Voiko urheilukilpailu olla poliittisen kannanoton paikka?
Kyllä voi, mutta kannanottajan on tarkasti mietittävä, ketä/mitä vastaan tai kenen/minkä puolesta kantaa ottaa. Kannanoton muoto ja ajankohta on myös tarkkaan harkittava. Valtio, urheilujärjestöt, media, urheilijat ja seuraajat ovat myös hyvin erilaisia kannanottajia eivätkä niiden vaikuttamiskeinot ole samanlaisia muodoiltaan eivätkä painoarvoltaan. Nykyaikana poliittisen vaikuttajan pitää olla sekä fiksu että aito, sillä hyvänkin asian ajaminen voi kääntyä itseään vastaan. Lähtökohta on kuitenkin se, että urheilukilpailut eivät avoimissa yhteiskunnissa voi tietenkään olla lailliselta poliittiselta toiminnalta suojattuja.
Milloin, miksi ja miten vaikuttaa urheilukilpailujen kautta
Ensimmäinen ajankohta on se, kun urheilukilpailun – esimerkiksi olympialaisten muiden suurkisojen – paikka myönnetään. Tällöin kyse on siitä, että hakijavaltion/-kaupungin pitäisi vähimmäistapauksessa noudattaa YK:n (EU:n jne.), kansainvälisen olympiakomitean ja oman kansainvälisen liittonsa sääntöjä ja suosituksia, jotka koskevat kansalaisten, urheilijoiden, katsojien ja median oikeuksia ja vapauksia. Suomen ja Suomen olympiakomitean tulisi tässä hakuvaiheessa ollakin hyvin tarkka politiikastaan, ettei hankaliin tilanteisiin edes jouduttaisi. Mieluummin kannattaisi olla tiukempi kuin löyhempi näissä linjauksissa. Hakijamaathan ovat tässä tilanteessa taipuvaisia tekemään myös positiivisia muutoksia politiikkaansa.
Jos sitten käy niin, että kisat myönnetään valtioille, joissa on esim. huono ihmisoikeustilanne, niin tilanne kannattaa miettiä tapauskohtaisesti erikseen. Pitäisi ensinnäkin olla aika laaja ymmärrys siitä, mitä asiaa vastaan protestoidaan. Esim. Montrealin, Moskovan ja Los Angelesin kisojen boikoteissa taisi olla kysymys yhteiskuntajärjestelmien boikotista enemmän kuin yksittäisten asioiden boikotista, vaikka niitäkin tietysti takana oli. Kun maailma on tässä suhteessa aika toisenlainen, niin näihin esimerkkeihin ei kuitenkaan kannattane kovin paljon vedota nykytilanteessa. Urheilijat ja urheilu tosin kärsivät boikoteista.
Toisaalta pitäisi osata kohdistaa protesti oikeaan osoitteeseen. Kannattaako esimerkiksi Venäjää tai presidentti Putinia vastaan protestoida valtiollisella tasolla olympiakisoissa, jos se ei vaikuta muuhun politiikkaan mitenkään? Eikö vain presidenttiin kohdistuva protestointi tavallaan myös korosta hänen asemaansa? Olisiko parempi osoite Venäjän ympäristöministeriö tai vastaava elin, kun kyse on ympäristöongelmasta tai duuma (parlamentti), kun kyse on homolainsäädännöstä? Näin ehkä edistettäisiin myös kansalaiskeskustelua ja demokraattisten elinten toimivuutta Venäjällä. Voisiko syyttävää sormea osoittaa myös kv. olympiakomitean suuntaan, jos se ei ole pitänyt kiinni periaatteistaan, joilla kisoja myönnetään tai jos nuo periaatteet sallivat ympäristön tuhoamisen?
