Näissä blogeissa kerrotaan pienistä edistysaskeleista toipumisessani, kommentoidaan kahta lukemaani kirjaa, puhutaan vähän vertaistuen merkityksestä ja arvioidaan presidenttiehdokkaiden tekemää kuntotestiä. Lopuksi teen uudelle presidentille ehdotuksen viikoittaiseksi liikuntaohjelmaksi…

Maanantai, 30. tammikuuta 2012, klo 18.11

Tänään otettiin leikkaushaavan hakaset (entiset tikit) pois. Terveyskeskuksesta takaisin tullessani huomasin, että yksi hakanen oli jäänyt ottamatta – siinä oli ollut ’tippa’ kiinni. Pyysin vaimoani nykäisemään sen pihdeillä pois, mutta kun se oli tiukassa, niin eihän hän sitä raaskinut repiä. Ei muuta kuin soittamaan takaisin terveyskeskukseen, jossa sanottiinkin, että siihen tarvitaan erikoisväline. Huomenna siis jonotuksen kautta uudestaan hakasen poistoon. Pitäisi muistaa hoitaa kaikki asiat kerralla!

Viime yö oli aika rauhaton, pidempi kävelylenkki tuntui jaloissa. Varsinkaan leikattu jalkani ei tahtonut ’rauhoittua’, vaan pientä kipua ja rauhattomuutta ilmeni niin, että uni oli varsin katkonaista. Kävinkin ottamassa yhden Buranan, vaikka en tiedä helpottiko se. Aamupalan jälkeen otin sitten taas nokoset.

Hakasten poiston jälkeen lähdimme sauvakävelylle. Pidensin taas matkaa ja se tuntuikin aika hyvältä. Ei tarvinnut pysähdellä ja askelkin tuntui pikkasen paremmalta. Aamulla myös huomasin, että kykenen taivuttamaan itseäni paremmin. Sain jopa sukat jalkaani ilman ’sukannostovälinettä’, joka sinänsä on oiva innovaatio. Kylmägeelin voitelu polven alapuolella onnistui myös, aiemmin se oli mahdotonta. Tällaiset pienet edistysaskelet luovat optimistista tunnelmaa. Vähästäkin kun kannattaa iloita!

Monesti toipumisessa, kuntoutuksessa, mutta myös liikunnan tai jopa urheiluvalmennuksen seurannassa onkin syytä käyttää melko tarkkoja mittareita, koska edistyminen ei välttämättä pitkään aikaan näy silmin tai tunnu esimerkiksi parantuneena toimintakykynä tai kuntona. Nivelleikkauksen jälkeen tilanne on vielä ’herkempi’, koska kyky liikkua on rajoittunut, mutta samaan aikaan saattaa ruokahalu kasvaa. Tulee ehkä naposteltua, kun ei muutakaan kykene tekemään.

Kuitenkin suurimmalle osalle nivelpotilaita paino on ongelma tai ainakin asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Ennen leikkausta meille järjestettiin yleinen infotilaisuus, jossa asia mainittiin usein ja painokkaasti. Liikalihavuus haittaa sekä leikkausta, toipumista että kuntoutumista. Viisainta olisi tietysti laihduttaa itsensä ennen leikkausta ja pistää myös lihakset kuntoon. Mutta: rikkoutuneella nivelellä se onkin monille tekemätön paikka.

Itsekään en kyennyt pitämään painoani edes normaalina, vaan joulunaikaan tuli syötyä vähän reippaammin ja kun varoin vähän liikkumistakin, ettei sattuisi mitään tapaturmia yms., joka estäisi leikkauksen – niin normaalipaino nousi parisen kiloa ollen juuri ennen leikkausta 66,7 kg.

Leikkauksen jälkeen olen yrittänyt olla tarkka syömisten suhteen. Onneksi on ’tipaton tammikuu’, joka meillä tarkoittaa myös lähes ’herkutonta tammikuuta’. Se on ollut minullekin hyvä, että olen saanut vertaistukea perheeltäni, vaikka olen kyllä sortunut syömään pari rasiallista vihreitä kuulia ja paketillisen suklaajätskiä, lettujakin olen maistellut normaalitahtiin.

On kuitenkin totuuden nimissä sanottava, että gluteenitonta, laktoositonta ja lähes sokeritonta ruokavaliota noudattavana en syö kovinkaan paljon turhia hiilihydraatteja. Punaista lihaakin syön vain kohtuullisesti, vaikka ostimme muutama päivä sitten alennuskinkunkin korvaamaan kalliit leikkeleet. Jätin samalla juuston vähemmälle. Syön myös kohtuuttomasti omenoita ja aika paljon muita hedelmiä, marjoja ja vihanneksia, viime aikoina myös normaalia enemmän juureksia. Kalaa meillä on 2-3 kertaa viikossa, muuten lihana yleensä kanaa.

Leikkaus tuo lisäpainoa, kun kudoksiin tulee kudosnestettä. Minulla se nosti painoa viidessä päivässä 4,4 kg, vaikka saattoi siitä jonkin verran olla muutakin painonnousua, koska liikkuminen oli varsin vähäistä. Viidennen päivän jälkeen paino alkoikin tippua aika tasaisesti niin, että 12 päivän jälkeen eroa leikkausta edeltävään tilanteeseen oli enää 1,5 kg. Seuraavassa kuviossa näkyy painokäyräni päivä ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen.

Kuvio: Paino ennen leikkausta ja 3, 5, 7 ja 12 päivää sen jälkeen

Liikkumista leikkauksen jälkeen haittaavat leikkauksessa rikkoutuneet kudokset, joista muutaman lihaksen läpimeno ja katkaisu ovat tietysti merkittävimmät. Kudosneste eli turvotus haittaa sekin monin tavoin; se haittaa nivelten ja lihasten liikeratoja, tuottaa kipua ja epämääräistä painontunnetta.

