Miksi liikun? Luku- ja tulkintavinkkejä

Tällä miksiliikun.fi –sivullani olen yrittänyt syventää ja monipuolistaa käsityksiämme liikunnan/liikkumisen ja urheilun/urheilemisen merkityksistä yksilöille, yhteisöille, yhteiskunnalle ja koko kulttuurillemme. Yksinkertaista vastausta ei löydy, vaikka kohdistaisimme kysymyksen yhdelle ainoalle ihmiselle. Väite voi tuntua oudolta, koska niin monella meistä on vankka käsitys siitä, miksi liikkuu tai miksi ei liiku. Urheilemiseen suhtaudutaan vieläkin mustavalkoisemmin. Hyvät ja huonot kokemukset ja niihin liittyneet vahvat tunteet selittävät osaltaan tätä kyvyttömyyttämme analysoida, jäsennellä ja ymmärtää edes omia suhtautumistapojamme.

Tiedän tämän itsekin erittäin hyvin. Tein liikuntasosiologian pro gradu –työni 1980-luvun lopulla omista lapsuuteni ja nuoruuteni liikunta- ja urheilukokemuksistani. Ajallinen etäisyys ja teoreettiskäsitteellinen opiskelu auttoi minua ymmärtämään paremmin kokemuksiani, joista osa oli valtavan upeita ja osa hirveitä pettymyksiä.  Suurin osa kokemuksista asemoitui tietysti jonnekin noiden ääripäiden väliin. Ilman ”muistelutyötä”, jonka avulla kirjoitin kokemukset tarinoiksi, en olisi voinut saada tunnepohjaisiin kokemuksiini minkäänlaista analyyttista otetta. Kokemuksistani kirjoittamiani tarinoita saatoin kuitenkin tulkita ja ymmärtää ne osana sen ajan liikunta- ja urheilukulttuuria sekä nuoren miehen elämää 1970- ja 1980-lukujen maailmassa.

Näissä blogeissani olen harjoittanut vähän samanlaista omaelämäkerrallista kirjoittamista kuin millä tavoin tein graduani. Nyt vain reaaliaikaisesti. Toinenkin ero löytyy: nyt näen vieläkin paremmin, miten eri tavoin nuo kokemukseni voi tulkita. Olen myös yrittänyt kehittää menetelmiä, joilla meistä jokainen voisi analysoida liikkumistamme ja urheilemistamme yksinkertaisemmin ja silti syvällisesti ja monipuolisesti. Mikään ei tietysti voita kokemustemme kirjoittamista tai niistä puhumista. Omien kokemusten sanoittaminen ja käsitteellistäminen on edelleenkin erittäin tärkeää.

Muistelemisen ja kirjoittamisen prosessi on kuitenkin varsin raskas tapa – ja monille eri syistä myös vaikeaa. Olen liittänyt joitakin graduni lukuja ja tarinoita jo aiempiin blogeihini (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2013/07/LEIKINAIKA.pdf; https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2013/07/URHEILUKOKEMUS.pdf). Niissä on pyritty muistelemisen – ”muistelutyön” – avulla kuvaamaan lapsuuden ja nuoruuden tärkeitä ja mieleenpainuneita kokemuksia sellaisina kuin ne juuri silloin tapahtumahetkellä on koettu. Täydellinen palaaminen menneisyyteen ei tietysti ole mahdollista, mutta menetelmän avulla saattoi kuitenkin ymmärtää kokemuksia sen menneen aikakauden kontekstissa ja kulttuurissa. Lapsena, nuorena tai edes aikuisena ei ole helppo ymmärtää omia tai muiden tekoja niiden tapahtumahetkellä – aika ja käsitteellisen ymmärryksen lisääntyminen antavat kuitenkin uutta perspektiiviä omiin kokemuksiinkin. Siihen pyrin myös gradussani.  

Viime vuosina olen kehittänyt menetelmää eteenpäin, koska tiedon keruu muistelutyön menetelmällä tai pitkillä syvähaastatteluilla on sekä vaivalloista että monessa muussakin suhteessa ongelmallista. Yksi tärkeä tekijä on se, että minusta ”tutkittavan” täytyy myös itse saada jotain itselleen, jos häntä tutkitaan. Perinteisestihän me tutkijat keräämme tietoa eri menetelmin, mutta pyrimme jopa salaamaan tutkittavilta sen, miten me analysoimme ja tulkitsemme heidän vastauksiaan. Emme esimerkiksi kerro käyttämistämme käsitteistä, koska haluamme ”puhtaita” aineistoja, joihin tutkija ei ole päässyt vaikuttamaan.

