleni hyvin merkittävää ihmistä ja asiaa samana viikonloppuna jalkapallon kautta koetuksi. Joulukuussa kuolleen ystäväni avulla pääsin aikoinani mukaan isojen poikien jalkapallomaailmaan (https://www.miksiliikun.fi/2014/01/14/liikuntagaalani-2014/).

Poikani kautta pääsen edelleen olemaan siinä maailmassa mukana . Ehkä olen voinut hänelle myös välittää tuota kulttuuria eteenpäin. Hänen esiintymisensä comebackpelissä kesti 18 minuuttia. FC Lahti Akatemian nettisivun (http://www.fckuusysi.fi/?sivu=ottelut&nayta=1&otteluid=7412#otteluraportti) otteluselostuksessa pelistä kerrottiin mm. seuraavasti:

”FC Lahti Akatemia kohtasi Porvoon keskuskentällä FC Futuran helteisessä säässä. Aurinko porotti lämpimästi ja kentän nurmikin oli hienossa kunnossa, vaikkakin pieni kastelu olisi ollut poikaa. Komeissa puitteissa siis saatiin Kakkosen peli pelata, eikä pelikään nyt huonoimmasta päästä ollut. Lopulta kotijoukkue onnistui maalinteossa kertaalleen ja kun vieraat eivät saaneet omista paikoistaan palloa pussiin, pisteet jäivät Porvooseen 1-0 (0-0) tuloksella…

… Vieraat lähtivät hakemaan tasoitusta ja parikymmntä minuuttia ennen loppua, irti päästettiin polvivammastaan pelikuntoon toipunut ja aina vaarallinen Jens Tanskanen. Lahtelaiset saivat väkisin otetta pelistä ja eipä mennyt kauan kun Tanskanen oli jo siellä missä tapahtuu. Riku Heini pelasi Jensin rankkarialueen rajan tuntumassa vapaaksi ja hyvän ensimmäisen kosketuksen jälkeen lähti vasemmalla jalalla sellainen paukku, että yläkulman kohdilla tolppa itkee vieläkin, mutta maaliin asti peliväline ei mustapaitojen harmiksi löytänyt.”

Hyvä, mutta ei aivan täydellinen, avaus. Vaikka maalia ei tullutkaan, niin hyvin pelattu tilanne on lähes yhtä tärkeää. Usein olenkin koettanut korostaa hänelle sitä, että (keskus)hyökkääjä elää maalintekotilanteista. Parhaatkaan maalinsylkijät eivät tee kuin yhden maalin neljää tai viittä hyvää maalintekotilannetta kohti. Heidät erottaa huonommista maalintekijöistä se, että he osaavat ja uskaltavat hakeutua niihin maalintekotilanteisiin. (Vuonna 2011 pidimme Jensin kanssa yhteistä blogia, kun hän pelasi alkukauden 2-divarin FC Kuusysissä ja loppukauden liigaan nousseessa FC Lahden joukkueessa. Futisblogit_2011_FcKuusysi_FCLahti). 

Seuraavana päivänä astuin sitten itse kentälle varsin nostalgisissa tunnelmissa. Olin pelannut näiden ”poikien” kanssa viimeksi vuosina 1973 koko kesän  ja vuonna 1974 muutamia pelejä Hiirolan poikien ja miesten kyläjoukkueessa Mikkelin maalaiskunnan siihen aikaan kovassa kyläsarjassa. Minä läksin sitten Mikkelin Pallo-Kissojen junioreihin pelaamaan Suomen mestaruudesta (URHEILULLISTUMISENPROSESSI), kun muut jatkoivat uraansa Hakan joukkueessa, joka parhaimmillaan oli myöhemmin yltänyt 3-divariin asti.

Oman urani parhaimmat saavutukset (kertasimme ne ennen peliä, vaikka itse taisin puhua jostakin muusta) taitavat olla kaksi SM-hopeaa junioreissa (A ja C), kaksi oppikoulujen (KLL) Suomen mestaruutta ja yksi hopea (Mikkelin Lyseo) ja kaksi korkeakoulujen (OLL) Suomen mestaruutta (Jyväskylän yliopisto). SM-sarjassa pelasin kaudella 1979 (MiPK) ja 2-divarissa vuonna 1983 (JyP-77) (JALKAPALLOMUISTELU) Sitten 27 vuotta taukoa ja Helsingin piirin mestaruus Puotinkylän Valtin ikämiehissä 2010. Aika lyhyt urahan tuo on. Suurin osa Hiirolan pojista pelasi paljon pidempään ja osa pelaa edelleen.