Käytinkin kylmäpakkausta heti leikkauksen jälkeen hyvin ahkerasti saadakseni turvotuksen laskemaan mahdollisimman nopeasti. Nostin myös jalkaani ylöspäin ja liikutin sitä, jotta veri kiertäisi tehokkaammin. Suuri helpotus olikin, kun turvotus irtosi reidestä polven yläpuolelta nopeahkosti ollen jo viikon päästä aika vähäistä. Se helpotti liikkumista ja vähensi turvotuksen tunnetta kovasti.

Kuvio: Reiden (polven yläpuolelta) ympärysmitan muutokset ennen leikkausta ja 3, 5, 7 ja 12 päivää sen jälkeen

Turvotus irtosi tietenkin ’väärään’ suuntaan eli se valui takareittä ja pohjetta myöten nilkkaan ja jalkapöytään asti. Jalka oli aika hurjan näköinen, kun mustelmavana oli hienoimmillaan. Nilkka oli muutaman päivän jäykähkö ja jalkapöytä kipeä, mutta taas kylmä- ja liikuntahoito saivat ne aika nopeasti ’sulamaan’ pois.

Sen sijaan haavan kohdalla yläreidessä ja takapuolessa turvotus on pysynyt pidempään varmastikin sen takia, että siellä itse kudosvauriot sijaitsevatkin. Viikon jälkeen sekin turvotus alkoi laskea nopeammin, mutta on vielä kahden viikon jälkeenkin huomattavaa eli 3,5 cm paksuutta on kummassakin leikkausta edeltävään tilanteeseen nähden. Tuntuu, että kylmähoitokaan ei auta tähän niin tehokkaasti kuin ’liikkuvaan kudosnesteeseen’, jota alempana oli.

Kuvio: Reiden yläosan ympärysmitan muutokset ennen leikkausta ja 3, 5, 7 ja 12 päivää sen jälkeen

Tässä leikkausarven kohdalla ja rikkoutuneiden kudosten kohdalla kipu ja turvotuspaine tuntuvatkin eniten. Se on pikku hiljaa kyllä vähentynyt, mutta sille on myös ollut luonteenomaista se, että tilanne vaihtelee päivän aikana melkoisesti. Kysymys on varmaankin lihasten jännityksestä, joka johtuu usein vääristä liikkeistä eli istumisesta tai hiukan liiallisesta taivutuksesta tms., joita on itse asiassa vaikea huomata. Myös liikkumattomuus pahentaa asiaa.

Parhaiten tuota ikävää tunnetta olen voinut hoitaa kevyellä jumpalla ja aktiivisella tahdonalaisella rentoutuksella, jota aluksi säestin myös kylmähoidolla. Kävelykin saattaa olla hyväksi, kunhan ei rasita jalkaa liiaksi. Joskus se tehoaa aika pian, joskus aikaa kuluu enemmän. En kuitenkaan ole jäänyt kovin pitkäksi aikaa toimettomaksi, koska kipu tulee näköjään silloin kun se on tullakseen. Kovin paljoa en sitä osaa ennaltaehkäistäkään. Kipulääkkeitä en varsinaisesti ole tähän käyttänyt, vaikka sekin olisi voinut joskus olla viisas ratkaisu.

Näin on siis edetty pienin askelin kaksi ensimmäistä viikkoa leikkauksen jälkeen. Ilman tarkkoja mittauksiani, joita ei toki olisi tarvinnut tehdä joka päivä, en välttämättä osaisi sanoa, miten paljon edistystä on tapahtunut tai mikä oli lähtötilanne. Onkin hyvä tietää ainakin se, jotta osaa mitoittaa kuntoutuksensa sen mukaan. Ainakin niihin arvoihinhan tulisi kuntoutuksessa pyrkiä – mieluummin päästä niiden ylikin (tai ali).

On myös muistettava, että passiivisuus kuihduttaa ja heikentää lihaksia, joten jossakin vaiheessa kun turvotus on laskenut voivat ympärysmitat olla alhaisempia tästäkin syystä. Sitten täytyy vain lähteä vahvistamaan lihaksia ja silloinhan ympärysmitta voi jälleen kasvaa, koska se on tervettä lihaskudosta, joka ympärysmittaa lisää. Mutta: nyt on istuttu taas tarpeeksi ja on aika tehdä kertaalleen jumppaohjelma ja ylävartalon nauhaohjelma.

Keskiviikko, 1. helmikuuta 2012, klo 17.25

Hieno talvipäivä, kävin kilometrin sauvakävely- (tai könkkäys)lenkillä. Eilen jouduinkin pitämään melkein lepopäivän, lihakset olivat niin kipeinä edellisten päivien aika runsaasta liikunnasta. Tähän vaikutti sekin, että olin jättänyt kipulääkityksen minimiin. Eilen lisäsin vähän’tabuja’, että pystyisin nukkumaan ja liikkumaan. Se kannatti.

Liikkumisen sijasta luin enemmän; minulla on ollut kesken kaksi kirjaa eli Bo Carpelanin viimeiseksi jäänyt teos Lehtiä syksyn arkistosta, joka kertoo vanhenemisesta, kuolemastakin. Aika raskasta luettavaa se oli – montaa sivua kerrallaan en siinä kyennyt etenemään. Fiilikset kirjan päähenkilön, jonka monessa aikatasossa etenevää vanhenemista kirjassa seurataan, välillä melko synkäksi menevän kertomuksen parissa olivat itsellänikin aika apeat. Näin ankeaako vanheneminen ja raihnaistuminen tulee olemaan?

Eikä kyse ole tällä hetkellä edes vanhenemisen odottamisesta, sillä leikkaukseni aiheuttama – toivottavasti väliaikainen – liikkumiskyvyttömyys sai minut samaistumaan vahvasti Carpelanin kirjan ikääntyneeseen kertojaan. Lohduttomuuden tunteita ei voinut välttää.

Lohduttomuuden vastapainoksi luen modernin elämän sanakirjaa otsikolla ’Onko minussa jotakin vikaa vai onko kaikki paskaa?, jonka ovat tehneet brittikynäilijät Lowe & McArthur, joiden älynväläyksiä on suomeksi toimittanut Kalle Haatanen.