Ymmärrän, mutta en oikeastaan enää edes hyväksy tuota pointtia. Suomalaiset ovat korkeasti koulutettua väkeä, joten melkein kaikilla tutkittavilla on joka tapauksessa jonkinlaisia käsityksiä siitä, miten vaikkapa psykologi, kasvatustieteilijä tai sosiologi aineistojaan tulkitsee. Käsitteellisesti ”puhdasta” tilannetta ei voi edes rakentaa kuin täysin kouluttamattomille ihmisille.

Eettisesti korkeatasoisempaa onkin mielestäni tilanne, jossa tutkija avaa ainakin osittain käsitteensä myös tutkittavien käytettäväksi. Kun tutkittava ymmärtää tutkijan ja hänen käyttämiensä käsitteiden kautta rakentuvan ”maailman”, hän voi sijoittaa siihen omat kokemuksensa paremmin kuin silloin, kun hän ”sokkona” vastailee tutkijan kysymyksiin tai kertoo tarinaansa tietämättä lainkaan, miten sitä tullaan tulkitsemaan. Toki voidaan kinastella siitä, onko tutkija näin vaikuttanut tutkittavan vastauksiin, vaikka vastaus on tietenkin selvä: on. Mutta vastaus on sama myös silloin, kun tutkija kysyy tai vaikka kuuntelee tutkittavan tarinoita muka avoimesti. Tutkijahan joutuu joka tapauksessa kertomaan tutkimuksestaan jotain tutkittaville ja hän ohjaa tutkittavia usein tietämättäänkin hyvin paljon. Pelkkä kysymyksen sanamuoto, sanojen järjestys, synonyymien käyttö ym. muuttaa kysymyksen merkitystä usein merkittävästi. Mutta tämä tästä.

Toinen seikka on, että haluan antaa tutkittaville välineitä tai työkaluja ymmärtää omia kokemuksiaan ja mahdollisuuden tehdä niistä myös omia tulkintojaan. Minä tutkijana tulkitsen niitä tietysti oman taustani ja omien vaihtelevien intressieni mukaisesti – niin saa minusta tutkittavakin tehdä. Ei meidän tulkintamme tarvitse olla sama; eikä se sitä koskaan voi ollakaan. Tässä miksi liikun –blogiartikkelisarjassa näytän, miten omat tulkintani omista kokemuksistani vaihtelevat erittäinkin suuresti riippuen siitä, mitä käsitteitä käyttäen kokemuksiani tulkitsen. Tieteellisesti ne ovat kaikki päteviä, mutta jokin tulkinta tai jokin tulkinnan osa saattaa sopia johonkin tilanteeseen, jollekin ihmiselle tai ihmisryhmälle muita paremmin.

Tekemällä riittävän määrän tällaisia (itse)arviointeja voimme väittää, että koko väestössä tai jossakin väestönosassa tietyt tulkinnat ovat yleisempiä kuin toiset. Se on tärkeää tietoa, mutta tärkeää tieto on myös yksittäiselle ihmiselle, joka oppii ymmärtämään omaa liikkumistaan tai liikkumattomuuttaan paremmin. Tieto on tärkeää myös opettajalle, ohjaajalle tai valmentajalle, joka ymmärtää paremmin ohjattavan ryhmän liikunta- ja urheilukokemuksia ja niiden merkitystä.

Tutkijalle, joka on kiinnostunut sekä yleisistä kulttuurisista merkityksistä, yhteisöllisistä ja yksilöllisistä merkityksistä, kaikki tieto on kiinnostavaa. Yksilöiden liikkumisprofiili voi sinällään kertoa erittäin merkityksellisiä asioita (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2011/08/Microsoft-Word-18112011ARTIKKELI.pdf tai  https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2011/08/Microsoft-Word-21112011ARTIKKELI.pdf, tai https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2011/08/29122011LIIKUNTAKATSAUS1V.pdf, tietyn ryhmän merkitysten yhtäläisyydet ja ymmärrettävät poikkeavuudet ovat nekin erittäin kiinnostavaa tietoa (https://www.miksiliikun.fi/wp-content/uploads/2011/08/Microsoft-Word-26112011VETURHMIES.pdf tai IKÄMIESLIIKKUUYVETO2013).  