Noihin muutamaan riviin mahtuu kuitenkin aivan hurjasti tärkeitä kokemuksia ja suuria merkityksiä. Uusi rivi kirjoitettiin myös tuolla Alamaan Myryn kentällä, jossa me vanhat pelasimme Hakan nykynuoria vastaan. Ensin kuitenkin vanhimmat Hiirolan pojat miettivät, kuka tai ketkä mahtoivat aloittaa jalkapalloharrastuksen Hiirolassa tai silloisen Väärälän koulun kentällä joskus 1950-luvun loppupuolella. Paikalla olleet PutkosenIlkka, Lehkosen Antti ja Rimpiläisen Erkki muistelivat olleensa yhtä aikaa koulun ”karmealla” kentällä, mutta joku oli muistavinaan, että jotkut vanhemmat olisivat olleet jo vielä heitäkin aiemmin nahkakuulan kimpussa tuolla kentällä. Tällainen muistelu  –  ”Milloin jalkapallo tuli Hiirolaan?” –  jos mikä, osoittaa jalkapallokulttuurin vahvuutta. Vertautuuhan se globaaliin kiistaan vaikkapa siitä, kuka keksi saksipotkun?

Pelimme aloitimme hiljaisella hetkellä ja taputuksilla edesmenneiden muistoksi. Yhteiskuva ja säännöistä sopiminen – ja sitten itse asiaan. Ennen peliä itseäni arvelutti jalkojeni kunto, koska en ollut päässyt pelaamaan moneen viikkoon. Pelkäsin myös, että innostun liikaa ja satutan itseni. Kun pallo pyörähti keskiympyrästä liikkeelle, unohdin kuitenkin tuon kaiken. Sen sijaan muistin, että tällä samaisella Myryn kentällä pelasin vuonna 1973 muutaman niin hyvän ottelun, että uskalsin sen kesän jälkeen yrittää kaupungin poikien joukkueeseen.

Jo seuraavana vuonna saimme SM-hopeaa, minut valittiin kisojen All Stars –joukkueeseen ja pääsin maajoukkue-ehdokkaitten leirille. Mutta ilman Myryn pelejä näiden poikien kanssa en olisi uskaltanut moisesta unelmoidakaan. Kaupungin pojathan olivat pelanneet nappulaliigaa vuosikausia, harjoitelleet säännöllisesti pitkään ja pelanneet ehkä jo satoja otteluitakin. Minä olin heittänyt pallon navetan katolle, ottanut sen haltuun, harhauttanut muutaman mielikuvitusvastustajan ja potkaissut muovipallon voimalla autotallin oviin, joista toinen oli mennyt aivan säpäleiksi laukausteni voimasta. Ja sitten taas uudestaan, tuntikausia peräjälkeen…

Olimme puoliajalla häviöllä 0-3, vaikka olimme pelanneet mielestäni aika hyvin. Joitakin mainioita läpijuoksuja ikämiesten poikien toimesta nähtiin ilman tulosta. Toinen jakso alkoi paremmin; pian peli oli 3-3. Jossain vaiheessa tein yhden juoksun linjan läpi ja sain hienon syötön, jonka otin myös mainiosti oikeallani alas, mutta suora jatko ilmasta vei vasemmalla jalalla pallon niukasti yli etunurkan. Heti perään annoin samanlaisen syötön nuoremman polven Rautiolle eli Tapanille, joka teki saman tempun kuin minä, mutta siinä onnistuen. ”Helppohan se on tehdä, kun on nähnyt mallisuorituksen”, sain kuitattua.

Sain sitten itsekin panna pallon pussiin, kun hienon kuvion päätteeksi tosiaan vain siirsin pallon maalin edestä verkkoon. Mielenkiintoista tuossa maalissa – ja joissakin muissa – onkin se, että näin jo hyökkäyksen alkaessa useita sekunteja aiemmin, miten se tulee päättymään. Tiesin, että jos juoksen tuohon määrättyyn paikkaan, niin pallo tulee siihen ja teen maalin varmasti. En epäillyt sitä hetkeäkään. Tilanne ikään kuin aukenee maaliin johtavaksi toiminnaksi, kun pelaajat ovat oikeilla paikoillaan ja oikeanlaisessa liikkeessä. Telkkarissakin sellaisen tilanteen tunnistaa aika helposti, vaikka ihan 100% ne eivät sitten johdakaan maaliin.

Teuvon oivaltava läpisyöttö vaikka oma tasapaino on juuri menossa, Tuan sivuverkkoon suuntautunut ”lipuva” rankkari, Vesan vuorenvarma katkontapeli ja osaava pelinjohto, Matin valtava työmäärä kentän joka nurkassa, Jussin edelleen mahtava tekniikka, Ilkan rauhallinen ja opettajan viisas, sokratesmainen olemus, Hannun ja Matin pyyteetön taistelu nuorempia vastaan sekä Antin,  Anssinja muiden nuorten miesten juoksuvoima ja pelitaito, jäivät verkkokalvoilleni muistoiksi tuosta Myryn pelistä, joka päättyi kristilliseen tasajakoon 6-6 –tuloksella.

Lopuksi vedimme vielä rankkarit – oma laukaukseni oli muuten mielestäni vähän parempi kuin illalla Cristiano Ronaldon rankkari Mestareiden liigan loppuottelussa. Näin mekin voimme tuntea olevamme ainakin melkein yhtä hyviä kuin maailman parhaat!