Kirjassa parjataan taidokkaasti ja estottomasti lähes kaikkia modernin maailman ilmiöitä – usein varsin räävittömäsi, mutta silti nokkelasti. Ja totuudenmukaisesti, jos osaa lähteä mukaan kirjailijoiden vinksahtaneeseen maailmankuvaan, jossa useimmiten vedetään jokin arkipäivän ilmiö hiukan – mutta siis vain hiukan – eri kontekstiin kuin missä ko. ilmiö juuri nyt on.

’Jalkapallon yritysostot’, ’Joukkueenjohtajien henkinen taistelu’ tai ’Kaikkialla läsnä oleva jääkiekon sponsorointi’ ovat esimerkkejä urheilun maailmasta, jonka kummallisuudet ovat päässeet kirjan ihmettelyn kohteeksi. Esimerkiksi Alex Fergusonin (ManU) ja Arsene Wengerin (Arsenal) verbaaliset kaksintaistelut ovat legendaarisia, vaikka niissä ei oikeastaan ole mitään järkeä sen jälkeen, kun ne litteroidaan eli kirjoitetaan puhtaaksi.

Naurettavin tapa saada yliote vastustajan managerista oli kuitenkin se kirjassa esitetty kohtaus, jossa Bobby Robson väitti keksineensä Kevin Keegan –tyylisen kampauksen ennen Kevin Keegania, joka tuli siitä aikanaan kuuluisaksi.

Toimittajien tulkinta oli vielä räävittömämpi: Robson itse asiassa väitti keksineensä surkean hiustyylin eli väitti, että hänen oma hiustyylinsä oli surkeampi kuin Keeganin. Ja silti: tuo väite toimi – Keeganilta ja hänen valmentamaltaan joukkueelta menivät pasmat aivan sekaisin!

Hyvinkin erilainen kirjallisuus sivistää ja kiinnostaakin – eri tavoin tosin. Ehkä on ollut ’terveellistäkin’ lukea kahta tyyliltään ja sisällöltään erilaista teosta, joissa kylläkin kummassakin käsitellään elämän merkityksiä. Onko millään mitään merkitystä ja miksi?

Vastauksia (lopullisia) kumpikaan kirja ei tarjoa eikä sitä tarjoa tämä minun blogikaan, vaikka tässä yritetäänkin käsitellä liikkumisen ja myös elämän erilaisia merkityksiä. Toissapäivänä olin hyvin ilahtunut siitä, että sain keploteltua villasukat jalkoihini ilman apuvälineitä ja kykenin tasapainoilemaan leikatulla jalalla.

Eilen taas mikään ei tuntunut onnistuvan. Masentavaa oli liikkumisen taantuminen ja kivut, mutta myös se, että rutiinit veivät niin mahdottomasti aikaa ja energiaa. Kauniit talvipäivät valuvat käsistä pois täällä sisällä köpötellessä ja makaillessa! Eikä kukaan edes vastannut sähköposteihini. Kun olen sairaslomalla, niin viestini joutuvat varmaan ’ei niin kovin kiireellinen’ –kategoriaan (tai minusta vain tuntuu siltä tai minua ei haluta rasittaa ’saikulla’ ollessani – näin helposti sitä syrjäytyy itselleen merkityksellisestä sosiaalisesta maailmasta. Näin kai aika monelle käy eläköitymisen jälkeen…).

Mutta tämä päivä oli taas parempi. Ei hyvä, mutta parempi kuin eilinen. Sekin ilahduttaa.

Torstai, 2. helmikuuta 2012, klo 18.24

Upea pakkaspäivä, jonka aloitin ennen kuutta sytyttämällä takkaan tulen. Aamupalan valmistus menee rutiinilla, mutta siltikään se ei vielä ole helppoa, kun liikkumiseen tarvitsen edelleen toista kyynärkeppiä.

Aamunokosten jälkeen läksin äitini luokse ’vertaistueksi’ – hänen toinenkin polvensa leikataan huomenna. Kaikki tuntui olevan kunnossa, vaikka ainahan iso leikkaus vähän pelottaa. Varsinkin kun näissä nivelleikkauksissa tavataan heittää pallo asiakkaalle kysymällä vielä viime tipassa, ’oletteko varma, onko tämä tarpeen?’

Ymmärrän kysymyksen logiikan ja tarpeellisuudenkin, koska nivelrikko ei välttämättä aiheuta suurta kipua eikä haittaakaan. Jos ei esimerkiksi liiku kovin paljon, niin kivut voivat jäädä siedettäviksi. Ja leikkaus on tietysti kalliskin. Mutta kalliiksi tulee sekin, että leikkaamaton iäkäs ihminen menettää liikkumiskykynsä ja joutuu vuode- tai ainakin palvelutalopotilaaksi/asiakkaaksi tai työkykyinen jää sairaseläkkeelle tai työteho muuten heikkenee. Elämänlaadusta nyt puhumattakaan – huonosti liikkuvasta ei myös ole vapaaehtoistoimintaankaan yhtä lailla kuin liikkumiskykyisestä.

Epäilyistään huolimatta äitini kuitenkin tuntui varsin luottavaiselta ja olihan hänellä jo kokemustakin asiasta. Eniten meitä kumpaakin harmitti tietysti se, että nyt kumpikaan meistä ei pääse katsomaan hoivakodissa asuvaa isääni vähään aikaan.

Sain vertaistukea tänään enemmänkin; Salmisen Juha (Suomen parhaaksi moottoriurheilijaksi jälleen kerran valittu endurokuski) antoi oman kuntovalmentajansa numeron, jos sattuisin tarvitsemaan vinkkejä. Oma ’valmennettavani’, kenen kuntoutumista olen yrittänyt tukea, lähetti myös positiivisia tietoja nyt jo kohtalaisen hyvin onnistuneesta työhön palaamisesta.

Hänen hankalasti diagnosoituna ongelmanaan on ollut jo pitkään ankara kipuilu, jonka lähde oli aluksi normaali trauma – loukkaantunut jalka – mutta joka johti kierteeseen, jossa syy- ja seuraussuhteet eivät enää olleet mitenkään selvät.