Lukuohjeena tulevaan siis lyhyesti: lue tekstejä avoimin mielin ja pyri soveltamaan niitä itseesi, ystäviisi, ohjattaviisi, ryhmääsi, sukulaisiisi jne. En pyri osoittamaan, että jokin teoria tai tietyt käsitteet olisivat toisia parempia, sillä kaikkien avulla voi oppia tärkeitä asioita liikkumisesta ja urheilemisesta. Johonkin elämäntilanteeseen sopii toisenlainen tulkinta kuin toiseen, harrastetut liikuntamuodot ja urheilulajit vaikuttavat nekin suuresti ja jokaisen yksilöllinen kokemusmaailma ja kulttuurinen merkitysmaailma antavat voimakkaan leimansa tulkintoihin. Yksilöiden välillä on joissakin suhteissa aina eroja, mutta myös hämmentävän paljon yhtäläisyyksiä.

Oma tavoitteeni on antaa lukijalle aineksia oman liikkumisensa ja urheilemisensa ymmärtämiseen ja sitä kautta myös eväitä vaikuttaa liikkumisen määrään ja laatuun. Toivon, että mahdollisimman moni löytää lisää syitä liikkua ja ymmärtää liikkumisen ja urheilemisen monipuoliset merkitykset. Lukemisiin ja liikkumisiin!  

Haetko liikunnasta suoritusta, terveyttä vai kokemuksellisuutta?

Henning Eichberg  on saksalaistanskalainen liikuntatutkija, joka on tullut tutuksi myös Suomessa. Hän jakaa liikuntakulttuurin motiivipohjat kolmeen luokkaan eli suoritusurheiluun (kilpaileminen ja sen harjoittelu), terveysliikuntaan (liikunta terveysmotiivilla) ja kokemusliikuntaan eli liikuntaan, jossa kokemuksellisuus on ensisijaista. Tätä on usein tulkittu, että meillä jokaisella on joku perussuhde tai –motiivi liikkumiseen. Usein näin onkin, mutta on myös niin, että eri liikkumismuodot ja urheilulajit vaativat erilaista suhtautumista liikkumiseen. Siksi onkin hyvä tehdä ensin analyysi ja sitten vasta tulkinta omasta perusliikuntamotiivistaan tai –motiiveistaan. Seuraavassa analysoin omia liikuntaharrastukseni (liikuntalajit kuvaavat liikkumistani muutama vuosi sitten – nyt se  on hieman toisenlainen) Eichbergin käsitteiden avulla.

Tein itsearviointini ajatellen omia motiivejani eli yksinkertaisesti sitä, miksi jotakin lajia harrastan. Kyse on siis kokemuksista, mutta myös niistä perusteista, joiden vuoksi ko. lajia harrastan.  

Taulukko: Itsearviointi suoritus-terveys-kokemus –akselilla. Arviointi: 1= ei mitään tai hyvin vähän merkitystä… 5=erittäin paljon merkitystä.

Liikuntamuodot	Suoritusurheilu	Terveysliikunta	Kokemusliikunta	Keskiarvo
Hiihto	4	3	5	4,0
Pyöräily	3	4	4	3,7
(Sauva)kävely	2	5	3	3,3
Juoksu	2	3	4	3,0
Melonta	1	4	4	3,0
Rullaluistelu	3	2	3	2,7
Sulkapallo	4	2	4	3,3
Jalkapallo	4	2	5	3,7
Lentopallo	3	2	3	2,7
Kuntosali	3	4	3	3,3
Kotijumppa	1	5	2	2,7
Pihatyöt	1	4	3	2,7
Tanssi	2	2	5	3,0
Pikajuoksu + pituus	5	1	3	3,0
Keskiarvo	2,7	3,1	3,6	3,1

Itsearvointini osoittaa, että olen keskiarvoisesti eniten kokemusliikkuja (keskiarvo 3,6), mutta sekä terveysliikunta (3,1)  että suoritusurheilu (2,7) ovat minulle tärkeitä motivointitekijöitä. Harjoitan eri lajeja hyvin eri motiivein. Hiihtäminen esimerkiksi on minulle monesta eri syystä tärkeää (ka 4,0), kun esimerkiksi kotijumppa on vain terveyssyistä erittäin tärkeää tai että rullaluistelussa mikään yksittäinen motiivi ei nouse erityisen korkealle (ka 2,7). Tanssi ja pikajuoksu ovat lähes toistensa vastakohdat mitä tulee niiden harrastusmotiiveihin – tanssissa viehättää kokemuksellisuus, yleisurheilussa suorittaminen ja kilpailut. Pallopelit, hiihto ja yleisurheilu saavat minusta esiin urheilijan ja kilpailijan, kun taas pyöräilyä, (sauva)kävelyä, melontaa, kotijumppaa, pihatöitä ja kuntosalityöskentelyä harrastan selkeästi terveysmotiivein. Kokemuksellisuus on minulle läpäisevästi tärkeintä, mutta ei kuitenkaan koskaan se ainut motiivini. Kokemuksellisesti tärkeimpiä liikuntamuotojani ovat hiihto, jalkapallo ja tanssi.