Jalkapallon MMM on näin aloitettu. Matka Brasiliaan maailman parhaiden pariin on valtaisa, ja kuitenkin me olimme yhtä niin Myryn kentällä kuin pelin jälkeen ruotiessamme peliämme, tuota ihmeellistä lähes kaikkia maailman ihmisiä yhdistävää urheilulajia. Jalkapallon Kuka kukin on – ei varmaan täydentynyt pelissämme, FC Lahden Akatemian pelaajista siihen on joillakin vielä mahdollisuus. Itse aion kannustaa ja seurata tuota kakkosdivarin itälohkon viimeisenä olevaa joukkuetta ja sen tällä hetkellä häviökierteessä olevia pelaajia suurella sydämellä, ehkä jopa kiihkeämmin kuin jalkapallon MM-kisoja.

Sieltä odotan mm. uutta, voittoisaa pelitapainnovaatiota Espanjan ja FC Barcelonan rakentaman elastisen ja ameebamaisen pallonhallinta – ja -riistotaktiikan jälkeen. Ja vaikka olen yleensä aika  huono ennustamaan kisojen menestyjiä, niin odotan kuitenkin hyvää peliä niin Argentiinalta, Brasilialta, Belgialta kuin Saksaltakin. Toivon menestystä myös Englannille, Uruguaylle, Portugalille ja Norsunluurannikolle.  Ja Espanja – nouseeko se taas siivilleen ja vie vastustamattomasti kaiken vai joko tuo uskomaton ja jalkapallon pelaamisen mullistanut ryhmä on kyllääntynyt?

Tämä on yksi teema, jota erityisesti seuraan. Reilu parikymmentä vuotta sitten analysoin jalkapallotaktiikkojen kehitystä maailman huipulla (JALKAPALLOPELIANALYYSI). Sen jälkeen globalisaatio on tehnyt tehtävänsä ja erot eri jalkapallokulttuurien välillä ovat vähentyneet. Silti jotkut perusratkaisut niin yksilö-, pienryhmä- kuin koko joukkueenkin tasolla ovat jossakin määrin säilyneet. Tämä näkyy paremmin maajoukkueissa ja kansallisia liigoja kokonaisuutena tarkastellessa, vaikka esimerkiksi Valioliigan monikansallisissa ja eri maista tulleiden valmentajien joukkueissa eroja on vaikeampi huomata.

Kiinnostavinta MM-kisatasolla onkin, minkälainen on se doktriini, jolla Espanjan hegemonia pystytään murtamaan? Taktiikka voi tosin olla sama, mutta paremmin pelattuna. Oletan kuitenkin, että myös taktisessa ratkaisussa on jotain uuttakin, vaikka supersuurta mullistusta ei tosin tule – vai tuleeko? Kyse on aina myös yksilöiden ja joukkueen välisestä suhteesta, vaikka selvää tietysti on ettei mikään joukkue ole pitkään aikaan pärjännyt vain loistavien yksilöiden avulla. Tasaisten joukkueiden kohdatessa yksilöiden suoritukset tietysti ratkaisevat ottelun lopputuloksen, vaikka ilman hyvin puolustavaa joukkuetta paraskaan maalivahti ei voi loistaa eikä yksinäinen huippuhyökkääjä tee maaleja ylivoimaa vastaan kuin erittäin harvoin.Mutta tästäkin enemmän myöhemmin.

Luvassa siis jalkapallon sosiologiaa ja sosiaalihistoriaa, taktiikkaa ja pelikuvioita – kokemuksia, tunteita ja lapsellista intohimoa. Seuraan  Brasilian MM-kisojen ja FC Lahti Akatemian 2-divarikauden  kulkua sekä jalkapallososiologina, katsojana, isänä että suomalaisen jalkapallon kehittäjänä. Ja toivon oppivani jotain uutta pelistä, jalkapallokulttuurista, mutta myös itsestäni.

Lähteitä 

Tiihonen, Arto (1990): Urheilu kertomuksena. Liikuntasosiologian pro gradu. Jyväskylän yliopisto, Liikunnan sosiaalitieteiden laitos. (tästä muutama luku pdf-tiedostoina).

Tiihonen, Arto (1992)Jaliskronikka. Teoksessa Sironen, Esa; Tiihonen, Arto; Veijola, Soile (1992, toim.) Urheilukirja. Tampere, Vastapaino, 105-116.

Tiihonen, Arto (1992) Jalkapallon viehätyksestä ja pelitaktiikkojen muuttuvista kuvioista. ARG 2/92. Helsinki.

Tiihonen  A. 2014. Liikuntagaala(ni) 2014 (https://www.miksiliikun.fi/2014/01/14/liikuntagaalani-2014/). Blogi sivulla www.miksiliikun.fi, 14.1.2014.

Tiihonen, Arto (2012) FUTISEMKISABLOGIT2012. Julkaistu blogisivulla www.miksiliikun.fi kesä- ja heinäkuussa 2012.