Tämä toipuminen nivelleikkauksesta on myös hiukan samantyyppistä touhua – aina ei todellakaan osaa sanoa, miksi kipuja tai liikkuvuusongelmia tulee. Jos kipuja alkaa pelätä, niin helposti liikkuu liian vähän, mikä taas hidastaa toipumista ja – lisää kipujakin. Mutta on siis hyvä tietää, että saan tukea, jos sitä tarvitsen ja että omasta pienimuotoisesta tuestani on ollut jotakin hyötyä.

Eilen huomasin, että painoa on enää kilon verran enemmän kuin ennen leikkausta. Osa selittynee jo lihasmassan vähenemiselläkin, mutta toisaalta: olisihan paino voinut alkaa noustakin, kun liikunta on paljon vähäisempää kuin tavallisesti. Yleensähän tässä vaiheessa talvea on takanani jo noin 150 hiihtokilometriä. No, tuo vertailu on nyt turhaa…

Lauantai, 4. helmikuuta 2012, klo 13.49

Leikkauksesta on nyt tasan kolme viikkoa. Toipumisen arviointi on vaikeaa – mihin voin edistymistäni verrata? Siihenkö. mikä oli tilanne ennen leikkausta vai siihen, mikä se oli heti leikkauksen jälkeen vai peräti siihen tilanteeseen, minkä toivon olevan kuntoutumisen jälkeen? Arviointi vaatii aina jonkin viitearvon tai vastaavan tapauksen, johon voi verrata.

Toipumiseni on edistynyt joissakin suhteissa nopeasti, joissakin toisissa hitaasti. Oikeastaan pystyin alusta lähtien tekemään suurin piirtein samoja asioita kuin nytkin. Istuminen ei ole nyt yhtä hankalaa, pystyn keplottelemaan housut ja sukat jalkaan ilman apuvälineitä (en aina), kykenen tekemään jumppaohjelman jonkin verran paremmin kuin heti leikkauksen jälkeen, kävelen pidempiä matkoja, mutta edelleen yhden kyynärsauvan turvin.

En edelleenkään pysty liikkumaan ilman tukea ja jalkani puutuu, turpoaa ja tulee kivuliaaksi, mutta ei ihan niin helposti kuin alussa. Väsyn aika helposti ja nukun paljon. Polvi nousee kuitenkin korkeammalle, venyn alemmas ja tunnen itseni reippaammaksi. Seisoma-asentoni on myös tasapainoisempi. Kipuja on vähemmän, vaikka syön lääkkeitäkin vähemmän.

En siis kuitenkaan osaa sanoa, onko toipumiseni ollut hitaampaa vai nopeampaa kuin minun kaltaisellani toipilaalla pitäisi olla. Mutta ei kunnon tai toimintakyvyn arviointi tai vertailu ole kovin helppoa silloinkaan, kun on käytössä hyväksi havaittu (kunto)testi ja pätevät viitearvot.

Siksi olenkin kokeillut erilaisia arviointitapoja kuvatakseni mahdollisimman tarkasti ja eri näkökulmista toipumistani ja kuntoutumistani. Edellä esittelinkin niistä osan – jatkossa otan käyttöön muutamia sellaisia, joita on käytetty arvioitaessa laaja-alaista toimintakykyä ja sen ylläpitämistä tai kehittämistä. Palaan niihin muutaman viikon päästä, koska ne vaativat pidempää ajallista perspektiiviä toimiakseen kunnolla.

Maanantai, 6. helmikuuta 2012, klo 14.20

Eilen tein pari matkaa ’ulkomaailmaan’ eli kävin äänestämässä ja katsomassa äitiäni sairaalassa. Lonkka ei pidä autossakaan istumisesta, mutta näiden kahden ’kansalaisvelvollisuuden’ takia täytyi kestää vähän kipua ja epämukavuutta.

Nyt kun pressanvaalien tulos on selvillä, on hyvä tarkastella ehdokkaita liikunnan näkökulmasta. Presidentin vaalien kunniaksi arvioinkin ja kommentoin Hesarissa ilmestyneitä ehdokkaiden UKK-kävelytestin tuloksia ja liikuntafysiologi Jyrki Ahon niistä tekemiä tulkintoja ja ohjeita ehdokkaille.

Luen näitä Hesarissa ennen vaaleja ilmestyneitä juttuja nyt liikuntasosiologin silmin, joka arvioi testikokonaisuutta liikuntaneuvonnan käytäntöjä kehittämään pyrkivällä otteella. Ehkä on hyvä mainita sekin, että olen käyttänyt ko. testiä ja olen alun perin opiskellut liikuntatieteellisessä juuri liikuntafysiologiaa ja urheiluvalmennusta.

Pressaehdokkaat UKK-kävelytestissä

Testistä ja tulkinnastani
UKK-instituutin nettisivuilta saamme tietää, että ”UKK-kävelytesti kertoo testattavan aerobisen kunnon riittävyyden tai riittämättömyyden suhteessa terveyteen ja toimintakykyyn. Se antaa myös hyvän pohjan liikuntaneuvonnalle. Testi on tarkoitettu 20—65-vuotiaille aikuisille. Se mittaa hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyä eli hapenottokykyä. Testissä kävellään kaksi (2) kilometriä tasaisella vauhdilla mahdollisimman nopeasti.”

UKK-testissä otetaan huomioon testattavan pituus, paino, ikä, sukupuoli, testitulos minuutteina ja syketaso suorituksen lopussa. Kuntoindeksissä on viisi luokkaa eli keskimääräinen taso ja vähän alhaisempi/korkeampi ja huomattavasti alhaisempi/korkeampi taso. Näitä UKK-kävelytestin perustietoja ei Helsingin Sanomissa kerrottu lukijoille.

Kuvaan aluksi ehdokkaiden omat maininnat liikuntatottumuksistaan, kerron testitulokset ja lainaan sanatarkasti testaajan, liikuntafysiologi, Jyrki Ahon ohjeet ehdokkaille. Aineistostani puuttuvat valitettavasti ehdokkaiden Paavo Arhinmäki ja Eva Biaudet testien tulkinnat (En huomannut leikata niitä talteen. Arhinmäen aika oli 0.17.05 ja Biaudetin 0.15.30.). Sen lisäksi Timo Soini ja Paavo Lipponen eivät eri syistä osallistuneet tähän HS:n järjestämään kävelytestiin.