Taulukkoon merkitsin punaisella sellaiset arvioinnit, jotka nousevat esiin ja joihin kannattaa kiinnittää huomiota erikseen. Hiihto, pyöräily ja jalkapallo ovat Eicbergin tulkintaa käyttäen itselleni merkityksellisimmät liikuntamuodot. Sulkapallo, (sauva)kävely ja kuntosalityöskentely ovat seuraavina. Ei olekaan ihme, että nuo liikuntamuodot ovat myös määrällisesti minulle tärkeimmät. Voinee siis sanoa, että teoria toimii omalla kohdallani.

Käsitteiden aukipurkua ja selittämistä

Eichbergin teorian ”konfigurationaalisuus” näkyy siinä, että eri liikunta- ja urheilumuotoja harjoitetaan erilaisissa konteksteissa, eri säännöillä ja eri alakulttuureissa, joissa merkityksetkin ovat erilaisia. Merkityksen käsitteen kautta onkin järkevää avata tätä kolmijakoa vähän tarkemmin. Suoritushan viittaa johonkin mitattavaan tai vertailtavaan suoritukseen, kuten aikaan, painoon, pituuteen – Eichberg puhuukin gramma, sekunti, sentti –urheilusta. Vertailu ulottuu tietysti myös terveysliikuntaan, jossa tavoitteena on yleensä aina parempi kunto, laihempi vartalo ja terveempi yksilö. Jos suoritusurheilussa verrataan yleensä muihin ja muiden tekemiin tuloksiin, niin terveysliikunnassa vertailu kohdistuu itseen – mitä olin ennen, mitä olen nyt, mitä mahdollisesti tulevaisuudessa. Vaikka kyse ei ole kilpailusta, niin vertailusta kuitenkin. Terveysliikunnan ”lempeys” tai ”pehmeys” ja kaikille sopivuus pitää myös sisällään ajatuksen siitä, että huonompi kuntoinenkin yksilö jaksaa liikkua niin paljon, että siitä on hyötyä terveydelle ja hyvinvoinnille.

Kokemusliikunnan merkitys ei sekään ole tyhjä vertailusta – onhan jo aluksikin selvää, että on hyviä ja huonoja liikunta- ja urheilukokemuksia. Eivätkä merkitykselliset kokemukset ole vain niitä hyviä kokemuksia, vaan merkitykselliset liikuntakokemukset ovat voineet olla tekohetkellä hyvin rankkoja fyysisiä tai psyykkisiä selviytymiskokemuksia, katkeria tappioita ja loukkaantumisia tai sairastumisia, joiden jälkeen on voinut ymmärtää itsestään ja muista enemmän kuin koskaan aiemmin. Kaikki – tietysti myös ne ihanat virtauksen tunteet, ruumiilliset hyvät olotilat ja onni täydellisestä lyönnistä, potkusta tai liikkeestä – kokemuksemme vertautuvat joihinkin jo ennestään tuttuihin kulttuurisiin tarinoihin tai käsityksiin siitä, mikä tuntuu hyvältä, mikä on merkityksellistä ja mikä taas ei. Tässä Eichbergin jaottelussa kokemusliikunta on kaikkea tätä.

Sosiologisesti ajatellen Eichbergin käsitemaailma sopii edelleenkin hyvin tähän jälkiteolliseen aikaamme. 1980-luvulla suoritusperiaate saattoi olla hallitsevampi kuin nykyään. Ennen vertailimme suorituksiamme toisten suorituksiin ja tuloksiin, nyt suorittamisessa korostuu vertailu omiin tuloksiimme – painoon, kilometreihin, kaloreihin, askeleisiin, sykkeisiin jne.  Terveyttä edistävän liikunnan tai terveysliikunnan kausi on käsitteellisesti alkanut oikeastaan vasta 1990-luvulla – 2000-luvulla käsite on tarkentunut, on annettu suosituksia ja käytännötkin ovat konkretisoituneet niin, että jotkut lajit ovat leimautuneet terveysliikuntamuodoiksi. Tämä itsearviointikin osoitti eri lajien olevan ”herkempiä” terveysliikuntamääritelmille kuin jotkut toiset. Tämän perusteella en kuitenkaan tulkitsisi asiaa niin, että jotkut lajit ovat terveysliikuntalajeja ja toiset eivät. Jättäisin tulkinnan liikkujalle itselleen – eri lajeja voi nimittäin harrastaa eri tavoin ja eri motiivein. Joku hiihtää kilpaa, joku retkeilee ja kolmas ajattelee terveyttään.   