Tärkeä periaate on myös se, että täytyisi olla vakuuttavat näytöt siitä, että protestointia aiheuttavat ongelmat ovat riittävän merkittäviä. Suomessakin on monen mielestä paljon asioita, jotka eivät ole joidenkin ihmisryhmien mielestä erityisen hyvin. Ranskasta, Italiasta ja USA:sta löytyy myös paljon protestoitavaa – kaikkia kisoja ei voitane antaa Ruotsille (joka ei yksin näköjään kykene järjestämään talviolympialaisia). Tärkeä periaate on demokratia eli jos valtiossa on lakeja, jotka on todistettavasti demokraattisessa prosessissa säädettyjä, on valtiolliselta tai kansallisen liiton tai ministeriön tasolta hiukan vaikea perustella vahvoja protesteja – mikä ei kuitenkaan ole este kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen protestoinneille. Sen sijaan jos on menty myöntämään kisat epädemokraattisesti hallittuun maahan, mitä ei missään tapauksessa pitäisi siis tehdä, niin asia on toinen.
Venäjän kansainvälisesti tai länsimaisesti ajatellen poikkeuksellista homolainsäädäntöä vastaan voi esittää vastalauseen, mutta se ei voine olla kovin virallinen tai valtiollinen mielenilmaus. Ministeri yksityishenkilönä tai urheilujärjestö ei-valtiollisena organisaationa voi kuitenkin mielestäni huolensa esittää. Kyse on kuitenkin ihmisoikeusasiasta, ilmaisemisen vapaudesta ja osin kansalaisjärjestöjen toimintavapauksista. Ne ovat tärkeitä periaatteita, joita kaikissa valtioissa pitäisi noudattaa. Valko-Venäjän tapaus on vaikeampi, koska kyse ei ole demokraattisesta valtiosta ainakaan perinteisessä mielessä ajateltuna. Protestointi voisi siis olla selvästi vahvempaa kuin Venäjän tapauksessa. Joku ei ehkä näe eroa näillä valtioilla, mutta käsittääkseni niillä kuitenkin monessa mielessä on suuri ero.
Ero on myös kisoissa; toiset ovat kuitenkin maailmanlaajuiset neljän vuoden välein järjestettävät olympiakisat ja toisessa kyseessä on maailman luokassa pienen lajin joka vuosi järjestettävät kisat. Valtavaa katastrofia ei aiheutuisi ainakaan urheilijoille, joilla kyseisessä lajissa on liikaakin kansainvälisiä kisoja. Lajiliitotkaan tuskin kärsisivät suuresti vaikka kisat jätettäisiin kokonaan olympiavuonna väliin. Suosittelisin itse sitä muutenkin, jos ei isojen kisojen kaksivuotissykliin haluta siirtyä, mikä olisi lajinkin kannalta järkevää. Toisin sanoen: tällaisten kisojen isollakin boikotoinnilla voitaisiin saavuttaa myös muita lajin, urheilijoiden ja seuraajienkin kannalta mielekkäitä tavoitteita. Politiikassa täytyy puntaroida niitäkin vaihtoehtoja.
Toinen kysymys on se, onko boikotointi oikea tapa vaikuttaa poliittisesti? Historia on osoittanut, ettei kisaboikoteilla ehkä ole ollut kovin suotuisia vaikutuksia ellei sitten ajattele, että Moskovan kisojen boikotti vaikutti jotenkin Neuvostoliiton hajoamiseen (siitäkin voi olla eri mieltä, oliko se pelkästään hyvä asia). Sen sijaan voi olla, että kisoihin meneminen on vaikuttanut myönteisesti kyseisen valtion kehittymiseen niin demokratian, ihmisoikeuksien kuin taloudenkin suhteen. Pekingin olympiakisat lienee jonkinmoinen esimerkki tästä – ehkä siis myös nuo boikotoidut Moskovan kisat siinä mielessä, että kisat kuitenkin avasivat venäläisille erilaisia perspektiivejä muuhun maailmaan. Toivoa siitä, että myös Brasiliaan annetut kisat voisivat toimia enemmän positiivisesti kuin negatiivisesti, on vielä suurista ongelmista huolimatta olemassa.