Myöhemmin pohdin tuloksia liikuntasosiologin silmin. En arvioi niinkään ehdokkaita kuin sitä, mitä tietoa tällainen paljon käytetty kuntotesti antaa testin suorittaneelle.

Testatut, tulokset ja suositukset

Paavo Väyrynen, 65. ”Kävelen kerran viikossa, jos ehdin”, kertoo Väyrynen liikkumisestaan. Liikkui testatuista ehdokkaista vähiten ja Hesari arvelikin rehellisimmäksi oman liikkumisensa suhteen. UKK-testi: 0.18.20. Liikuntafysiologi Jyrki Ahon lausunto: Kuntoindeksi nousee keskimääräiselle tasolle. Ehdokkaan ilmoittama liikunta-aktiivisuus vastaa viikoittaisen kestoaikansa perusteella liikunnan energiankulutussuosituksia, mutta liikuntakertojen lisääminen yksittäisen liikuntakerran kestoajan kustannuksella voisi olla sopiva tavoite liikunnalle.

Sauli Niinistö, 63. ”Vanhaa kunnon rullaluistelua, pyöräilyä ja aika paljon tennistä. Uusin muoto on leuanveto, se on aika kiitollinen laji. Tällä hetkellä menee 5-6 leukaa.”, kertoo Niinistö. UKK.testi:0.16.13. Ahon lausunto: Kuntoindeksi nousee keskimääräiselle tasolle vastaten hyvin ehdokkaan ilmoittamaa liikunta-aktiivisuutta. Kun liikunta-aktiivisuus vastaa myös nykyisiä liikuntasuosituksia, voisi nykyisen liikunta-aktiivisuuden ylläpito olla sopiva tavoite liikunnalle.

Pekka Haavisto, 52. ”Ajan paljon fillarilla, soudan, kävelen ja käyn salilla silloin tällöin. Kesällä putosi paino varmaan kymmenen kiloa, kun tuli fillaroitua paljon.” UKK-testi: 0.20.16. Ahon lausunto: Leppoisan vauhdin seurauksena kuntoindeksi on aavistuksen keskimääräistä tasoa alhaisempi vastaten kuitenkin nykyisiä liikuntatottumuksia. Säännöllisen liikunta-aktiivisuuden ylläpito voisi olla sopiva tavoite liikunnalle.

Sari Essayah, 44, ”Liikkuu Brysselin isoissa puistoissa ja parlamentin kuntosalissa.” UKK-testi: 0.12.30. Ahon lausunto: Kuntoindeksi nousee keskimääräistä tasoa korkeammaksi. Taso vastaa ehdokkaan liikuntatottumuksia ja harjoitustaustaa, jolloin nykyisen liikunta-aktiivisuuden ja kuntotason ylläpito voisi olla sopiva tavoite liikunnalle.

Liikunta-aktiivisuuden määrittely

Hesarin juttua varten ehdokkailta on todennäköisesti kysytty avoimesti heidän omaa liikunta-aktiivisuuttaan, vaikka UKK-testin ohjeissa on tarkemmatkin ohjeet liikunta-aktiivisuuden määrittelyyn.

Ehdokkaiden vastaukset ovatkin siten aika epämääräisiä – esimerkiksi Pekka Haavisto pyöräilee oman arvionsa mukaisesti ’paljon’, kun vaikkapa Sari Essayahin lausunnon perusteella voisi kuvitella, että liikkuminen on varsin satunnaista. Testitulosten perusteella kumpaakin on vaikea uskoa.

Vika ei tietenkään ole ehdokkaissa, jotka luonnollisesti määrittelevät oman liikkumisensa määrän ja laadun oman sosiaalisen viiteryhmänsä perusteella. Essayah entisenä huippu-urheilijana, vieläpä kävelijänä, pitää oletettavastikin nykyistä liikunta-aktiivisuuttaan aika kevyenä, kun Pekka Haaviston ystäväpiirissä liikunta tuskin on ollut lähellekään ammattimaista, vaikka esimerkiksi Osmo Soininvaara onkin erittäin kova pyöräilijä.

Testaajan olisikin hyvä käyttää jotain yhtenäistä arviointimenetelmää apunaan, jotta testattavien  liikkumisesta saisi paremman ja yhteismitallisemman kuvan – ja testattava itsekin oppisi paremmin arvioimaan liikkumisensa määrän ja laadun. Paavo Väyrysen  ’kävelen kerran viikossa’ olisi esimerkiksi ollut kohtuullisen hyvä mittari muidenkin liikkumisen määrän arviointiin, koska siinä oli mainittu tuo tietty aikajakso.

Toki on niin, että poliitikkojen viikot voivat olla hyvin erilaisia, jolloin esimerkiksi koko viimeisen vuoden liikkumisen arviointi antaisi paremman kuvan liikkumisen kokonaismäärästä, mutta myös vuodenaikojen mukaan vaihtuvista liikuntamuodoista ja –määristä. Tämä ei itse asiassa ole kovin vaikeaakaan (ks. liikkumisprofiili, blogini 29.11.2011), vaikka eihän millään muulla kuin päivittäin täytetyllä liikuntapäiväkirjalla voi saada tarkkaa tietoa omasta liikkumisestaan.

UKK-testiohjeissa kysytään liikunta-aktiivisuutta viimeisen kolmen kuukauden ajalta, joka sopii hyvin pelkän fyysisen aktiivisuuden ja kestävyyskunnon mittaamisen perusteeksi, mutta liikuntaneuvontaan se antaa vähemmän informaatiota kuin kokonaisen vuoden liikkumisen arviointi eri vuodenaikojen mukaan vaihtuvine liikuntamuotoineen.