Myös kokemuksellisuus ja varsinkin elämysten merkitys lienee korostunut viime vuosina. Lapsuudessani ja nuoruudessani 1960- ja 1970-luvuilla leikittiin ja urheiltiin, mutta ei juuri puhuttu kokemus- tai terveysliikunnasta. Epämääräisesti viitattiin urheilemisen mahdollisiin – silloin vielä tutkimattomiin – terveysvaikutuksiin. Sairastuttuani astmaan vain yksi lääkäri antoi minulle luvan jatkaa kilpaurheilua. Urheilussa saimme monenlaisia kokemuksia, mutta ei niitä ensisijaisesti haettu – ne tulivat harjoittelun ja kilpailun ohessa. Nyt huippu-urheilijatkin menevät olympialaisiin ensisijaisesti ”nauttimaan”. Muutos on kulttuurisesti aika merkittävä. Joku voi kysyä, olisiko Suomi voittanut sen kaivatun lätkämitalin jo 1970-luvulla, jos pelaajat olisivat osanneet myös nauttia pelaamisesta MM-kisoissa pelkän jäykistävän menestys- ja suoritustavoitteen lisäksi? Joku toinen voi pohtia yhtä hyvin sitä, miten tämän päivän Suomi-Ruotsi –yleisurheilumaaottelun urheilijat voivat nauttia tuloksista, jotka olisivat olleet muutama vuosikymmen sitten lähinnä koomisia.

Eri-ikäiset ovatkin eläneet erilaisissa merkitysmaailmoissa, joten lasten ja nuorten liikuttaminen tai kasvattaminen huippu-urheilijaksi ei ole samanlainen tehtävä kuin joskus aiemmin. Olisi ymmärrettävä paremmin, mikä motivoi lasta ja nuorta. Eichbergin käsitteiden avulla voikin päästä hyvään alkuun ymmärryksen lisäämisessä. Keski-ikäiset ja sitä vanhemmat ovat ehtineet elää jo monenlaisia ”liikuntakulttuureja” elämänsä aikana, joten heidän motiivinsa ovat ”kerrostuneempia” tai niitä voi selittää yhtä hyvin lapsuuden, nuoruuden, keski-iän kuin ikäihmisenkin hyvä tai huono liikuntakokemus tai niille annettu merkitys.

Miten käytännössä?

Oman itsearviointini ja muutaman tutkimuksen perusteella uskallan ehdottaa, että Eichbergin käsitteiden ja tekemäni yksinkertaisen lajianalyysin avulla voi arvioida aika hyvin liikkumisen yleistä motivaatiopohjaa ja eri lajien motiiveja. Todennäköiseltä tuntuu, että monipuolinen motiivipohja johtaa vakiintuneempaan harrastamiseen kuin yksipuolinen motiiviperusta. Vahva yksittäinenkin motiivi vaikuttaa eli voi kompensoida muiden motiivien puutetta. Aina on tosin huomattava, että jokin liikuntamuoto voi(si) olla hyvin motivoiva, mutta sen harrastamiseen ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia. Toisaalta joku liikuntamuoto ei ehkä ole kaikkein motivoivinta, mutta harjoittaminen on helppoa. Kun vahva motiivipohja ja mahdollisuudet kohtaavat, niin oletuksena on pitkäjänteinen harrastaminen itseä motivoivan lajin parissa.  

Yksisilmäisyys voi olla rajoittavaa liikunnassakin. Jos minulla olisi esimerkiksi vain terveysmotiivi liikkumiseen, niin pallopelit ja yleisurheilu jäisivät varmaan pois harrastusvalikoimastani jopa terveyttä uhkaavina. Mutta myös hiihtoa, pyöräilyä ja kuntosalilla käyntiäni motivoi ja vahvistaa se, että niissä on kokemuksellisia ja suorituksellisia elementtejä mukana. Todennäköisesti en jaksaisi olla tarpeeksi kiinnostunut omasta terveydestäni ja ulkonäöstäni, että vain niistä syistä harrastaisin näitä lajeja.