Yleissääntönä näyttää kuitenkin olevan, että isot kisat ovat paisuneet aivan liian suuriksi yhdelle valtiolle saati kaupungille järjestettäviksi. Järkevämpää olisi jakaa kisoja useampaan maahan, mikä onneksi näyttääkin olevan trendi jo useissa lajeissa. Myös olympialaiset pitäisi jakaa useamman maan kesken, ettei jouduta Kreikan kaltaiseen tilanteeseen, jossa olympialaiset 2004 vauhdittivat taloudellisesti, mutta myös poliittisesti ja moraalisesti valtion ahdinkoa. Yhtä mieletöntä oli antaa jalkapallon MM-kisoja pikkuiseen öljyvaltioon, jossa ei kulttuurisesti, ilmastollisesti eikä ekologisesti ole mielekästä järjestää kisoja, puhumattakaan siis länsimaisesta demokratiasta ja tasa-arvosta. Odotettavissa on suuria ongelmia, joista ikävin on se, että jalkapallon kyseessä ollen kukaan ei ehkä protestoi kuitenkaan mitään, vaikka syytä olisikin.
Edellä käsittelin lähinnä valtioiden ja suurten urheilujärjestöjen näkökulmasta poliittista vaikuttamista urheilukilpailujen kautta. Yksittäiset urheilijat, katsojat tai vaikkapa median edustajat ovat some-maailmassa kuitenkin yhtä kiinnostavia elleivät kiinnostavampiakin ”mielenosoittajia”. Kun riittävän tunnettu henkilö on jotakin mieltä, niin se noteerataan lähes reaaliaikaisesti koko maailmassa. Fiksu mielenilmaus, kuten sateenkaarikynnet, lyövät helposti läpi itse ajatuksen ilman kovin suuria ponnistelujakaan. Helsingin Sanomien ja Ilta=Sanomien protesti Valko-Venäjän jääkiekkokisoja kohtaan on myös oivallisesti ajateltu. Protestin syy on erittäin hyvin perusteltu ja sen muoto on sellainen, ettei se tuota Sanomille kuitenkaan valtavaa taloudellista tappiota. Sen sijaan mielikuvavoitto voi olla moninkertainen.
Kannatettavin poliittinen kannanotto urheilukilpailuissa on mielestäni sellainen, jossa on positiivinen sisältö ja sen muoto saa aikaan positiivista joukkoliikettä. Urheilukilpailuissa se voisi tarkoittaa jotain sellaista, joissa ystävyys ja inhimillisyys tai reiluus ja vertaisuus astuisivat voitontavoittelun rinnalle tai jopa sen ohi. Urheilijat, katsojat, media tai urheilupomot voisivat osoittaa olevansa samalla puolella eli urheilun ja inhimillisyyden puolella, vaikka yhteen onkin tultu kilpailemaan. Ehkä suomalaiset urheilijat ja katsojat voisivat syleillä tai osoittaa muuten lämpimästi ystävyyttään erityisesti venälaisurheilijoita, -katsojia tai –kollegoita kohtaan? Sehän sopii hyvin venäläisiin traditioihinkin ja meillä on perinteitä tästä lajista jo vuosikymmenten tai –satojen takaa. Ehkä se syventäisi parhaiten jälleen kerran sitä kansojen välistä ystävyyttä, josta sekä urheilussa että kansainvälisissä suhteissa pitäisikin olla kysymys.
***
Tämä blogini sai alkunsa Valo ry:n Reilu peili –raadille esitetystä kysymyksestä, johon 76 urheiluvaikuttajaa on antanut vastauksensa, jotka löytyvät sivulta: http://www.sport.fi/liikuntapolitiikka/reilu-peili/reilu-peili-kaynnistyy-raati-nakee-urheilukilpailun-mahdollisena-paikkana-poliittisille-kannanotoille . Kysymyshän oli eettisestikin vaikea, mikä näkyy vaikuttajien vastauksistakin. Itse ajattelen, että eettisyys ei lisäänny sillä, että laskemme kyllä-ei-en osaa –sanoa vastausten prosentteja, vaan siitä, miten me itse kukin perustelemme vastauksemme. Omasta eriävälle mielipiteellekin kun löytyy yleensä hyvin mietitty perustelu. Näistä meidän pitäisikin osata käydä syvällistä keskustelua.