Esimerkiksi rullaluistelu ja pyöräily ovat talvisin vaikeita harrastaa ainakaan samassa mitassa kuin kesällä, kuten Haaviston 10 kilon laihtuminen kesän aikana antaa ymmärtää. Minä ainakin olisin ehdottanut hänelle talveksi jotakin samantapaista harrastusta pyöräilyn korvaajaksi.

UKK-kävelytestin ja muiden aerobista eli kestävyyskuntoa mittaavien liikuntatestien ongelma on se, että kaikki liikunta ikään kuin määrittyy vain sen yhden – toki terveyden kannalta tärkeimmän – ulottuvuuden kautta. Muistaakseni Paavo Arhinmäki ilmaisikin jotenkin niin, että tämä tuntui ’vain kävelyltä’. Sosiologina luen asian niin, että Arhinmäelle liikunta ja urheilu merkityksellistyy enemmän joistakin aivan muista syistä.

Testattujenkin vastauksista voi päätellä, että Väyryselle liikunnalla ei ole sinällään kovin suurta merkitystä, mutta hänkin liikkunee marjastaen ja muuten hyötyliikkuen enemmän kuin vastaus antaa osoittaa. Haavistolle merkitys määrittynee arkiliikuntaan, jonka takana voi olla myös filosofisia tai jopa poliittisia syitä. Niinistön liikkuminen perustuu taas selkeästi urheilulajien harrastamiseen, varmaan myös vertailuun ja kilpailuun sekä sosiaalisuuteen. Essayahin nykyisistä liikkumisen merkityksistä on suppean vastauksen pohjalta vaikea sanoa varmaa, mutta taustahan on ollut kilpaurheilussa.

Avoimen vastauksen hyvä puoli on tietysti se, että vastaaja pääsee omin sanoin määrittelemään oman liikkumisensa määrän ja osin sen merkityksellisyydenkin. Näihin ’vihjeisiin’ tulisi liikuntaneuvojan osata tarttua omia ohjeitaan ja tukeaan tarjotessaan.

Testitulosten tulkintaa  

UKK-kävelytestin tulos ei pelkisty esitettyyn kävelyaikaan, vaan tärkeää on verrata aikaa kuntoindeksiin, joka on laskettu vertaamalla kävelyaikaa, painoindeksiä, ikää, sukupuolta ja syketasoa saman ikäisten ja samaa sukupuolta olevien viitearvoihin. UKK-instituutin testiohjeissa kerrotaan, että aerobinen kunto voi olla ’keskimääräinen’, tai sitä parempi tai huonompi.

Testiohjeissa pyydetään testattavaa myös arvioimaan omaa kuntoaan viisiportaisella asteikolla suhteessa saman ikäisiin. Tätä osuutta ei kuitenkaan Hesarin jutussa otettu esille. Kovin tarkkaa ohjeistoa ei liikuntaneuvojalle anneta siitä, miten hän tuloksen testattavalle ilmoittaa.

Liikuntafysiologi Jyrki Aho olikin aika epäkiitollisen tehtävän edessä joko journalistisista syistä (testistä julkaistiin vain valitut palat) tai omasta syystään (koska ei vaatinut informatiivisempaa julkaisutapaa tai koska ei tehnyt testiä ymmärrettävällä tavalla). Lukijana minä – ja varmasti monet muut – joutuivatkin kokemaan melko hämmentävän lukukokemuksen. Myös UKK-kävelytestistä sai aika epämääräisen kuvan tuon juttusarjan kautta. Otetaan tähän malliksi vielä ote ehdokas Väyrysen testikuvauksesta.

UKK-testi: 0.18.20. Liikuntafysiologi Jyrki Ahon lausunto: Kuntoindeksi nousee keskimääräiselle tasolle. Ehdokkaan ilmoittama liikunta-aktiivisuus vastaa viikoittaisen kestoaikansa perusteella liikunnan energiankulutussuosituksia, mutta liikuntakertojen lisääminen yksittäisen liikuntakerran kestoajan kustannuksella voisi olla sopiva tavoite liikunnalle.

UKK-testin avulla laskettu kuntoindeksi vastaa keskimääräistä tasoa (en tiedä, miten se voi ’nousta keskimääräiselle tasolle’ ellei Väyrystä ole aiemmin testattu tai ellei oletuksena ole ollut, ettei se nyt voi tuolla liikuntamäärällä nousta keskimääräiselle tasolle). Suomeksi olisi ehkä parempi sanoa: kunto on keskitasoa.

Kun missään vaiheessa ei lukijalle kerrottu, mikä on asteikko eli mitä ’nousee keskimääräiselle tasolle’ tarkoittaa, oli se aikamoista hebreaa. Pitkä miinus Hesarille, tarkoitushan kai oli sekin, että lukijat olisivat voineet hiukan vertailla ehdokkaiden kuntoa – pitäähän presidentin nykyään antaa selvitys omasta terveydentilastaankin.

Seuraavassa olen asettanut ehdokkaiden kuntoindeksit taulukkoon, josta näitä tuloksia voi vertailla keskenäänkin, vaikka itse testiähän ei sinänsä ole tehty miksikään vertailu- tai kilpailutestiksi. Mutta kyllä lukijoiden elämää olisi voinut helpottaa sillä, että olisi antanut nämä kuntoindeksit vertailuun sen sijaan, että kävelyaika kerrottiin suuresti ja moneen kertaan, vaikka se ei kerro oikeastaan mitään testattavan kunnosta!

Kuntoindekseissä on viisi luokkaa, jotka olen seuraavassa konkretisoinut käyttämällä laskuria, joka arvioi oman kuntoindeksini antamieni taustatietojen perusteella. Syketasoksi määrittelin 150, jonka arvioin olevan sykkeen silloin, kun ’kävellään kaksi (2) kilometriä tasaisella vauhdilla mahdollisimman nopeasti’, kuten testiohjeissa sanotaan. Jos siis olisin kävellyt matkan hitaammin kuin 18.45 olisi kuntoindeksini ollut keskimääräistä huomattavasti matalampi. Jos taas olisin päässyt alle 13.30 niin se olisi ollut keskimääräistä huomattavasti korkeampi.