Kuvio: Liikkumisen jakautuminen suoritusurheilun, terveys- ja kokemusliikunnan kesken.

 

Tästä kuviosta näkee erityisen hyvin sen, miten Eichbergin teoria onnistuu erottelemaan eri liikuntamuodot toisistaan eli vastaamaan kysymykseen, miten nämä kolme eri motiivia suhteutuvat harrastamiini liikuntamuotoihin. Pylväitä katsomalla voi todeta, että kokemuksellisuus ”reagoi” tasaisesti melkein kaikkiin liikuntamuotoihin, kun suoritus- ja terveysmotiivit jakautuvat selvemmin eri liikuntamuotojen kesken. Kun ihmiset usein kuvaavat itseään ”kuntoliikkujaksi” tai ”liikkuvat terveytensä vuoksi”, niin tällainen itsearviointi tarkentaa kuvaa huomattavasti. Itsekin olisin määritellyt itseni todennäköisesti ”kokemusliikkujaksi”, mutta olisin tällöin tehnyt vääryyttä todellisuutta kohtaan, jossa myös suorittamisella ja terveydellä on erittäinkin suuri merkitys varsinkin tietyissä liikuntamuodoissa.

Kuvio: Eri liikuntamuotojen sisältämät liikuntamotiivit.

Tässä näkyykin erityisen hyvin se, miten jotkut lajit motivoivat minua monella tapaa, kun toisissa vain yksi tai kaksi motiivia hallitsee. Yhteenvetona voin nyt perustellusti sanoa omasta liikkumisestani seuraavaa: liikkumiselleni on tärkeää se, että liikuntamuoto motivoi minua kaikilla Eichbergin motiiviperustoilla. Se takaa säännöllisyyden. Vaikka kokemuksellisuus on tärkeintä, niin terveys- ja suoritusmotiiveja ei kannata missään nimessä väheksyä. Vähemmän harrastetuissa liikuntamuodoissa näyttäisi riittävän se, että joku yksittäinen motiivi on riittävän voimakas harrastamisen ylläpitämiseen.

Olen samanlainen poikkeustapaus kuin me kaikki muutkin omalla tavallamme. Monilla liikuntamuotojen kirjo voi olla pieni ja yksipuolinen, jolloin kannattaisi harkita uusien liikuntamuotojen kokeilua. Voihan olla, ettei mikään nykyisistä liikuntamuodoista ole motivoiva, mutta jokin uusi laji antaa uusia kokemuksia, motivoi suorittamaan tai pitämään huolta terveydestä. Nykypäivänä korostetaan erityisen paljon liikunnan – toki kaiken muunkin – yhteydessä tehokkuutta. Pitää saada tuloksia; kunto nousuun ja paino alenemaan. Ja pian, joskus jopa vähällä vaivalla. Ehkä kannattaisikin kääntää katse Eichbergin tarjoamiin motiiveihin ja jos haluaa ”mitata motiivikuntoaan”, niin tekee ensin alkutestin ja muutaman kuukauden päästä uuden testin. Jos liikunnan merkitykset ovat vahvistuneet ja liikunta on lisääntynyt, niin asia on kunnossa, vaikka laihtumista tai valtavaa kunnon nousua ei olisi tapahtunutkaan. Mielekäs tekeminen tuottaa tulosta ennemmin tai myöhemmin – ja on sitä paitsi tulos sinänsä!  

Lähteitä:

Eichberg, Henning (1987) Liikuntaa harjoittavat ruumiit. Jyväskylä, Vastapaino.

Eichberg, Henning (1994) The Narrative, the Situational, the Biographical. Scandinavian Sociology of Body Culture Trying Third Ways. International Review for the Sociology of Sport 29:1, 99-116.

Tiihonen, Arto (2011) Erilaisia ikämiehiä – veteraaniyleisurheilijoiden liikkumisen jaurheilemisen merkitykset. Teoksessa Kunto Viiru, Jorma Manninen, Mikko Nieminen, Harri Suominen, Christer Sundqvist, Arto Tiihonen & Raimo Taponen (toim.) Erilainen tapa vanheta. Suomen Veteraaniurheiluliitto, Kajaani, 19-44.

Tiihonen, Arto (2013) Miksi ikämies liikkuu – liikunnan harrastaminen on merkityksellistä. Teoksessa Pietilä Ilkka & Ojala Hanna (toim.)  Miehistä puhetta – Miehet, ikääntyminen ja vanhenemisen kulttuuriset mallit. Tampere University Press.