Viime päivinä julkisuudessa on keskusteltu runsaasti myös homoseksuaalisuudesta urheilussa A-P Liukkosen tultua asian kanssa julkisuuteen viime sunnuntaina. Helsingin Sanomien Esa Lilja pyysi minulta aiheeseen liittyen artikkelia, joka ilmestyikin tiistaina 4.2.14 otsikolla Respekti lisääntyy – asennepäivitysten aika. Ymmärrän hyvin, että aihe on edelleen arka urheiluihmisille – ei kai minulta olisi muuten juttua pyydettykään. Silti ihmettelen, jos tämä aika normaali asia olisi nykyajan nuorille urheilijoille iso ongelma. Isoksi sen tekee puhumattomuus ja asian piilottaminen.
Kuvitellaanpa, että liigajoukkueessa (jääkiekko, jalkapallo, salibandy, koripallo, lentopallo jne.) joku pelaajista tiedettäisiin homoseksuaalisesti suuntautuneeksi. Miten se oikeasti vaikuttaisi oman joukkueen pelaajiin, vastustajiin tai katsomon penkkiurheilijoihin? Itse kuvittelen, että hän saisi sen 85% kannustusta, kuten A-P Liukkonen TV:n palautteessa vierasjoukkueen katsojilta. Oman joukkueen ja katsomon jäseniltä uskoisin kannustuksen lähentelevän 120 prosenttia (eli koko joukkuetta kohtaan nousisi kunnioitus entisestään). Ja vastustajien puolella tuskin tapahtuisi mitään muutosta – he pelaisivat rehdisti voitosta kuten tähänkin asti. Miksi asiaa siis pitäisi pelätä urheilun näkökulmasta?
Homoseksuaalien urheilijoiden pelkoja sen sijaan ymmärrän hyvin. Toivottavasti A-P Liukkosen esimerkki voimaannuttaa heitä ja kaikkia muitakin, jotka kokevat itsensä erilaisiksi tai poikkeaviksi urheilun maailmassa, jossa poikkeuksia ovat itse asiassa kaikki huipulle päässeet urheilijat.
Eettiset kysymykset ovat puhutelleet minua aiemmissakin blogeissani, vaikka se ei ole ollut mikään keskeinen teema. Alla kuitenkin joitakin nostoja etiikkaan liittyen. Ja olisikohan eettistä tehdä myös Sotsin kisojen mitaliarvaus (korostan, että tämä on pelkkä arvaus, jossa on hyvän onnen lisä)? Kisojen alku on kokemukseni mukaan aika merkittävä menestyksen suhteen eli jos alussa tulee Suomen joukkueelle onnistumisia, niin se heijastuu yhteishenkeen ja uskallukseen ottaa riskejä, joita aina tarvitaan mitaleille pääsemiseksi. Arvaukseni on yhdeksän mitalia. Lumilautailulajit 1-2, ampumahiihto 1-2, jääkiekko 1-2, luistelu 1, hiihto 2-3, ehkä vielä joku yllättäjäkin? Taisi tulla 5-10 haarukaksi. Näillä eväin on kuitenkin hyvä lähteä seuraamaan kisoja…
https://www.miksiliikun.fi/?m=201309
https://www.miksiliikun.fi/?m=201307
http://www.svu.fi/?x254132=343705
https://www.miksiliikun.fi/?m=201306
https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2011/08/J%C3%84%C3%84KIEKONMMLIPUT.pdf
http://portfolio-web.ess.fi/www/FCReipas/2012Seuralehti/index.html#/10/
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/hampaatirvessa.pdf
https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2011/08/ELOKUUBLOGI2012.pdf