Taulukko on vain suuntaa-antava, koska taustatekijät vaikuttavat siihen jonkin verran. Ehdokkaiden kävelyajat kuitenkin vastaavat myös näitä kuntoindeksin tulkintoja.
Presidenttiehdokkaiden kävelytestitulokset olivat siis Jyrki Ahon tulkintojen mukaan seuraavat:

Kuten huomaatte, Hesarin jutussa luokkia näkyy olevan vain kolme. Olisiko niin, että presidenttiehdokkaista ei haluttu (sitä en tiedä, kuka ei halunnut) antaa ainakaan liian huonoa kuvaa. Tähän viittaisi se, että Pekka Haavistonkin tulosta lievennettiin, ettei se näyttäisi huonolta. Kaiken lisäksi Haavisto teki testin ohjeiden vastaisesti eli käveli liian hiljaa – pitkä miinus liikunnanohjaajalle!

Kuvittelisin, että Sari Essayahin tulos vastaisi tulkintaa keskimääräistä tasoa huomattavasti korkeampi ja Sauli Niinistönkin tuloksen oletan olevan keskimääräistä vähän korkeamman, jos siis käytetään viisiportaista asteikkoa, mikä on minusta vähintäänkin perusteltua. Sekä testattavan että tässä tapauksessa lukijoiden olisi saatava tietää ehdokkaittensa kunnosta jotakin epämääräistä tarkempaa.

Liikuntasuosituksista ja -neuvonnasta

Katsotaanpa vielä, mitä liikuntafysiologi Jyrki Aho suositteli sekä tulevalle presidentillemme Sauli Niinistölle ja hänen kakkoskierroksen haastajalleen Pekka Haavistolle.

”Kun liikunta-aktiivisuus vastaa myös nykyisiä liikuntasuosituksia, voisi nykyisen liikunta-aktiivisuuden ylläpito olla sopiva tavoite liikunnalle.” (Sauli Niinistö). ”Säännöllisen liikunta-aktiivisuuden ylläpito voisi olla sopiva tavoite liikunnalle.” (Pekka Haavisto). Huomattava on sekin, että Aho ei oikeastaan suositellut kenellekään liikunta-aktiivisuuden lisäämistä (Väyryselle ehdotti liikuntakertojen lisäämistä, mutta ei määrän lisäämistä).

Liikuntasosiologina huomaan pohtivani sitä, miten hyvä/huono käsite liikunta-aktiivisuus mahtaa olla liikuntaneuvojalle. Hyvää siinä on se, että sen alle saa mahdutettua kaiken liikkumisen (ihan varma en kyllä ole, olivatko esim. nämä ehdokkaat sen niin ymmärtäneet).

Tietty universaalisuusperiaate, joka on ’tieteellistä’, paistaa tästä termistä. Liikuntakäsite kehitettiin alun perin korvaamaan urheilukäsitettä ja siitä on sitten varmaan jossain jalostettu vielä liikunta-aktiivisuuskin (liikuntapassiivisuus tosin taitaa olla mahdoton käsite), joka kuulostaa eksaktilta, vaikka on juuri päinvastainen sisällyttäessään itseensä kaiken liikkumisen.

Käytännössä on kuitenkin aika hampaatonta ehdottaa: ” Lisääpä, Paavo, liikunta-aktiivisuuttasi!” tai ”Ylläpidä, Sari, liikunta-aktiivisuuttasi!” Ehdokkaat käyttivät itse vanhoja, hyväksi koettuja ilmaisuja, kuten kävely, pyöräily, rullaluistelu, tennis, salilla käynti.

Nehän kertovatkin aika hyvin, mistä on liikunnassa on kysymys vai miltä kuulostaisi kysymys urheilukaupassa:”Haluaisin ostaa välineitä ylläpitääkseni liikunta-aktiivisuuttani?” Aika kalliiksi tulisi. Toki voi olla aika makeatakin leuhkia kavereille, että ”olen alkanut harrastaa liikunta-aktiivisuutta monta kertaa viikossa!”

Liikuntaneuvojana ja varsinkin –neuvottavana haluaisin varmaan puhua konkreettisista asioista eli miten paljon kannattaisi pyöräillä tai voisinko esimerkiksi kokeilla jotain uutta liikuntamuotoa, josta neuvojana voisin myös kertoa tai jopa ohjata sen pariin. Ymmärrän, että fysiologiset testit ja esimerkiksi erilaiset sykemittarit tai –tietokoneet, ’puhuvat’ ikään kuin eri kieltä kuin tavalliset ihmiset, mutta liikuntaneuvojan pitäisi silti pystyä ’kääntämään’ tuo liikuntatieteellinen kieli suomen kielelle.

Toinen vaihtoehto on tietysti se, että pakotetaan kaikki opettelemaan liikuntafysiologien termistöt. Tähän tietysti on jo osin mentykin, kun erilaiset ’elintoimintoja mittaavat tietokoneet’ ovat yleistyneet. Liikuntasosiologina kuitenkin kavahdan kehitystä, koska liikkumisen (pitäisiköhän tämäkin määritellä eksaktisti?) todella erilaiset ja rikkaat merkitykset kapenevat ja ’medikalisoituvat’ (liikunta lääkkeenä tai vain terveyden vuoksi), mikä ei varmasti ole hyväksi sen enempää (liikkuville saati liikkumattomille) ihmisille kuin liikuntakulttuurillekaan.

Palataanpa takaisin Hesarin juttuun ja Jyrki Ahon antamiin suosituksiin. Hesarin asiantuntija on päätynyt suosittelemaan testatuille ehdokkaille tavoitteita, jotka hän perustelee sekä ehdokkaiden ilmoittaman liikunta-aktiivisuuden, nykyisten liikuntasuositusten (eri väestöryhmillehän on tehty omia) ja testituloksen perusteella.

Aho siis otti tässä roolin, jossa hän liikuntaneuvojana rakensi keräämiensä tietojen pohjalta tavoitteen kunkin ehdokkaan liikunta-aktiivisuudelle. Tuo Ahon muotoilema tavoite otti käsittääkseni erityisen hyvin huomioon sen, miten kukin ehdokas nyt liikkuu, koska hän ei juuri tehnyt mitään muutosehdotuksia heidän nykyiseen liikkumiseensa.

Hän myös ikään kuin oletti, että ehdokkaat olivat tyytyväisiä testituloksiinsa eivätkä esimerkiksi olisi havahtuneet siihen, että ”hei, minullahan ei olekaan mikään erinomainen tai edes hyvä kunto!” Luulisin, että kuntotestien yksi tarkoitus olisi se, että niiden avulla testattava huomaisi tarpeen lisätä liikuntaa. Liikuntaneuvojan pitäisi minun nähdäkseni tarttua tällaiseen mahdollisuuteen ja aloittaa keskustelu aiheesta tai ainakin sen olisi voinut näihin suosituksiin sisällyttää.

Ehkä Jyrki Aho oli häveliäs eikä halunnut tuoda esiin ehdokkaista mitään negatiiviseksi tulkittavaa varsinkin, kun sillä olisi voinut olla vaikutusta äänestäjiin. Liikunta-alan asiantuntijoiden ei toki tule ensisijaisesti ottaa kantaa politiikkaan, mutta kyllä muidenkin alojen asiantuntijoilta edellytetään, että he antavat ehdokkaista ja politiikastakin rehellisiä ja tässä tapauksessa oikein testattuja arvioita ja niiden pohjalta perusteltuja suosituksia.

Toinen hiukan ongelmallinen kysymys onkin sitten se, onko liikuntaneuvojan tehtävänä asettaa neuvottavalleen tavoitteita vai kuuluisiko se liikkujalle itselleen ja pitäisikö häntä ainakin kuunnella? Voi tietysti olla, että Ahon toistaman suositusmuotoilun ”voisi olla sopiva” tarkoituksena oli avata keskustelu ehdokkaan kanssa aiheesta.

Tavoitteen epämääräinen määrittely on tavallista – ”teen parhaani ja katsotaan, mihin se riittää”, on tuttu tavoitteen asettelutapa kaikille urheilua seuraaville. Liikkumistavoitteen tai –tavoitteiden asettelu on vieläkin haasteellisempaa ja osin ehkä sen vuoksi, että ne jäävät usein epämääräisiksi, kuten ”nykyisen tai säännöllisen liikunta-aktiivisuuden ylläpito”, jotka Aho muotoili ehdokkaille Niinistö ja Haavisto.

Vielä vaikeampaa olisi ehkä ollut se, että Haavistolle olisi ehdottanut:”Voisit nostaa kuntoindeksiäsi niin, että se olisi keskimääräistä tasoa vähän korkeampi nykyisestä aavistuksen verran alemmasta tasosta kuin keskimääräinen taso.”

Liikuntaneuvojan tehtävänä on auttaa neuvottavaa määrittelemään itselleen sopivan ja toteutettavissa olevan tavoitteen. Siihen hän käsittääkseni tarvitsee hyvän tietämyksen siitä, mitä ja miten paljon neuvottava nyt liikkuu – ja miten paljon hän haluaisi/voisi liikkua. Hänen tulisi myös tietää, minkälaisia kokemuksia neuvottava liikunnasta hakee ja minkälaisia merkityksiä liikunnalla hänelle on. Olennaista on tietää myös se, keiden kanssa hän liikkuu tai voisi liikkua (ks. esim. liikuntaprofiili, blogissani 29.11.2011).

Kyse on siis siitä, että liikuntaneuvojan pitäisi pystyä keskustelemaan siitä, miksi kyseinen ihminen liikkuu tai voisi liikkua ja sen jälkeen siitä, miten rakentaa konkreettiset tavoitteet ja miten hän pystyy ne toteuttamaan omassa arjessaan. Näiden tietojen perusteella voi jo rakentaa liikuntaohjelmaa eli yksinkertaisesti konkreettista kalenteria siitä, miten neuvottava liikkuu vaikkapa seuraavan viikon aikana. Se viikko voi olla eräälle nimeltä mainitsemattomalle ehdokkaalle esimerkiksi seuraavanlainen.

Sunnuntaina kävelen rauhallisesti 6-8 kilometriä (ainakin yli tunnin) vaimoni ja koirani kanssa Seurasaaren kulttuurimaisemassa. Maanantaina nousen reippaasti kaikki mahdolliset portaat (eduskunnassa niitä onkin onneksi paljon). Tiistaiaamuna pelaan tunnin tehokasta tennistä Jyrkin kanssa (meillä on säännöllinen vuoro ja kuulen EU-politiikan viimeisimmän infon). Keskiviikkona jumppaan rennosti puoli tuntia telkkarin ääressä (katson uutiset samalla). Torstaina maakuntamatkalla hiihdän, luistelen tai käyn uimassa isäntieni/emäntieni kanssa (tutustun samalla maakuntien liikunnasta hyvinvointia –hankkeisiin yhdessä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa). Perjantaina vien suurlähettiläät Helsinkiin kulttuurikävelylle (opimme kulttuurihistoriaa, liikumme ja keskustelemme vapaamuotoisesti) ja lauantaiaamuna käyn parin tunnin tosi ripeällä rullaluistelulenkillä ihan yksin (henkivartija seurannee panssariautossa, jos pystyy).

Tällä tavoin hänen viikkoonsa mahtuu liikuntaa reilusti yli tunnin päivässä. Kun on melko varmaa, että kalenteriongelman estävät muutamana päivänä suunnitelman toteutumisen, niin sekään ei välttämättä haittaa. Tosin, kuten jo on ehkä tullut esille, liikuntasuositusten pohjana usein oleva ajatus ’terveyden kannalta riittävästä’ liikunnasta, ei liikuntasosiologin näkökulmasta ole riittävä peruste liikkumiselle.

Voihan esimerkiksi olla, että seuraavalle Suomen tasavallan presidentille liikunta on merkityksellistä monista muistakin syistä ja hän saattaa siksi liikkua paljon enemmänkin kuin suositukset häneltä odottaisivat! Siinäkin mielessä hän voisi olla ’arvojohtaja’ meille suomalaisille…